Apu

Neil Hardwickin ja Esko Roineen naurun lunnaat



Neil Hardwickin ja Esko Roineen naurun lunnaat

1980-luvun tv-komediasarja Reinikainen on legenda. Nyt se palaa näytelmänä, ylikomisario Rautakallion roolissa taas Esko Roine. Sarjan ohjaaja Neil Hardwick nousi huipulle, mutta koki menestyksen kääntöpuolen kovan kautta.
Teksti Apu-toimitus
Kuvat Joonas Vuorinen

Esitellään henkilö numero yksi: tv-sarja Reinikaisen ohjaaja Neil Hardwick. Hän seisoo Tampereen Komediateatterilla näytelmän lavasteissa ja laskee, että puolet alkuperäisen 1980-luvun alun televisiosarjan näyttelijä­porukasta on jo kuollut. 

Henkilö numero kaksi: tv-sarjan käsikirjoittaja Jussi Tuominen. Hän muistelee hetkeä, jolloin hän ja Hardwick, huikeaan suosioon kohonneen Tankki täyteen -tv-sarjan luojat, päättivät lopettaa sarjan äkisti 12. jaksoon. 

Kansa vaati lisää viiltävää kansankomediaa, ja sarjan suosiosta innostunut TV2 pyysi herroilta uutta sarjaa.

– Aluksi ideoimme sarjaa matkustajakodista, jonka emäntänä olisi ollut näyttelijä Raili Veivo, Tuominen muistaa. 

Jussi Tuominen keksi lopulta nostaa uuden tv-sarjan sankariksi erään Tankki täyteen  -sarjan sivuhenkilöistä. Pääroolin sai Sulo Vilénin huoltoasemalla Vichyä latkinut, joutavia jutellut maalaispoliisi. Hänet siirrettiin syrjäseudulta Tampereelle.

Näin syntyi Reinikainen, ja vielä massiivisempi menestys. 

Tarinamme henkilö numero kolme on tv-sarja Reinikaisessa ylikomisario Rautakalliota esittänyt näyttelijä Esko Roine. Hän tietää varmasti muistavansa ainakin yhden repliikin 34 vuoden takaa.

”...eihän sitä muuten ylikomisarioksi pääsisikään.”

Paikalla pitäisi olla vielä henkilö numero neljä, Reinikaisen nimiroolissa 1980-luvun Suomea  villinnyt näyttelijä Tenho Saurén, mutta hän kuuluu siihen oikokoipisten taivaalliseen joukkoon, jota ohjaaja Hardwick haikeasti muistelee. 

Miksi miehet ovat tänään teatterin lavalla muistelemassa vanhoja?

Siksi, että Tampereen Komediateatteri iskee kesällä nostalgiahermoon ja tuo näyttämölle legendaariseen tv-sarjaan pohjautuvan näytelmän Reinikainen.

Näytelmän taustapiruina on joukko alan miehiä. Lavalla ylikomisario Rautakallion rooliinsa palaa Esko Roine, Reinikaisen roolia esittää Risto Korhonen, näytelmän ohjaa Panu Raipia.

Hardwick ja Tuominen antavat ystävilleen vahvaa taustatukea. 

Luvassa on väkevää ajankuvaa Suomesta, jossa poliisilaitos oli täynnä herroja, joiden virkaintoisuuden määrän ylitti vain heidän tahaton koomisuutensa. Ja jossa vanha kunnon Reinikainen pani rosmot kuriin tamperelaisella suuvärkillään.

Neil Hardwick keksi Reinikaiseen hauskoja tilanteita, kuten saunasta alastomina tulleiden poliisien juuttumisen Ritva Valkaman kanssa pimeään hissiin. – Myöhemmin Ritva sanoi, että hän unohti valojen sytyttyä katsoa alaspäin.

Palataan  hetkeksi vuoteen 1982, Reinikainen-sarjan syntyvaiheisiin. Tv-sarjan tekijät olivat intoa ja näyttämisen halua täynnä.

– Olin äärimmäisen kunnianhimoinen, fiksu mies. Halusin kaiken minulle heti, ohjaaja Neil Hardwick kuvaa itseään.

– Olin naimisissa, olivat lapset, oli koti, mutta elämä täysin sekaisin. Onneksi oli taide. Kirjoittaminen ja ohjaaminen olivat elämäni.

Hardwick eteni taiteensa parissa, kehitti kykyjään ja uutta, mielekästä tekemistä.

– Uusia ovia avautuu, kun koputtaja on tunnettu, Hardwick sanoo.

Vauhti oli kova.

Mutta ennalta-arvaamattomat suhdanteet vaanivat huimassa menestyskiidossa etenevää englantilaista Suomessa. Edessä oli pitkää iloa seurannut romahdus.

Entä millainen mies oli näyttelijä Esko Roine niihin aikoihin?

– Olin Tampereen Teatterin hallintojohtaja. Reinikaisen aikaan menossa oli jo kolmas vuosi tehtävässä, jonka tarpeellisuutta usein mietin: Mihin taidelaitos itse asiassa tarvitsi hallintojohtajaa?

– Vuonna 1982 arvelen olleeni ainakin hallintojohtajana vastenmielinen henkilö.Yksityiselämässä oli menossa toinen vaimo, eräänlainen kokeilu, joka kesti kymmenkunta vuotta.

Mitä tuo aika opetti? Roine ei osaa vastata. 

Hän muistaa, että poika asui syntyneessä uusperheessä, tytär äitinsä, Roineen ensimmäisen vaimon, näyttelijä Marjukka Halttusen kanssa Helsingissä.

– Työ vei minua jo silloin, Roine huokaa.

Käsikirjoittaja Jussi Tuominen aloitti vakinaisena viihdetoimittajana TV2:ssa vuonna 1971. Neil Hardwick oli myös tehnyt televisiotöitä jo paljon ennen kuin he tapasivat Tankki täyteen -sarjan luomistyössä.

Esko Roineeseen Tuominen tutustui uudenlaisen haasteen myötä.

– Esko antoi minulle Sugar-musikaalin käsikirjoituksen ja kysyi, suomennatko? Miksi minä, ihmettelin, ja otin tehtävän. Se oli ensimmäinen musikaalisuomennokseni, hän kertoo.

Tulikasteeseen liittyi menestys. Piukat paikat eli Sugar esitettiin Tampereen Teatterissa 474 kertaa.

Tuomisen ja Hardwickin yhteistyö ja menestys tv-sarjojen parissa perustui erilaisuuteen, he myös kirjoittivat erikseen.

– Se meni suurin piirtein niin, että minä keksin tilanteet ja tapahtumat, Jussin tontti oli repliikkien lopullinen muoto, Hardwick kertoo.

Ohjaajana Hardwickillä oli myös pieniä erikoistehtäviä. Ensimmäisessä Tankki täyteen -jaksossa Sulo Vilén testailee ketsuppipulloja, joista ensimmäiset osoittautuvat tyhjiksi.

– Minä tein ne pruit, pruit, pruit ja pruu - äänet kuvauksissa, Hardwick paljastaa.

 – Näytelmän ylikomisarion virkapuvussa 1980-luvun muodista muistuttavat housujen uskomattoman leveät puntit, näyttelijä Esko Roine miettii. 

Näiltä pohjilta syntyi Reinikainen-sarja.

Ylikomisario Rautakallion rooliin Hardwick ja Tuominen pyysivät ystävänsä, näyttelijä-hallintojohtaja Roineen. 

Tuominen ja Hardwick kehuvat ”löytöään” oikein sopivaksi.

– Rautakallio hallitsee muka kaikki tilanteet, vaikka on koko ajan täydessä paniikissa. Esko näyttelee sen vastaansanomattoman hyvin.

Tajusiko Roine aikanaan saaneensa kyvyilleen sopivan luonneroolin?

– No, presidentti Urho Kekkonen selitti kansaa kuohuttaneen henkilövalinnan tehtyään,  että lintupulassa persekin käy satakielestä.

Reinikaisen nimirooliin valikoitui Tampereen Työväen Teatterin näyttelijä Tenho Saurén. Tuominen ja Hardwick olivat tehneet hänen kanssaan televisioon sketsejä suomalaisesta saunasta.

– Saurénilta tuli juttua koko ajan. Monesti oli niin, että televisiokuvaajan piti lukita kameransa ja lähteä studiosta ulos nauramaan.

Saurénista tuli sarjan myötä koko kansa suursuosikki, joka julkaisi huumorikasetteja ja kiersi kaiken maailman kinkereillä kertomassa vitsejä.

– Klovnin kyynel tuli Saurénin silmiin täysin yllättäen, kun keikkapyynnöt vähenivät ja suosio hiipui, Jussi Tuominen muistelee.

Tuomista pyydettiin tv-sarjan päätyttyä kirjoittamaan Saurénille kiertuesketsejä, mutta hän ei halunnut niitä enää kirjoittaa.

– Teimme Reinikaista 14 osaa, ja se oli sitten loppuun kirjoitettu.

Parhaimmillaan 2,4 miljoonaa katsojaa kerääntyi tuijottamaan töllötintä, jossa Tenho Saurén letkeästi veti poliisiroolinsa.

– Eikä tuosta suosionhuipusta kulunut pitkäänkään, kun jollakin markettikeikalla kuuntelijoita oli vaivaiset kolme, Tuominen kertoo tapahtumaa taustalta seuranneena.

Teatterista eläkkeelle jäätyään Saurén vetäytyi omiin oloihinsa ja eli lopulta taloudellisessa ahdingossa.

– Tutussa televisioporukassa keräsimme hänelle rahat rollaattorin ostoon.

Koomikon kyynel on kovin tuttu myös Neil Hardwickille.

– Paras on tilanne, jossa katsoja joutuu miettimään, itkeäkö vai nauraa. Sellaisten luomiseen olen koko ikäni pyrkinyt.

Hardwickin sanottiin aikanaan tuoneen brittiläisen huumorin Suomeen.

– Tavallaan se on totta, sillä Suomessa huumori on hahmossa, Englannissa taas henkilöiden välissä ja suhteissa.

Televisio oli Hardwickin maailma, ja lopulta myös kohtalo. 1980-luvulla elettiin tv-maailmassa muutosten aikaa.

– Tekeminen televisiossa muuttui, enkä minä pystynyt muuttumaan mukana. Halusin tehdä raskaampaa, kokeilevaa draamaa, kuten Pakanamaan kartta.

Yhtäkkiä menestys ja suosio näyttivät jättäneen Hardwickin.

– Televisioon tulleet  uudet päättäjät tulivat ja selittivät, että käsikirjoitukset ovat liian kalliita, harjoitteluajat maksavat liikaa.

Vanha porukka oli tottunut käsikirjoittamaan ja harjoittelemaan niin maan perusteellisesti. Se ei enää sopinut uudenlaisiin toimintatapoihin.

– Minä sitten tein Nyhjää tyhjästä, jossa ei ollut käsikirjoitusta eikä ennakkotreeniä. Ja herrojen päättäjien kannalta siitä valitettavasti tuli myös menestys.

Esko Roine uskoo, että Reinikaisen piilohuumoria sisältävä teksti on kestänyt aikaa. – Kesänäytelmä palkitsee nostalgikot, hän uskoo.

Mutta Hardwickin aika oli ohi, töissä tuli seinä vastaan.

– Kun en enää päässyt tekemään taidettani, sairastuin. Se oli raju kokemus. Koko työkyky meni pariksi vuodeksi. Se oli elämäni kovin kokemus.

Hardwick kertoo, että hän jollakin tavalla tajusi, ettei voi mennä enää eteenpäin.

– Mutta mitä se merkitsee mielenterveydelle, sitä ei heti tajua.

Hardwick sanoo, että työelämään takaisin hänen lopulta pelasti Helsingin kaupunginteatterin johtaja Asko Sarkola vuonna 2000 – parinaan Tampereen Työväen Teatterin johtajaksi noussut  Esko Roine.

– Farssi Munaako herra ministeri? menestyi ohjaamanani Helsingissä sekä Tampereella.

Siitä alkoivat kolmikon menestykset parrasvaloissa, television sijaan.

Nykyään Hardwickin elämänrytmi on yksinkertainen. Kesät hän viettää Suomessa.

– Minulla on kaksi lastenlasta, ja kolmas tulossa. Olen heille grandad, meillä on mukavaa yhdessä. Heistä kasvaa kaksikielisiä englannin ja suomen osaajia, heidän kehitystään on kiva seurata.

Talvet Neil asuu Välimerellä, Mallorcan saarella.

– Minulla on siellä kavereita ja tuttu vuokra-asunto, jossa asun yksin. Elämä sikäläisessä ilmastossa on tosi helppoa. Ei ole vaaraa kaatua jäisellä kadulla…

”Vapaaksi eläkeläiseksi” itseään kutsuva Hardwick kirjoittelee ja toivoo, että saisi vielä joskus kutsun teatteriin ohjaamaan.

Hardwickille kuolema on lopulta yksinkertainen juttu.

– Töpseli vain irti pistorasiasta. Näin ajatellen elämä saa ainakin jonkin merkityksen.

Esko Roine arvelee olevansa 34 vuoden jälkeen yhä oma itsensä.

– Elämä on ollut minulle suopea. Puolittaisiksi vahingoiksi laskettavia juttuja on tullut, kun olen liiaksi innostunut.

Työn tärkeyttä hän korostaa – selittäköön se monia valintoja.

– Kun rehellisesti vastaan, niin näyttelevänä teatterinjohtajana tein niin pitkiä päivä, että etäännyin sosiaalisesta elämästä.Lasten ollessa pieniä olisi pitänyt paljon enemmän uhrata aikaa heille, hän myöntää.

Roine sanoo 70-vuotispäivillään selittäneensä valintojaan tulevaisuudesta kyselleille.

– Teatterin tekeminen ei ole suorittavaa työtä, vaan elämäntapa.

Roine rinnastaa itsensä isoisäänsä, joka toimi Turussa räätälinä, vapaapalokuntalaisena ja harrastajanäyttelijänä.

– Kerran palokellon soidessa Maarian näyttämöllä oli menossa Aleksis Kiven Kullervon massakohtaus, jossa useita kuolleita makasi lavalla. Yhtäkkiä yksi kuolleista nousi ylös, sanoi yleisölle, että kai minä nyt sentään paloa lähden sammuttamaan ja poistui lavalta. Hän oli isoisäni.

Tulevaisuudensuunnitelmia 72-vuotiaalla Roineella on.

– Kun Suomi ensin vuonna täyttää sata, minä olen silloin ehkä jo himmaamassa.

Tampereen Komediateatterin Rautakallio-rooliin paluutaan Esko Roine pitää mielenkiintoisena. 

Teatterin tapa pitää keskellä kesänäytäntökautta pieni lomanpätkä on hänen mielestään hyvä asia.

– Mökillä Teiskossa saatan laiturin nokassa tarkkailla lintuja. Mökillä Saimaalla odottelen kalliolla päivää paistatellen, mistä päin järveä norpan pää nousee pinnalle.

Koomikoiden taivaaseen joutumista Roine pitäisi kamalana kohtalona.

– Kannatan voikukkateoriaa. Maallisen jälkeen elämä ei jatku koiranputkea pidemmälle.

Julkisuutensa kanssa Roine on sinut teatterille antautuneen sukuperintönsä vuoksi, ja sen ansiosta.

Hardwick vierestä vastaa, ettei nauti julkisuudesta.

– Viime kesänä Sodankylän elokuvajuhlilla muun nuori nainen tuli tuttavallisesti juttelemaan, kunnes hän hetken kuluttua sanoi, että anteeksi, taisin erehtyä, te ette olekaan Anssi Mänttäri.

Neil Hardwick ei ollut moksiskaan.

– Mietin vain, että vihdoinkin olen turvassa. ●

Teksti Hannu Koskela, kuvat Joonas Vuorinen

Julkaistu: 10.6.2016