Tiedämmekö, ketkä oikein lähetetään sotimaan? Tutkija penää kriittistä Nato-keskustelua kuherruskuukauden jälkeen

Mitä hyötyä Natosta meille on?

Kun Venäjä aloitti laajamittaisen hyökkäyksen Ukrainaan helmikuussa 2022, Natosta tuli Suomelle turvasatama. Natoon liittyminen oli yllättävässä ja historiallisesti käänteentekevässä vaiheessa tehty ratkaisu, jolla oli Suomen kansan tuki.

Vaikka päätös tehtiin demokraattisesti, tehtiin se pelon ilmapiirissä. Usein ajatellaan, että turvallisuuspolitiikassa tehdään järkeen perustuvia päätöksiä, mutta myös tunteet vievät politiikkaa eteenpäin.

Suomen kannalta merkittävimpänä etuna pidetään Naton peruskirjan viidettä artiklaa, sotilaallisia turvatakuita. Kyseistä säädöstä on käytetty vain kerran, 2001 syyskuun 11. iskujen yhteydessä, muttei koskaan sen varsinaisessa tarkoituksessa, eli eurooppalaisen jäsenvaltion kimppuun hyökättäessä. Tämän voi toisaalta nähdä kertovan siitä, että sen pelotevaikutus toimii.

Onko Suomen julkisessa keskustelussa Natoon liittyvää arvostelua tai Naton ristiriitaisten puolien käsittelyä?

Nato-kritiikkiä kuulee vain vähän. Ulkopolitiikan ja turvallisuuspolitiikan tutkijat käyttävät Natosta usein hyvin samankaltaista sotilaallista kieltä kuin poliitikot ja sotilaat. Keskustelu painottuu teknologisiin tai strategisiin seikkoihin: puhutaan kyvykkyyksistä, asejärjestelmistä, suorituskyvystä ja yhteistoiminnasta. Kun kuuntelee puolustusministeri Häkkäsen puhetta, se on kuin armeijan oppaista. Sanasto on etäännyttävää ja viliisee sotilasjargonin lisäksi toiveikasta arvopuhetta.

Olemme kuulleet muun muassa presidentti Niinistön suulla, että Nato on läntinen arvoyhteisö, johon Suomi pääsi liittymään. Natossa on kuitenkin hyvin monenlaisia maita, joiden demokratiakehitys on kyseenalainen. Olemme nähneet, miten Turkki ja Unkari kiristivät Natoa uusista jäsenmaista. Naton niin sanotut sisäiset arvot, yhtenäisyys ja yksituumaisuuskin, ovat siis kyseenalaisia.

Miten Nato-keskustelua voisi syventää?

Kuherruskuukauden jälkeen on aika keskustelulle, mitä Nato tarkoittaa Suomelle kulttuurisesti, kansainvälisten suhteiden ja turvallisuuspolitiikan kannalta. Mitä Nato oikeastaan tekee tänä päivänä ja mikä on sen tulevaisuus? Nato tuskin on Suomen historian loppu, vaan suhde Venäjään on asia, jota on puitava vastakin. Sotilasliitot ovat historiallisesti katsottuna lyhytikäisiä, eikä Natokaan välttämättä ole ikuinen.

Olisi myös tarpeen puhua suoraan siitä, millä tavalla Suomi tulevaisuudessa operaatioihin osallistuu, miten niistä päätetään ja mitä tämä kaikki tarkoittaa asevelvollisuusjärjestelmän kannalta – kenet voidaan lähettää viime kädessä sotimaan.

Turvallisuuspolitiikan eettisyydestä tai yhteiskunnallisista vaikutuksista puhutaan harvoin. Natosta puhutaan vain puolustusvoimien näkökulmasta, kun pitäisi puhua kriittisesti siitä, miten Natossa toimiminen vaikuttaa maamme ulkopoliittiseen liikkumavaraan tai siihen, menevätkö puolustusvoimille ohjatut määrärahat kritiikittä läpi samalla, kun hyvinvointivaltio on kriisissä.

Mitä militarisaatio tarkoittaa?

Militarismi on ideologia, jossa sotilailla ja sotavoimilla on tärkeä asema valtiossa ja jossa valtiolliseen aggressioon vastataan aseellisesti. Militarisaatio on kehityskulku, jossa militarismi, eli sotilaalliset arvot ja käytännöt vahvistuvat yhteiskunnassa.

Kansainväliset suhteet muuttuivat Venäjän sotaisan politiikan vuoksi. Emme enää näe vaihtoehtoja aseistautumiselle Venäjän uhan vuoksi. Vaihtoehdottomuuden ilmapiiri on silti aina astumista kauemmas demokraattisista periaatteista. Militarisaatio onkin aina vastavoima demokratialle ja edistää ei-keskustelevaa politiikkaa, jopa sanelevaa pakkovaltaa. Se muuttaa pitkä- jänteisesti ja laaja-alaisesti yhteiskuntaa ja hyvinvointivaltiota.

Militarisaatiossa ammattisotilaiden valta lisääntyy ja sotilaalliset arvot normalisoituvat. Sotilaallinen valta on käskyttävää, ylhäältä johdettua ja hierarkkista. Se palvelee kapeaa aseellista maanpuolustusta, eikä se ole keskustelevaa tai eri näkökulmia suosivaa.

Militarismi on aina läsnä kansallisvaltioissa, mutta sitä pitää suitsia. Tämän tiedostaminen näkyy yleensä siten, että demokraattisissa valtioissa asioista päättävät poliitikot eikä Suomessa aktiivisotilaiden ole ollut tapana osallistua politiikkaan, koska tiedämme kyllä, millaisia ovat sotilasjunttien johtamat yhteiskunnat. Viime vaaleissa eduskuntaan valittiin kuusi entistä ammattisotilasta, mikä on uusi ilmiö Suomessa.

Millä muulla tavoilla militarisaatio ilmenee?

Militarisaatio ei ole vain Natosta johtuvaa, vaan sitä on Suomessa omastakin takaa. Edelleen kuulee uhoa, että Suomi voitti sodan Venäjää vastaan, vaikka tosiasiassa hävisimme kaksi sotaa. Meillä elää yhä militaristinen myytti ylivertaisesta soturikansasta – yksi suomalainen vastaa kymmentä vastapuolen sotilasta. Tämä ilmenee myös silloin, kun sotilaat ja poliitikot esittelevät maajoukkojen reserviä julkisuudessa. Ei puolen vuoden varusmieskoulutus, jossa on vähän äkseerattu, ryömitty metsässä ja opeteltu perustaitoja, vastaa Naton ammattisotilaiden koulutusta. On kyseenlaista, kuinka tärkeä Suomen suuri maavoimareservi on Natolle, vaikka meillä näin annetaankin ymmärtää.

Militarisoituminen liittyy myös budjettivaltaan. Puolustusvoimille suodaan runsaasti rahoitusta, mutta muilta sektoreilta pitäisi säästää. Poliitikkojen tuntuu olevan helpompaa perustella vaikkapa hävittäjien oston välttämättömyyttä kuin lasten iltapäiväkerhojen rahoittamista. Miten puolustusmenojen kasvu hyödyttää tavallisia suomalaisia veronmaksajia?

Miksi Nato-kritiikki on tärkeää?

Valtaa pitää demokratiassa koko ajan tarkkailla, ja tämä koskee myös sotilaallista vallankäyttöä. Suomessa sotilaallinen valta on monelle pyhää. Jos siihen koskee, moni älähtää. Kriitikoita arvostellaan ja vähätellään.

Militarismiin kuuluukin yksimielisyyden ihanne. Naton kritisointia pidetään helposti epäisänmaallisena veneen keikuttamisena, joka vaikeuttaa Suomen asemaa kansainvälisesti. Miten perusteltu kritiikki oikein horjuttaisi kansallista turvallisuutta?

Suomessa ulko- ja turvallisuuspolitiikassakin on usein vallinnut vaatimus konsensushengestä, mikä ei ole demokratian kannalta hyvä asia. Välillä kuulee, että asevelvollisuudestakin vallitsisi konsensus. Näin ei ole, sillä meillä on vapaus valita siviilipalvelus tai aseistakieltäytyminen.

Militarisaation merkki on siis sekin, kun puolustusministeri Häkkänen ehdottaa, että reservistä eroaminen pitäisi estää lailla. On vaikeaa nähdä, että Suomen valtava reservi vaarantuisi, jos muutama sata lähtisikin. Militarisaation yksi seuraus on se, että tila kansalaisten omille eettisille valinnoille on kaventumassa.

Miksi tavallisen ihmisen kannattaa olla kiinnostunut militarisaatiosta?

Sotilaallinen valta valuu puolustusvoimista siviiliin. Puhumme tästä kollegoiden kanssa mielten militarisaationa: kun Ukrainaan hyökättiin, sokki oli niin valtava, että me kaikki militarisoiduimme jossain määrin. Suomalaisissa syvällä elävät muistot heräsivät. Tutkijakollegoiden kanssa huomasimme, että aloimme itsekin esimerkiksi suhtautua sotilaisiin eri tavalla, liikutuimme isänmaallisista asioista ja muistelimme aikoja kriisinhallintaoperaatioissa. Huomasimme siis, miten nationalistinen ja militaristinen ajattelu vaikutti myös meihin ja näkyi arjessamme ja ajattelussamme.

Kun huomaamme tällaista ilmiötä yhteiskunnassa ja itsessämme, voimme seuraavaksi kysyä, miksi ajattelemme näin, mistä se kertoo. Se mahdollistaa kriittisen ajattelun.

Sotaisilla puheilla on aina jokin tarkoitus, ja sodan uhan ilmapiirin ylläpitäminen on aina jonkun intresseissä. Jokaisen olisi hyvä miettiä, miten militarisaatio muuttaa yhteiskuntaa: kenen turvallisuudesta puhutaan, kenen oikeuksia ja mahdollisuuksia sen varjolla kavennetaan?

Turvallisuuden voi nähdä syntyvän myös demokraattisesta, moniäänisestä yhteiskunnasta. Jos yksilön oikeuksia ja oikeusvaltioperiaatteita voidaan polkea, miten poikkeamme epädemokraattisista valtioista, kuten Venäjästä?

Militarismin logiikka on yksioikoinen, kuin päiväkodin pihalta: toi löi, mä löin takas, toi löi ensin. Toisenlainen käsitys ihmisestä, ihmisten välisestä toiminnasta, yhteiskunnasta ja kansainvälisestä järjestelmästä on kuitenkin mahdollinen.

Oikaisu 4.4.2024 klo 12.28: Artikkelissa oli aiemmin virheellinen muotoilu: ”Välillä kuulee, että maanpuolustusvelvollisuudestakin vallitsisi konsensus”. Kohtaa on korjattu ja muutettu sana ”maanpuolustusvelvollisuus” asevelvollisuudeksi.