Image

Nimi ansaitsee unohduksen



Nimi ansaitsee unohduksen

Tulevien koulusurmaajien nimet kuuluu unohtaa.
Teksti Heikki Valkama

Aseita oli jo hankittu, sekä tarvikkeita räjähteiden tekoon. Iskun päiväkin oli päätetty. Tämän lehden kansijuttu kertoo Helsingin yliopistoon suunnitellusta hyökkäyksestä. Sen kaksi suunnittelijaa tuomittiin viime kesänä vankeuteen.

Samalla juttu kertoo koulusurmien ympärille muodostuneesta kultista, joka elää ja voi vahvasti internetissä. Kultin pohjana toimivat suurelta osin Yhdysvaltain Columbinen kaupungin tapahtumat. 20. huhtikuuta vuonna 1999 kaksi amerikkalaista lukiolaispoikaa murhasi ampumalla 12 oppilastoveriaan, yhden opettajan ja lopulta itsensä. Iskussa oli tarkoitus tappaa satoja, mutta poikien rakentamat pommit eivät lauenneet.

Kun koulusurmat ennen Columbinea ja internetaikaa olivat yksittäistapauksia, on niistä nyt tullut kuin tarttuva tauti. Jokaisen koulussa tapahtuneen massamurhan jälkeen poliisia on työllistänyt tappouhkausten suma. Uhkauksista tekoihin on pitkä matka, mutta ilmiö kertoo ajatusten leviämisherkkyydestä. Tekijöitä huumaa ajatus siitä, että heistä tulee osa mediaspektaakkelia.

Kuten toimittaja Aurora Rämö tämän lehden jutussa kirjoittaa, iskujen syitä on tutkittu ja pohdittu loputtomasti. Esiin on nostettu kiusaamista, elokuvia, masennusta, pelejä, mediaa, musiikkia, yli-ihmisajattelua… Näitä tarjottiin syiksi jo Columbinen murhiin. Mikään näistä ei kuitenkaan tuota murhaajia. Massamurhaan ei ole tarjolla yhtä yksittäistä syytä. Yhdistäviä tekijöitä kuitenkin on.

Koulusurmista on tullut epämääräisesti ideologisia ja poliittisia tekoja. Kun media on rakentanut niistä spektaakkeleja, teot ovat ruokkineet ihailua. Tappajien ihailun ympärille on rakentunut aivan oma karmiva maailmansa, johon kuuluvat tietynlainen musiikki, elokuvat, kirjat – aivan kuten kultti-ilmiöön kuuluu.

Verkon koulusurmakeskusteluissa tapasi ja tutustui myös Helsingin yliopiston iskua suunnitellut kaksikko. Isku Helsingin yliopistoon jäi – onneksi – suunnitelmaksi. Se tekee tapauksesta kiinnostavan. Tekoa suunnitelleet jäivät henkiin kertomaan, mitä oikein aikoivat. On muistettava, että kaksikko ei toteuttanut tekoaan. Ehkä se ei olisi sitä koskaan toteuttanut.

Joidenkin lehtijuttujen perusteella suunnittelijoista voi saada kuvan läpeensä pahoina psykopaatteina. Ihmisen demonisointi on helppoa. Ajatus siitä, että vain läpeensä pahat poikkeusyksilöt tekevät hirveitä tekoja, poistaa tarpeen pohtia tapahtumien syitä syvemmin. (Ja vaikka koulusurmien tekijöiden joukossa on psykopaateiksi luokiteltuja, kuten toinen Columbinen murhaajista, se ei ole koko kuva.)

Helsingin yliopistoiskun tekijöistä toinen, mies, on haastateltu tämän lehden juttua varten. Nuori nainen jätettiin haastattelematta. Häntä hoitavat ihmiset eivät pitäneet sitä hyvänä ideana.

Moninkertaisesti palkitun Columbine-kirjan kirjoittajan, yhdysvaltalaisen journalistin Dave Cullenin mukaan yksi Columbinen opetuksista on, ettei yhtä selkeää keinoa koulusurmaajan profiloimiseksi ole olemassakaan. Cullen viittaa tutkimuksiin, joiden mukaan koulusurmaajat tulevat hyvin monenlaisista taustoista ja kärsivät toisistaan poikkeavista ongelmista.

Cullen käytti kymmen vuotta selvittääkseen, mistä Columbinessa ja koulusurmissa on kyse. Selkeitä vastauksia hän ei tarjoa. Tämän lehden jutussa on toki kerrottu keinoja iskujen välttämiseen.

Yksi ehdotus Cullenilla on. Hänen mukaansa median pitäisi tehdä valinta ja jättää tekijän nimi mainitsematta. Tai lopettaa nimen käyttäminen 48 tunnin jälkeen tapahtumista. Tai mainita se vain ensimmäisissä jutuissa ja sen jälkeen unohtaa. Cullenin mukaan koulusurmaajien nimet ansaitsee unohtaa. ■

Twitter @heikkivalkama

Julkaistu: 29.1.2015