Huuhkajien pelaajalegenda poikkeuksellisessa tilanteessa – ”Juhlien jälkeen koittaa aina arki”

”Ciao, Perpa!

Olet valmistamassa joukkuettasi HJK:ta UEFA Youth League -otteluun englantilaista Manchester Cityä vastaan. Ottelu manchesteriläisjätin nuoriso-osastoa vastaan on ansainnut kaiken ennakkohuomion ja -hypen.

Haluan kuitenkin kirjoittaa sinulle avoimen kirjeen vielä tärkeämmästä aiheesta: valmentajuudesta ja valmentamisesta.

Vaikka luotsaamasi ryhmä on juuri nyt Suomen kenties puhutuin jalkapallojoukkue, olet valinnut valmentajana tien, joka ei kimalla.

Jokainen, joka on valmentanut läpimurron kynnyksellä olevia nuoria pelaajia, tietää, että arki on hyvin pitkälti samojen asioiden ”tylsää” toistamista. Voitot ovat toki voittoja, mutta eivät samalla tavalla kuin ammattilaisjalkapallossa.

Yleinen kiinnostus, ja kaikki muukin, on pienempää. Valmentaminen on, niin, valmentamista.

Pitkän ja kansainvälisen pelaajaurasi ansiosta sinulle olisi voinut aueta valmentajan paikka jopa ulkomailta, mutta päätit laittaa paukkusi ja aikasi nuorten HJK-pelaajien koulimiseen.

Olet korostanut, kuinka tärkeää sinulle on, että voit auttaa nuoria pelaajia tulemaan paremmiksi jalkapalloilijoiksi. Olen melko varma, että kädenjälkesi Klubi 04:n nuoriin jalkapalloilijoihin on vahvempi kuin mitä se olisi jossakin aikuisten ammattilaisjoukkueessa. Valmentajan osaaminen ja merkitys eivät koskaan riipu vain pokaaleista.

Seurauskollisuus on katoava luonnonvara jalkapallossa. Osa junioripelaajista vaihtaa ympäristöä lähes yhtä usein kuin paitaa. Valmentajat vetävät vuoden projekteja ja jatkavat sitten matkaansa muualle. Seurajohtajat saattavat vaihtua vielä useammin. Monille seura ei ole enää yhteisö, vaan ainoastaan paikka tyydyttää omia henkilökohtaisia tarpeita.

Valmennat kolmatta vuottasi Klubi 04:ssä, mutta klubilainen olet ollut käytännössä koko elämäsi.

Pelaajana polkusi HJK:n Malmin kaupunginosaryhmästä Klubin ”edareihin” ja reservijoukkueeseen ja lopulta Veikkausliiga-ryhmään on sellainen, jota harvalla on esittää. Toivoisin, että suomalaisessa jalkapallossa ymmärrettäisiin paremmin seurauskollisuuden merkitys ja että siihen myös panostettaisiin aidosti.

Olet useaan otteeseen korostanut, että jalkapallossa voi menestyä monella eri tavalla. Pidän näkemystäsi tärkeänä, jopa erittäin tärkeänä. Olen toisinaan aistinut, että suomalaisessa jalkapallokulttuurissa tietyn julkisuuskuvan valmentajat saavat muita enemmän huomiota ja heistä kirjoitetaan muita suuremmin kirjaimin.

Liian usein ratkaisevaa tuntuu olevan esimerkiksi se, mitä valmentaja sanoo sen sijaan, miten hän oikeasti työskentelee tai miten hänen joukkueensa pelaa ja pärjää. Siinä saattaa olla syy, miksi esimerkiksi Vaasan Palloseurassa ajoittain loistavaa työtä tehneen Jussi Nuorelan nimeä ei ole pidetty julkisuudessa ainakaan liiaksi esillä. Nuorela ei ole sopinut muottiin.

Tie erinomaisuuteen noudattelee alalla kuin alalla usein samansuuntaista kaavaa: Aluksi ihminen ei osaa, mutta hän yrittää näyttää, että osaisi. Vähitellen hän oppii ja myös haluaa näyttää sen. Viimeisessä vaiheessa ihminen osaa, mutta hänen ei tarvitse enää näyttää sitä.

En aseta, Perpa, sinua tällä janalla mihinkään kohtaan, mutta arvostan sitä, että olet julkisissa puheenvuoroissasi alleviivannut pelaajien merkitystä ja koko joukkueen panosta.

Sinun ei ole tarvinnut korostaa omaa rooliasi. Sinun ei ole tarvinnut olla esillä. Pelaajakehitys on ollut sinulle arvo itsessään, ei ponnahduslauta tai vipuvarsi henkilökohtaisten intressien täyttämiseksi.

Kun olen keskustellut useiden menestyneiden valmentajien kanssa, monia on yhdistänyt sama piirre: ymmärrys siitä, että valmentajan panos ei koskaan tapahdu tyhjiössä, vaan se on aina sidoksissa isompaan kokonaisuuteen.

Hyvää valmentajaa ei ole ilman hyviä pelaajia. Et ole vielä menestynyt valmentaja, pikemminkin noviisi, mutta kommenttisi henkivät vastaavaa arvomaailmaa. Se luo kaiken pohjan.

Kun aloitit valmentamisen vuonna 2024, arvelin, että valmennat vuoden tai korkeintaan kaksi. Oletin, että turhautuisit luonteesi ja kilpailullisuutesi vuoksi nopeasti suomalaiseen jalkapalloympäristöön. Ajattelin, että olit antanut pelaajana itsestäsi niin paljon, ettei HJK:n reservipelaajien valmentaminen enää innostaisi.

Erehdyin.

Vaikka koutsitaipaleesi on vielä lyhyt, olen aistinut sinussa valmentajana sitä samaa sopeutumiskykyä kuin pelaajana Euroopan huipulla.

Sopeutuminen ei tarkoita sitä, että ihminen luopuisi periaatteistaan. Sen sijaan se tarkoittaa sitä, että ihminen ymmärtää, milloin omista periaatteista kannattaa pitää kiinni ja milloin niistä kannattaa joustaa yhteisen hyvän vuoksi.

Olet tuonut HJK:hon oman tapasi toimia ja oman persoonasi, mutta olet tehnyt sen ympäristöä ja yhteisöä kunnioittaen. Se näkyy muun ohella siinä, miten hyödynnät valmennustiimiäsi ja annat itseäsi osaavammille tekijöille vastuuta. Tai siinä, kuinka olet hakenut oppia muualta.

Päättyi ottelu Manchester Cityä vastaan mihin lopputulemaan tahansa, et ole ottelun jälkeen yhtään parempi tai huonompi valmentaja kuin ennen peliä.

Et, vaikka sinut nostettaisiin mahdollisen voiton jälkeen mediassa huippuvalmentajaksi.

Juhlien jälkeen koittaa aina arki. Pelaajista ja valmentajista parhaimpia ovat lopulta he, jotka sietävät rutiineja ja joilla on pakonomainen tarve kehittyä ja kehittää.

Uskon, että pystyt antamaan HJK:lle ja sen nuorille pelaajille vielä paljon lisäarvoa. Samaan aikaan tiedän, että tulet tekemään monia virheitä.

Tärkeintä on, että kunnioitat valmentajuutta vähintään siinä määrin kuin tähän asti.”