Viisikymppinen Taru upotti “omakotitalon verran rahaa“ nettikasinoihin – Nyt hallitus haluaa laillistaa ne

Taru muistaa yhä ne päivät. Kun kumppani oli lähtenyt aamulla töihin, tuolloin vähän alle viisikymppinen Taru alkoi oman “työnsä”. Hän istuutui alas ja alkoi pelata, tietokoneella tai puhelimella. Kun vähään aikaan ei tullut voittoa, hän vaihtoi sivustoa. Nettikasinoita riitti. Niiden maailma oli täynnä houkutuksia ja lupauksia, joiden mukaan “97 prosenttia” asiakkaista voitti. Siihen aikaan lupaus tuntui uskottavalta, vaan ei enää.

Tuollaisina päivinä työtön Taru saattoi pelata tuhannella eurolla, vaikka rahaa olisi ollut säästössä vain vähän. Jos pelivarat loppuivat, Taru lainasi kavereilta. Toisinaan hän myi tavaroitaan.

Show must go on.

Myöhemmin Tarun päästyä työtukitoimintaan pelihimo saattoi iskeä jopa kesken työpäivän. Silloin hän hipsi vaivihkaa taukohuoneeseen tai lukittautui vessaan. Eikun pelisivusto pikapikaa auki ja edes joku kymppi vetämään.

Taru löytää pelaamisestaan yhden hyvän puolen. Hän tuhlasi enimmäkseen omia rahojaan. Eikä sortunut rikoksiin.

Mutta jälkikäteen katsottuna hirvittää.

Omien laskelmiensa mukaan Taru on pelannut pienen omakotitalollisen verran rahaa.

Hallituksen uusi rahapelilaki odottaa esittelyään. Lakiesityksen kärkenä mainitaan taloudellisten, sosiaalisten ja terveydellisten haittojen ehkäisy. Tämä tapahtuisi siten, että Suomen rahapelijärjestelmä uudistetaan avaamalla se erityisellä lisenssimallilla kilpailulle vuodesta 2027 alkaen. Toisin sanoen nettikasinot joutuisivat sitoutumaan tiettyihin sääntöihin ja valvontaan saadakseen vapauden toimia täkäläisillä markkinoilla.

Itse asiassa se kuulostaa hyvältä.

Herääkin kysymys, miksi niin monet alan toimijat, kuten A-klinikkasäätiö, Peluuri -palvelu ja pelihaittojen tutkijat, kritisoivat esitystä.

Kriitikkojen mielestä hallituksen ajamassa mallissa ei mennä sittenkään terveys, vaan raha edellä. Lakiuudistus myös mitä todennäköisimmin lisäisi rahapelaamisen näkyvyyttä ja sen mainontaa. Lisäksi se sallisi muun muassa bonusten tarjoamisen. Esimerkiksi Tarun “peliura” alkoi nimenomaan erilaisten tarjousten, “ilmaisten” onnenpyörien ja bonusten houkutuksilla.

Rahapelaamisen haittoihin erikoistunut tutkija Emmi Kauppila kertoo, että vastaava lisensseihin perustuva uudistus tehtiin vuonna 2019 Ruotsissa. Nettikasinoista osa hankki lisenssin ja samalla laillisen pääsyn sikäläisille kuluttajamarkkinoille. Uudistuksesta huolimatta villit kasinot ovat jatkaneet entiseen tapaan aggressiivista markkinointiaan.

– Lopputulos on, että nettikasinoita on saatavilla entistä enemmän, Kauppila sanoo ja muistelee, miten taannoisella Ruotsin matkalla hotellin televisio tuuttasi vähän väliä ulos uhkapelimainoksia. Puhumattakaan somesta, jossa mainokset olivat kasvaneet suorastaan räjähdysmäisesti.

Ruotsissa rahapelaamisen kokonaisvolyymi on vähentynyt aivan kuten Suomessakin. Samaan aikaan sekä pelaamiseen upotetut rahasummat että nuorten pelaaminen, myös ongelmapelaaminen, ovat kuitenkin lisääntyneet. Suomessa THL:n viimeisimmän, vuoden 2023 tilaston yllättävin tieto oli se, että kohtalaisella riskillä tai ongelmatasolla pelasi entistä enemmän ihmisiä. Kaiken kaikkiaan peliongelmaisia on Suomessa 151 000, siis ison kaupungillisen verran.

Kauppilasta tuntuu, että hallituksen esityksessä ongelmia on ratkottu väärästä päästä. Peliriippuvuus on toiminnallinen riippuvuus, mutta verrattavissa alkoholi- tai nikotiiniriippuvuuteen. Olisi aika kummallista, jos myös päihteitä sääteleviä lakeja rustattaisiin vain siinä toivossa, että niiden myynnistä saataisiin enemmän rahaa valtiolle.

– Kansanterveys pitäisi ottaa tässäkin asiassa huomioon, toteaa Kauppila.

Pelikoukku tarttui Taruun heti ensi puraisulla. Hän muistelee olleensa noihin aikoihin työtukitoiminnassa ilman varsinaista työpaikkaa. Oli yksinäisyyttäkin, vähän ongelmia miesystävän kanssa. Silloin hän aivan sattumalta avasi erään nettikasinon mainoksen.

Sen jälkeen se oli menoa.

Mitä enemmän Taru pelasi, sitä muhkeammiksi pelisummat paisuivat. Yhtäkkiä tuhannet eurot eivät tuntuneet enää miltään. Kun voittoja tuli, sisällä sykähti. Mielihyvä kesti vähän aikaa, kunnes hän oli “hakannut kaikki voitot takaisin” ja oli taas miinuksella.

Lopulta Taru oli niin vähissä varoissa, ettei hänellä ollut rahaa edes asuntonsa vuokraan, vaan hän sai häädön. Kaupassa piti ostaa monena päivänä pelkkää makaronia, kun loppukuun rahat oli lyöty kasinopeleihin. Kodin vähänkään hienommat kalusteet, Muumi-mukit ja kultakorut hän oli joko myynyt tai vienyt kanikonttoriin takaisin hakematta. Luottotiedot olivat jo menneet aiemmin.

Taru muutti miesystävänsä kanssa kimppaan. Pyhästi hän lupasi tälle olla pelaamatta, muttei tietenkään kyennyt pitämään lupaustaan. Hoiputtiin eron partaalla. Mies totesi, ettei halunnut suhdetta peliongelmaisen kanssa ja vaati nähdä Tarun tiliotteet. Taru suuttui, “peitti pahalla toisen pahan”.

Riitakaan ei saanut häntä lopettamaan, vain salaamaan pelaamisen entistä tarkemmin.

Häpeä korvensi mieltä, mutta vieläkin enemmän syyllisyys, koska mieli sortui kerta toisensa jälkeen. Morkkis seuraavana päivänä oli jäätävä. Niitä tunteita oli hyvä paeta taas pelaamisen kuplaan, jossa muu maailma hävisi näkyvistä. Adrenaliinipiikit ja masennushetket seurasivat vuoristoratana toisiaan.

Ja koska pelaamiseen liittyy niin vahva stigma – sitä pidetään myös Emmi Kauppilan mukaan usein huonoon itsekuriin liittyvänä asiana – Taru ei halua esiintyä jutussa omalla nimellään. Mitä sillä pienellä varsinaissuomalaisella paikkakunnallakin, jossa hän paraikaa asuu, ajateltaisiin. Peliongelmasta tietävät vain läheiset.

Siitäkään hän ei ole ihan varma, onko addiktio menneisyyttä. Ainakin nettikasinot yrittävät parhaan kykynsä mukaan saada hänet uudelleen koukkuun – joka viikko hänen puhelimeensa tupsahtaa puolenkymmentä mainosta nettikasinoilta, joissa hän ei ole koskaan pelannut. Kerta toisensa jälkeen hän estää numerot, mutta viestejä tulee ja tulee.

Taru miettii, mitä tapahtuisi, jos joku hänen läheisensä kuolisi tai sairastuisi. Reagoisiko hän taas samalla vanhalla tutulla keinolla: pelaamisella?

– Eihän addiktiosta koskaan tavallaan parane, hän toteaa synkästi.

Nettikasinot ovat monissa tutkimuksissa todettu kaikkein koukuttavimmiksi pelialustoiksi. Tutkija Emmi Kauppila näkee kuitenkin pelihaitat eräänlaisena jatkumona, jonka toisessa päässä on kepeä ajanviete ja toisessa riippuvuussairaus. Väliin mahtuu kaikenlaista. Usein yksittäinen pelaaja liikkuu jatkumolla edestakaisin.

– Ja kukaanhan ei synny ongelmapelaajaksi, Kauppila muistuttaa.

Tarunkin on vaikea välttää kilpailun ja pelin maailmaa, kun se on läsnä kaikkialla. Sukulaisen tulevan vauvan sukupuolta arvuutellaan, euroviisujen ja MM-jääkiekon voittajia veikataan, mökillä pelataan pokkaa, baarissa visaillaan ja niin edelleen.

Pelejä ei pääse pakoon mihinkään.

Kauppilan mukaan olennaista pelihaittojen vähentämisessä olisi miettiä, miten pelaamista voitaisiin ylipäätään vähentää. Hyvä on, ehkä kilpailu ja peli ovat verissämme, vai ovatko sittenkään? Eikö esimerkiksi lasten ja nuorten kilpailuttamista pitäisi miettiä tarkemmin? Pitääkö kaikesta ajatella voittamisen ja häviämisen termein?

Toinen iso ongelma on avun puute. Tutkitusti pelaamisen kanssa ongelmiin ajautuneet eivät tiedä, mistä hakea tukea. Periaatteessa julkisella puolella olisi tarjolla päihde- ja mielenterveysapua, mutta hyvinvointialueiden säästökuurien aikana tällaiset palvelut eivät asetu tärkeysjärjestyksessä kovin korkealle. Kolmas sektori olisi olennainen matalan kynnyksen avunantaja, mutta järjestöleikkaukset niistävät niitä paraikaa roimalla kädellä.

Tarun mielestä peliaddiktit ovat päihdeaddikteihin verrattuna hyvin epätasa-arvoisessa asemassa avun ja tuen suhteen. Erityisesti siksi, että pelaamisen jäljet omaan talouteen voivat olla pitkät. Pelivelat seuraavat Tarua vieläkin, vaikka hän katsoo olleensa”kuivilla” nelisen vuotta. Ulosottomies niistää joka palkasta aimo siivun. Mutta “korvaushoitoa” ei tipu, siis julkista apua.

Taru hymähtää sillekin huomiolle, että jos hän olisi tajunnut aikoinaan pelata osakemarkkinoilla, hän voisi olla mitä arvostetuin ihminen, jolle vain kävi huono tuuri.

– Samaan aikaan me peliongelmaiset olemme yhteiskunnan pohjasakkaa.

Noin puoli vuotta ennen kuin Taru lopetti pelaamisen kokonaan, hän voitti nettikasinossa 10 000 euroa. Taru osti parilla tonnilla kultaa ja antoi tyttärelleen vähän. Nopeasti hän myös kävi nostamassa tililtä pois muhkean summan ulosoton ulottumattomiin. Sitten hän lähti lomamatkalle.

Kaksi tuhatta hän pelasi vielä takaisin. Kerrankin oli hyvä mieli.

Vielä kuukausia ison voittopottinsa jälkeen hän jatkoi pelaamista ja odotti isompaa jackpotia.

Mutta mitään ei tapahtunut. Voitot ja häviöt seurasivat toisiaan aivan kuten ennenkin.

Taru huomasi turtuvansa. Pelaamisesta katosi jännitys. Yhtäkkiä hän huomasi, että saattoi olla ilmankin.

Taru sanoo, että hänellä on nykyisin “uusi addiktio”. Hän ostelee nettitoreilta rompetta, vaatteita, kippoja ja kuppeja “halvalla”. Tulee hyvä mieli, jos saa tingattua kohteen muutaman euron halvemmaksi. Mutta summat ovat ihan toista. Nyt hän “pelaa” kympeillä, ei tonneilla.

Se riittää.

Se – ja pieni, tasainen elämä.