
Nyt puhuu Venäjälle huhuttu Roman Eremenko – ”Olen saanut tarjouksia, mutta en ole halunnut lähteä”
Yhtä Suomen kaikkien aikojen keskikenttäpelaajista on huhuttu viime aikoina ulkomaille ja etenkin Venäjälle. Roman Eremenko kommentoi Aitiolle villinä vellovia siirtohuhuja.
Veikkausliiga-seura IF Gnistania viimeiset kaksi kautta edustanutta Roman Eremenkoa on viety viime viikkojen siirtohuhuissa erityisesti Venäjälle.
Eremenko kertoo saaneensa konkreettisen yhteydenoton venäläiseltä pääsarjaseuralta sekä turkkilaiselta alasarjaseuralta.
– Olen saanut tarjouksia, mutta en ole halunnut lähteä. Tekstailin molempien seurojen kanssa, mutta keskustelut päättyivät nopeasti, Eremenko sanoo Aitiolle.
– Minulla oli mahdollisuus lähteä, mutta kieltäydyin.
– Huhut ovat paisuneet liian isoiksi, Eremenko jatkaa.
”En usko, että tulen enää tässä iässä pelaamaan ulkomailla.”
Julkisuudessa matalaa profiilia koko uransa ajan pitänyt keskikenttäpelaaja kertoo lomailleensa Suomessa ja harjoitelleensa Gnistanin kanssa. Viimeisimmät harjoitukset oulunkyläläisjoukkueen kanssa olivat tänään perjantaina 16.1.
– Haluan vain pelata jalkapalloa. En usko, että tulen enää tässä iässä pelaamaan ulkomailla, maaliskuussa 39 vuotta täyttävä Eremenko arvioi.
– Olen hyvässä kunnossa ja kiinnostunut jatkamaan Gnistanissa, urallaan 73 A-maaottelua pelannut keskikenttäpelaaja päättää.

Kommentit