Apu

Anteeksi, mutta mitä tarkoittaa tätiparkour? Lajiin hurahtanut näyttelijä Elisa Piispanen tunnetaan myös huutovirkkauksesta ja aneemisista neulojista

Anteeksi, mutta mitä tarkoittaa tätiparkour? Lajiin hurahtanut näyttelijä Elisa Piispanen tunnetaan myös huutovirkkauksesta ja aneemisista neulojista
− Tätiparkour on kivaa yhdessäoloa ja yllättävän rankkaa, vaikka tekisi ihan perusjuttuja. On tärkeää muistaa, että liian pientä estettä ei ole, Ruotsissa suosioon noussutta lajia testannut näyttelijä Elisa Piispanen kertoo.
Julkaistu: 18.11.2022

Tätiparkour. Miten mahtava idea, ajatteli näyttelijä Elisa Piispanen nähtyään Facebookissa ruotsalaismedian postauksen naapurimaassa ilmiöksi nousseesta tantparkourista. Videolla lajista innostunut Maria Ringsén esitteli sopivia liikkeitä, jotka sopivat kaikille kuntotasosta riippumatta.

Ajatus oli niin kiehtova, että Piispanen houkutteli muitakin kokeilemaan lajia kanssaan Tampereen Keskustorille heti seuraavana päivänä. Ensimmäisellä kerralla mukaan lähti politiikan tutkija ja taiteilija Saara Särmä. Tätiparkour herätti kiinnostusta myös muissa, ja moni lupasikin liittyä seuraan seuraavalla viikolla aikataulun salliessa.

− Onneksi Saara lähti mukaan, sillä laji on kivaa yhdessäoloa. Hypimme, tasapainoilimme ja kiipesimme lopulta nelisenkymmentä minuuttia. Se oli yllättävän rankkaa, vaikka teimme ihan perusjuttuja. On tärkeää muistaa, että liian pientä estettä ei ole. Tätiparkour on loistava tapa päästää oma sisäinen lapsi valloilleen, Piispanen kannustaa.

Temppuilu on lähellä Piispasen sydäntä muutenkin. Hän kuvailee sirkusprinsessainnostuksensa alkaneen nelikymppisenä, jolloin hän aloitti ilma-akrobatiaharrastuksen. Toinen temppuiluun linkittyvä harrastus on tankotanssi, jota Piispanen myös opettaa.

− Olen päässyt hyödyntämään harrastustani esimerkiksi Cats-musikaalissa ja Salasaaren Seikkailijat -lastenohjelmassa, jossa puussa asuva mummo tuli alas muun muassa vertikaalikangasta hyödyntäen.

Suomi100-juhlavuoden kunniaksi Piispanen valmisti näyttelijä Karoliina Blackburnin kanssa runoja ja tankotanssia yhdistävän teoksen. Rakas, Sinä lennät! -esityksen näki 50 pirkanmaalaisen vanhainkodin ja asumispalvelukeskuksen asukkaat.

− Oli mahtavaa, kun katsojat innostuivat kokeilemaan tankotanssia ja kertoivat omista voimistelukokemuksistaan. Osalla oli mukanaan kuvia, joissa he olivat rintamalla nuorina akrobaatteina. 98-vuotias Väinö taisi olla vanhin, joka kiipesi tangon ylös asti, Piispanen muistelee.

"En uskaltanut seistä edes tuolilla"

Vaikka Piispanen nykyisin temppuilee korkeuksissakin, hän kertoo ymmärtävänsä ihmisiä, joita esimerkiksi korkeat paikat kammoksuttavat. Näyttelijä kertoo olleensa aiemmin itsekin arka ja kärsineensä korkeanpaikankammosta, joka paheni nuorena tapahtuneen seinäkiipeilyonnettomuuden myötä. Piispasen vasen käsi murtui tuolloin ja se piti leikata useampaan kertaan, eikä kädellä voinut tehdä oikein mitään.

− En uskaltanut seistä edes tuolilla. Se oli hankalaa, sillä näyttelijänä pitää toisinaan kiivetä tikapuita ja tehdä näyttämöllä muita vastaavia juttuja. Uskon, että omien pelkojeni takia pystyn asettumaan helpommin muiden saappaisiin ja opettamaan myös heitä, joita esimerkiksi tankotanssi tai akrobatia jännittävät. Toivon, etteivät ihmiset jättäisi pelon tai kehtaamisen takia tekemättä itseään kiinnostavia asioita.

− Toivon että aikuisetkin uskaltaisivat ja kehtaisivat, mutta ennen kaikkea muistaisivat leikkiä enemmän, Elisa Piispanen sanoo.

Huutovirkkaaja-tapaamiset ovat kaikille avoimia

Innostujaksi ja innostajaksi itseään kuvaileva Piispanen on toiminut myös Tampereella järjestettävien huutovirkkaajat-tapaamisten puuhanaisena. Kaikki näyttelijän järjestämät tempaukset linkittyvät toisiinsa, vaikka ulkopuolinen ei yhteyttä välttämättä heti huomaa.

Jooga on Piispaselle rakas laji ja virkkaamisessa on hänen mukaansa samaa rauhoittumista. Näyttelijä kertoo löytäneensä virkkaamisen kolmekymppisenä, kun hän lopetti tupakoinnin ja käsille piti keksiä muuta tekemistä. Silloin hän innostui virkkaamaan paitoja ja mekkoja.

− On ollut hienoa huomata, miten käsityöt voivat yhdistää ihmisiä. Olen virkannut esimeriksi kriisialueelta tulleiden pakolaisten kanssa. Vaikka meillä ei ollut yhteistä kieltä, ketjusilmukat onnistuivat. Koukkuniemessä muistisairaiden kanssa virkatessa oli mahtavaa, miten vanha taito muistui mieleen, vaikka moni muu asia oli unohtunut.

Huutovirkkausta ja aneemista neulontaa yhdistävät tapaamiset järjestetään lounasaikaan lapsi- ja lemmikkiystävällisessä paikassa. Mukaan voi tulla, vaikkei harrastaisi käsitöitä.

Kerho sai alkunsa Piispasen lasten ollessa pieniä. Ensimmäisen tapaamisen hän järjesti kotonaan, teki raakakakun ja huomasi stressaavansa asiaa turhan paljon. Sen jälkeen tapaamisia on järjestetty lapsimyönteisissä kahviloissa, joissa imettämistä ei katsottu pahalla. Nyt mukana on ollut usein myös koiranpentuja.

− Huutovirkkaajat-nimi tuli siitä, että seurueessa on usein mukana monta kovaäänistä. Olemme pyytäneet meteliä anteeksi, mutta monissa tapaamispaikoissa henkilökunta on kehunut meitä mahtaviksi ja kysynyt tehdäänkö seuraavaa kertaa varten pöytävaraus.

Huutovirkkaajien lisäksi kaikille avoimiin tapaamisen ovat tervetulleita myös aneemiset neulojat. Eikä ole pakko virkata tai neuloa, jos ei tunnu siltä. Usein tapaamisissa on 5–10 henkilön lisäksi lapsia tai eläimiä.

− Jaan somekanavissani tietoa tulevista tapaamisista ja kaikki kiinnostuneet ovat tervetulleita paikalle. Korona-ajan sulkujen aikana järjestimme virtuaalitapahtumia, mitkä nekin olivat kivoja. Itse nautin kuitenkin eniten siitä, kun saan tavata ihmisiä kasvokkain, Piispanen kertoo.

Parkour

Parkour on Pariisin esikaupungeissa 1980-luvulla kehitelty liikuntalaji, jossa pyritään liikkumaan mahdollisimman sulavasti, nopeasti ja tehokkaasti paikasta toiseen. Lajin harrastaja voi liikkumisessaan käyttää ikään kuin ponnahduslautoinaan esimerkiksi kaiteita, seiniä, puita, muureja, kiviä, patsaita, lyhtypylväitä ja kattoja.

Elisa Piispanen

  • Itä-Helsingistä kotoisin oleva, nykyään tamperelaistunut näyttelijä.
  • Koulutukselta oikeustieteen ylioppilas ja teatteritaiteen maisteri. Lisäksi hän on koulutettu astangajoogaohjaaja, sertifioitu joogaopettaja ja tankotanssi- ja hyvinvointiohjaaja.
  • Valmistui näyttelijäksi Tampereen yliopiston Näyttelijäntyön laitokselta 1999, ja on sen jälkeen näytellyt päätoimisesti Tampereen Teatterissa. Tällä hetkellä mukana muun muassa Salaisuuksien ilta -näytelmässä ja toukokuuhun asti ohjelmistossa olevassa Anastasia-musikaalissa.
  • Esiintyy myös Kotiteatteri-työryhmän kanssa kotien olohuoneissa. Ensi vuodelle suunnitteilla maakuuhuoneissa toteutettava esitys.
  • Harrastaa avantouintia, sienestystä ja juoksua.
Kotiteatteri: Olohuoneessa.

Kommentoi »