Kanisteri, salkku, käsipuntti, tiiliskivi, halko.

Nokian ja maailman ensimmäisellä NMT-verkossa toimivalla ”kännykällä”, vuonna 1987 lanseeratulla Mobira Cityman 900:lla, oli monta nimeä, mutta vähän käyttäjiä muun muassa sen tolkuttoman koon ja hinnan vuoksi. Cityman maksoi 24 000 markkaa, mikä vastaa nykyhetken rahanarvokertoimella korjattuna yli 7 400 euroa.

Juuri kukaan ei osannut ajatella, että puhelinta ylipäätään voisi kuskata mukana. Saati että sillä voisi tehdä muutakin kuin soittaa ja vastaanottaa puheluita.

Kaikki alkoi muuttua vain muutama vuosi myöhemmin. Lamavuosi 1991 oli Nokialle sen silloisen historian huonoin, ja yhtiön myynti ruotsalaisille oli lähellä.

Kalle Isokallio erotettiin toimitusjohtajan paikalta, henkilöstöä järkyttäneen itsemurhan tehneen Kari Kairamon pääjohtajana korvannut Simo Vuorilehto jäi eläkkeelle ja uutena toimitusjohtajana aloitti 1992 pari vuotta aiemmin yhtiöön palkattu Jorma Ollila.

Samana vuonna yhtiö julkisti ensimmäisen GSM-puhelimensa Nokia 1011:n ja lanseerasi uuden iskulauseensa "Connecting People".

Yhdeksänkymmentäluvun alkuvuosina tehtiin ne strategiset päätökset, joilla Nokia keskitti käytännössä kaikki voimavaransa matkapuhelimiin. Aiemmin Nokia oli kehittänyt ja valmistanut myös tietokoneita ja niiden oheislaitteita, muun muassa Mikko- ja MikroMikko-merkkisiä.

Nokia luopui televisio- ja tietokonetoiminnoista, puunjalostuksesta ja kumiteollisuudesta. Kaikki nuo toiminnat myytiin vuosina 1989–1996.

Uusitun strategian mukaan Nokiasta tuli ”telekommunikaatioon suuntautunut, maailmanlaajuinen ja lisäarvoa tuottava yhtiö”.

Maailman ensimmäisen GSM-puhelun soitti Suomen Pankin johtaja Harri Holkeri Nokian Radiolinjalle toimittamassa verkossa heinäkuussa 1991. Vastaanottaja oli Tampereen tuolloinen apulaiskaupunginjohtaja Kaarina Suonio.

Holkerin mukaan puhelu oli ”soitto irti lamasta”. Holkeri halusi korostaa suomalaisten roolia teknologisen kehityksen etulinjassa aikana, jolloin maa oli jo syvällä taloudellisessa, yhteiskunnallisessa ja henkisessä taantumassa.

Pääministerivuosinaan 1987–1991 Holkeri (kok.) oli ollut mukana tietoliikenteen kansallisen tason strategiassa ja telekommunikaation avaamisessa kaupalliselle kilpailulle.

Yhdessä Euroopan tietoliikennemarkkinoiden vapauttamisen kanssa ne muodostivat Nokian kansainvälisen menestyksen perustan, ja vaikka aikaa kului puhelusta useita vuosia, Nokian innovaatiotoiminta oli avaintekijöitä Suomen nousussa 1990-luvun lamasta.

Kun tietoliikenneala yksityistyi, koko toiminta mullistui. Alkoi markkinoiden valtaaminen, ja kasvumahdollisuudet näyttivät rajattomilta: uusia maita, uusia operaattoreita, uusia potentiaalisia asiakkaita. Siihen saumaan matkapuhelintoimintoihin keskittynyt Nokia iski täysin voimin.

Kun matkapuhelimet kehittyivät, pienenivät ja halpenivat, ne yleistyivät eri puolilla maailmaa ennennäkemättömän nopeasti.

Nokia kehitteli jatkuvasti uusia puhelinmalleja, ja valikoima ulottui edullisista peruspuhelimista liike-elämän ja teknologiaintoilijoiden joukossa statussymboleiksi nousseisiin minitietokoneisiin.

Ensimmäinen Nokia Communicator lanseerattiin vuonna 1996, mutta todellinen menestystarina olivat peruspuhelimet, joita alkoi näkyä Suomessa joka toisen kädessä.

Vuonna 1997 yli puolessa Suomen kotitalouksista oli vähintään yksi matkapuhelin. Vuonna 2000 luku oli jo 85 prosenttia.

Nokiassa ennustettiin oikein Kiinan ja Intian kaltaisten maiden merkitys tulevaisuudessa. Pääasiassa vain puheluiden soittamiseen tarkoitettuja halpoja puhelimia, kuten Nokian 1000-sarjaa, markkinoitiin myös kehitysmaihin. Samankaltaisia mutta ominaisuuksiltaan monipuolisempia olivat Nokian 2000- ja 3000-sarjan puhelimet.

Nokia ohitti Motorolan maailman suurimpana matkapuhelimien valmistajana vuonna 1998. Vuosituhannen vaihde oli Nokialle ennätyksellinen. Yhtiö oli matkapuhelinmarkkinoiden ykkönen, ja vuonna 2000 sen markkina-arvo oli peräti 223 miljardia euroa.

Nokia henkilöityi julkisuudessa toimitusjohtaja Jorma Ollilaan, joissakin piireissä ja tiedotusvälineissä hänen ihailunsa paisui kritiikittömään henkilöpalvontaan asti.

Ollilalle tyypillistä oli vankka tieto- ja teknologiapohjainen sekä hierarkkinen johtaminen, jonka ytimessä oli tiivis pomopiiri, Dream Teamiksi kutsuttu viisikko. Liiketoimintajohdon ytimen muodostivat lähes koko 1990-luvun Ollilan lisäksi Olli-Pekka Kallasvuo, Matti Alahuhta, Pekka Ala-Pietilä ja Sari Baldauf.

Kallasvuo nousi johtokuntaan vuonna 1990 ja Ala-Pietilä kahta vuotta myöhemmin. Alahuhdasta tuli johtokunnan jäsen vuonna 1993 ja Baldaufista 1994.

Nelikon tehtävät ja tittelit vaihtuivat, mutta ihmiset pysyivät Nokian johdossa vuosituhannen taitteeseen saakka. Uskollisuus on säilynyt näihin päiviin: kukaan nelikosta ei ole julkisesti arvostellut Ollilaa tai ylipäätään avannut aikaansa Nokiassa.

Jorma Ollila kiistatta nosti toimitusjohtajana ja pääjohtajana Nokian maailman huipulle. Hän toimi vuosia samanaikaisesti sekä hallituksen puheenjohtajana että pääjohtajana.

Ollila siis johti hallitusta, joka valvoi – tai jonka olisi pitänyt valvoa – hänen työtään.

Jälkikäteen Ollilaa on kritisoitu muuan muassa siitä, että hän ei sallinut kyseenalaistamista, kokosi ympärilleen vain samanmielisten joukon ja tukahdutti tarpeellisenkin kritiikin huutamalla, vaientamalla ja mitätöimällä.

Nokian nousun vuosista kerrotaan myös toisenlaista henkilöstötarinaa. Globaaliksi jätiksi matkalla ollut yhtiö tarvitsi työntekijöitä niin kipeästi, että jopa toisen vuoden opiskelijat kiskottiin teknillisistä korkeakouluista töihin kokemukseensa ja ikäänsä nähden huikeilla eduilla ja sopimuksilla.

Innostuneet nuoret tekijät tunsivat vastaavasti olevansa arvostettuja, ja me-henkinen ylpeys Nokiasta vaikutti aidolta. Nokian työllistämis- ja vaurastumisvaikutus näkyi läpi maan, mutta erityisesti esimerkiksi Salon ja Oulun seudulla.

Huippuvuonna 2000 Nokialla oli Suomessa lähes 25 000 työntekijää.

Vertailun vuoksi: nyt Nokia työllistää Suomessa noin 6 000 ihmistä, joista puolet työskentelee Espoossa ja Helsingissä. Väkeä on vähennetty yt-menettelyllä ja yksiköiden lakkauttamisella läpi 2010-luvun.

Nokian lakiasiainjohtajana vuosina 1988–2004 toiminut ja aiheesta kirjan kirjoittanut Anna-Liisa Palmu muistuttaa, että pienen Nokia-Mobira Oy:n muuttuminen maailman suurimmaksi matkapuhelinyritykseksi on niin uskomaton tarina, että sen käsittäminen oli vaikeaa jopa mukana olleille henkilöille.

– Nokiassa oli 1990-luvulla oikeasti huumaava työkulttuuri: yhdessä tekemisen tunne oli äärettömän voimakas. Olimme kiinnostuneita toistemme töistä ja toisistamme ihmisinä. Ylilyövä keskinäisen kilpailun kulttuuri puuttui, ja kaikki tunsivat saavansa mahdollisuuden näyttää, mistä puusta heidät oli tehty, Palmu kuvailee.

Nokia-konsernin arvot olivat asiakastyytyväisyys, tuloksellisuus, jatkuva oppiminen ja yksilön kunnioittaminen. Vastaavaa puhetta kuulee ympäripyöreäksi jargoniksi taantuneena tänäkin päivänä, mutta Palmu vakuuttaa, että parhaina vuosina arvot todella toteutuivat yhtiön arjessa.

Nokiaa ylistettiin suureksi suomalaiseksi menestystarinaksi, ja sellainen se olikin, niin talouslukujen kuin imagon ja yleisen mielipiteen perusteella.

Yhdeksänkymmentäluvulla Nokian kännyköitä alkoi näkyä paitsi suomalaisten arjessa ja jatkuvassa uutisvirrassa myös Hollywood-elokuvissa. Nokiasta tuli brändi, jonka tiesivät ulkomailla nekin, joilla oli vaikeuksia sijoittaa Suomi maailmankartalle.

Kotimaisuus ei silti ollut yksiselitteinen asia. Suomeen rekisteröity Nokia muuttui pitkälti yhdysvaltalaisten omistamaksi yhtiöksi jo vuonna 1994.

Suomessa luotu tietotaito, patentit ja muu aineeton pääoma päätyivät amerikkalaiseen omistukseen. Samalla Nokian yritys- ja johtamiskulttuuri muuttui amerikkalaiseen suuntaan, mikä näkyi esimerkiksi kohuttuina optio-ohjelmina.

Vuonna 1994 aloitetun ohjelman piirissä oli 46 henkilöä, ja optiot vapautuivat käyttöön 1998–2000. Nokian osakekannan markkina-arvo kasvoi vuosina 1991–2000 yli 300-kertaiseksi.

Ylimmistä Nokia-pomoista tuli miljonäärejä, mutta optiot kasasivat vaurautta myös ylimmälle keskijohdolle ja osalle keskijohtoa. Myöhemmin on arvioitu, että niin sanotut selektiiviset kannustinjärjestelmät olivat osa vauhtisokeutta ja tuhoisia yrityksen sisäiselle hengelle, kun yhtiöön oli aiemmin saatu viritettyä aito tunne työntekijöiden samanarvoisuudesta ja yhteenkuuluvuudesta.

Henkilöstön näkökulmasta hurjalla kasvu- ja työtahdilla oli hintansa. Etenkään asiantuntijapuolella kukaan ei laskenut tunteja, eri aikavyöhykkeillä toimimisen takia töissä oltiin myös öisin, ja työ vei ylipäätään kaiken ajan.

Työntekijät uupuivat, ja monen perhe-elämä kärsi, kun sosiaalisten suhteiden ylläpitäminen kävi lähes mahdottomaksi. Connecting people -iskulause saikin vuosituhannen vaihteen lähestyessä peräänsä sarkastisen lisäyksen ”disconnecting families”.

Kännyköiden viihdekäyttö eli esimerkiksi sosiaalinen media, pelit, valokuvaus ja viestipalvelut oli 1990-luvulla vielä kaukainen ajatus – ja Nokialle se jäikin niin kaukaiseksi, että yhtiö putosi markkinoiden mullistuessa kelkasta.

Yhden jättihitin Nokia ehti nousevalta alalta saada, kun Matopeli eli Snake villitsi käyttäjiä sekä Suomessa että muualla maailmassa.

Ensimmäinen kännykkäversio pelistä julkaistiin Nokian 6110-puhelinmallissa vuonna 1997, mutta hitiksi se nousi vasta muutama vuosi myöhemmin edullisemmassa 3310-puhelimessa.

Matopelin luoja, ohjelmistosuunnittelija Taneli Armanto oli myöhemmin mukana keksimässä myös toista nuorisovillitystä, ladattavia soittoääniä.

Nokia oli hyvin insinöörivetoinen ja -luontoinen yritys – hyvässä ja pahassa. Etenkin Olli-Pekka Kallasvuo uskoi, että mittausmenetelmät ratkaisisivat kaikki ongelmat: mitataan ja sitten optimoidaan kaikkea aina kassavirrasta muihin prosesseihin.

Jos jotakin ei voinut mitata, sitä ei ollut olemassa tai se oli merkityksetöntä. Sen sijaan Pekka Ala-Pietilää on kiitetty myös hyväksi kokonaisuuden ymmärtäjäksi ja henkilöstöjohtajaksi.

Mitattavat asiat eli tuotanto- ja logistiikkakoneisto olivatkin Nokialla erinomaisessa kunnossa. Ne pitivät yhtiötä pinnalla vielä vuosia sen jälkeen, kun matkapuhelinten käyttäjien muuttuneet toiveet ja käyttöjärjestelmämuutokset olivat luoneet haasteita, joihin Nokia ei ymmärtänyt, osannut eikä ehtinyt vastata.

Muutoksen nopeutta kuvastaa se, että vaikka ensimmäinen iPhone julkistettiin vuonna 2007 ja ensimmäinen Android-puhelin vuotta myöhemmin, älypuhelimet tuntuvat olleen olemassa ja läsnä arjessamme huomattavasti kauemmin. Suomessa on sukupolvia, jotka ovat kasvaneet kännykkä kädessään.

Yksi ympyrä sentään sulkeutuu: joulukuussa 2004 eroilmoituksensa jättänyt Sari Baldauf palaa Nokiaan, tällä kertaa koko hallituksen puheenjohtajaksi.

Nokia tiedotti hiljattain, että nykyinen puheenjohtaja Risto Siilasmaa jättää paikkansa ensi vuoden varsinaisessa yhtiökokouksessa. Se on määrä pitää huhtikuussa. Nokian mukaan hallituksen nimitysvaliokunta ehdottaa tilalle Baldaufia.

Maailma ja älylaitemarkkinat ovat mullistuneet Nokian suuruuden päivistä – mutta Sari Baldaufilla, 64, on ainakin kokemusta yhtiön noususta, uhosta ja tuhosta. Sen nojalla hän tietänee jotakin myös siitä, miten kannattaa ja miten ei ainakaan kannata johtajana toimia.

Lähteet: Anna-Liisa Palmu: Nokia-vuodet – Mitä johtamisesta voi oppia (Atena, 2009), Suomen Kuvalehti, Taloussanomat, Uusi Suomi. ●