Image

Olit ystävien seurassa | Radio Helsinkiä uhkaa konkurssi | Image kertoo, miten tähän on tultu

Olit ystävien seurassa | Radio Helsinkiä uhkaa konkurssi | Image kertoo, miten tähän on tultu

Radio Helsingin tarina on sekoitus vapauden riemua ja loputtomia velkaongelmia. Nykyinen omistaja Tomi Ruotimo aikoo luovuttaa.
Teksti Ari Lahdenmäki
Kuvat Vilma Pimenoff
Mainos

Eräänä kesäkuun lopun maanantaina Radio Helsingin kuuntelijat kyselivät Facebookissa, miksei kanavalta tule aamuohjelmaa. Radion pitkäaikaisen toimittajan Anna Cadian sekä vuosien tauon jälkeen kanavalle palanneen Katja Ståhlin äänet puuttuivat eetteristä.

Ja puuttui kanavalta muutakin: päätoimittaja Maria Veitola oli samana aamuna ilmoittanut eronneensa tehtävästään.

En pysty omalta osaltani nykyisessä tilanteessa ja näillä resursseilla viemään Radio Helsinkiä tämän pidemmälle, Veitola kirjoitti Facebookissa.

Kaikki liittyi rahaan. Radio Helsingin henkilökunta oli tiennyt jo edellisen viikonlopun, että Veitola lopettaisi. Cadia ja Ståhl puolestaan olivat odotelleet palkkojaan ja päättivät, etteivät palaa ääneen ennen kuin saavat heille kuuluvat rahat.

Uhkavaatimus toimi, ja juontajat saivat palkkansa. Kaikki eivät ole olleet yhtä onnekkaita.

Palkkaturvassa on käsiteltävänä kymmenen Radio Helsinkiin kohdistuvaa vaatimusta, joiden yhteissumma on noin 44 700 euroa. Suurin yksittäinen summa, jota entinen työntekijä radiolta karhuaa, on yli 15 000 euroa.

Radio Helsingin taustalla olevaa Kaupunkitarinat-osakeyhtiötä vastaan on Helsingin käräjäoikeudessa vireillä puolen tusinaa velkomuskannetta. Suurin velkoja on Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto Teosto.

Se perii helmikuussa jättämällään kanteella Kaupunkitarinoilta 34 447,72 euron saatavaa korkoineen ja perintäkuluineen sekä elokuun puolivälissä jätetyllä kanteella 26 592,56 euron velkaa korkoineen ja kuluineen.

Tuoreemmasta haastehakemuksesta käy ilmi, ettei muusikoiden ja yleisönsä rakastama kanava ole tilittänyt Teostolle vuoden ensimmäisellä puoliskolla senttiäkään.

Maksuhäiriömerkintöjä Kaupunkitarinoille on kertynyt parisenkymmentä. Summat vaihtelevat sadoista euroista tuhansiin euroihin.

Maksamattomat laskut ja epätietoisuus ovat heikentäneet työpaikan ilmapiiriä. Anna Cadia sai lopullisesti tarpeekseen juhannusaattona ja irtisanoutui. Katja Ståhl irtisanottiin pari kuukautta myöhemmin, kun hän ei suostunut alentamaan palkkaansa.

Katja Ståhl ehti työskennellä kanavalla tällä erää vajaan vuoden. Hän hämmästelee, millä radio oikeastaan pysyy toiminnassa.

”Kun alkuaikana työskentelin Radio Helsingissä, siellä pyrittiin johonkin. Nyt tuolla ei pyritä mihinkään. En tajua, miten tuollainen systeemi on mahdollista. Palkkojen perään pitää aina kysellä. Eihän tuolla ole ketään pomoakaan”, Ståhl sanoo.

(Veitolan irtisanouduttua Radio Helsingin päätoimittajaksi ryhtyi kanavan pääomistaja ja Kaupunkitarinoiden hallituksen puheenjohtaja Tomi Ruotimo. Käytännön asioita pyörittää toimituspäällikkö Nina Rung.)

Ståhlin mukaan Radio Helsinki on pysynyt pystyssä vain työntekijöiden ennennäkemättömän lojaaliuden takia.

”Siellä on jengiä, joka on, että Radio Helsinki, jee! Mutta mitä ne oikeastaan tuulettavat?”

Radio Helsinki on ollut citykulttuurin pää-äänenkannattaja yli 15 vuotta. Se on jatkanut Radio Cityn alkuaikojen indiehenkeä, vaikka on välillä ollut pörssiyhtiönkin omistuksessa.

Ensin se oli projekti, joka kuului radiotaajuuksilla 17 päivää Helsingin kulttuuripääkaupunkivuonna 2000.

Radio Helsingin perustivat toimittajat Paula Salovaara ja Axa Sorjanen. Projektiradion ensimmäiset sanat kajahtivat eetteriin elokuun viimeisenä keskiyönä. Ne lausui Maria Veitola.

Veitola luetteli mikrofoniin, keiden kaikkien ei kannattaisi kuunnella Radio Helsinkiä: niiden, jotka eivät pidä yllätyksistä, eikä niiden, jotka ostavat lipun raitiovaunussa.

Veitola sai juonnosta palkkioksi t-paidan ja ruokaa.

Projekti jatkui ensin nettiradiona. Seuraavan vuoden maaliskuussa siitä tuli pysyvä radiokanava, jonka tekijöille maksettiin palkkaa.

Soittolistat olivat tuolloin jo vallanneet käytännössä kaikki radiokanavat, ja Radio Helsingin johtoajatus oli olla ”vapaa radio”. Halukkaita työntekijöitä ei tarvinnut etsiä: parhaat kyvyt sai valita ovesta sisään astuvista lukuisista tarjokkaista.

Muun muassa Radio Cityn kulta-aikojen juontaja Njassa edusti jatkumoa Lepakkoluolan anarkistisilta ajoilta, mutta myös kokemattomampia tekijöitä tuli Radio Helsingin aalloille.

Yksi heistä oli tuolloin 25-vuotias Anna Laine, joka oli työskennellyt Cityssä sen jo muututtua ulkomaisomisteiseksi formaattiradioksi. Hänen työnsä mullistuikin täysin.

”Radio Helsingissä sai tehdä, mitä huvitti – ei laitettu tiukkoja rajoja”, Laine, 42, muistelee. Ohjelmakartta oli hyvin viitteellinen. Pian sitä kuitenkin täsmennettiin.

Tekijät viihtyivät vapaassa radiossaan.

”Jotain nurinaa saattoi tulla siitä, että täällä ei voi soittaa Kentiä tai ei pärjää, jos ei ole tarpeeksi cool. Ja niin se varmaan olikin. Mutta toisaalta pääsi kokeilemaan kaikkea. Olen koko urani velkaa sille radiolle”, Laine sanoo tallinnalaisessa ravintolassa. Hän työskentelee nykyään Suomen Viron-instituutin ohjelmapäällikkönä.

Laine kertoo, että alkuun tekijöille maksettiin erittäin hyvää korvausta. Paula Salovaara uskoikin radion liiketoimintamahdollisuuksiin City-lehden haastattelussa vuonna 2001.

”En ole pannut omia rahojani lainkaan tähän hankkeeseen, enkä aio niin tehdä vastakaan. Tämä on liiketoimintaa, rahaa on tultava enemmän sisään kuin ulos”, hän sanoi tuolloin.

Päämäärä ei toteutunut koskaan.

”Tappio meni minun taskustani, mutta menot olivat onneksi maltilliset”, Salovaara kertoo sähköpostitse. (Hän kuuluu makeisvalmistaja Fazerin omistajasukuun ja on sen vuoksi varakas.)

Laihempina aikoina Radio Helsingin historiaan on kuulunut talkootyö. Anna Laine ei pidä sitä huonona asiana.

”Se oli minusta fair deal nuoren toimittajan näkökulmasta.”

Salovaara ei enää muista tarkkaan vuotta, mutta joskus 2002–2004 taloudellinen tilanne näytti todella synkältä, kun mainosmyynti ei tuonut taloon rahaa juuri lainkaan.

”Minulla oli hätä kädessä, kun en enää voinut panna radioon niin paljon rahaa. Jouduin laskemaan palkkoja. Soitin kaikki työntekijät läpi ja sanoin, etten odota kenenkään jäävän huonommalla palkalla töihin”, Salovaara kertoo.

Hän sanoo, ettei ikinä unohda tunnetuimman juontajansa Njassan vastausta: ”Puhutaan rahasta myöhemmin, nyt tehdään radiota.” Salovaara kutsuu Njassaa Radio Helsingin sydämeksi.

”Hän on kaikista tärkein – me muut ollaan vain sivuosassa.”

Njassa on Radio Helsingin iltapäiväjuontaja edelleen.

Radio Helsinki opittiin nopeasti tuntemaan kaupunkikulttuurin kuluttajien omana asemana. Päätoimittaja Salovaara ja toimituspäällikkö Sorjanen linjasivat, että kanavalla on laaja-alaista musiikkia, paikallista ohjelmaa ja kunnianhimoista journalismia.

Radion slogan ”olet ystävien seurassa” kuvasi hyvin kanavan henkeä. Yleisö on omistautunutta, ja kuulijaluvut ovat parhaimmillaan olleet sadantuhannen kieppeillä. Mutta se ei riittänyt.

Paula Salovaara jaksoi pyörittää tappiollista kanavaa vajaat viisi vuotta. Sitten hän kyllästyi jatkuvaan paineeseen. Vaihtoehdoiksi jäivät kanavan lopettaminen tai myyminen.

Radio Helsingin palveluksessa oli tuolloin viisi työntekijää ja sillä oli 40 vakituista avustajaa. Boheemissa, runsaan sadan neliön punavuorelaistoimituksessa toimiva radio sai pelastajan yllättävältä taholta. Helsingin Sanomat osti kanavan vuonna 2005.

Monet kuulijat järkyttyivät. Nettikeskusteluissa povattiin radion vapauden loppua. Anna Laineen mukaan kuulijakunta on aina ollut haluton hyväksymään minkäänlaisia muutoksia Radio Helsinkiin.

”Ja aina ensimmäinen kysymys on, mitä tapahtuu Paskalistalle.”

Ari Peltosen pitkäaikainen ohjelma jatkui myös Helsingin Sanomien omistuksessa, eikä kuuntelijoiden pelkäämää muutosta kuulunut kanavalla muutenkaan.

Osa tekijöistäkin suhtautui omistajanvaihdokseen penseästi, mutta Laine ei kuulunut siihen joukkoon.

”Olin tosi onnellinen. Siinä oli kitkutettu niin kauan veitsi kurkulla”, Laine sanoo.

Toinen perustajista, Axa Sorjanen, lähti kanavalta vuonna 2007.

Tammikuussa 2009 Radio Helsingin väki pakkasi levyt laatikoihin ja Paula Salovaaran mies muusikko Niko Ahvonen ajoi keikkabussin toimituksen oven eteen. Edessä oli muutto Sanomataloon Helsingin Sanomien toimituksen tiloihin.

Salovaarasta oli tullut HS.fi:n esimies, joten Anna Laine vastasi ohjelmapäällikkönä radion käytännön pyörittämisestä. (Laine jäi vuorotteluvapaalle vuonna 2012 ja irtisanoutui sen jälkeen.)

Sanomataloon muutto oli osalle tekijöistä niin suuri kulttuurisokki, etteivät he vieläkään tunnu selvinneen siitä.

”En voi kuvitella suurempaa siirtymää; se oli kuin elokuvatermillä seinään leikaten”, Anna Cadia sanoo.

”Ensin ollaan onnellisessa pienessä askartelukerhossa, jossa aina on irtokarkkeja tietyssä laatikossa ja sunnuntai-iltapäivisin aina joku tekemässä jotain, mikä ei liity lainkaan radioon: korjaamassa pyörää tai pelaamassa jonkun lapsen kanssa Afrikan tähteä. Sanomatalossa oltiin, että mitä – meillä on avainkortit!”

Kun Radio Helsinki siirrettiin Nyt-viikkoliitteen yhteyteen, tilanne helpottui.

”Nytistä tuli Radio Helsingille henkinen koti, ja minulla on siltä ajalta vieläkin hesarilaisia ystäviä”, Cadia kertoo.

Uuden omistajan kärsivällisyys ei kuitenkaan ollut pitkä. Radio Helsinki teki hieman tappiota, mutta summat eivät Imagen tietojen mukaan olleet kovinkaan suuria. Ilmoitusmyynti ei toiminut niin hyvin kuin Helsingin Sanomissa toivottiin. Se johtui osittain lehden myyntiorganisaatiosta, johon radio ei nivoutunut.

”Jos ajattelet, että myyjä saa Hesarin etusivun myymällä 50 000 euroa, niin mainoksen myyminen Njassan aamupäivään on aika eri volyymia. Ja sitten myyjät myyvät paketteja – on Kuukausiliitteet ja nämä – niin monentenako luulet, että siellä oli Radio Helsinki?” sanoo eräs asiaa tunteva Helsingin Sanomien toimittaja.

Lopulta ison mediatalon hyväntahtoisuuden rajat tulivat vastaan. 11. heinäkuuta 2013 sosiaalisessa mediassa alkoi levitä tieto, että Helsingin Sanomat luopuu Radio Helsingistä. Seuraavana päivänä lehti raportoi, että uutiseen reagoitiin ”surunvalitteluilla, raivonpurkauksilla ja haikeilla muisteluilla”.

Alkoi Radio Helsingin kuuluisa pelastusoperaatio. Maria Veitola ja radioon ohjelmia tehneet silloinen levykauppias Aleksi Pahkala sekä it-alalla työskentelevä Ville Arponen ryhtyivät suunnittelemaan, miten kanava voisi jatkaa. He tekivät liiketoimintasuunnitelman 1,8 miljoonan euron budjetilla. Sitten piti löytää rahoittajat. Paula Salovaara esitteli heidät Tomi Ruotimolle, persoonalliselle liikemiehelle, jonka oli määrä ostaa kanava sekä järjestää sille rahoitus.

Ruotimo omistaa it-firma Houston Incin. Hän oli ennestään tuttu mies myös Helsingin Sanomien liiketoimintajohtajalle Petteri Putkirannalle, sillä HS.fi on Houston Incin tärkeä asiakas.

Syyskuussa 2013 julkistettiin, että Ruotimo on Radio Helsingin uusi omistaja. Samansuuruisella osuudella mukana oli myös mainostoimisto Hasan & Partners. Paula Salovaara omistaa radiosta kaksi prosenttia, samoin muusikko Sam Huber. (Hasan & Partners luopui omistuksestaan syksyllä 2015.)

Radion päätoimittajaksi pestattiin Maria Veitola ja toimitusjohtajaksi Ville Arponen. Uusia ohjelmia perustettiin, ja osa kuulijakunnasta purnasi tavalliseen tapaan muutoksista. Salovaaran mielestä ohjelmakartta oli radion historian paras.

Myös Ruotimo sai oman ohjelman nimeltä Palaverissa. Sen esittelyssä sanotaan: Ohjelman tavoitteena on saada kuuntelijat ymmärtämään kuinka erinomaista duunia suomalaisissa yrityksissä tehdään.

Veitola laati ohjelmakartat Ruotimon hyväksymien budjettien mukaan. Radion kulut ovat olleet vajaat satatuhatta euroa kuussa. Ohjelmat ovat pitkälti freelancereiden tekemiä, ja heidän palkkioihinsa kului viime vuonna noin 20 000 euroa kuussa.

(Maria Veitola ei halunnut kommentoida päätoimittaja-aikaansa Imagelle.)

Salovaara kertoo sparranneensa Veitolaa sisällöstä, ja hän istui alkuun radion hallituksen kokouksissa, vaikkei siihen kuulunutkaan. Hallituksen jäsenet olivat Ruotimo sekä Hasan & Partnersin Timo Everi. Heillä ei ollut mitään kokemusta radion tekemisestä.

Ruotimon ja Everin nerokas idea johti Radio Helsingin Ystäväklubin perustamiseen. Siihen myytiin erilaisia vuosijäsenyyksiä (3, 5 tai 9,85 euroa kuukaudessa), jotka toivat radioon rahaa.

Suuria investoijia radiolle ei kuitenkaan löytynyt ensimmäistäkään, eikä mainosmyynti lähtenyt kunnolla pyörimään. Tammikuun loppupuolella 2014 Ruotimo kutsui Arposen Kämpin baariin ja antoi tälle potkut. Radio oli ehtinyt toimia uudessa omistuksessa kaksi viikkoa. Seuraavaksi toimitusjohtajaksi löytyi Hannu Nieminen. Hänet irtisanottiin vuoden pestin jälkeen, eikä hän saanut seuraajaa.

Toimitusjohtajat kokivat Imagen tietojen mukaan, että Ruotimo sohelsi ympäriinsä ja teki sopimuksia heidän ohitseen. Samalla heidän kaikki energiansa meni laskuista selviytymiseen. Ruotimo taas sanoo, että hän nimenomaan palkkasi pieneen yritykseen toimitusjohtajan myyntiä edistämään eikä tehnyt yhtään sopimusta tämän ohitse.

Myynti jatkui ponnettomana vielä kesän.

”Kesä-heinäkuun aikana 2014 yksi myyjä oli sairauslomalla ja toinen kesälomalla. Rahaa ei tullut sisään, mutta kukaan ei huomannut, että eihän meillä ollut myyjiä”, tuonaikainen toimittaja sanoo.

Hänen mukaansa myyntiorganisaatio saatiin lopulta kuntoon ja se pääsi 60 000–80 000 euron kuukausimyyntiin.

Radion alun perinkin velkainen talous oli kuitenkin päässyt rapistumaan entisestään. Kesäkuussa 2015 herutettiin taas uskollisten kuulijoiden kukkaronnyörejä.

Radio Helsinki aloitti osakeannin. Käytännössä se oli joukkorahoituskampanja, jonka tavoitteena oli kerätä 250 000 euroa.

Jo heinäkuussa Tomi Ruotimolla oli kertoa julkisuuteen hyviä uutisia: joukkorahoitus onnistui yli odotusten. Osakeannilla kerättiin lopulta 360 000 euroa.

Radio maksoi velkoja ja palkkarästejä, mutta taloutta ei kuitenkaan ryhdytty panemaan kuntoon. Myös joukkorahoituksen toteuttaneen yrityksen yli 20 000 euron maksu jäi hoitamatta. Laskusta on tehty maksusuunnitelma.

”Menoja ei karsittu eikä budjetteja tehty. Se on yksinkertainen asia, joka ei tuntunut kiinnostavan juuri ketään. Se on harmi”, radion tuonaikainen työntekijä sanoo.

Paula Salovaara sanoo lainanneensa Radio Helsingille pariin otteeseen rahaa palkkojen maksuun.

”En kestä, jos palkkoja on maksamatta. Se syö minua tosi paljon.”

Vielä samana syksynä työeläkevakuutusyhtiö Elo haki Kaupunkitarinoita konkurssiin. Ruotimo maksoi eläkemaksurästit, ja yhtiö välttyi konkurssilta viime tipassa. Mutta huolet eivät olleet ohi.

Joulukuun 21. päivänä posti toi toimitukseen ulosottoviraston kirjeen. Siinä ilmoitettiin, että toimitus on häädetty Helsingin kaupungin omistamasta tilasta ja se on tyhjennettävä 10. tammikuuta 2016 mennessä.

Tuolloin rästissä oli enää yhden kuukauden vuokra, mutta vuokranantajan mitta oli jatkuvien maksuongelmien vuoksi täysi. Ruotimo maksoi velan ja sai sovituksi, että vuokrasopimusta jatketaan.

Alkuvuodesta Maria Veitola pyysi joitakin toimittajia tekemään ohjelmia vastedes ilmaiseksi. Se johti esimerkiksi erään alusta asti kanavalle musiikkiohjelmia tehneen toimittajan lähtöön.

Kun musiikkipäällikkö Aleksi Pahkala ja sittemmin Uuge Kojolakin keväällä jättivät kanavan, kuulijoille on tänä vuonna jäänyt yhä vähemmän vanhoja ystäviä, joiden seurassa viihtyä.

Ystäväklubin hoitamiseksi ei tuntunut riittävän kenelläkään energiaa. Kun vuoden mittaiset jäsenyydet päättyivät, niiden uusimiseksi ei juuri kampanjoitu. Sitä paitsi sovellus on sellainen, että klubilaisen on teknisesti työlästä uusia jäsenyytensä.

Klubissa oli enimmillään lähes kaksituhatta jäsentä ja elokuun loppupuolella enää alle 500. Jäsenmaksuja se on tuonut radiolle yli 150 000 euroa.

Alkuvuosi oli radiolaisille piinaavaa aikaa, vaikka häätöuhka olikin ohi. Parissa viikossa toimitukseen kertyi valtava määrä laskuja. Jotkut olivat saaneet palkkaa viimeksi marraskuussa.

”Verottaja oli niskassa, kaikki perintätoimistot, eläkevakuutusyhtiö. Kirjanpitäjä oli ihan hajalla”, radion entinen työntekijä kertoo.

Huhtikuussa lehdet kertoivat, että Radio Helsinki oli jälleen konkurssiuhan alla. Hakijana oli taas eläkevakuutusyhtiö Elo. Konkurssilta vältyttiin tuollakin kertaa, kun Ruotimo sai 30 000 euron laskun maksetuksi.

Äskettäin radion jättänyt pitkäaikainen toimittaja kuvailee viime aikojen ilmapiiriä äärimmäisen sekavaksi.

”Oli asioita, joista kukaan ei voinut tehdä minkäänlaista päätöstä. Tunnelma oli kuin korttitalossa, joka alkaa rapistua joka puolelta.”

Hän ihmettelee, miksi Ruotimo ei pane yritystä konkurssiin, kun rahaa ei ole.

”Eihän tuollaisella liiketoimintasuunnitelmalla voi minkäänlaista firmaa pyörittää, ei edes se kuuluisa Erkki, vaan se vaatii tekijöiltä elämää suurempaa spirittiä. Mutta Ruotimo on semmoinen über-positiivinen self-help-tyyppi: että tehdään yhdessä, kyllä me tästä selvitään.”

Huolimatta siitä, kuinka hatarasti radiolaiset kertovat Ruotimon hoitaneen asioita, juuri kukaan ei puhu hänestä pahaa. Päinvastoin häntä kuvaillaan mukavaksi, vieraanvaraiseksi ja vilpittömäksi.

”Täytyy ihailla sen optimismia ja täydellisiä lehmänhermoja, kun toimituksen jokainen deski pursuaa avaamattomia perintätoimistojen kirjeitä”, sanoo eräs keväällä muualle töihin lähtenyt radiolainen.

Yksi entinen alainen kuvaa Ruotimoa ”all in -jätkäksi, joka panee päänsä pusikkoon ja toivoo, että kaikki hoituu”. Toinen toimituksessa käytetty nimitys on ”palkkapäivä kerrallaan -mies”.

”Tomi on helvetin mukava. En pysty hänestä kusettajaihmistä saamaan”, sanoo maksuvaikeuksiin kyllästynyt entinen alainen.

Tomi Ruotimo saapuu tapaamiseen Kämpin baariin suoraan Koneen palaverista. Hän on pukeutunut kireään mustaan t-paitaan ja sinisiin farkkuihin. Hän on pienikokoinen, mutta näkee, että mies harrastaa kuntosalia.

Tavallisesti Ruotimo liikkuu liisatulla Porschella, jonka saa kätevästi

pysäköintihalliin, mutta tänään alla on hänen lapsensa auto.

Hän tilaa espresson, työntää nuuskan huuleen ja valittaa vointiaan: hän on käynyt viikonloppuna Hangossa meressä uimassa, ja nyt hän potee korvatulehdusta. Puhua Ruotimo kyllä jaksaa.

51-vuotias Ruotimo on sitä helsinkiläissukupolvea, jonka nuoruuteen vuonna 1985 perustettu Radio City kuului. Hän työskenteli baarimikkona Cityn aloittamisvuonna avatussa Café Metropolissa.

Metropol oli baari, jossa kuului näyttäytyä, joten Helsingin eurooppalaistuvan yöelämän hahmot tulivat Ruotimolle tutuiksi. Hengeltään Radio Helsinki edustaa hänelle aikoinaan rakasta Cityä.

Urbaani kulttuuri – ruoka, klassinen musiikki – on hänelle tärkeintä, ja sitä hän halusi edistää Radio Helsingillä. Ruotimo halusi tehdä ”Monocle-tyyppisen mutta robustimman median”. Se olisi voinut olla tällainen:

”Vaikka [kirjallisuustoimittaja] Taru Torikka olisi tehnyt torstaina jutun radiossa, ja perjantaina se olisi tullut blogikirjoituksena webiin. [Näyttelijä] Asko Sarkola saman vaikka taiteesta. [Taloustieteilijä] Sixten Korkman olisi voinut tehdä talouskatsauksen, jos vaikka fedi [Yhdysvaltain keskuspankki] nostaa ohjauskorkoa. Mitä se tarkoittaa tavallisen helsinkiläisen asuntovelallisen talouteen? Mutta aina niin, että se olisi sondeerannut digin kanssa.”

Mutta sellainen on vaikeaa jopa New Yorkissa, jossa sentään tapahtuu. Ruotimo kertoo käyneensä joulun alla 2013 New Yorkissa ja istuneensa kahvilassa odottamassa vaimoaan, joka oli ostoksilla. Hän kuuli, kuinka viereisessä pöydässä The New York Timesin kulttuuriosaston esimies rekrytoi CNN:n toimittajaa palvelukseensa.

”Menin esittäytymään. Sanoin: ’Excuse me, I am from Helsinki and I own a thing called Radio Helsinki’”, Ruotimo kertoo.

Seurasi keskustelu, jossa The New York Timesin esimies sanoi, että pahus kun New Yorkissa ei ole saatu edes Manhattania hallintaan.

”Samalla tavalla minä ajattelen, että olisi sellainen gridi, tavallaan Excel, jossa on maanantaista sunnuntaihin, että voi katsoa, minne mennä tänään. Sen pitäisi olla moniulotteinen ja digitaalinen, jotta se olisi vähän syvempi. Tässä kun sä odottelit minua, olisit voinut katsoa, että nyt menee Almodóvarin leffa.”

Vähän sellainen siis kuin esimerkiksi Helsingin Sanomien Minne nyt -sovellus.

Ruotimo myöntää suoraan, että Radio Helsingin kehittäminen on jäänyt hunningolle.

”Mutta syksyllä taloutta kyllä pantiin kuntoon. Palkkasimme lisää myyjiä. Jos yksi myyjä myy 20 000 eurolla, niin viisi myyjää myy sadallatuhannella.”

Ruotimo myös huomauttaa, ettei hänen alun perin ollut tarkoitus osallistua yhtiön operatiiviseen toimintaan. Hän valittelee jatkuvaa kiirettään. Houston Inc vaatii Ruotimolta yli kokopäiväisen työpanoksen, eikä häneltä yksinkertaisesti ole liiennyt tarpeeksi aikaa radiolle. Kiire näkyi esimerkiksi Radio Helsingin verkkosivu-uudistuksesta, jonka hänen oma firmansa teki.

”Perustimme Houstonissa niin sanotun pyhät miehet -tiimin. Ei Radio Helsinki osannut ostaa devausta. Minulla oli koko ajan kova kiire, ja kun työstä ei tule rahaa Houstonille, projektin merkitys yksittäisessä ihmisessä vesittyy, vaikkeivät työntekijät omistakaan Houstonia. Siitä ei tullut monien asioiden takia mitään.”

Ja sitten ovat ne ainaiset palkkarästit. Palkanmaksun hoitava tilitoimisto kehottikin työntekijöitä alkuvuodesta kääntymään palkkaturvan puoleen ja järjesteli hakemusten lähettämistä.

Ruotimo sanoo, ettei kaikille ole voitu maksaa palkkoja, sillä kiireisimmät kulut on pitänyt hoitaa ensin. Sellainen oli esimerkiksi 30 000 euron lasku, jonka maksamisella konkurssi vältettiin.

”Työntekijät osoittavat ennenkuulumatonta lojaaliutta Radio Helsinkiä kohtaan”, hän kehuu.

Kiitosta saavat myös kuuntelijat. He eivät tutkimusten mukaan juuri kanavaa vaihtele ja kuuntelevat asemaa pitkiä aikoja päivässä. Ruotimo toivoo, että mainostajatkin käsittäisivät sen.

”Väitän edelleen, että meidän kuulijat arkkitehtitoimistoissa, mainostoimistoissa, suunnittelutoimistoissa ovat senlaatuisia ihmisiä, jotka lähtökohtaisesti käyttävät kaupunkikulttuuria.”

Hänellä on paljon ideoita, ja nyt hän kertoo yhden, kuvitteellisen. Se kuvaa mainosväen ymmärtämättömyyttä.

”Jos vaikka Finnair lanseeraa Tel Avivin -lennon ja Tel Avivista on sanottu kansainvälisessä mediassa, että se on uusi Ibiza, niin otan yhteyttä Finnairiin. Käy ilmi, että niillä on mediatoimisto, joka on täynnä jakkupukutätejä, jotka eivät ajattele vastaanottavan median laatua vaan määrää”, Ruotimo sanoo.

”Otettaisiin vaikka yksi Finnairin putki täyteen meidän kuulijoita ja viedään ystäväklubi sinne, niin viidakkorumpu alkaa toimia. Tai Valio tuottaa jonkin uuden terveellisen jukurtin tai Skyr, jota kaikki nykyään syö. Mitä ikinä. Kun mediatoimisto katsoo CPT-lukuja, niin näen Finnairin Tel Aviv -mainoksen Putouksen väliajalla ja itken, ettei sitä kokeiltu meillä. No sitten Pihtiputaalla tiedetään, että Finnair lentää Tel Aviviin.”

CPT-luku tarkoittaa tuhannen hengen tai talouden tavoittamiseen tarvittavaa kustannusta.

Ruotimo ei pohdi vaikkapa sitä, miten Radio Helsingin urbaanit ystävät suhtautuisivat bailaamiseen Israelissa, joka laittomasti miehittämillään alueilla toteuttaa apartheidiin verrattavaa politiikkaa.

Sen sijaan hän myöntää, että radioon olisi alussa pitänyt investoida enemmän. Kaupunkikulttuurin ilmaherruudesta haaveilevaa miestä harmittaa, että rahasta on pulaa.

”Joudumme diminisoimaan itsemme collegeradioksi helikopteriperspektiivistä, jossa oltiin kaupunkikulttuurin ilmaherroja. Se tekee kipeää”, hän sanoo.

Nyt Ruotimo tunnustaa, että hänen haaveensa taitavat jäädä vain haaveiksi.

”Idea ilmaherruudesta ei ole vielä toteutunut eikä ehkä tule toteutumaankaan. Olen aika lailla omat resurssini käyttänyt, ja on ehkä aika siirtää viestikapula muualle”, hän sanoo.

Ruotimo ilmoittaa luopuvansa radiosta, ”jos joku vain ostaa tai ottaa sen”. Toinen vaihtoehto on konkurssi.

Kaupunkitarinoiden liikevaihto oli viime vuonna 810 000 euroa ja tappio 330 000 euroa. Vuoden 2014 tilikaudella liikevaihto oli 557 000 euroa ja tappio 762 000 euroa.

”Tällä tendenssillä vuoden 2016 tuloksesta tulee positiivinen. No, se oli ironiaa”, Ruotimo vitsailee.

Kaupunkitarinoilla on hänen mukaansa 200 000–300 000 euron velat. Pelkästään tänä keväänä hän sanoo sijoittaneensa radioon omia rahojaan 50 000 euroa. Rajat alkavat tulla vastaan.

”Olen ihan varakas ihminen mutta en mikään multimiljonääri.”

Ruotimo kertoo, että 19. syyskuuta Tavastialla on määrä pitää Radio Helsingin yhtiökokous, jossa hän esittelee tilanteen kanavan 1 700 omistajalle. Ratkaisuvalta on toki pääomistaja Ruotimolla.

Muutamaa päivää myöhemmin Ruotimo sanoo puhelimessa, ettei konkurssi olekaan myymisen ainoa vaihtoehto.

”Konkurssi on niin hirveän voimakas sana. Parempi ilmaisu on pois tai kölin ali. Voihan liikeyrityksen lopettaa muutenkin kuin konkurssilla – niinkin että Tomi Ruotimo maksaa radion velat omasta pussista.”

Ruotimo sanoo, ettei halua konkurssiyrittäjän leimaa, mutta myöntää, ettei olisi järkevä ajatus ottaa velkoja vastuulleen.

”Ei ole oikein hyviä vaihtoehtoja.”

Mutta mitä hän sanoo entisen alaisen ihmettelyyn: miksi luovuttaa vasta nyt? Ruotimo vaikenee hetkeksi ja näyttää mietteliäältä.

”Ei Radio Helsinkiä niin vain panna konkurssiin. Sisu on rohkeutta, ja rohkeus on sisua.” ■

Julkaistu: 6.10.2016