
Elina Pohjolan tuotantoyhtiö Pohjola-filmiltä tulee tänä vuonna teattereihin kolme pitkää elokuvaa. Dokumenttielokuvat Marzia, ystäväni ja Onnelliset kertovat tarpeesta ja halusta tehdä elämästä oman itsensä näköistä. Samaa kysymystä on pyöritellyt myös tuottaja itse.
Valitse se, mikä kiinnostaa. ”Halusin kokeilla tuotantoyhtiön perustamista, vaikka Taideteollisen korkeakoulun opettaja varoitteli. Ensimmäisten elokuvien valmistuttua uusia tuotantoja ei ollut vielä käynnissä ja taloudellinen tilanne oli epävarma. Annoin itselleni vuoden aikaa, jonka jälkeen piti jatkaa asuntolainan lyhennystä.”
Etsi itsellesi paras tekemisen tapa. ”Intohimotyössä palaa helposti loppuun, ja välillä on pakko irrottautua töistä. Olen ollut todella lähellä burn outia, ja se vei hetkeksi työkyvyn ja pysäytti. Sittemmin olen opetellut mielen tyhjentämistä, jotta saan nukuttua. Varttikin kävelyä pihan ympäri riittää. Omien työtapojen oppimiseen on mennyt vuosia.”
Älä jahtaa pikavoittoja. ”Firman rakentaminen vie aikaa ja energiaa, ja vastoinkäymisiä tulee väistämättä.”
Älä lannistu vanhemmuuden ihanteen alla. ”Se mikä on hyväksyttyä ja toivottua miehelle, ei ole sitä naiselle. Koen yhteiskunnan paineet äitiydelle voimakkaina, vaikka ne osaksi ovatkin päänsisäisiä. Esimerkiksi kun mieheni vei lapsen lääkäriin, tämä kysyi, missä äiti on. Odotukset eivät ole reiluja eivätkä tasapuolisia, ja vaatii sisua olla äiti ja tehdä omaa juttuaan samanaikaisesti.”
Ole sellainen kuin olet. ”Menen kohti omia päämääriäni omalla tyylilläni ilman, että yritän olla kovempi tai vakuuttavampi. Nuorena luulin, että ollakseen vakavasti otettava ei saa olla liian iloinen, etenkään näin miesvaltaisella alalla. Puhuin matalammalla äänellä ja yritin olla purskahtelematta nauruun, mutta siitä ei tullut mitään."
Älä esitä turhaan hankalaa. ”Haluan tehdä asiat positiivisen ja rakentavan kautta, en olemalla tiukka ja vaikea. Se on kannattanut.” ■