Lapsuuteni sitkein haave oli saada oma hevonen, mutta en koskaan saanut. Olen kyllä ratsastanut pitkän pätkän lapsuuttani. Kävin ratsastuskoulussa, ja kaverini perheellä oli hevosia. Kun tuli ikää lisää, tajusin, että oma hevonen on puhdasta rahanmenoa ja kaikkea vaivaa.

Teini-iässä inhosin omaa nössöyttäni. Olisi ollut hienoa olla rajumpi ja kapinallisempi. En osannut rikkoa rajoja, vaikka olisin niin ­halunnut.

Teini-iässä ihailin erityisesti itsevarmoja ja kauniita tyttöjä. Itseni koin aika mitäänsanomattomaksi ja sivustaseuraajaksi.

Viimeksi kiljuin ilosta, kun vietimme nuorimman tytön syntymäpäiväjuhlia. Siellä esiintyi perhepiiristä koottu yhtye. He esittivät syntymäpäiväsankarin ­mukaisesti sovitettuja klassikkobiisejä.

Minun olisi pitänyt syntyä mieheksi, koska olisi hauska tietää, millaiseksi elämä olisi muodostunut, jos olisin toista sukupuolta. Olisiko työura ollut samanlainen, ja olisinko edes tällä alalla? Olisinko ylipäänsä hengissä?

Vihaan sydämeni pohjasta itsekkyyttä ja sitä, ettei pysty asettumaan toisen ihmisen asemaan.

Kateellisena katson, kun ihminen osaa selittää asiansa selkeästi ja ymmärrettävästi. Hyvä esimerkki on Sanna Marin.

Kadun yhä... En mitään! Katuminen ei ole kovin hedelmällistä, vaikka varmasti löytyy asioita, jotka olisi kannattanut tehdä toisin.

Pyydän anteeksi lapsilta sitä, että kun he olivat pieniä, en varmaan ole ollut maailman paras äiti. Mutta kukapa olisi…

Haluaisin vielä kerran kokea sen, kun kroppa olisi niin nuori kuin kaksikymppisenä. Miltä tuntuisi, kun ei särje eikä mikään paikka ole kipeä.

Sukurasitteeni on karjalaiset juuret ja itkuherkkyys.

Minun Jumalani on suvaitsevainen ja löytyy jokaisen ihmisen sisältä.

Jos olisin mies, ajaisin voimakkaammin tasa-arvoa ja yrittäisin nähdä omat, vuosisatojen mukana tulleet ­etuoikeudet.

Maahanmuuttajille haluan sanoa, että uskokaa, että on myös ihmisiä, jotka välittävät teistä ja haluavat teille hyvää.

Hermoni menevät, kun liikenteessä joku käyttäytyy huonosti, eikä ota toisia huomioon.

Jos saisin lahjaksi miljoona euroa, helpottaisin omaa ja läheisteni elämää, ja antaisin osan johonkin hyvään tarkoitukseen – varmaankin lapsille ja nuorille.

Sen päivän haluan nähdä, kun Ukrainan sota loppuu. Vielä ei näy minkäänlaista valonpilkahdusta.

Yrityksistäni huolimatta en ole oppinut aina ymmärtämään itseäni enkä muita.

Viimeksi rakastuin oman koirani katseeseen.