Kirjailija ja tutkija Iida Turpeisen mukaan olisimme onnellisempia, jos luopuisimme turhasta tavarasta

Lapsuuteni suurin haave oli opiskella eläintieteilijäksi tai kirjoittaa kirja. Lapsena piirsin itse kirjoja. Sain aikuisena toteuttaa molemmat lapsuuden haaveeni kirjoitettuani romaanin Elolliset, joka kertoo eläintutkijoista.

Teini-iässä ihailin erityisesti 1900-luvun alussa vaikuttanutta Nobel palkittua fyysikkoa Marie Curieta. Hän oli ihmeellinen nainen, joka eli kummallisen elämän. Teininä minua kiinnosti luonnontiede, vaikka koko muu perheeni on taidealalla. Vanhempani tapasivat tanssinopettajakoulutuksessa ja myös veljestäni tuli tanssija. Harrastin itsekin aktiivisesti tanssia.

Minuun jäi pysyvät jäljet, kun kohtasin sukupuuttoon kuolleen Stellerinmerilehmän luurangon Helsingin luonnontieteellisessä museossa. Pääsin merilehmän kautta kiinni kaikkeen siihen, mikä minua kiinnostaa, ja kohtaamisen vuoksi elämäni on nyt hyvin toisen näköinen. Olen nyt menestynyt esikoiskirjailija ja kirjaani käännetään 28 kielelle. Lisäksi minua on pyydetty esiintymään luonnontieteellisiin museoihin Euroopassa ja kertomaan luontokadosta.

Liikutun yleensä kyyneliin, kun katson tanssia. Ehkä se johtuu siitä, että tanssi ei ole sanallista, ja on hienoa, kun ihminen voi käyttää kehoaan ilmaisuvälineenä.

Vihaan sydämeni pohjasta sitä, että ihminen on epäonnistunut lajina. Se käy edelleen sotia, vaikka on kieli, jonka avulla voi selvittää asiat.

Viimeksi rakastuin, kun tapasin uuden historiallisen henkilön. Rakastun usein henkilöihin, joita löydän kirjallisuudesta. Esimerkiksi hiljakkoin rakastuin erääseen 1700-luvulla eläneeseen henkilöön, joka perusti kasvitieteellisen puutarhan ja järjesti juhlia sademetsässä.

Juuri nyt ottaa päähän, että olen sanonut kyllä, liian moneen asiaan, jota minun on pyydetty tekemään. Nyt joudun tekemään hirveässä kiireessä mukavia asioita. Haluaisin oppia sanomaan ei.

Hermoni menevät, kun törmään turhaan byrokratiaan. Teen kaksoistutkintona väitöskirjaa sekä Suomessa että Saksassa, jossa byrokratia on raivostuttavaa. Ensimmäinen hakemukseni väitöskirjatutkijaksi yliopistoon ei mennyt läpi, koska CV:stä puuttui allekirjoitus. Jouduin lopulta laittamaan hakemusnipun uudelleen, ja sain paikan. Väitöskirjassa tutkin, miten luonnontieteellinen ajattelu vaikuttaa kaunokirjallisuuteen. Salaa kirjoitan myös seuraavaa romaania.

Nykyajan parhaita puolia on, että nainen voi olla tutkija, kirjailija ja perheenäiti. Kun katsoo historiaa tästä kulmasta, elämme hienoa aikaa.

Suomen olisi jo aika luopua ajatuksesta, että kestävä elämä on meille riski, minkä vuoksi pitää luopua kaikesta hyvästä. Uskon, että ihmiset olisivat onnellisempia, jos luopuisivat turhasta materiasta.

Jos saisin miljoona euroa, tekisin vähemmän töitä ja ostaisin metsää oman mökin ympäriltä, jotta säästäisin sen hakkuilta.

Antakaa minun edes kerran kirjoittaa rauhassa. Olen liki vuoden ajan kirjoittanut lähinnä sähköposteja. En voi mennä kirjoittamaan residenssiin, koska minulla on pieniä lapsia.

Yrityksistäni huolimatta en ole oppinut saksaa. Minun täytyy opetella kieli, jotta voin valmistua tohtoriksi Giessenin yliopistosta.

Aion vielä opetella hiihtämään. En kehtaa mennä julkiselle paikalle hiihtämään, koska olen superhuono lajissa, mutta haluaisin oppia.