Nyt puhuu Lukas Hradecky: Paljastaa merkittävän periaatteen kasvutarinastaan – ”Olen miettinyt omaa käyttäytymistäni"

Siinä hän nyt on. Lukas Hradecky, 34, istuutuu myöhäisen aamiaisen jälkeen hotelli Kalastajatorpan aulaan. Leverkusenin tähtimaalivahdin persoonasta on puhuttu paljon ja kun katsoo, hänen silmälasipäisessä olemuksensa huokuu sitä rentoutta, joka häneen usein yhdistetään paitsi tolppien välissä – myös kentän ulkopuolella.

Vaikka Huuhkajien alku Kansojen liigassa on herättänyt kannattajien keskuudessa turhautumista, maailman murheet ovat jonkun muun hartioilla kuin tämän miehen. Hän ei hermoile tai jännitä. Voisiko se olla yksi Hradeckyn supervoimista?

Löytyisikö tästä syitä sille, miksi juuri hänestä on tullut yksi maailman parhaista jalkapallomaalivahdeista – pelipaikalla, jossa vain yksi voi pelata kerrallaan?

Ehkä, mutta aina ei asia ole ollut näin. On palattava ajassa taaksepäin.

Hradeckyn matka maailman eliittiin ei nimittäin ole kulkenut suinkaan sileää tietä pitkin.

Kun Hradecky siirtyi 19-vuotiaana Turun Palloseurasta Tanskan liigaan Esbjergin riveihin nelivuotisella sopimuksella, hän oli ajautunut tilanteeseen, jossa hänen edessään nokkimisjärjestyksessä oli Jukka Lehtovaara ja Henrik Moisander.

Peliajan oli löydyttävä muualta. Mutta ei ihan mistä tahansa, vaan vieläkin kovemmassa kilpailuympäristössä. Niin paljon kovemmassa, että Hradecky joutui toteamaan oman keskeneräisyytensä.

– Alussa en juurikaan pelannut ja se oli täysin ok, suunniteltu juttu etukäteen. Katsoin silmät pyöreänä sitä touhua, ja mietin: ei voi olla totta, minunko pitäisi pelata täällä! Tason hyppäys Suomesta tuntui alkuun niin suurelta, mutta päivä päivältä se alkoi kuitenkin lähentymään, Hradecky kertaa.

Jos oli pelaamisen taso lahjakkaalle maalivahtiraakileelle uutta, niin olivat myös jännitys ja paineet. Elettiin aikaa, jolloin perinteisten lehtiotsikoiden lisäksi sosiaalinen media alkoi yleistyttyään tuomaan palautteen omien silmien eteen raa’asti.

Hradecky myöntää ulkopuolisen hälinän päässeen ihon alle. Nuoren miehen epävarmuudet alkoivat puskea pintaan.

– Peliaika lisääntyi – tuli hyviä pelejä ja tuli huonoja pelejä. Huomasin miettiväni, olenko tarpeeksi hyvä tänne tai mitä nuo muut nyt ajattelevat minusta. Se oli tavallaan isoin virheeni. Vaikka en nyt googlannut omaa nimeäni, niin jutut, joita itsestä näki, sabotoivat omaa päätäni, Hradecky myöntää.

– Aloin tavallaan katsomaan omia suorituksiani muiden, enkä omien silmieni kautta. Jossain vaiheessa onneksi oivalsin ehkä kesäloman aikaan, että ihan sama – minut on tänne haluttu syystä. Täällä nyt olen ja lopetan stressaamisen. Jätin muutaman somealustan pois ja asiat alkoivat rullaamaan paremmin.

15 vuotta myöhemmin Hradecky istuu tuolissaan maailmanlaajuisesti tunnustettuna maalivahtisuuruutena. Iän ja eletyn elämän myötä hän on oppinut reflektoimaan itseään. Hän ymmärtää kokemusten, myös huonojen sellaisten, merkityksen osana jalkapalloilijan ja ihmisen kasvuprosessia.

Hradecky vaikuttaa ymmärtäneen, että niin urheilussa kuin myös elämässä kyse on siitä, miten ne heikotkin hetket pystyy käsittelemään.

– Jokainen käy pieniä taisteluja ihan päivittäin. Olkoot ne jalkapallossa, työelämässä tai vaikka parisuhteessa. Ei meistä kukaan selviä niitä ilman. Tyyntä säätä ei ole kenellekään luvassa koko elämän tai uran läpi. Hankalimpina aikoina sen ehkä sisäisti, että niitä myös tarvitsee kehittyäkseen.

Viisaita sanoja.

Lukas Hradecky saavutti uralleen komean kruunun viime kaudella, kun hän oli suuri osa Leverkusenin historiallista tekoa. Leverkusen nousi Saksan Bundesliigan valtaistuimelle voittamalla mestaruuden tappioitta. Hopeisen mestaruuslautasen ilmaan nostaminen joukkueen ykkösmaalivahtina tuolla tavalla edustaa yhtä kaikkien aikojen suurimmista suomalaisjalkapalloilijan teoista.

Tarina alkaa kuitenkin varsin tavallisista oloista. Lapsuusvuosiaan Turun Runosmäen lähiössä viettänyt Hradecky nautti vapaudesta ja veljien sekä kaverien seurasta monipuolisen ja aktiivisen vapaa-ajan merkeissä. Hradecky muutti Suomeen vain vuoden ikäisenä perheensä kanssa ja vietti likimain kaiken mahdollisen koulun ulkopuolisen ajan liikkuen ja urheillen.

– Lapsuuteni oli ihan loistava, varmaan senkin takia, että lasken vielä itseni onnekkaaseen sukupolveen, jonka lapsuutta eivät konsolit tai älypuhelimet ehtineet pilaamaan. Kaikennäköistä touhuttiin, oli se sitten poliisia ja rosvoa metsässä tai katulätkää tai tennispallon lyöntiä kämpän seinää vasten.

– Kaikin tavoin liikuttiin, pelattiin kirkonrottaa ja elämä oli hyvin aktiivista. Kavereita tuli naapuritaloista, kaikki tunsivat toisensa. En halua muilta lähiöiltä mitään viedä pois, mutta lapsuus Runosmäessä oli kouluttavaa, rentoa ja elämää rakastavaa aikaa, Hradecky muistelee.

Oli suomalaisen jalkapallon kannalta lopulta suuri onni ja onnekas sattuma, että Hradeckyn perheen isä, Vladimir, tuli Suomeen pelatakseen lentopallon SM-sarjaa Ruskon Pallo -67:ssa.

Joukkue oli käynyt pelireissulla Tšekkosslovakiasta ja lentopallojaoston johtaja tutustui keskitorjujan pelipaikalla pelanneeseen isä-Hradeckyyn. Yhden tai kahden vuoden mittaiseksi suunniteltu reissu onkin venähtänyt tähän päivään saakka – mutta sitä tuskin yksikään Huuhkajien kannattaja panee pahakseen.

192-senttiseksi venähtänyt perheen esikoinen ei kuitenkaan kokenut isältään painetta siirtyä kohti lentopalloparkettia. Eikä se olisi jalkapallon valinnutta maalivahtia juuri edes kiinnostanut.

– Emme kokeneet minkäänlaista painostusta vanhemmilta mihinkään suuntaan. Lentopallo ei missään vaiheessa tullut kuvioihin vakavasti, mutta tennistä pelasin parin vuoden ajan, vaikka se olikin siihen aikaan melko hintava harrastus. On kuitenkin sanottava, että rystylyöntini on edelleen aika kova, Hradecky naurahtaa.

Vain yksi voi kuitenkin olla tärkein. Hradeckylle kokeilemistaan urheilulajeista jalkapallo vangitsi hänen intohimonsa.

– Jalkapallo valikoituikin lopulta osittain senkin takia, että se oli käytännössä helpoin ja halvin harrastus aloitettavaksi. Kenttä oli lähellä ja joku naapurin poika kertoi, että tuolla olisi pelit ja kuka tahansa saa tulla mukaan. Jokainen meistä veljeksistä vuorollaan sine myös lähti. Ja kiitos niille koutseille, että sinne myös jäätiin, Hradecky sanoo.

Hradecky huomasi pian olevansa hyvä – ja sen huomasivat myös muut. Tie vei kaupunginosajoukkueesta 11–12-vuotiaana TPS:n junioreihin. Se oli ensimmäinen kerta, kun hän huomasi halunneensa jalkapallolta jotain enemmän – tavoitteellisemmin.

Sitä ennen pallon potkiminen oli ollut vain hauskanpitoa kavereiden kanssa. Vaikka aikaa jäi myös muuhun, ajatus urasta jalkapalloilijana hiipi yhä useammin mieleen.

Mitään ei kuitenkaan tullut ilmaiseksi. Kun ensimmäiset miesten pelit olivat ajankohtaisia, niitä ei löytynytkään TPS:stä – vaan reservijoukkue ÅIFK:sta. Mustavalkoraitapaitojen maalia vartioivat tuolloin niin ikään huippuveskareiksi yltäneet Jukka Lehtovaara sekä Henrik Moisander.

Vaikka Hradecky ei heitä tuolloin maalin suulta syrjäyttänyt, sai hän uralleen arvokasta oppia seuraamalla ja harjoittelemalla kaksikon kanssa.

Yksi merkittävä käänne uralla tapahtui kuitenkin yllättäen.

– Oman urani kannalta tärkeimmän pelin Tepsissä sain pelata Espanjan leirillä La Mangassa. Sieltä Esbjerg minut bongasi. Siirto alkoi konkretisoitua. Aika oli oikeastaan tosi otollinen tuolloin, koulu oli hoidettu ja inttiaikaa Lahden urheilukoulussa sain jopa hieman supistettua, kun tammikuussa koitti lähtö Tanskaan. Siitä oli hyvä aloittaa Pohjoismaisen ammattilaisuuden maistelu.

Ensiaskeleet ammattilaisena Hradecky otti omien sanojensa mukaan juuri oikeaan aikaan – eikä lopputulos huomioiden päätöksen oikeellisuudesta tarvitse kansanäänestystäkään järjestää.

Sitä ennen ajatuksia ulkomaille siirrosta ei juuri ollut. Siksi hyppy tuntemattomaan oli jopa hieman pelottava.

– En ehkä sanoisi itseäni ujoksi, mutta siihen aikaan pohdin paljonkin, että uskallanko tuonne lähteä. Minulla taisi olla MyPalta tarjous edessäni ja mietin, olisiko helpompi jatkaa uraa Suomessa. Isäni kanssa keskustellessani hän ei sitä suoraan sanonut, mutta hyvin muotoili asian niin, että ehkä tämä kortti kannattaisi katsoa, Hradecky sanoo.

Siitä huolimatta päätös ei ollut helppo.

– Nuoruuteni oli kuitenkin ollut hyvällä tavalla turvallista, asuimme veljien kanssa samassa huoneessa ja aina pystyi oman elämän tapahtumista tärkeiden ihmisten kanssa puhumaan. Nyt muutin omaan asuntoon ja pakko sanoa, että äiti piti meistä kaikista kyllä senkin jälkeen hyvää huolta.

Syytä ilmeisesti olikin.

– Emme me kovin aikuisia vielä tuolloin olleet.

Lukas Hradecky saavutti Saksan mestaruuden Leverkusenin kanssa tappiottoman viime kauden päätteeksi. KUVA: Stella Pictures / All Over Press

Tanskalainen Esbjerg oli ensimmäinen lähtölaukaus Hradeckyn ammattilaisuran rakettimaiselle nousulle. Ympäristö tuki kehittymistä kohti uusia tasoja.

– Se oli hyvä steppi. Seura piti nuorista pelaajista hyvää huolta. Asiaan erikseen palkatulle henkilölle vanhempani taitavat vieläkin lähettää joulukortin, Hradecky kuvaa.

Hradeckyn muistellessa hotellin aulassa uransa merkittäviä vaiheita, ei hänellä ole mihinkään kiire. Kaikki jalkapallotähteyteen yhdistettävä leuhkuus loistaa poissaolollaan. Vastauksista välittyy loogisuus ja välittömyys, jopa silloin, kun hän puhuu omista heikkouksistaan.

Hän tiedostaa, että ei koskaan ole ollut maailman teknisin maalivahti. Sen sijaan hän osaa ennakoida ja lukea peliä niin, että tietää mitä tuleman pitää. Jos yksi askel menetetään tekniikassa, pelinymmärryksessä askel on jo otettu ennaltaehkäisevästi ennen sitä.

– Kokemuksien ja mahdollisuuksien kautta ihminen oppii ja kasvaa. Tepsin aikojen loppupuolella tajusin, että pallot jäävät jollain lailla näppeihin ja minusta voi tulla ihan hyvä tässä. Tanskassa se tunne vahvistui ja sen jälkeen en ole taakse juuri katsellut, Hradecky kuvaa.

– En minä peilin kanssa juttele, mutta tykkään käydä asioita läpi ja puhua itselleni, että olet ansaitusti tässä tilanteessa: nauti siitä ja tee paineista itsellesi kaveri. Jos pystyn tällä tasolla pelaamaan yhtä rennosti ja tyylikkäästi se varmaan poikii jatkossa vieläkin suuremmin hedelmää. Tämä tunne ja mentaliteetti on seurannut minua oikeastaan sieltä Tanskasta asti.

Tanskassa Hradecky joutui kovan päätöksen eteen, jossa hän myöntää ensin puhuneensa yhtä – ja sitten toimineensa toisin. Isäkään ei sitä täysin sulattanut.

– Siirrosta Bröndbyhyn väiteltiin faijan kanssa varmaan eniten. Osaltani varmasti yritin olla suoraselkäinen jätkä ja pelatessani vielä Esbjergissa voitimme tulevan seurani cupin semifinaalissa, Hradecky sanoo.

– Voiton jälkeen marssin johonkin paikalliseen kapakkaan ja sopimukseni ollessa katkolla julistin, kuinka en mielelläni pelaisi missään muussa tanskalaisessa joukkueessa. Nuorena poikana tekee hölmöyksiä. Kuukausi myöhemmin kirjoitin sopimuksen Bröndbyn kanssa.

– Tapaus painoi mieltäni ja riitelimme sopimuksen osalta faijan kanssa hetken aikaa. Jälkeenpäin ajateltuna siirto oli uran kannalta kuitenkin oikea ratkaisu.

Ihmisiä ja lapsia arvotetaan nykyään entistä aiemmin, niin jalkapallokentillä, kuin elämän muillakin alueilla. Hradecky on suuntauksesta hieman huolissaan. Seuraa jopa tulinen puheenvuoro.

– On järjetöntä sanoa kymmenenvuotiaalle, ettei tuolla riitä taso. Ei minullakaan olisi riittänyt sen ikäisenä. Ihmiset kehittyvät niin eri vaiheissa. Usein on niin, että ne, joilla lapsena riittää, niistä ei sitten lopulta tulekaan mitään.

– Kymmenen vanhana itseluottamus ei ole panssarilasin vahvuinen, se särkyy tuollaisista puheista hyvin helposti. Tuollaisia puheita ei tarvitse vielä 15-vuotiaankaan kuulla, liian rajut kokemukset liian varhain eivät ole kenellekään hyvästä.

Hradecky peräänkuuluttaa palautteenannossa keskitien kulkemista.

– Toisaalta olen nähnyt esimerkkejä, mitä käy, kun liian aikaisin sanotaan myös se, kuinka hyvä olet. Huuhkajiin nousseilla nuorilla asenne on huomattavasti terveemmällä tasolla, mutta maailmalla on pelaajia, jotka ovat saaneet liian paljon liian nuorena.

Kun nousee pelaajana niin suurille areenoille kuin Hradecky, sitä suurempi on myös otteita seuraavien silmäparien määrä. Vaikka paineita ja ulkopuolisten mielipiteitä kuudesti vuoden suomalaiseksi jalkapalloilijaksi valittu maalivahti on oppinut käsittelemään, yksittäisten tilanteiden jännittäminen on kuitenkin eri asia.

Sitä tapahtuu Hradeckyn mukaan edelleenkin – vaikka se ei ulospäin siltä näyttäisi.

– Jännitin ja lujasti esimerkiksi putoamiskarsintamatseja Frankfurtin kanssa. Voin kertoa, ettei se ollut hirveän kivaa jalkapalloa. Sama jännitys pysyy edelleen, mutta sitten kun saan hanskat käteeni ja alkulämpimän käyntiin, se kaikkoaa.

Porras portaalta, taso tasolta kulkenut ura on edennyt loogisesti kohti nykyistä tilannetta. Siksi Hradecky on myös tarina loogisesta urasuunnittelusta.

– Sen jälkeen homma on sama, olkoon vastassa Bayern München tai sarjana Mestarien liiga. Eivät kokemuksen tikapuut välttämättömät ole, mutta kyllä ne paljon jeesaa, olkoon kyse sitten pelillisestä tai mentaalisesta kehittymisestä.

Kokemuksen lisäksi ulkomaille sopeutumisessa auttaa oma asenne. Hradecky kertoo olleensa aina taipuvainen oppimaan uuden kielen nopeasti. Sen merkitystä ei pidä väheksyä. Kielitaito on tukenut sitä, kuinka hyvin hän on päässyt uuteen ympäristöön sisään.

– Jengi laskee sinut omakseen, mitä nopeammin he näkevät, että haluat sopeutua joukkueeseen. Joukkuekavereiden ohella tämä koskee faneja, mikä on minusta aika tärkeää. Kyllä sen energian aistii, jos ne eivät sinusta tykkää, Hradecky avaa.

– Tunnen esimerkiksi Leverkusenin faniryhmän johtajat hyvin, ja siksi uskalsin antaa mestaruuslautasenkin heidän käsiinsä viime kevään voitonjuhlissa. Olin melko varma, että saan sen myös takaisin, Hradecky nauraa.

Kun Hradecky oli pelannut Tanskan vuosiensa jälkeen kolme kautta Eintracht Frankfurtissa, ne huipentuivat keväällä 2018 Saksan cupin sensaatiomaiseen voittoon Berliinin olympiastadionilla. Kolme Frankfurtissa vietettyä kautta huipentuivat keväällä 2018 Saksan cupin voittoon Berliinin olympiastadionilla.

Sen jälkeen suomalaismaalivahti oli viimeistään asemassa, jossa hänen ei tarvinnut esitellä enää itseään kenellekään eurooppalaisessa jalkapallossa.

Nöyryyttävän tappion finaalissa kokenut Bayern München ja useat muut suurseurat ympäri Eurooppaa olisivat aivan hyvin voineet olla Bratislavassa syntyneen ja Bundesliigassa taitonsa osoittaneen maalivahdin seuraavia osoitteita, mutta myöhemmin toisenkin cupin voittanut Hradecky valitsi toisin.

– Huhuja on aina olemassa, mutta mikään sen aikaisista ei pitänyt paikkaansa. Leverkusen alkoi jo aika aikaisin kyselemään, mitä haluan tehdä tulevaisuudessa ja seurasta välittyi hyvä fiilis. Sen aikainen urheilujohtaja Jonas Boldt – joka muuten Jolleakin (Pohjanpalo) isosti – on faijankin mielestä edelleen paras ja kykenevin kaveri, jonka kanssa hän on koskaan neuvotellut. Minun ei tarvinnut miettiä kahteen kertaan omaa päätöstä, Hradecky sanoo.

Leverkusen oli jälleen yksi loogisesti edennyt askel hänen urallaan.

– Seura oli jo silloin sillä tasolla, mille Frankfurt on – kaikki kunnia siitä heille – nyt vasta pääsemässä. Seura pelasi vuoroin Eurooppa-liigassa, ja vuoroin Mestarien liigaa. Frankfurtissa taistelimme putoamista vastaan. Cupin voitto oli totta kai upea juttu, mutta tunsin, että vielä piti tehdä uralla joku muutos, Hradecky kuvaa.

– En silti olisi silloin osannut kuvitellakaan tehdessäni viiden vuoden diilin, että nyt on jo seitsemäs menossa. Jotain he minussa varmasti näkivät. Ei sitä tässä pelatessa mieti, mutta jälkeenpäin ajateltuna ehkä ymmärtää, että he taisivat oikeasti arvostaa minua.

Lukas Hradecky on ollut jo vuosia Huuhkajien tuki ja turva maalin suulla. KUVA: Kimmo Brandt / EPA-EFE / All Over Press

Hradeckyn käytöksestä voi päätellä, että hän on jättänyt pelitaitojensa lisäksi eri osoitteisiin hyvän jäljen. Sekin on varmasti iso syy pitkän ja ennen kaikkea vakaan uran luomisessa. Näin näkee Hradecky itse.

– En minäkään mikään täydellinen maalivahti ole, mutta uskon, että seurat arvostavat tapaani tehdä hommia. Hyvän seuran toimintatapoihin kuuluu nykyään tarkistaa pelaajien taustat, kysellä ihmisiltä millainen tuo jätkä on, pystyykö hän tappelemaan vastoinkäymisiä vastaan, Hradecky avaa.

– Olen varma, että tällaiset jutut vakuuttivat myös Leverkusenin ja tässä tullaan taas kokemuksen merkitykseen. Olen miettinyt omaa käyttäytymistäni, mitä juttuja kannattaa milloinkin sanoa ja omalla kehonkielellään näyttää.

Hradeckyn ura ei ainoastaan näyttäydy johdonmukaisena, vaan on sitä. On selkeät vaiheet niin omassa kehittymisessä, kuin seurojen tasossakin. Tarinasta voi oppia paljonkin. Tuuliviirimäisyys seuravalinnoissa loistavat poissaolollaan.

Kyse on kasvutarinasta, johon liittyy myös se, että Hradeckysta on tullut perheenisä.

– Tämä tapa on toiminut minulle. En tiedä, onko tämä ollut se ikuinen minä, sillä sitä on myös treenautettu jalkapallokulttuuriin ja -maailmaan sopivaksi. Samat arvot ja säännöt pätevät kentällä ja sen ulkopuolella, Hradecky pohtii.

– Ehkä senkin takia kapteenina toimiminen on seurannut. En mieti, onko seurassa Saksan maajoukkuepelaaja tai joku muu. Samalla tavalla puutun asiaan, jos koen, että sen ei pidä mennä näin.

Ja koska Lukas Hradecky on Lukas Hradecky, hänen persoonansa loistaa läpi myös vastauksesta, jossa hän kiteyttää uraansa.

– En pysty sanomaan katuvani mitään. Yksittäiset huonot pelit tulevat ja menevät, mutta sekin on tavallaan testi sille, että sinua ei heti laiteta pihalle. Olen omalla tavallani maksimoinut sen, mitä minusta lähtee irti ja kirsikka kaikelle tuli viime toukokuussa, Hradecky viittaa Leverkusenin ikimuistoisiin mestaruusjuhliin.

– Cupeja on tullut matkan varrella parikin, mutta Bundesliigan mestaruus tavallaan vahvisti sen, että nyt kiivettiin se vuori mikä haluttiin kiivetä. Samalla olen kuitenkin jo huomannut miettineeni, pystynkö vetämään vielä samanlaisen kauden, pystynkö vielä kehittymään.

– Motivaatio on edelleen kova, ilman sitä tästä ei tulisi mitään.