Niina Lahtinen: ”Siskonpeti-ohjelmassa tehtiin vain sitä, mikä nauratti itseä – nyt sitä tutkitaan yliopistossa suurena feministisenä tekona”

Hetkinen, miksemme ole Riihimäellä? Niina Lahtiseen, 45, yhdistetään Riihimäki, mutta tapaammekin Helsingin Kalliossa, jossa Niinalla on ollut viimeisen kolmen vuoden ajan sohvapaikka tyttärensä Annikin, 18, olohuoneessa.

Asunto hankittiin opiskelijakämpäksi, kun Annikki pääsi opiskelemaan Kallion ilmaisutaidon lukioon. Järjestely on ollut näppärä Niinallekin, jonka työt käsikirjoittajana, ohjaajana ja näyttelijänä ovat pääosin Helsingissä. Samalla hän on saanut viettää aikaa tyttärensä kanssa.

– Nyt tyttärellä on kuitenkin poikaystävä, jolla on oma asunto, ja hän lorvii enimmäkseen siellä. Yritän kyllä kovasti aina soitella, että olen tulossa, katsotaanko telkkaria ja tehdäänkö ruokaa, mutta sinne se aina häviää.

Niina on havahtunut muutokseen myös 15-vuotiaan kuopuksen, Tuulikin, kohdalla. Tämä asuu vuoroviikoin isänsä, näyttelijä Aku Hirviniemen kanssa.

– Nyt Tuulikki juuri laittoi kesän aikataulunsa, miten hän on tuossa talleilla ja tuossa rippileirillä. Huomaan, että takerrun välillä kuopukseen, että jää nyt äidin kanssa katsomaan Erikoisjoukkoja! Lapset eivät viihdy enää samalla tavalla kanssani kuin ennen vanhaan. Samalla tuntuu, että omassa elämässäkin puhaltavat sitä kautta muutoksen tuulet.

Vaikka tyttären kautta elettyä sohvapaikkaelämää on Kalliossa takana pian kolme vuotta, Niina myöntää, että hän, Riihimäen tyttö, tuntee välillä isossa kaupungissa vierautta.

– Helsingissä aina jännittää, missä pitää olla ja onko ok kulkea näin hupparissa. Tunnen muutenkin itseni vieraaksi kaikissa hienoissa paikoissa, en yhtään nauti shoppailusta, cocktail-tilaisuuksista tai tutustu uusiin kauneustuotteisiin. Olen aika rönttönen akka! Mutta nautin kyllä, jos joku ammattilainen kaunistaa minut. Ehkä olen sielultani kuitenkin pikkukaupungin tyttö.

Voisiko Niina nähdä tulevaisuutensa jossain muualla kuin Riihimäellä, vaikka täällä Helsingin keskustassa?

– Nykyään suurin osa kavereistani asuu täällä, ja olisihan tässä ravintoloita ja kulttuuria. Rakastan myös omaa pihaa ja puutarhaa. Toki minulle on sanottu, että on niitä pihoja täällä Helsingissäkin. Pitäisi vain olla tosi rikas.

– Päivät ovat pitkiä ja vuodet lyhyitä. Siihen havahduin viimeksi, kun esikoinen täytti kahdeksantoista, Niina Lahtinen miettii.

Palataan siis Riihimäelle, jossa Niina on syntynyt ja kasvanut ja jossa hän asuu omakotitalossaan. Niina oli lapsena heppatyttö, joka tykkäsi kirjoittaa heppatarinoita. Tarinoiden kirjoitus sai uuden muodon, kun hän päätyi Riihimäen nuorisoteatteriin isosiskonsa innostamana.

Teatterin perusti Timo Sinivuori, joka oli partioaktiivi. Teatteri pyöri partiomallilla: isommat lapset ohjasivat pienempien lasten ryhmiä.

– Jos nuorisoteatterissa halusi saada valmista, piti tehdä itse. Olin varmaankin seiskaluokkalainen, kun olen siellä ensimmäisen näytelmän dramatisoinut. Teatterissa sai myös tehdä kaikkea. Kun nyt mietin, niin oli minulla vahva luontainen kiinnostus kirjoittamiseen.

Niinan äiti työskenteli laboranttina ja isä veturinkuljettajana.

– Tyttölapsille on itsetunnon kasvatuksessa tutkitusti merkittävää isältä saatu kannustus. Minun isäni sanoi, kun olin kymmenen ja halusin heppaleirille, että itse soitat ja varaat. Huusin, että et voi pakottaa, olen liian nuori hoitamaan itse tällaisia. Mutta kun sain soitettua, niin hypin tasajalkaa, kun osasin. En tiedä, oliko tuo enemmän isän viitseliäisyyttä, ujoutta vai viisautta.

Teini-iässä nuorisoteatteriharrastus alkoi viedä yhä enemmän aikaa. Porukassa kasvoikin Niinan lisäksi monia nykyisiä maan viihdealan keskeisiä hahmoja, kuten Janne Kataja, Aku Hirviniemi ja Jukka Kuronen.

Niina päätyi lopulta Turkuun opiskelemaan teatteri- ilmaisun ohjaajaksi. Valmistumisen jälkeen hän palasi Riihimäelle. Hän aloitti Janakkalan harrastajateatterissa lasten ja nuorten teatteriryhmien vetäjänä.

– Teimme kesällä myös oman ensimmäisen revyyn, josta tienasimme koko työstä ehkä sata euroa koko porukka. Se ei ollut edes puoli työtä, vaan täysharrastamista. Mutta siinäkin oppi koko ajan.

Lopulta Niina sai pestin nuorisoteatterin toiminnanjohtajana. Hän vastasi 15 ryhmästä ja sitä kautta 500 harrastajasta. Työ oli kokonaisvaltaista.

Kun Niina alkoi odottaa esikoistaan 26-vuotiaana, hän laski, ettei voisi palata työskentelemään ympärivuorokautisesti. Äitiyslomansa aikana hän alkoi kirjoittaa.

– Esikoinen nukkui pitkiä päiväunia. Siinä tai päiväkerhon aikana ehti paljon. Minusta pitäisi enemmän tukea pienten lasten äitejä, että he voisivat osa-aikaisesti tehdä töitä.

Niina istui tuohon aikaan myös Riihimäen kaupunginvaltuustossa ja oli mukana ajamassa vuoropäivähoitoa Riihimäelle. Säännöllisiin iltatöihin hänen ei kuitenkaan tarvinnut palata, sillä hän oli saanut ensimmäiset työnsä tv-maailmassa.

Ensin Janne Kataja suositteli ystäväänsä tuottajaksi Big Brother Extraan. Vuonna 2011 Niina aloitti Yle Leaks -sarjan käsikirjoittajana. Tekemisen myötä työnkuvia alkoi tulla lisää.

Viimeisen vuoden aikana Niina on käsikirjoittanut ja näytellyt Rakkaat lapset -sarjassa, käsikirjoittanut ja toiminut panelistina Kovan päivän ilta -jaksoissa sekä viimeistellyt kaksi musikaalikäsikirjoitustaan.

Syksyllä hänet nähtiin myös tähtioppilaana Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa ja talvella hän juonsi Putous-ohjelman.

– Olen hyvä aikatauluttamaan. Olen sillä tavalla tehokas, että teen asiat heti, en jätä mitään roikkumaan. Kun vastaan mailiin heti, tiedän, että se on hoidettu.

Viimeksi Niinan tehokkuudesta ja nopeudesta hämmästyi Samppalinnan teatterijohtaja Jukka Nylund, jonka ohjaamassa musikaalissa Niina näytteli 2023.

Jukka mainitsi, että hänellä on haaveena säveltää musikaali. Niina taas haaveili sellaisen käsikirjoittamisesta. Jukka toivoi Turussa nähtävään musikaaliin turkulaista teemaa. He miettivät Katariina Jagellonicaa, Turun omaa prinsessaa, joka päätyi 1500-luvulla myös Ruotsin kuningattareksi.

– Kun menin kotiin, keräsin tietoa ja luin aiheesta, kuuntelin podcasteja. Viikon kuluttua soitin Jukalle, että minusta musikaali menisi näin. Jukka oli hämillään, hän ei varmaan tajunnut, että aloittaisin näin pian. Mutta eihän sekään ollut kuin tekemistä vaille vajaa!

Kesäkuussa Jagellonica!-musikaali saa ensi-iltansa Samppalinnan kesäteatterissa Turussa. Niinan toinen musikaali Opehuone taas lokakuussa Riihimäellä. Eräs Niinan ystävä onkin huumorilla todennut, että teillä Riihimäellä tekeminen tuntuu olevan osaamista.

– Ei meillä olekaan ollut mitään koulutusta moneenkaan asiaan, on vain alettu tekemään. Niin se asia syntyy sitten. Yhdistää meitä riihimäkeläisiä innostumisen lisäksi myös jonkinlainen häpeän puute. Siitä on paras esimerkki ystäväni Janne Katajan Kuokkavieras-ohjelma. Jannelta puuttuu häpeä-nappi kokonaan.

Niina on myös totuttu näkemään ihmisten edessä hauskana, häpeämättömänä ja rempseänä tyyppinä, joka osaa ottaa tilanteen haltuun. Mutta hänessä on ujouttakin, joka ei näy suurelle yleisölle.

– Tai koen, että minulla on erilaisia sosiaalisia rooleja. Ujouteni tulee ilmi niin, että saatan jännittää vähän uusia ihmisiä. Osaan olla kyllä reipas ja höpötteleväinen, mutta sisäisesti koen olevani ujo. Kotona olen uupunut, että ‘huh, olen joutunut olemaan ulospäinsuuntautunut’.

Kirjottaessaan Niina saa reilusti olla sisäänpäin kääntynyt introvertti.

– Jos lapsilta kysyy, niin olen kotona varmaan ihan hauskakin. Mutta toki kotona näytän väsyneenä myös muut tunteet. Kyllä minäkin huudan ja kiukuttelen, että miten tämä kämppä on taas tämännäköinen?

Pääasiassa Niina kirjoittaa olohuoneen keltaisessa nojatuolissa.

– Kun Tuulikki näkee, että otan läppärin käteen, hän osaa jo mennä omaan huoneeseensa. Hänen puhelimestaan tuleva Tiktokin äänimaailma on ärsyttävin ääni.

– Samalla kun kirjoitan, minulla on myös tapana lukea ääneen kaikki repliikit. Haen ja hoen oikeaa muotoa, jotta siitä tulisi mahdollisimman hauska – ja tytöt kuvaavat siitä ystävilleen videoita, joissa vaikutan umpihullulta.

Niina arvelee, että hänen tekevä luonteensa näkyy myös siinä, että hän ei usein pysähdy arvioimaan elämäänsä ja töitään jälkeenpäin.

– Siskonpeti-ohjelmastamme on vaikka kysytty, että miten paljon mietitte feminismiä sitä tehdessä? Mutta rehellisesti vastaus on, että tehtiin vain mikä nauratti itseä. Nyt sitä opiskelijat tutkivat yliopistossa suurena feministisenä tekona.

Omasta mökistä haaveileva Niina aikoo vierailla kavereiden mökeillä. – Viime kesänä keksin konseptin, että soittelin vähän puolitutuillekin, että eikös teillä ollut se mökki ja voisiko tulla käymään?

Niina kokee ehtineensä tehdä paljon 45-vuotiaaksi naiseksi, äidiksi ja viihteen ammattilaiseksi.

– Koen itseni ikäisekseni ehkä juuri lasten takia. Perhe on pitänyt minut ajankulussa kiinni.

Jos äitiys aikanaan auttoi Niinaa kirkastamaan työnkuvaansa, nyt lapsilta vapautunut aika on auttanut häntä löytämään uuden työn näytelmäkirjailijana.

– Varmasti joku kyseli taas, että voiko kirjoittaa näytelmiä ja musikaaleja, jos koulutus puuttuu? Vuodet alalla ovat tuoneet kuitenkin niin paljon kokemusta ja sellaista tervettä itsevarmuutta, että osaan ja pystyn. Joissain tapauksissa uskallan sanoa, että olen paras mahdollinen vaihtoehto asian tekijäksi.

Lasten kasvamisessa on se hyvä puoli, että myös omat mahdollisuudet tehdä asioita ja elämänmuutoksia kasvavat. Niissä Niina ei kiirehdi.

– Juttelin juuri näyttelijä Jaana Saarisen kanssa, ja hän on saanut matkustaa ulkomailla leffafestareilla Mielensäpahoittaja-elokuvan puitteissa. Olen itse aika arka matkustelemaan, mutta jos minun kirjoittamani näytelmä tai elokuva esitettäisiin ulkomailla, niin matkustaisin ystävien kanssa katsomaan!

Kesällä vietetään kuopuksen rippijuhlia, loppuvuodesta esikoinen pääsee ylioppilaaksi.

– Nyt kun tyttäreni on ollut rakastunut, minulle on ensimmäistä kertaa iskostunut ajatus, että minusta saattaa jokin päivä tulla isovanhempi. Kaikki kehuu, että se on ihan parasta. Voi ensin ihmetellä maailmaa lapsen kanssa ja kun ilta tulee ja alkaa väsyttää, voi työntää lapsen takaisin äidilleen.

Tyyli Riia Parviainen, meikki ja hiukset Kaisa Pätilä, kuvauspaikka Aleksanterin teatteri.