Apu

Elena Leeve opetteli päästämään irti häpeästä: ”Iso oivallus on ollut pelkojen ja heikkouden hyväksyminen ja niiden näkyviksi tuominen”

Elena Leeve opetteli päästämään irti häpeästä: ”Iso oivallus on ollut pelkojen ja heikkouden hyväksyminen ja niiden näkyviksi tuominen”
Elena Leeve tulkitsee Tšehovia, näyttelee poliisia ja naurattaa sunnuntaisin. Silti epäonnistumisen pelko kalvaa aina kun uusi rooli tulee päälle. Yksinoloa hän rakastaa: ”Kun sain esikoiseni, eka huoleni oli, milloin pääsen olemaan yksin – vaikka olin tosi iloinen.”
Julkaistu: 18.1.2021

Voi olla, että Elena Leeven ensimmäinen rooli oli kakkiainen. Tai sitten maahinen.

– En todellakaan ollut Ronja!

Elena oli seitsemän ja äiti oli ilmoittanut hänet ja hänen kaksoissiskonsa Emmin Helsingin nuorisoasiainkeskuksen ylläpitämän Narrin teatterileirille.

Päivisin leirillä harjoiteltiin Ronja Ryövärintytärtä ja iltaisin laulettiin yhdessä lauluvihkosta Sir Elwoodin hiljaisten värien biisejä ja Liisa Akimofin tekemää Kevät-kappaletta ohjaajan kitaran säestyksellä.

– Se kolahti heti, Leeve sanoo.

Leeveä kiehtoi jo silloin esimerkiksi se, että laulujen mukana myötä hän pääsi eläytymään sen ikäiselle vieraaseen ja vähän mystiseenkin maailmaan, kuten riipivän rakkauden tunteeseen.

– Mulla oli sellainen olo, että Pirjo Honkasalo näki mut. Sellaisen katseen alla on aika hyvä olla.

Väärään aikaan syntynyt?

Kotona Leeve tykkäsi esiintyä äidilleen. Tanssillisia numeroita ja monologeja. Hän luki paljon, ja Anna-kirjojen innoittamana halusi näytellä ”vanhanaikaista” saali harteillaan.

– Musta oli ihan hirveä tragedia, että olin syntynyt johonkin kasari–ysäriaikaan. Olisin halunnut olla jossain kotiopettajattaren humisevalla harjulla.

Kun Leeve oli viidennellä luokalla, Yleltä tultiin koululle etsimään näyttelijöitä Kuusikko ja kuoleman varjot -lastensarjaan. Leeve valittiin.

Ensimmäisen Jussi-patsaansa parhaasta naispääosasta hän sai jo 14-vuotiaana ollessaan yläasteella. Palkinto tuli Pirjo Honkasalon elokuvasta Tulennielijä.

Tulennielijään Leeve päätyi, kun Pirjo Honkasalo tuli etsimään nuoria näyttelijöitä Narrista.

Honkasalon kanssa työskentely oli hieno kokemus.

– Hän oli kauhean tarkkanäköinen ja hellä ohjaaja. Se katse oli sellainen, että mä sain siitä hirveästi sellaista itsevarmuutta, että uskalsin paljastaa itsestäni jotain. Mulla oli sellainen olo, että Honkasalo näki mut. Sellaisen katseen alla on aika hyvä olla.

Ilmaisutaitoon painottuneessa Helsingin Kallion lukiossa opiskellessa yksi kevät meni polkupyöräläheteistä kertovan Cyclomania-leffan kuvauksissa, josta hän oli niin ikään ehdolla parhaasta naispääosasta.

Teatterikorkeakouluun Leeve pääsi 19-vuotiaaana.

"Kun me perustettiin Q-teatterin ensemble, ei ollut mitään väliä, minkä roolin näyttelen. Ihaninta on se itse ryhmä."

Pitkä ja arvostettu ura

Nyt Elena Leeve on 37-vuotias näyttelijä, joka on tehnyt poikkeuksellisen pitkän ja arvostetun uran. Elokuvasivusto IMDb:n mukaan Leeve on näytellyt 47 tv-sarjassa tai elokuvassa, päälle teatterityöt.

Yksin vuonna 2020 hän on ollut mukana kuudessa produktiossa: teatterissa, televisiossa ja valkokankaalla. Keväällä Paavo Westerbergin Kansallisteatteriin ohjaama Sinivalas ehti olla ohjelmistossa vain viikon päivät ennen kuin korona sulki teatterit.

C More -kanavalta tulivat tänä vuonna uudet tuotantokaudet sekä Onnela- että Sunnuntailounas-sarjoista.

Lisäksi Leevellä oli rooli Ylen Kakarat-sarjassa.

Marraskuussa Leeve nähtiin ensi-iltaan tulleessa Reetta Aallon esikoispitkässä Naurun varjolla -leffassa, jossa hän näytteli stand up -uran kautta itseään etsivää Mariaa.

Lisäksi hänellä on rooli ensi vuonna ensi-iltansa saavassa Marja Pyykön ohjaamassa koko perheen elokuvassa Sihja – kapinaa ilmassa.

– On tärkeää, että himassa ei tarvitse jotenkin suorittaa tai mennä jonkin aikataulun mukaan tai tehdä retkiä vaan sen takia, että on aurinkoinen talvipäivä.

Hyväksymisen suuri oivallus

Viime aikoina elämä on ollut sellaista, että ruumiita on löytynyt melkein joka viikko.

Loppusyksystä lähtien Leeve on näytellyt Maria Kalliota Leena Lehtolaisen dekkareihin perustuvan, samannimisen televisiosarjan kuvauksissa. Aiemmissa tuotannoissa roolissa on nähty muun muassa Minna Haapkylä ja Outi Mäenpää.

Hahmon rakentaminen alkoi Leevelle tuttuun tapaan: ensimmäisenä kuvauspäivänä häntä jännitti.

Hän oli saanut ohjausta oikealta murharyhmän poliisilta, treeniä henkilökohtaiselta kunto-ohjaajalta sekä asekoulutusta.

Silti hän mietti, näkyykö hänestä kilometrien päähän, että hän on vain näyttelijä, joka yrittää esittää poliisia. Onko hän uskottava? Osaako hän olla pomo?

Ja mikä häntä lopulta edes pelotti?

– Onko se, että kun mä kävelen tässä ja näytän joltain poliisilta, niin mitä jos mä kompastun maihareihini ja kaadun tohon kalliolle, Leeve sanoo ja naurahtaa.

– Ja mitä hirveetä siinä sitten olisi? Mehän otetaan näitä ottoja kuitenkin useampia.

Jännittämisestä ja häpeämisestä irti päästäminen ovat asioita, joita Elena Leeve on opetellut uransa aikana.

– Iso oivallus mulla on ollut pelkojen ja heikkouden hyväksyminen itsessäni ja niiden näkyviksi tuominen.

Valmistumisensa jälkeen Leevellä oli vuosia kestänyt ajanjakso, jolloin näytteleminen tuntui raskaalta kuin kivireen vetäminen. Paukut menivät epäonnistumisen pelkoon ja sen jännittämisen peittämiseen. Yritys sysätä pelkoja syrjään ja itsensä sättiminen niistä vain ruokkivat häpeää entisestään.

– Tunsin vain selviytyväni tai suoriutuvani.

– Se, että laitetaan suurennuslasin alle joku kuvitteellinen, fiktiivinen maailma, joka rakennetaan, on mun mielestä vaan niin fantastista.

Koti Q-teatterissa

Leeve istuu Helsingin Svenska Teaternin kahvilassa ja syö tomaattista lounaskeittoa. Paikka on valittu korona-ajan vaatimusten mukaan: tarpeeksi väljää ja rauhallista. Kuvauksissakin ohjeistus on kiristynyt. Maskin saa ottaa pois vain oman kohtauksen ajaksi, Leeve sanoo.

Vaikka jännitys nousee yhä pintaan jokaisen projektin alussa, se myös hälvenee, kun hahmojen ja kuvitteellisen maailman työstäminen yhdessä alkaa. Juuri ryhmän osana työskentely on se, mistä Leeve ammatissaan eniten pitää.

– Saan niin paljon virtaa ihmisistä. Olen ensemble-näyttelijä.

Hän on tehnyt uransa freelance-näyttelijänä, mutta helsinkiläistä Q-teatteria hän pitää kotinaan.

Elena Leeve kuuluu Q-teatterin työryhmään yhdessä esimerkiksi Elina Knihtilän, Tommi Korpelan, Eero Ritalan ja Jani Volasen kanssa.

– Kun me perustettiin Q-teatterin ensemble, sillä ei oikeastaan ollut mitään väliä, minkä roolin näyttelen. Kunhan saan olla siinä tietyssä ensemblessä, koska tiesin, että se on sisällöllisesti jo väkisinkin kiehtovaa ja kiinnostavaa. Usein ihaninta on se itse ryhmä ja se harjoittelu, Elena Leeve sanoo.

Syntyy uusi ennen kokematon maailma, jolle jokainen on antanut jotain ja jota kukaan ei olisi yksin voinut luoda.

– Se, että laitetaan suurennuslasin alle joku kuvitteellinen, fiktiivinen maailma, joka rakennetaan, on mun mielestä vaan niin fantastista.

– Ruokaa olen yrittänyt väen väkisin opetella laittamaan, kun lapset tulivat. Sitä ennen söin aina ulkona.

Kahden perheen erolapsi

Omat 7- ja 4-vuotiaat lapset ovat Leevelle tärkeintä mitä on, mutta koti-ihminen Leeve ei ole.

– En ole mikään varsinainen sisustaja tai ruuanlaittaja. Ruokaa olen yrittänyt väen väkisin opetella laittamaan, kun lapset tulivat. Sitä ennen söin aina ulkona. Se on ollut vähän häpeällistäkin, ettei mulla ollut mitään mielenkiintoa.

Leeve itse on kasvanut kaksosena. Hän on isosisko, minuutin vanhempi Emmiä.

Lapsuudenperhe asui Helsingin Maunulassa. Äiti työskenteli kirjastonhoitajana, ja isä oli venekorjaaja. Kun siskokset olivat seitsemän, vanhemmat erosivat. Elena muutti äidin luo, Emmi isän.

– Meillä molemmilla oli sen jälkeen kaksi kotia. Ei niin, että meillä olisi kummallakin ollut yksi, erillinen koti.

Vanhempien uusista liitoista Leevellä on veli ja kaksi siskoa.

Puvustajana työskentelevän Emmin kanssa Leeve näkee melkein joka viikko, ja he ovat tehneet töitäkin yhdessä, viimeksi Marja Pyykön Sihja-elokuvassa.

Varsinkin nyt korona-aikana Emmi on käynyt Elenan luona melkein joka viikonloppu.

Tai he menevät saunomaan ja uimaan ja vaan juttelevat, osittain siksi, koska paljon muutakaan ei juuri nyt voi tehdä.

– Muuten me varmaan mentäis johonkin raflaan.

Koronan lisäksi Leeven elämään on tänä vuonna vaikuttanut toinenkin muutos.

Keväällä hän ja näyttelijä Jussi Nikkilä erosivat melkein 20 vuotta kestäneen liiton jälkeen.

"Olen joskus nuorempana ollut liiankin hyvä kuuntelija. Ottanut vaan vastaan, mutta en ole pystynyt pitämään omia rajojani.

Miten muodostaa suhde lapseen?

Omasta lapsuudenkodistaan Elena Leeve on halunnut tuoda oman perheensä arkeen kiireettömyyden.

– Muistan, että äidin kanssa kotiolemisessa oli parasta se, että äiti pelleili meidän kanssa, mutta myös se, että me ollaan vain löhöilty. Se on tärkeää, että himassa ei tarvitse jotenkin suorittaa tai mennä jonkin aikataulun mukaan tai tehdä retkiä vaan sen takia, että on aurinkoinen talvipäivä.

Tärkeää – ja samalla yllättävällä tavalla vaikeaa – on ollut myös opetella todella kuuntelemaan lapsia.

– He ovat jo sen ikäisiä, että he pystyvät halutessaan olla kertomatta asioita.

Uudessa tilanteessa on jotain vähän huvittavaakin, sillä nimenomaan kuuntelun Leeve on aina ajatellut osanneensa.

– Olen itse kokenut, että olen joskus nuorempana ollut liiankin hyvä kuuntelija. Ottanut vaan vastaan, vastaan, vastaan, mutta en ole pystynyt pitämään omia rajojani tai ilmaisemaan omaa mielipidettäni tarpeeksi. Se voi olla kiltteysasia, mutta myös ehkä vain luonteelle ominainen, että olen ollut enemmän tarkkailija ja kuuntelija.

Miten muodostaa suhde lapseen, että itse on se järkevä, voimakas aikuinen, mutta silti sellainen, jota voi lähestyä keskeneräisenkin tai hölmön ajatuksen kanssa?

– Se on musta viime aikoina ollut vanhemmuudessa tosi kiinnostavaa.

– Kun sain esikoiseni, ensimmäinen huolenaiheeni oli, että milloin mä sitten pääsen olemaan yksin – vaikka mä olin tosi iloinen.

Tilaa laiskuudelle

Näyttelijän työ on sosiaalista. Sen vastapainona Leeve sanoo olevansa välillä jopa aggressiivinen yksinolon puolesta puhuja.

– Mulla on aina ollut järjetön tarve yksinololle. Olen aina viihtynyt omissa ajatuksissani, ja mulla on ollut tosi vahva sisäinen maailma. Silloinkin kun sain esikoiseni, ensimmäinen huolenaiheeni oli, että milloin mä sitten pääsen olemaan yksin – vaikka mä olin tosi iloinen.

Yksinoloon ei vaadita suuria. Se voi olla joogaa, jota Leeve on harrastanut parikymppisestä.

Tai saunomista ja avantouintia muutaman kerran viikossa kodin lähellä toimivassa Helsingin kanoottiklubin Talviuimareissa, jonka jäsen hän on ollut kymmenen vuotta.

Tai sitä, että pääsee uppoutumaan kirjaan ja maailma ympäriltä katoaa.

Nyt juuri kesken on Selja Ahavan romaani Nainen joka rakasti hyönteisiä. Ruotsalaisen Sara Stridsbergin ja japanilaisen Haruki Murakamin romaaneista Leeve on pitänyt erityisesti.

Hän on myös opetellut vain olemaan tekemättä mitään.

– Olen antanut laiskuudelle enemmän tilaa. Se on ollut iso oivallus.

Laiskuudella Leeve tarkoittaa sitä, että asioissa voi mennä välillä helpomman kautta. Jos lapset haluavat siskonmakkarakeittoa tai valmisporkkanalettuja, miksei voi silloin vain tehdä niitä sen sijaan, että alkaa miettiä, syötiinkö niitä juuri eilen tai toissapäivänä.

Joskus aikaisemmin Leeve ajatteli, ettei kotia saa päästää kaaokseen.

– Mitä väliä sillä oikeasti on, että korjaako vaikka lasten leluja heti, jos kaikki kuitenkin toimii. On mielelle parempi antaa joidenkin asioiden olla vähän rempallaan kuin, että yrittää suoriutua kaikesta.

Kun tarpeesta kontrolloida onnistuu päästämään irti, tajuaa yhtäkkiä, miten paljon energiaa se vapauttaa, Leeve uskoo.

– Kuvittelin pitkään, että mä näyttelen aina draamaa, ettei mussa ole mitään hauskaa.

Komediassa kaikki lähtee käsikirjoituksesta

Puhdistus, Macbeth, Kolme sisarta… Leeve on tehnyt urallaan paljon draamaa, mutta viime vuosina hän on ollut Sunnuntailounaan ja Onnelan myötä näkyvimmin esillä komediasta.

Se on ollut hauskaa ja vapauttavaakin.

– Kuvittelin pitkään, että mä näyttelen aina draamaa, ettei mussa ole mitään hauskaa.

Komediallisten tv-roolien myötä Leevelle on avautunut väylä näyttää myös hauskaa puoltaan, vaikka kyse on tietysti samasta näyttelijäntyöstä kuin draamassakin, vain tyylilaji on eri.

Esimerkiksi Sunnuntailounaan Eevin näytteleminen on hänestä ollut ihanaa myös siksi, että siinä on Atte Järvisen loistava, tarkkaan mietitty käsikirjoitus ja luottamukselle perustuva ohjaus sekä hyvä tekijäporukka.

Komediassakin kaikki lähtee ennen kaikkea hyvästä käsikirjoituksesta.

– En näyttelijänä niinkään ajattele tyylilajia, vaan henkilöä ja tapahtumaa. Siitä muodostuu se koko hauskuus.

Usein Leeveä naurattaa jo Sunnuntailounaan käsikirjoitusta lukiessa, mutta myös kuvauksissa nauretaan ”tosi, tosi paljon”.

– Kyllä se pöytä kuumenee aika nopeasti ja erinäiset tunteet ottavat vallan. Mutta se on kyllä pirun hauskaa. Ja meistä on tullut tosi läheisiä keskenämme.

Työryhmällä on myös WhatsApp-ryhmä, johon saatetaan laittaa ”ikävä teitä”-tyyppisiä hempeilyjä, tsemppiviestejä tai mustaakin huumoria.

– Pusuemojitkin ovat löytäneet tiensä sinne, vaikka se ei aluksi ollut ominaista meidän porukalle. Jopa Atte Järvinen lähettää välillä jonkun hempeän sydämen. Se on jo paljon, hän sanoo.

Leevellä on tapana ottaa nopeita päiväunia ja taito nukahtaa heti. Sama taito on myös Taneli Mäkelällä. Sunnuntailounaan kuvauksiin Atte Järvinen oli Leeven mukaan järjestänyt heille patjankin lepoa varten.

– Meillä oli sellainen yhteinen parisänky, johon molemmat nukahtivat kuin draculat. ●

Elena Maire Karin Leeve

  • Syntyi: 1.2.1983 Helsingissä

  • Asuu: Helsingissä.

  • Perhe: tytär ja poika.

  • Ajankohtaista: näyttelee Eeviä parhaillaan C Morella pyörivän, Venlalla palkitun Sunnuntailounas-komediasarjan 3. tuotantokaudella. On mukana 2021 ensi-iltaan tulevassa koko perheen elokuvassa Sihja – Kapinaa ilmassa.

Päivitetty 18.1. – Ilmestynyt 7.1.2021

Meikki ja hiukset Fatma Bendris. Tyyli Matisa Nassir. Vaatteet: toppi Cubus, neule Yas Sokos, korvakorut YCM Nudge, rannekorut Glitter, Teemu Muurimäki x Klarna neule, villakangastakki Esprit, housut Marc O’Polo Sokos, kengät Reserved.

1 kommentti