Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Venäjän viisumi haettiin kahvilasta ja maksettiin käteisellä – Suomen markat taisivat mennä veijarin omaan taskuun
Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Venäjän viisumin hakeminen vuonna 1995 oli epävirallista: käteismaksu kahvilassa ilman kuittia, Lauri Larmela kirjoittaa.
Venäjä on sotinut Ukrainassa jo yli kolmen vuoden ajan. Reilut 30 vuotta sitten tunnelmat Venäjällä ja sen lähialueilla olivat tyystin toisenlaiset kuin nyt. Neuvostoliiton alkaessa hajota vuonna 1991 Baltian maat tarttuivat tilaisuuteen, ja julistautuivat uudelleen itsenäisiksi.
Kun rautaesirippu viimein repesi, Suomessa heräsi kova kiinnostus Baltian maihin. Me Lähdimme ensimmäiselle valloitusretkelle huhtikuussa 1992. Olimme tulossa Keski-Euroopasta, otimme Saksasta suunnan Puolaan, ja siitä sitten Baltian halki kohti Tallinnaa. Reissu meni oikein mukavasti, vaikka kaikki oli vielä vähän vaiheessa, jos asian ilmaisisi diplomaattisesti.
Vuonna 1995 keksimme lähteä uudestaan Baltian suuntaan, ja kokeilla Kaliningradin läpiajoa. Tiedättehän tuon pienen venäläisen maapläntin Liettuan ja Puolan välissä? Ajaisimme ensin Tallinnasta Varsovaan, ja sieltä sitten U-käännöksellä kohti Kaliningradia. Päätimme kuitenkin ensin hankkia itsellemme lehtimiesviisumit ihan varmuuden vuoksi.
”Liettuan puolella totesimme Kimmon kanssa yhdestä suusta: ”Ei koskaan enää Venäjälle!””
Soitimme lähetystöön, ja esitimme asiamme. Aluksi keskustelu käytiin englanniksi, mutta sitten puhelu yhdistettiin virkailijalle, joka puhui virheetöntä suomen kieltä. Herra lupasi järjestää viisumit minulle ja valokuvaaja Kimmo Kienaselle pikavauhtia. Kun kysyin, että koska voisin tulla noutamaan viisumit lähetystöstä, joka sijaitsee tunnetusti Helsingin Tehtaankadulla, sain todella yllättävän vastauksen. Herra virkailija sanoi ihan pokkana, että älkää tulko lähetystöön, vaan tavataan lähellä sijaitsevalla Korkeavuorenkadulla, maineikkaassa Succes-kahvilassa. Kun kysyin että miten tunnistan herra virkailijan, hän lausahti, että älkää huolehtiko asiasta, koska hän kyllä tuntee meidät!
Menimme sovittuna aikana kahvilaan, jossa ystävällinen nuorehko mies puhutteli meitä. Sitten hän iski viisumit tiskiin, ja pyysi palveluksistaan käteismaksua. En muista enää vaadittua summaa, mutta ei se kovin iso ollut. Kuittia emme koskaan saaneet, joten taisivat Suomen markat mennä tämän veijarin omaan taskuun!
Viisumit olivat ihan kuranttia kamaa, sillä pääsimme niitä vilauttamalla Puolasta Venäjän puolelle. Kun olimme siirtymässä Venäjältä Liettuaan, meiltä vaadittiin rajalla käteismaksua, ja mieluusti dollareina. Maksoimme tämän omituisen pisteveron nurkumatta. Liettuan puolella totesimme Kimmon kanssa yhdestä suusta: ”Ei koskaan enää Venäjälle!”
