50 vuotta painajaisia ja unikuvia – Hyppäsin tappaja-auton kyytiin ja nyt omistan 160 Stephen Kingin kirjaa
Näin alkoi vuosikymmeniä kestänyt lukijasuhteeni Stephen Kingiin, jonka kaikki teokset olen lukenut vähintään kahdesti, suurimman osan tuotannosta ties kuinka moneen kertaan, kirjoittaa Jukka Väänänen.
Stephen Kingin romaani Christine räjäytti vuonna 1984 kallossani pari ydinpommia. Auto, joka tappaa omin pikku renkainensa ihmisiä ja korjaa itse itsensä? Totta kai. Poplyriikkalainaukset Eddie Cochranista Steely Daniin ja The Whosta Bruce Springsteeniin? Täydellistä. Nörtihkö keskushenkilö, joka nousee kiusaajiaan vastaan? Täsmäisku.
Kolahdus oli eeppinen ja pysyvä. Nyt, 40 vuotta Christinen jälkeen, omistan noin 160 Stephen Kingin kirjoittamaa tai hänestä kertovaa kirjaa suomeksi ja englanniksi, eli reilu viisi hyllymetriä. Suomennosten julkaisua en ole malttanut vuosikymmeniin odottaa: ensin on saatava alkukielinen teos joko kovakantisena tai, jos aivan vimmattu kiire iskee, e-kirjana, jonka saa koneelleen sekunneissa julkaisun jälkeen.
Kingin kirjoja on julkaistu 50 vuoden ajan – Carrie ilmestyi USA:ssa huhtikuussa 1974. Itse olen pysynyt mukana vuodesta 1984, aina Christinen ensi puraisusta lähtien. Juhlavuoden kunniaksi luin teoksen taas kerran uudelleen. Se on edelleen ällistyttävän tehokas.
Mutta miksi King, miksi niin pitkään? Ensinnäkin silkasta uteliaisuudesta: haluan kerta toisensa jälkeen tietää, mitä kirjailija on keksinyt tällä kertaa, minne minut viedään, mitä tapahtuu seuraavaksi. Uteliaisuuteni ei ole sammunut, niin monenlaisiin maailmoihin Kingin teokset ovat minut kuljettaneet, oli kyse novelleista tai yli tuhatsivuisista järkäleistä.
Yllätyksellisyys ei silti ole koko totuus, sillä olen lukenut Kingin kaikki teokset vähintään kahdesti, suurimman osan tuotannosta ties kuinka moneen kertaan. Kingin tavassa kertoa tarinoita on jotain maagista, ja kertomuksiin haluaa palata, vaikka juonikuvio olisi muistissa. Kuten King itse on sanonut: ”Tärkeintä on tarina, ei sen kertoja.”
Tässä yhteydessä on syytä nostaa esiin suurimman osan Kingin tuotannosta suomentanut Ilkka Rekiaro, joka on tehnyt vuosikymmenestä toiseen tasaisen laadukasta työtä. Kiitos.
”Kingin tavassa kertoa tarinoita on jotain maagista.”
King loi maineensa ja menestyksensä (yli 400 miljoonaa myytyä teosta) kauhukirjailijana, ja pelottelun hän hallitsee. Silti hänen osaamisalueensa on paljon laajempi aina scifistä dekkareihin, Lovecraft-tribuuteista silkkaan satuiluun, kirjoitusoppaasta kauhukulttuuritutkielmaan. Jo 80-luvulla Kauhun vuodenajat -pienoisromaanikokoelmissa julkaistiin kaksi klassista, syvästi inhimillistä tarinaa, joissa ei ole mitään yliluonnollista tai pelottavaa. Molemmista tehtiin myös poikkeuksellisen onnistuneet elokuvat: Stand by Me – viimeinen kesä on haikean kaunis ja hauskakin kasvutarina ja Rita Hayworth – avain pakoon ylistyslaulu ihmisen sitkeydelle.
King ei kaihda ihmisten lahtaamista, ja uhrimäärä vaihtelee – eeppisessä Tukikohdassa lakoaa miltei koko ihmiskunta. Verta säästämättömäksi painajaisvisioiden laatijaksi hän on kuitenkin umpihumanisti. Debyyttiromaanissa Carrie hän puolustaa arkaa tyttöä, jonka elämää ankeuttaa koulukiusaajien lisäksi syvästi uskovainen äiti. Uskontoon King palaa monissa teoksissaan (Tarpeellista tavaraa, Kuvun alla), mutta hän ei hyökkää uskontoja vastaan vaan sitä, millaisia vääryyksiä uskon nimissä tehdään ja oikeutetaan.
Kosketus (alkuteos 1979) on karu tarina eräänlaisen esi-Trumpin noususta poliittiseksi vaikuttajaksi, mutta samalla traaginen ja melankolisella tavalla kaunis rakkaustarina. Se-järkäle kuvaa lapsuuden ja nuoruuden pelkoja poikkeuksellisen osuvasti ja myötätuntoisesti (ja on toisaalta yksi Kingin pelottavimmista kirjoista – kiitti, Pennywise). Keveydessä monien vieroksuma naispariskunta saa lopulta ansaitsemansa aseman pikkukaupungin yhteisössä. Kingillä on sydän paikallaan, vaikka toinen käsi puristaa teuraspuukon kahvaa.
”King ei kaihda ihmisten lahtaamista.”
Kuulun niihin miljooniin, joita King kutsuu nimellä constant reader, uskollinen lukija. Mukana on pysytty, vaikka miehen tuotannossa piisaa notkahduksia. Huonoin romaani on Kuulolla, jonka kännykkäzombipyristely on kuin viidennesteholla raksuttavan tekoälyn tekemää. Buick 8 olisi saattanut olla hyvä novelli, romaanina se on pitkästyttävä autotallikyhäelmä. Satumaa lähtee liikkeelle lupaavasti, mutta tekee sitten käänteiset Ihmemaa Ozit: kun satumaailmaan saavutaan, kaikki värit lähtevät.
Yhden vuoden sisällä voi olla isoja heittoja. Vuoden 2021 julkaisuista valju Myöhemmin jätti poikkeuksellisen vähän muistikuvia, mutta erittäin taitavasti laadittu, luopumisen teemaa sivunnut Billy Summers nousi kertalukemisella kirjailijan parhaimmistoon.
Välillä King myös jankuttaa. Esimerkiksi tammikuussa 2024 suomeksi julkaistussa romaanissa Holly kirjailija muistuttaa uuvuttavan usein, että koronadenialistit ovat varsin ikävää väkeä. Tiedetään.
Puoli vuosisataa Stephen Kingin, 76, tarinoita eikä hiipumisesta tietoakaan, miehen julkaisutahti on edelleen kova. Uskollisen lukijan taudinkuvaan kuuluu, että seuraavan annoksen päivämäärä on polttomerkitty hyvissä ajoin keskusmuistiin: novellikokoelma You Like It Darker julkaistaan 21. toukokuuta 2024.
Se on vain parin klikkauksen mutta tuskastuttavan monen kuukauden päässä.
