”Siellä on turvallinen paikka, jossa voin olla oma itseni ja saada tukea” – Apu-tonni Nicehearts-järjestön työlle naisten ja tyttöjen hyväksi
Puheenaiheet
”Siellä on turvallinen paikka, jossa voin olla oma itseni ja saada tukea” – Apu-tonni Nicehearts-järjestön työlle naisten ja tyttöjen hyväksi
Kaksikymmentä vuotta täyttävä Nicehearts-järjestö tekee kaikkensa voimaannuttaakseen ja auttaakseen Suomessa asuvia tyttöjä ja naisia. Yhdistyksen toimintaa tuetaan Apu-tonnilla.
Julkaistu 19.10.2021
Apu

Syyskuisena keskiviikkona Nicehearts- yhdistyksen Tikkurilan Tyttöjen Tilassa on farmasiaopiskelija Anna Vähätalon lisäksi paikalla kolme muuta tyttöä sekä kaksi yhdistyksen ohjaajaa, Tania Nathan ja Mirka Lahtinen. Kaikki istuvat suuren pöydän ääressä värittämässä erilaisia voimakuvia tai mietelauseita.

Keskustelu polveilee koirista viherkasveihin ja hamstereihin. Yhtä tyttöä jännittää tuleva laboratoriokoe, toista koronarokotus.

– Haluatko katsoa Love Island -televisiosarjan pudotuskohtauksen? yksi tytöistä kysyy.

Toinen tekee piirustuksen lomassa englanninläksyjään.

Ohjaajat kysyvät, onko kukaan kiinnostunut esimerkiksi leipomaan seuraavalla viikolla. Vastaus jää roikkumaan epämääräisesti ilmaan, tytöt vaikuttavat tyytyväisiltä oloonsa näinkin.

– Kesällä saimme Helsingin Kalasatamassa toimivalta FloweRescue-yhteisöltä ylijäämäleikkokukkia ja teimme niistä kukkaseppeleitä. Tytöt halusivat antaa ne pois tuntemattomille ihmisille kadulla, koska antaminen on niin kivaa, ohjaaja Tania Nathan kertoo.

Farmaseuttiopiskelija Anna Vähätalo ja Tyttöjen Tilan ohjaaja Tania Nathan juttelevat piirtämisen lomassa.

Poikavapaa tila

Tikkurilassa ja Lappeenrannassa toi­mivat Tyttöjen Tilat ovat Nicehearts- järjestön pitkäaikaisimpia sosiaalisen nuorisotyön muotoja. Toimintaan osallistuminen on tehty 10–28-vuotiaille nuorille mahdollisimman helpoksi.

– Toiminta on tytöille maksutonta ja tarjoaa heille mahdollisuuden tavata vertaisiaan sekä meitä työntekijöitä. Ohjaajat kehittävät erilaisia keskustelun aiheita, jotka voimistavat tyttöjä. Monet tytöt kokevat, että ”poikavapaa” tila mahdollistaa esimerkiksi seksuaalikasvatus­keskustelut paremmin kuin vaikkapa koulu, Niceheartsin toiminnanjohtaja Johanna Sjöholm kertoo.

Kaikki toiminta kumpuaa tyttöjen tarpeista, Sjöholm ja Tyttöjen tilojen johtaja Sanna Heikkinen vakuuttavat.

– Avoin olohuone -ryhmässä keskiviikkoisin on muun muassa vapaata taidetyöskentelyä, mutta siihen ei ole pakko osallistua. Meille on tärkeää, että ketään ei pakoteta mihinkään. Torstaisin tytöille on tarjolla ilmaiseksi seksu­aaliterapeutin vastaanotto, Sjöholm ja Heikkinen sanovat.

Keskiviikkoisin avoimessa olohuoneessa voi vaikka piirrellä.

Ei minkäänlaista väkivaltaa, rasismia tai kiusaamista

Viime keväänä Tikkurilaan muuttaneen Anna Vähätalon, 25, mielestä Niceheartsin toiminnassa parasta on se, että toimitilat ovat lähellä kotia, tyttöryhmissä on kiva tunnelma, ja ryhmiin on helppo tulla silloin, kun itselle sopii.

– Ohjaajat ovat kaikki todella helposti lähestyttäviä, ja turvallisen tilan sääntöjä noudatetaan ryhmissä hyvin. Minulle tällaiset asiat ovat tärkeitä, se, että hyväksytään sel­laisena kuin on, Vähätalo sanoo.

Tytöt ovat saaneet itse luoda säännöt Tikkurilan toimipaikkaan. Niiden mukaan esimerkiksi kaikenlainen syrjintä ja väkivalta on ehdottomasti kiellettyä.

– Meillä ei esiinny minkäänlaista väkivaltaa, kuten rasismia, kielteistä puhetta tai kiusaamista. Tytöt voivat luottaa työntekijöihimme ja vapaaehtoisiimme, ettei sellaista tarvitse pelätä. Yritämme auttaa, että jokainen saa äänensä kuuluviin ja pääsee osallistumaan, toiminnanjohtaja Sjöholm kertoo.

Sjöholmin mukaan toiminta saa eniten kiitosta siitä, että asiakkaat otetaan toimintaan mukaan toimijoina, he eivät ole pelkkiä kävijöitä, ja ympäristö on turvallinen.

– Meillä puhutaan tyttöjen kanssa esimerkiksi kiusaamisesta, yksinäisyydestä tai seksuaalisesta häirinnästä, Tyttöjen Tilan johtaja Sanna Heikkinen ja Niceheartsin toiminnanjohtaja Johanna Sjöholm kertovat.

Sateenkaariryhmä ja Avoin olohuone

Anna Vähätalo käy Niceheartsin Tyttöjen Tilassa Tikkurilassa useimmiten keskiviikkoisin ja maanantaisin. Silloin on tarjolla Avoin olohuone -ryhmä sekä sateenkaariryhmä sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöön kuuluville nuorille.

– On kiva, että toiminnassa on valinnanvaraa. Toisaalta kaipaan vaihtelua, toisaalta jännitän uusia tilanteita. Koko viime talven ryhmät tapasivat Zoom-virtuaalikokousohjelman avulla. On tosi kivaa, että nyt voi nähdä ihmisiä taas oikeasti, kun suurin osa luennoistanikin on etänä.

Nicehearts ry on vuonna 2001 perustettu tyttö- ja naistoimintaa tuottava yhdistys. Sen päämäärä on tyttöjen ja naisten voimaantumisen tukeminen, hyvinvoinnin lisääminen, tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistäminen sekä rauhan rakentaminen.

"Minulla on neljä lasta, joista kaksi on tyttöjä. Kysyin heiltä, kuinka usein he saavat asiattomia, seksuaalissävyisiä viestejä sosiaalisessa mediassa. Päivittäin, oli vastaus."
Johanna Sjöholm

Monta vuotta vapaaehtoisvoimin

Nuoriso-ohjaaja Johanna Sjöholm perusti järjestön vuonna 2001, eli yhdistys juhlii tänä vuonna 20-vuotistaivaltaan. Sjöholm työskenteli vantaalaisella nuorisotalolla talovastaavan sijaisena ja tuli kiinnittäneeksi huomiota siihen, miten eri tavalla tytöt ja pojat toimivat.

– Kysyin, millaista toimintaa eri sukupuolet haluaisivat. Tilannehan oli usein se, että pojat tekivät ja tytöt seurasivat sivusta. Kävin tutustumassa tyttöjen tila -toimintaan Tukholmassa ja Helsingin Tyttöjen Talolla, ja päätimme kokeilla Vantaalla, Sjöholm muistelee.

Ensimmäinen kokeilu oli vain yksi toiminnallinen ilta tytöille, mutta se oli jättimenestys, kävijöitä oli illan aikana 120. Kun iltojen pitämistä jatkettiin, ne toimivat aina yhtä hyvin. Sjöholm päätti Kaija Putton, Piia Haukan ja Pii Puuoksasen kanssa, että tyttötoiminnalle tarvitaan oma tila, ja niin yhdistys perustettiin.

– Teimme työtä monta vuotta vapaaehtoisvoimin. Sitten kävi ilmi, että maahanmuuttajanaisetkin tarvitsivat toimintaa. Kymmenen vuotta sitten saimme pysyvän rahoituksen tyttötoimintaan, ja naisille ensimmäisen avustuksen vuonna 2003. Meidän palvelumme on siitä erilaista, ettemme koskaan sano asiakkaalle, ettemme voi auttaa häntä, Sjöholm kertoo.

Mirka Lahtinen, Anna Vähätalo ja Tania Nathan.

Naiset ja tytöt kokevat väkivaltaa

Nyt toiminnanjohtaja haaveilee laajentamisesta työllisyys- ja väkivaltatyöhön. Niille on kasvavaa tarvetta.

– Naiset ja tytöt kohtaavat taloudellista, kehollista ja seksuaalista väkivaltaa. Sen määrä kasvaa koko ajan, ja huomaamme töissä väkivallan liittyvän moneen tapaukseen.

Nuoriin tyttöihin kohdistuva väkivalta on usein seksuaalista, ja sitä tapahtuu paljon sosiaalisessa mediassa.

– Minulla on neljä lasta, joista kaksi on tyttöjä. Kysyin heiltä, kuinka usein he saavat asiattomia, seksuaalissävyisiä viestejä sosiaalisessa mediassa. Päivittäin, oli vastaus, Johanna Sjöholm kertoo.

Tyttöjen tilat ovat vain osa Nicehearts-kansalais­järjestön toimintaa. Pääosin toiminta on suunnattu tytöille ja naisille, mutta Me-talot Espoossa ja Lappeenrannassa toivottavat asiakkaiksi kaikki alueiden asukkaat.

Talot tarjoavat vapaa-ajan harrastustoimintaa, kursseja, kerhoja ja tapahtumia, kokoustiloja sekä apua ja neuvoja eri elämäntilanteisiin.

Koronapandemiasta huolimatta Nicehearts kohtasi viime vuonna 3 555 henkilöä, ja sen palveluja käytettiin 10 000 kertaa neljällä paikkakunnalla. Avoimia tapahtumia järjestettiin 38.

– Tyttötoimintaamme osallistuvien enemmistö edustaa valtaväestöä, naistyössämme Suomeen muuttaneet ovat enemmistö, toiminnanjohtaja Sjöholm kertoo.

Ohjaaja Mirka Lahtinen nauttii työstään.

Kohteena maahanmuuttajanaiset

Järjestön WahvaNainen-toiminta tarjoaa Vantaalla ja Espoossa tukea Suomeen muuttaneille naisille. Palvelua tarjotaan muun muassa suomen, ruotsin, englannin, arabian, darin, pashtun sekä ranskan kielillä. Toimintaa rahoittaa sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus.

Naapuriäiti-toiminta taas ehkäisee maahanmuuttajanaisten syrjäytymistä.

Toiminnan perustana on koulutus, joka antaa osallistujille vertaistukea, työkaluja muiden auttamiseen ja lähiötoiminnan järjestämiseen omalla asuinalueella sekä tukea oman osaamisen tunnistamiseen.

– Löysimme toimintamuodon Tanskasta noin viisi vuotta sitten. Koulutuksessa avataan muun muassa sitä, miten suomalainen yhteiskunta toimii, miten väkivallan tunnistaa, miten itsestä huolehditaan ja miten tietoa etsitään. Sen jälkeen naiset voivat auttaa muita, Sjöholm kertoo.

Jo 300 koulutettua naapuriäitiä

Naapuriäiti-ryhmät saavat perustaa toimintaryhmiään vapaasti. Jos jollakulla on omaehtoista toimintaa suurempia ongelmia, hän siirtyy WahvaNainen-toiminnan asiakkaaksi. Yksin ketään ei ongelmiensa kanssa jätetä, eikä Nicehearts pompota asiakkaita viranomaiselta toiselle.

– Koulutettuja naapuriäitejä on nyt Suomessa jo noin 300, ja heitä koulutetaan koko ajan lisää. Toiminta on hyvin monimuotoista, esimerkiksi yrittäjyysvalmennusta, kielenopetusta, joogaryhmää ja bänditoimintaa.

Paras kiitos toiminnasta tulee asiakkailta. Muuan tyttö kertoo saaneensa tukea ohjaajilta sekä uusia ystäviä.

– Täällä olen oppinut tuntemaan itseni paremmin ja luottamaan siihen, että olen hyvä juuri sellaisena kuin olen. Tämä porukka on minulle tosi tärkeä.

Maahanmuuttajanaiset puolestaan ovat kiitelleet, että Naapuriäiti-koulutuksen avulla he ymmärtävät ensimmäisen kerran, miten suomalainen järjestelmä todella toimii.

Toisille riittää pelkkä järjestön olemassaolo.

– Kun vain näen Niceheartsin toimipisteen ja logon, tulee helpottunut olo. Tiedän, että siellä on turvallinen paikka, jossa voin olla oma itseni ja saada tukea, jos tarvitsen.

Näin pääset mukaan

  • Haluatko sinä olla Naapuri­äiti? Tai tunnetko jonkun, joka voisi olla? Ota yhteyttä: liisa.kulta@nicehearts.com

  • Voit tarjota osaamistasi vapaaehtoisena vaikka järjestämällä työpajoja, tapahtumia tai toimimalla ohjaajana ryhmissä.

  • Voit liittyä myös jäseneksi. Pääset vaikuttamaan toimintaan ja osallistumaan jäsentilaisuuksiin: nicehearts.com/jaseneksi-info/

Apu-tonni

  • Avun tehtävä on luoda ­yhteenkuuluvuutta ja ­uskoa tulevaisuuteen. Apu ei revi, riko eikä huuda. Vuonna 1933 työttömien auttamiseksi perustetulla Avulla on vahva sosiaalinen omatunto, olemme aina heikomman puolella. Avun tekijät ja lukijat ­uskovat, että Suomi on hyvien ihmisten maa.​

  • Tämän vuoksi Apu-lehti tukee joka kuukausi tuhannella eurolla hanketta tai yhteisöä, joka auttaa pyyteettömästi heikommassa asemassa olevia.

  • Eh­dota Apu-tonnin saajaa: apu.fi/apulaiset

Kommentoi »