Nina Tapio menetti läheisen ystävän ja duettoparin: ”Suru ei häviä seitsemässä vuodessa, mutta jollain tavalla sen kanssa oppii elämään”

Kevään ajan sinut on nähty Tähdet tähdet -ohjelmassa kilpailijana, kesällä olet lavalla muun muassa Viikinsaaren kesäteatterissa. Toukokuun olet ollut kisaamassa Elsa-tyttäresi kanssa Amazing Race Suomi -ohjelmassa. Miten tässä kohtaa elämää valitset työsi?

Pyrin tekemään mielekkäitä töitä, mielekkäiden ihmisten kanssa. Tietysti valikoin myös sen mukaan, mitä jaksan ja pystyn.

Onneksi tähän mennessä ei ole tarvinnut kieltäytyä mistään kiinnostavasta aikataulujen takia. Kaiken saa yleensä sumplittua.

Viikinsaaren näytelmän kohdalla on se hyvä tilanne, että olemme esittäneet sitä jo talviteatterissa, eli homma on hallussa. Toki kun näytelmää siirretään sisältä ulkoteatteriin, se vaatii vähän muokkausta. Sitä varten olemme varanneet muutaman päivän ennen ensi-iltaa.

Tulit alun perin tunnetuksi Taikapeili-yhtyeestä jo 90-luvulla. Viime vuonna julkaisit oman soololevysi. Millaiseen tarpeeseen se vastasi?

Se on ollut sellainen pitkäaikainen etappi.

Taikapeili ei taas hajonnut missään vaiheessa, oli meidän oma valinta, tehdäänkö keikkoja ja kuinka paljon. Ehkä meillä molemmilla oli ajatus, että jossain vaiheessa voisi tehdä myös soololevyn.

Ehkä alkoi tuntua hullulta, että olen ollut koko ikäni alalla ja jo lapsena laulanut levyillä. Mutta minulta on puuttunut soololevy.

Nyt tein sen ja halusin tehdä sen perinteisesti myös painettuina levyinä. Haluan, että minulla on konkreettinen todiste omasta levystä.

Hanna-Riikka Siitosen, pitkäaikaisen ystäväsi ja Taikapeilin aikaisen laulajaparisi, menehtymisestä tulee kesällä kuluneeksi seitsemän vuotta. Millaisissa tilanteissa ”Hakki” muistuu mieleesi tässä kohtaa elämää?

Jokainen kerta kun astun hotellihuoneeseen, mietin että tuolle puolelle sänkyä hän olisi asettunut. Meillä oli aina tietyt paikat. Ja jos oli karkki tyynyllä, niin Hakki nappasi sen aina suuhunsa.

Ne ovat pieniä arkisia asioita tai sitten työtilanteita.

Eilen treeneissä lauloin Abbaa, ja siinä mietin, että tämän kohdan Hanna-Riikka olisi laulanut. Lauloin sitten hänenkin osuutensa.

Vuosikymmenien aikana ehti kertyä niin paljon sanontoja ja käytäntöjä yhdessä.

Suru ei häviä seitsemässä vuodessa, mutta jollain tavalla sen kanssa oppii elämään. Elämän on jatkuttava, vaikka onkin epäreilua, kun ihmisiä poistuu ennenaikaisesti.

Suru ei ole enää samalla tavalla holtitonta, se ei vaani joka nurkan takana, että koska alkaa itkettää, kun joku muisto tai tunne pulpahtaa pintaan.

Mitä ajattelet nyt elämän rajallisuudesta?

Tietysti läheisen ystävän menettäminen ja omien vanhempien ikääntyminen saa miettimään myös omaa vanhenemista; että minä olen pian se vanhin linkki minun sukupuussani ja ei ole enää niitä vanhempia, joilta kysyä ja saada neuvoja.

Ajattelen myös, ettei me sisäisesti muututa, vaan peruspersoona pysyy samana. Sen huomaa, kun tapaa vanhoja kavereita.

Vaikka välissä olisi kolme vuosikymmentä, vanhat kaverit tunnistaa, sillä ydin pysyy samana, vaikka ulkomuoto olisi muuttunutkin.

Millaiset piirteet sinussa ovat säilyneet samoina kuin ne olivat parikymppisenä?

Varmaankin olen yhä samalla huumorintajulla varustettu, innostunut ja empaattinen. Ihmiset usein sanovat minua valoisaksi.

Muuten sitä on tullut asioiden suhteen realistisemmaksi. Se liittyy siihen, että ymmärtää paremmin oman jaksamisen rajoja ja on varovaisempi.

Nuoruuteen kuuluu rohkeus heittäytyä.

Miten vaalit jaksamistasi?

Nyt olen ollut tosi kipeänä viikon ja illalla on konsertti. Teen näissä tilanteissa kaikkeni, että vain lepään ja koitan palautella kroppaa. En sovi mitään ylimääräistä tai ala hötkyilemään.

Usein pystyn kipeänä paremmin laulamaan kuin puhumaan.

Olet 53-vuotias. Oletko sellaisessa pisteessä elämääsi kuin nuorempana haaveilit?

Kyllä olen. Olen perhekeskeinen ihminen.

Halusin jo nuorena lapsia, ja tyttäreni syntyivätkin jo nuorena.

Minulla on myös iltatähti, ihana koti ja puutarha.

Olen tehnyt myös urallisesti ihania asioita. Olen kolme vuotta elänyt taas parisuhteessa, ja vuoroviikkovanhempana on mahdollista lähteä eri tavalla vaikka matkalle, kuin silloin, kun isommat lapset olivat pieniä.

Monet työkaverit ovat myös ystäviäni ja saan viettää heidän kanssaan töissäkin aikaa. Arvostan elämässä myös vapautta. En ole kaivannut sellaiseen elämään, että joka asia olisi tapahduttava elämässä tismalleen samaan aikaan joka päivä.

Saatko lomailla kesällä?

Pidän lomaa pätkissä viikon siellä, toisen vajaan viikon täällä. Olen joko meidän tai puolison mökillä – tai hoidan kotona puutarhaa.