Nouseva kyky löysi paikkansa suomalaisessa mediakentässä – "Käytti mahdollisuuden"

Kun perustimme Aition A-lehdissä viime keväänä, Tuukka Kotimäki ei ollut kovinkaan tunnettu nimi. Hän oli kerännyt seuraajia esimerkiksi X:ssä (entinen Twitter), mutta ei ollut vielä koko kansan huulilla. Kotimäellä oli kuitenkin jo silloin jotain, mitä Aitiossa näimme – aito intohimon palo parempaa urheilujournalismia kohtaan. Niin oli meilläkin.

Tänään voin ylpeänä sanoa, että Tuukka Kotimäki siirtyy Aitiosta Sanoman ja Ruudun palvelukseen. Olemme kollegani Petteri Sihvosen kanssa saattaneet aikoinaan Kiukaassa olla eri mieltä ajoittain – ehkäpä useinkin – joistain Ilta-Sanomien journalistisista valinnoista, mutta tällä kertaa he osoittivat erinomaista makua.

Vaikka siirto on ennen mitään muuta osoitus Kotimäen suuresta lahjakkuudesta, on se osoitus siitäkin, että Aitio on onnistunut tehtävässään: nostamaan esiin tuoreita kykyjä ja antamaan heille mahdollisuuden kasvaa. Mutta ohi Aition, oleellista tarinassa on, että Kotimäki itse käytti tuon mahdollisuuden. Niin pitääkin tehdä.

Kun Kotimäen kanssa keskustelimme ensimmäisestä juttuaiheesta Aitioon, totesin, että ensivaikutelma tehdään vain kerran. Sen Kotimäki teki, kirjoittamalla Erling Haalandista kriittisen kirjoituksen ja hänen heikentävästä vaikutuksestaan Manchester Cityn pelitapaan. Silloin arvio tuntui hurjalta, olihan City voittanut kaiken mahdollisen. Sanoin, kuten Sihvonen Aitiossa tapaa sanoa: anna soittaa!

Profetia on vieläpä muuttunut lihaksi ja vereksi.

Kun Kotimäki kertoi mahdollisuudestaan siirtyä eteenpäin urallaan, tunsin sekä ylpeyttä että haikeutta. Ylpeyttä siitä, että hän oli käyttänyt Aitiossa saamansa mahdollisuuden niin hyvin – mutta tietysti haikeutta siitä, että menetämme loistavan journalistin.

Kotimäellä oli Aitiossa pitkälti myös vapaat kädet toteuttaa intohimoaan. Toki juttuaiheista ja kirjoitustavoista sparrailtiin, kuten journalismissa kuuluukin, mutta yhtä asiaa ei voi opettaa: intohimoa. Se on Kotimäellä sisäsyntyistä. Hän tarttui jokaiseen aiheeseen perusteellisuudella ja aitoudella, joka välittyi lukijoillemme – ja ilmeisesti tuo pantiin merkille myös Sanoma-talossa.

Muistan edelleen selvästi keskustelumme hänen pestaamisensa yhteydessä. Puhuimme tulevaisuudesta, ja olin silloin varma, että joku näkee kyllä hänen lahjakkuutensa vielä. Niin myös kävi, ehkä hieman nopeammin kuin osasimme odottaakaan.

Kotimäen tarina on osoitus siitä, että suomalaisessa mediakentässä on tilaa nouseville kyvyille. Se vaatii rohkeutta tarttua mahdollisuuksiin, mutta myös alustoja, jotka uskaltavat antaa näitä mahdollisuuksia. Aitiossa olemme ylpeitä voidessamme olla osa tällaista matkaa. Olemme ylpeitä Kotimäestä.

Vaikka Kotimäki lähteekin nyt toisten vesien äärelle, olen aivan varma, että hänen kädenjälkensä jää elämään Aitioon. Hän on asettanut riman korkealle ja näyttänyt, mitä laadukas, intohimoinen jalkapalloanalyysi voi olla.

Siksipä ei voi toivottaa Kotimäelle kuin onnea ja kiittää yhteisistä hetkistä. Me Aitiossa jatkamme sitä työtä, jonka aloitimme: tarjotaksemme laadukasta urheilujournalismia ja nostamme esiin intohimoisia ja innokkaita ääniä, joita on saatettu toisaalla ylenkatsoa. Kun julkaisemme myöhemmin jalkapallokirjoittajiemme alati laajentuvan listan, käy ilmi, ettei Aitio ole aseettomaksi jäämässä. Päinvastoin.

Eivätkä nämä mitkään hyvästit ole, vaan tervehtiminen ilolla uuden luvun alulle – sekä Tuukka Kotimäelle että Aitiolle.

Kirjoittaja on Avun ja Aition päätoimittaja.