Joskus vanhemmat eivät usko lapsensa kykenevän pahaan, vaikka näkisivät tämän puukkotappelun videolta, tietää ylikonstaapeli Söderström

Olemme Helsingin Pasilan Mall of Tripla -kauppakeskuksessa, jossa ylikonstaapeli Michela Söderström ja hänen työparinsa, vanhempi konstaapeli Anton Saari ovat kierroksella. Talviviikonloppuiltoina Tripla on Itiksen, Hertsin ja Rautatieaseman lisäksi tärkeimpiä päivystyspaikkoja.

– Täällä nuoret ovat käyneet vape- eli sähkötupakkakauppaa, myyneet huumausaineita, tehneet ryöstöjä, on ollut tyttöjen tappeluja sekä somessa etukäteen sovittuja joukkotappeluita. Vastikään meillä oli palaveri paikan järjestyksenvalvojien kanssa, kun samaan aikaan valvontakameroista havaittiin, että joku esitteli vessojen edessä asetta, Michela Söderström kertoo.

Söderströmillä on tehtävä. Hänen työtään on ratkoa rauhattomien helsinkiläisalueiden ongelmia ja ehkäistä erityisesti nuorten rikoksia. Suurin osa työtä on saada yhteys nuoriin. Se vaatii omien kasvojen kuluttamista kadulla ja somessa, jotta poliisin, nuorten, yhteisöjen ja auttajien välillä vaihtuu tieto ja säilyy luottamus.

On oltava siellä, missä tapahtuu. Kadulla, kodeissa ja verkossa. Ylikonstaapeli Söderström on tämän ajan poliisi. Hänellä on yli kymmenentuhatta seuraajaa Instagramissa. Lisäksi käytössä on Snapchat ja Facebook, ihan viran puolesta.

Kun poliisi on siellä, missä nuoretkin, heihin saa helpommin kontaktin. Somen kautta poliisi pääsee osaksi nuorten maailmaa ja näkee samat katutappelu- ja nöyryytysvideot, jotka kiertävät nuorten kännyköissä.

Kierroksella Pasilan kauppakeskus Triplassa. – Pieni tekomme voi olla nuoren elämässä merkittävä ja viedä hänen elämäänsä hyvään suuntaan. Se tuo merkityksellisyyden tunnetta.

Somepoliisina voi tavoittaa tuhansia nuoria kerralla. Se palvelee myös kentällä työskentelevää virkavaltaa. Some on hyvä ennaltaehkäisijä. Näin esimerkiksi käy, kun somepoliisit tiedottavat tuhansille nuorille yhdellä kertaa, että poliisi on sitten tulossa kesäviikonloppuna Kaivopuistoon ja kaataa viinat pois.

Mutta ne poliisin selfiet ja somevideot? Mitä ihmettä niillä saadaan aikaan?

– Ne selfiet, videot ja lässynläät siellä ovat yksi osa sitä, ne ovat vähän kuin poliisiautot ostarilla. Ollaan näkyvillä ja tavoitettavissa. Hedelmällisimpiä ovat somen yksityisviestit. Ne vastaavat tilannetta, jossa joku tulee poliisiautolle, kertoo ongelmansa ja me autamme häntä.

Monta kertaa somepoliisin puhelin on kilahtanut yksityisviestin merkiksi, ja Söderström on ollut ensimmäinen aikuinen, jolle nuori on viestinyt havaitsemastaan rikoksesta. Siinä kohtaa oma vapaa-aika jää, sillä työ tuntuu tärkeämmältä. Näin on selvinnyt muun muassa useita nuoreen kohdistuneita törkeitä seksuaalirikoksia.

Kun Michela Söderström astelee Triplan aukiolla, yllään noin 13 kiloa painava poliisikonstaapelin uniformu ja ase vyötäröllään, näky on vaikuttava.

Michela on unelma-ammatissaan. Suomenruotsalaiseen lapsuudenperheeseen Vantaalla kuuluivat isä, äiti ja kolme vuotta vanhempi isosisko. Rikokset ja mysteerit kiinnostivat siskoksia. Leikittiin etsiviä, otettiin sormenjälkiä, kirjoitettiin sinikantiseen muistivihkoon vihjeitä kaikesta epäilyttävästä ja ratkottiin itse keksittyjä rikoksia.

Pieni Michela haaveili – hänestä tulisi vielä joskus poliisi!

Mutta johonkin palo nuorena hiipui. Lukioaikana nuori Michela alkoi tuntea painetta sovittaa itsensä tietynlaiseen muotiin, unohti haaveammattinsa, opiskeli liiketaloutta ja valmistui tradenomiksi.

Parikymppisenä hän alkoi työskennellä huoltoaseman myymälävastaavana. Siellä hän myi usein kahvia naispuoliselle konstaapelille, joka jaksoi kerta toisensa jälkeen katsoa silmiin ja kysyä, mitä kuuluu.

– Ihmettelin, että mikä tuota ihmistä vaivaa, kun hän on hirmuystävällinen ja häntä oikeasti kiinnostaa, mitä minulle kuuluu. Hän oli tosi makea mimmi ja herätti minut muistamaan lapsuuteni haaveammatin. Ajattelin, että jos hänestä on siihen, minustakin on.

Niin Söderström haki 23-vuotiaana poliisikouluun ja työskentelee nyt unelma-ammatissaan. Aviomieskin on poliisi. Romanssi syttyi poliisien virkistyspäivillä.

– Olin päättänyt, etten enää ikinä hanki miestä. Ainakaan se ei saisi olla virkamies, etenkään poliisi. Toisin kävi ja hyvä niin.

Pääkaupunkiseudun nuorten rikollisuuden kohdalla puhutaan usein maahanmuuttajanuorten ongelmista. Ja siitä, kuinka vaikeaa – ja samalla välttämätöntä – on rakentaa siltaa nuorten ja viranomaisten välille.

Se on yksi tärkeä osa Michela Söderströmin työtä, mutta vain yksi osa.

On oltava yhteys myös vanhempiin, ja usein se työ ei olekaan kovin helppoa. Michela Söderström on nähnyt, kuinka suuri este ongelmien ratkaisussa löytyy usein nuoren omasta lähipiiristä.

Vanhempien viranomaisvastaisuus tai heikko kiinnittyminen yhteiskuntaan ovat usein esteitä keskustelulle, Söderström sanoo. Vanhempien on myös vaikeaa nähdä lapsensa ongelmia - ”eihän minun lapseni” -asenne kukoistaa, vaikka todisteet rikoksista olisivat olemassa ja ihan silmien alla.

– Eräskin nuori otettiin vastikään kiinni huumausainerikoksesta, jossa hän oli ollut kaverinsa mukana. Hän oli siitä syystä ollut jonkin aikaa tutkintavankeudessakin. Sitten hän kertoi perheelleen tulleensa otetuksi kiinni syyttä ja olevansa poliisin kaltoinkohtelema. Perhe halusi uskoa siihen. Pian samoin ajatteli koko yhteisö, Söderström sanoo.

Siinä kohtaa tarvittiin apuun ennalta estäviä poliiseja, joilla oli toimiva kontakti yhteisöön.

Ja tämäkin väärinkäsitys ja tahallinen harhautus saatiin oikaistua.

Mutta aivan samaa voi tapahtua hyvinvoivassa, kantasuomalaisessa perheessä, jossa kaikki on niin sanotusti hyvin. Puolitoista vuotta sitten Söderström oli mukana selvittämässä tapausta, jossa poliisi kävi puhumassa viiden perheen aikuisille. Poliisi näytti perheille videoita isosta tappelusta.

– Näytimme kuvasta, että tuossa on lapsesi tässä tappelussa ja hänellä on puukko kädessä. Kolmessa viidestä perheessä sanottiin, ettei tuo ole minun lapseni, miten kehtaatkin näyttää minulle tällaista.

Lopulta tilanne selvisi ja perheiden oli myönnyttävä. Oma lapsi oli ollut mukana väkivaltaisessa tappelussa. Vanhempien epäluottamus ja puolustusmekanismit sulivat.

– Helposti ihan kaikenlaisissa perheissä koetaan, että ei minun lapseni voi tehdä tällaista. Mutta kun se voi olla juuri sinun lapsesi, joka on ajautunut väärälle polulle, vaikka kotona kaikki olisi kuinka siististi ja hyvin.

Vaikka somepoliisi Michela Söderström siirtyy nuorten parista tavalliseksi rivipoliisiksi, ammattilaistili somessa pysyy. – Jatkossa kerron siellä työstäni kentällä.

Millainen se paljon julkisuudessa kauhisteltu nuorten väkivaltainen maailma on? Mitä sanoo asian läheltä työssään näkevä Söderström?

Ylikonstaapeli miettii hetken ja sanoo, että nuorten maailma muuttuu koko ajan. Tämän ajan ilmiö on esimerkiksi se, että rikollista elämäntapaa ihaillaan sairaalloisen paljon ja nuoret pitävät rikollisia tietynlaisina roolimalleina.

Nuoret kantavat hyvin usein teräaseita mukanaan, eivätkä välttämättä ymmärrä, että yksikin puukonisku voi tappaa. Myös nuorten tekemät törkeät ryöstöt ovat yleistyneet. Samoin kunniaväkivalta.

Ajan ilmiö on myös se, että poliisia leimataan tiettyjen nuorten taholta rasisteiksi.

– Sen taustalla on usein jotain muuta, jokin muu on nuoret suututtanut. Ja sitten kun poliisina puutut ongelmaan, niin huudetaan rasistiksi. Se on loukkaavaa ja siihen puututaan. Nuorelle kerrotaan, mitä tarkoittaa, jos toista kutsuu rasistiksi.

Pääkaupunkiseudulla nuoret tulevat hyvin erilaisista ja monikulttuurisista taustoista. Poliisiksi opiskellessaan Söderström kävi keskusteluja paikallisten imaamien kanssa luodakseen siltaa islaminuskoisiin yhteisöihin.

– Se oli yllättävän antoisaa. He kokivat poliisin ennalta estävän työn tarpeelliseksi. Toisaalta olen huomannut, etteivät imaamit voi puhua kokonaisen ihmisryhmän puolesta. On tärkeää tavoittaa eri yhteisöistä kaikki ihmiset.

Tärkeintä Söderströmin mielestä on muistaa oma lähtökohtansa kentällä. Hänen oma kulmansa on väistämättä valkoisen, suomenruotsalaisen naisen.

– Nykyään pidän omia lähtökohtiani vahvuutena. Toki minun täytyy muistaa, etten ole fyysisesti yhtä vahva kuin miehet, mutta monessa tehtävässä on tärkeää, että poliisi on nainen. Naisten ja tyttöjen kokemat seksuaalirikokset ja lähisuhdeväkivaltatapaukset ovat sellaisia.

– En myöskään lähde vähättelemään tyttöjen somessa kokemia paineita tai henkistä väkivaltaa, mikä heihin siellä kohdistuu.

Söderström on nyt uuden edessä, sillä huhtikuussa hän siirtyy seitsemän nuoriso- ja somepoliisivuoden jälkeen kentälle, rivipoliisiksi. Välillä hän ihmettelee, miten pystyy jättämään taakseen työn, jossa on viihtynyt niin hyvin.

Toisaalta nuorten ilmiöihin tulee imaistuksi mukaan joskus liikaakin, eikä vapaa-aikaa ole aina helppoa erottaa työstä.

– Kenttätyössä on helpompaa käydä töissä ja ripustaa työpäivän jälkeen haalarit kaappiin.

Joskus oma työ turhauttaa. Eniten Söderströmiä harmittaa, että oikeusprosessit kestävät niin pitkään, etteivät nuoret voi havaita sitä, mikä on syyn ja seurauksen välinen suhde. Että kun teet rikoksen, saat siitä rangaistuksen. Kadulta katsottuna ryöstäjä tai puukottaja voi kulkea vapaana puolitoista vuotta tai ylikin, ennen kuin hän saa rangaistuksen. Se on varsinkin rikoksen uhrin kannalta epäoikeudenmukaista. Ja saattaa laukaista uusia rikoksia.

– Poliisina näen, että olisi toimittava heti. Koston kierrettä saattaa olla tiedossa. Kun ei saada prosessia loppuun, välissä ehtii tulla useita paikkoja, joissa nuori haluaakin ottaa oikeuden omiin käsiinsä ja lähteä kostamaan.

– Se, ettei rikosprosessissa mitään tapahdu heti, turhauttaa tosi paljon. Onneksi meillä on poliisissa hyvä kuntosali, niin löytyy paikka, jonne voin välillä mennä päästelemään höyryjä.