Kun Nina Nikkilän isä kuoli oudosti ja yllättäen, tytär päätti etsiä vastauksia itse – Pian äitiä epäiltiin murhasta

Lauantai 20. kesäkuuta 2015. Nina Nikkilän isä ja äiti viettävät juhannuspäivää perheen mökillä Urjalassa. On tehty yhdessä risusavottaa, ja illalliseksi on haettu lihapalvaamosta pihvilihat.

Isän vointi alkaa kuitenkin huonontua, ja aiottu juhannusreissu ystävien luo Naantaliin perutaan. Kun isän olo pahenee, hän pyytää, että he lähtisivät kotiin Forssaan, koska lääkäri on siellä lähempänä. Matkalla auto on pysäytettävä, jotta hän voi oksentaa.

Kotona isä jää istumaan ulkoportaalle. Hän ei näe enää hyvin ja pyytää vaimoaan soittamaan ambulanssin.

Sairaalassa hän ei ole enää tajuissaan. Kokeissa havaitaan, että isän elimistössä on suuret määrät metanolia. Kolme päivää myöhemmin lääkärit toteavat hänet aivokuolleeksi.

Koska mitään ei ole enää tehtävissä, potilas irrotetaan hengityskoneesta. Ninan isä on kuollut.

Maanantai 27. lokakuuta 2025. Tontti sijaitsee kauniilla paikalla järven rannassa. Rakennuksia on kolme, ja ne on tehty leveistä, siniharmaista hirsistä. Saunan vieressä on kannella peitetty palju, josta pääsee alas mäkeä laiturille ja uimaan. Vaikka on jo myöhäinen syksy, laituria ei ole vielä nostettu vedestä.

Oven avaa Nina Nikkilä, 30. Olemme tulleet Urjalassa sijaitsevalle kesämökille, sillä juuri täältä alkoi tapahtumaketju, joka vei Ninan isän hengen. Alussa kerrotut tiedot mökin tapahtumista tuona juhannuksena ja isän voinnin heikkenemisestä Ninalle kertoi hänen äitinsä. Nina uskoo, että näin asiat myös menivät, vaikka sittemmin asiasta paljastui muutakin.

Nina Nikkilä on kirjoittanut kymmenen vuoden takaisista tapahtumista kirjan yhdessä rikoskirjailija Heidi Holmavuon kanssa. Kirjan nimi on Murhan jäljet, ja se julkaistaan lokakuun lopussa.

Ninan isä ei kuollut tapaturmaisesti.

Nina Nikkilä muistaa kirkkaasti hetken, jolloin hänen äitinsä soitti Himokselle, jossa Nina oli viettämässä vuoden 2015 juhannusta. Äiti kertoi aviomiehensä joutuneen teho-osastolle, mutta lisäsi, ”ettei isällä ollut mitään hätää”. Järkyttynyt Nina lähti kuitenkin saman tien sairaalaan.

Isä makasi tajuttomana sairaalasängyllä.

– Isään oli kiinnitetty katetri, nenäletkut ja muut. Tunsin olevani aivan kuin jossain toisessa ulottuvuudessa. Se oli enemmän kuin shokki, Nina muistelee.

Ninalla on sairaalasta myös toinen vahva muisto: kuoleman jälkeen isä makasi kappelissa, jossa omaiset voivat jättää vainajalle hyvästejä. Alkava kuolinkankeus oli saanut tämän hymyilemään.

– Se oli isälle hyvin ominainen virnistys. Se oli tosi lämmin, kuin hän olisi siinä hetkessä halunnut vielä sanoa, että kaikki menee hyvin.

Nina ei voinut käsittää, miksi ja miten hänen isänsä oli kuollut metanoliin. Hän ei edes tiennyt, mitä sellainen aine oli, joten asia piti sairaalassa googlata.

Ninan äiti oli puhunut poliisille, että kyse oli mahdollisesti Virosta tuodusta pimeästä pullosta, mutta sitä Nina ei uskonut. Hänen isänsä ei ollut alkoholisti, ja menestyvällä toimitusjohtajalla oli varaa ostaa laillisia alkoholijuomia.

Tapaus oli Ninasta niin epäilyttävä, että hän odotti soittoa poliisilta – mutta mitään ei kuulunut. Hän päättikin etsiä vastauksia itse.

– Tiedän, että niin isänikin olisi tehnyt, jos minulle olisi tapahtunut jotakin. Hän olisi kääntänyt kaikki kivet selvittääkseen asian.

Ninan mukaan hänen äitinsä kiirehti järjestääkseen uutta elämäänsä. Tämä halusi unohtaa menneen ja myydä pariskunnan omaisuuden mahdollisimman pian. Äidillä oli myös uusia miessuhteita, mikä kiristi äidin ja tyttären välejä.

Välit eivät olleet aiemminkaan olleet erityisen lämpimät. Nina oli muuttanut kotoa jo 16-vuotiaana paetakseen kontrolloivaa äitiään.

– Äiti oli hyvin älykäs, mutta ei lainkaan empaattinen. Se oli varmasti perua hänen lapsuudenkodistaan, joka oli hyvin uskonnollinen ja tiukka, hän sanoo.

Nina muistaa useita esimerkkejä äidin tunnekylmyydestä. Kun Ninan lemmikkikani kuoli, äiti jauhoi sen tyttären nähden lihamyllyssä, koska äidin mielestä oli käytännöllisempää syöttää eläin perheen koirille kuin haudata se. Ja kun Ninan kuukautiset alkoivat, äiti tokaisi, että jos tytär tulee raskaaksi, hän saa häipyä kotoa.

Nina myös havaitsi, että hänellä ja hänen pikkuveljellään oli perheessä ja mummolassa erilaiset säännöt. Varttuessaan naiseksi hänen painoaan alettiin tarkkailla. Niinpä veli saattoi saada jäätelöä, mutta Ninalle ei sitä tarjottu.

– Olen joutunut kamppailemaan tosi paljon sen kanssa, että minusta tuntuu, etten ole riittävä. Minun on täytynyt jatkuvasti suorittaa, että ansaitsisin rakkautta.

Asia on vaivannut jälkikäteen niin paljon, että Nina on halunnut selvittää, miksi hänen äitinsä käyttäytyi niin kuin käyttäytyi. Nina on pyytänyt arvion myös oikeuspsykiatrilta, jonka mukaan äidin käytös on tyypillistä ihmiselle, jolla on narsistinen persoonallisuushäiriö.

Ninan äiti oli menestyjä. Hänen ylioppilastodistuksessaan komeili kuusi laudaturia, ja yliopistoarvosanatkin olivat erinomaiset. Äiti valmistui kieltenopettajaksi ja puhui kuutta kieltä. Hänelle oli suotu myös ulkonäköä, ja hän oli nuorempana osallistunut kauneuskilpailuihin.

Ninan isä oli vaimoaan viisi vuotta vanhempi. Isän opinnot olivat jääneet ammattikouluun, mutta hän perusti vuonna 1999 menestyvän laivanrakennusyhtiön.

He avioituivat vuonna 1994, ja seuraavana vuonna syntyi esikoinen, Nina.

Luonteeltaan isä oli Ninan mukaan täysin erilainen kuin vaimonsa.

– Iskä oli leikkisä ja hyvin miellyttävä ihminen. Ihmiset tykkäsivät olla hänen kanssaan, sillä hän sai heidät nauramaan. Isä oli myös äärettömän innovatiivinen. He ei jäänyt miettimään vaan teki itse.

Ehkäpä luonne-erojen vuoksi avioliitosta tuli riitaisa. Sitten alkuvuodesta 2015 isä jäi kiinni pettämisestä. Hänellä oli toinen nainen, ja hän halusi avioeron. Sen isä kertoi avoimesti myös Ninalle.

– Äiti alkoi tehdä kaikkensa, ettei eroa tulisi. Hän urheili, meikkasi, osti uusia vaatteita. Samalla äidin mielenterveys alkoi hajota.

Ninan mukaan äiti etsi isän uuden naisystävän kuvan netistä ja muutti käytöstään sellaiseksi kuin ajatteli naisen käytöksen olevan. Hän alkoi myös vahtia sairaalloisesti miehensä menoja ja pyysi Ninaakin kertomaan isänsä menemisistä. Äiti myös tuppautui isän seuraan, vaikka tämä ei olisi halunnut. Niin kävi myös juhannuksena 2015.

Nina sanoo, että on perinyt äidiltään yhden tärkeän ominaisuuden: oikeudenmukaisuuden. Kun Nina oli lapsi, se oli aina äiti, joka kävi soittamassa häntä kiusanneiden lasten vanhempien ovikelloja.

Halu oikeuden toteutumisesta sai Ninan menemään isänsä kuoleman jälkeen vanhempien asunnolle. Äiti oli vienyt Ninan veljen ulkomaanmatkalle, joten talo oli tyhjä.

Nina etsi ja etsi, vaikkei oikein edes tiennyt, mitä. Ensimmäinen löytö oli isän puhelin. Sitä tutkimalla Ninalle selvisi, että hänen äitinsä oli lähettänyt aviomiehenään esiintyen viestejä useille tämän tuttaville. Viestit olivat täynnä vihaa ja halveksuntaa.

Sitten Nina löysi papereita, joissa oli kemiallisia merkintöjä ja laskelmia, joita hän ei ymmärtänyt. Se oli järkytys, joka sai häntä epäilemään omaa mielenterveyttään.

– Oli niin käsittämätön tunne, niin mielenvastainen ajatus, että äidillä saattaisi olla jotain tekemistä isän kuoleman kanssa, Nina kertoo.

– Tiesin, että jos se on todellista, niin tässä ollaan ison asian äärellä. Nyt joka ikinen askel, minkä otan, on elintärkeä.

Nina otti papereista valokuvat. Hän ajatteli, että koska niitä ei ollut tarkoitettu hänen silmilleen, ne vielä hävitettäisiin. Hän oli oikeassa: paperit katosivat pöytälaatikosta. Nina otti yhteyttä poliisiin.

Poliisi alkoi tutkia tapahtumia ja vannotti Ninaa vaikenemaan asiasta. Äidin käytös oli muuttunut niin sekavaksi ja hysteeriseksi, että äidin ja tyttären välit katkesivat täysin. Nina sai rikostutkijalta viestin, jossa tämä varoitti häntä olemasta kahdestaan äitinsä kanssa.

Yhtäkkiä Nina joutui pelkäämään sitä ihmistä, joka oli antanut hänelle elämän.

– Se on hirveä henkinen konflikti, sillä lapsen rakkaus vanhempaansa kohtaan on niin äärettömän lojaalia ja syvää. Näen yhä painajaisia siitä, että äiti haluaa satuttaa minua, Nina kertoo.

Mieltä repivä tilanne on jättänyt Ninaan pysyvät jäljet: hän on myöhemmin saanut diagnoosin traumaperäisestä stressihäiriöstä ja käynyt läpi kolme masennuskautta. Paniikkihäiriöitä Ninalla on ollut nuoruudestaan saakka.

Muutaman kuukauden tutkinnan jälkeen poliisi sai kokoon todisteet siitä, että Ninan äiti oli surmannut aviomiehensä. Hän oli hakenut netistä tietoa hakusanoilla ”metanoli-sokeus”, ”metanoli-maksa” ja ”vuorokausiannos-metanolia”. Myrkyllistä nestettä äiti oli tilannut verkkokaupasta kymmenen litraa.

Äiti vangittiin murhasta epäiltynä. Kuulusteluissa hän kiisti murhanneensa miehensä.

Kävi myös ilmi, että isällä oli ollut mökillä myrkytysoireita jo kaksi viikkoa ennen kuolemaansa. Äiti poikkesi tuolloin mökillä kahdesti.

Ninan ottamista valokuvista selvisi, että äiti oli laskenut sopivaa metanolin ja etanolin sekoitussuhdetta. Nina on päätellyt, että koska äiti soitti ambulanssin, kun isän näkö alkoi heiketä, äidin tarkoitus ei ollut tappaa.

– Jos haluaa tappaa, ei määriä tarvitse laskea. Oletan, että äiti yritti estää avioeron sokeuttamalla isän, sillä silloin tämä olisi ollut riippuvainen hänestä. Annos oli vain liian suuri.

Lopullista vastausta ei saada koskaan. Äiti teki itsemurhan tutkintavankeudessa.

Nina ja hänen veljensä olivat menettäneet lyhyen ajan sisällä molemmat vanhempansa.

Traagisista tapahtumista on kulunut kymmenen vuotta. Niiden aikana Ninan elämä on muuttunut: hän asuu nykyään Alankomaissa, ja hänestä on tullut äiti. Hän puhuu hollantia ja työskentelee freelancerina viestintä- ja markkinointialalla. Nina on myös saanut uuden ystäväpiirin Alankomaista.

Entisessä kotimaassa tukikohtana on yhä Urjalan-mökki. Sen Nina on halunnut kaikesta huolimatta säästää.

– Yksi terapeuttikin ihmetteli, että onkohan se hyvä idea, mutta tämä paikka on ollut minulle aina turvasatama. Täällä meidän perheellä oli hyvä olla, eivätkä vanhemmat riidelleet täällä.

Mökin Nina on kuitenkin sisustanut uudestaan, jotta se olisi hänen omansa, eikä enää muistuttaisi juhannuksesta 2015. Nyt mökki henkii kuoleman sijasta elämää.

Parhaillaan mökillä on meneillään tukkeutuneen viemäriputken avaaminen. Ninan apuna työmaalla on ollut isän isäpuoli eli Pappa, jonka kanssa hänellä on ollut aina lämpimät välit.

Äärimmäisen raskaista kokemuksistaan huolimatta Nina kokee olevansa jopa onnekas. Tragedia on pakottanut hänet muuttamaan omaa elämäänsä ja tapaansa toimia – varsinkin kun hänestä itsestään on tullut äiti. On vaatinut paljon työtä katkaista suvussa sukupolvesta toiseen jatkunut tunnekylmyyden kierre.

– Sehän tässä on se arpien kauneus. Olen joutunut esimerkiksi opettelemaan sanomaan tyttärelleni ”minä rakastan sinua”, koska sitä lausetta en itse lapsena ikinä kuullut.

Myös suhde omaan äitiin on muuttunut. Aluksi Nina tunsi tätä kohtaan suurta vihaa, mutta kymmenessä vuodessa hän on oppinut antamaan anteeksi. Nina ei kaipaa äitiään samalla tavalla kuin isäänsä, mikä johtuu siitä, ettei heidän suhteensa ollut koskaan läheinen.

– Toivon vielä joskus kaipaavani, mutta voin silti aidosti sanoa, että minulla on lämpimiä tunteita äitiä kohtaan. Hän joutui kasvamaan kovan paineen alla. Se muokkasi äidin persoonaa, eikä hänellä ollut tietoa siitä, miten muuttaa käytöstään, Nina sanoo.

– Nykyään ajattelenkin, että äiti on saattanut olla koko tragedian suurin uhri.