Apu

Kansallisteatterin Sinivalas näyttää totuuden perheestä, jonka pintaa raapaistaan

Kansallisteatterin Sinivalas näyttää totuuden perheestä, jonka pintaa raapaistaan
Kansallisteatterin Sinivalaassa sisarusparven omistama saari ilmentää jokaiselle eri asioita.

Apu näki Sinivalaan ennakkoesityksenä, ennen ensi-iltaa.

Ohjaaja Paavo Westerbergin fantastinen Tšehov-tulkinta Kolme sisarta teki vaikutuksen Kansallisteatterissa reilu vuosi sitten. Uudessa Sinivalaassa Westerberg ammentaa samoista vahvuuksista, kuten monipuolisista etukäteen kuvatuista ja livevideorikasteista, joilla teatterin lavalle tuodaan elokuvamaisia leikkauksia ja lähikuvia. Tällä kertaa kulisseissa seinien takana kuvattua livekuvaa tosin käytetään niin paljon, että välillä näyttelijöitä alkaa jo kaivata lavalle.

Sinivalaan erinomainen näyttelijäkaarti: vasemmalta Eero Aho, Kristiina Halttu, Antti Pääkkönen, Heikki Pitkänen, Elena Leeve, Emmi Parviainen, Timo Tuominen, Esa-Matti Long, Markku Maalismaa ja Elmer Bäck.

Sinivalaassa keskiössä on eripurainen perhe ja sen dynamiikka, pinnan alle jääneet kipeät asiat, jotka nousevat vasta kriisissä esiin. Vaikeasta lapsuudesta huolimatta jopa hämmentävän hyvin menestyneestä katraasta löytyy globaalin suuryhtiön vastuullisuusjohtajaa, hittirokkaria, tiedemiestä ja lääkäriä. Silti heistä jokainen tuntuu etsivän jotain tai pakenevan kipupistettä. Taustalta löytyy isojakin tragedioita, joita ei ole oikein kunnolla käsitelty. Edesmennyt äiti on näkymättömänäkin läsnä, kuin valas vedenpinnan alla.

Lapsuudesta tutulle saarelle keräännytään viettämään Annan (Elena Leeve) syntymäpäiviä, ja perheen kesken kuin automaattisesti jokainen taantuu lapsuudesta tuttuun rooliin. Annan suunta on hukassa ja liitto ohi, vaikka sairasta puolisoa ei voikaan jättää.

Näytelmä nostaa monta kertaa esiin valaan vatsaan joutumisen, ja itse sinivalas on metafora monelle asialle. Virtahepo olohuoneessa onkin tällä kertaa laivaa keikuttava sinivalas ja valaan vatsa, kaiken peittävä pimeä paikka, josta selviytyminen voi antaa tilaisuuden uudelleensyntymiseen ja uuteen mahdollisuuteen.

Miltä tuntuu lomailla paikassa, jossa joutui lapsena piilottelemaan äidin pulloja?

Sisarusparven omistama saari ilmentää jokaiselle eri asioita. Siellä kertyneet lapsuusmuistot ovat osalle onnellisia, osalle eivät, ja miten vaikeaa onkaan asettua sen toisen asemaan, jonka kokemus on täysin toinen kuin itsellä. Ilmastonmuutos on mukana puheissa, ja kun saaressa ollaan, Itämeren kunto myös. Meren puurouttava levä pilaa paratiisin samoin kuin lapsuudessa äidin alkoholismi. Miltä tuntuu lomailla paikassa, jossa joutui lapsena piilottelemaan äidin pulloja?

Sinivalaan alussa on niin paljon pohjustusta, että se tuntuu lähtevän kunnolla vauhtiin vasta toisella puoliajalla, jossa on mukana myös pientä irrottelua. Raskaita aiheita käsittelevän toisen puoliajan keventäminen ja ristiriidan rakentaminen hetkellisellä slapstickillä on hyvä valinta, sillä näytelmä kestää väliajan kanssa lähemmäs kolme tuntia, ja pientä tiivistämisen varaa on. Näyttelijätyö on kuitenkin erinomaista.

Julkaistu: 5.3.2020
Kommentoi »