Yrittäjäneuvos Päivikki Palosaaren ja hänen aviomiehensä Mika Latvan kotitalon, yli 800-neliöisen Blueberry Villan, ulko-oven yläpuolella on kyltti, jossa lukee: Liettuan kunniakonsulaatti.

Kun astuu sisään ala-aulaan ja malttaa irrottaa katseensa katosta roikkuvista lampuista ja massiivisesta, Y-kirjaimen muotoisesta portaikosta, voi nähdä seinälle kehyksiin laitetun Erkki Tuomiojan allekirjoittaman paperin, diplomatian kielellä eksevatuurin. Siinä todetaan, että Päivikki Palosaari on nimitetty Liettuan kunniakonsuliksi vuonna 2005 ja hänen toimialueenaan on Lapin lääni. Viereisen huoneen seinillä kunniakirjoja ja diplomeja on monta riviä.

Vuoden yrittäjänainen.

Maaherran tunnustuspalkinto.

Valtakunnallinen yrittäjäpalkinto.

Kuukauden työllistäjä.

Veuve Clicquot Business Woman of the Year.

Matkailun ideasampo.

Palosaari, 60, on Lapin tunnetuimpia ihmisiä, ja etenkin täällä kotikunnassaan Kittilässä hän voi kulkea omistajan elkein. Kittilässä sijaitsevan Levin nousu Suomen suurimmaksi hiihtokeskukseksi on pitkälti hänen ansiotaan.

Palosaari omistaa Levillä muun muassa hotelli Hullun Poron, 17 ravintolaa ja huolto-aseman. Nelikerroksisen Blueberry Villan lisäksi hänellä on kaupunkiasunnot Helsingin Kaivopuistossa ja Kemissä. (Palosaari omistaa Kemissä kaksi ravintolaa ja kaksi hotellia, joista toisen hän on vuokrannut vastaanottokeskukseksi.)

Palosaari johdattaa vieraat valtavaan olohuoneeseen, jonka lattialla on eri eläinten – muun muassa seepran – nahoista tehtyjä taljoja. Takan edessä on sohva, jonka päälle on aseteltu säntilliseen järjestykseen 41 sohvatyynyä.

”Tässä me yleensä vietämme iltoja”, Palosaari sanoo ja rientää kulman taakse kohti ruokasalia.

Sekin on mykistävä näky. Pöytä on pidempi kuin valtioneuvoston juhlahuoneistossa – sen ääreen mahtuisi 30 ruokailijaa.

Aviomies Mika Latva, 47, kulkee kaukosäätimien kanssa huoneesta toiseen ja yrittää saada valoja syttymään.

”Mikä tässä nyt on, mystistä”, hän manailee. ”Voiko olla niin, että kaikista on patterit yhtä aikaa loppu.”

”Joku nappula on varmaan väärässä asennossa”, Palosaari sanoo.

Myös lattialämmitystä pitäisi säätää. Pariskunta on lähdössä parin päivän päästä pitkälle lomalle Thaimaahan ja Indonesiaan, eikä suuren talon lämmityksestä kannata matkan aikana maksaa. Lämmityksen pois kytkemiseen tarvitaan ammattimiehen apua.

”Jos se tulisi huomenna aamulla kahdeksalta”, Latva ehdottaa.

”Seitsemältä”, Palosaari vastaa.

Pihalla odottaa valmiiksi lämmitetty sähköauto, 90 000 euron arvoinen Tesla Model S. Kuskin penkille istuu Mika Latva, ja saamme informaatiota sähköautoista.

”Täältä pääsee Tromssaan niin, että latauspisteitä on 50 kilometrin välein”, Latva selittää. ”Norjassahan on kymmeniätuhansia Tesloja. Osloon kun menee niin joka toinen auto on Tesla. Niillä on ilmaiset lataukset ja saa ajaa bussikaistalla. Suomessa ollaan vielä vähän lapsenkengissä, mutta tämä on tulevaisuutta meilläkin.”

Olemme tulleet Leville seuraamaan Päivikki Palosaaren elämää, mutta heti kättelyssä on käynyt selväksi, että mukana kulkee koko ajan myös Mika Latva, joka on paitsi Palosaaren aviomies, myös tämän oikea käsi.

Hänen puhelimensa soi tämän tästä, ja aina puhelun jälkeen hän antaa Palosaarelle napakan tilannepäivityksen.

Latva on huomaavainen mies. Tänään hän kuljettaa Palosaarta valkoisella Teslalla paikasta toiseen, auttaa tätä vaihtamaan valokuvaa varten jalkoihin huopikkaat, levittää maahan oman takkinsa, jotta Palosaaren sukat eivät kastu ja käy kesken poseeraamisen vielä suoristamassa ryppyisen hihan.

Haastattelutilanteissa Latva pyytää Palosaarta kertomaan tiettyjä anekdootteja elämästään ja vastailee välillä kysymyksiin vaimonsa puolesta. Ja jos jossain välissä uhkaa tulla hiljaista, Latva kyllä keksii aina jotain kivaa sanottavaa, jos ei muusta niin Tesla-autoista.

Kaiken tämän hän tekee sillä sulavuudella, johon vain pitkään myyntihommia tehnyt ihminen kykenee.

Palosaari on vähän hiljaisempi, tai ainakin hitaammin lämpiävä. Hän aloittaa juttunsa usein lyhyellä irtolauseella, vaikkapa mainitsemalla ostaneensa kerran hetken mielijohteesta Ruotsista 69 kylpyhuonetta, jotka oli tehty Carraran marmorista. Kun tarinan moninaiset yksityiskohdat – joihin liittyy esimerkiksi marmorilastin kuljetuksessa sattuneessa onnettomuudessa toisen jalkansa menettänyt rekkakuski sekä Ruotsissa asioita hoiteleva liikekumppani, jonka numero on tallennettu Palosaaren ja Latvan puhelimiin nimellä ”Adhd”– on saatu Latvan kanssa yhteisvoimin selvitettyä, Palosaari kohottaa katseensa ja kysyy viekkaalla äänellä: ”Oliko tämä hyvä juttu?”

Latva ja Palosaari tutustuivat toisiinsa marraskuussa 2010 Levin talvikauden avajaisissa. Latva toimi siihen aikaan yrittäjänä ja asui Lahdessa. Hänellä oli Levillä mökki, jossa hän kestitsi asiakkaitaan.

Jo reilun vuoden päästä juhlittiin häitä Hullu Poro Areenassa, 1 700-paikkaisessa iltaravintolassa, jonka Palosaari oli rakennuttanut houkutellakseen Leville nuorta, rockhenkistä asiakaskuntaa.

”Kun rakensin Areenaa, kylällä ajateltiin, että nyt tuo ainakin tekee konkurssin, kun tekee yhtä ison ravintolan kuin Levillä on asukkaita”, Palosaari sanoo.

Hullu Poro Areena avattiin vuonna 2001. Sen jälkeen on tapahtunut paljon. Palosaari on rakennuttanut Kittilään kokonaan uuden keskustan, sveitsiläistä alppikylää jäljittelevän alueen, jonka halkaisevan kävelykadun päästä nousee jyrkkänä Levitunturin eturinne.

Tai ei hän kortteleita ihan yksin pystyttänyt, mutta yhteistyö kunnan päättäjien ja kaavoittajien kanssa sujui silloin hyvässä hengessä.

”Puolet maista oli kuitenkin minun.”

Alueen keskusaukio on ristitty Levin toriksi. Kaikki katutason liiketilat ovat Palosaaren käytössä, kuten myös korkeimman rakennuksen ylimmässä kerroksessa sijaitseva 250 neliön kokoinen Hullu Poro Penthouse, jonka ikkunoista avautuu näky kattojen yli tunturiin.

”Kun tätä aluetta rakennettiin, Päivikin ehtona oli, että hän saa itselleen kaikki Levin torin liiketilat ja korkeimman talon”, Mika Latva kertoo.

Alkuillasta kävelykaduilla on hiljaista. Muutama brittituristi kiskoo lapsiaan pulkassa.

”Tänne ei saisi ajaa, mutta me voidaan ajaa”, Latva sanoo ja kääntää Teslan kävelykadulle.

Hän parkkeeraa Sushi Bar Asia -ravintolan eteen. Palosaari astuu autosta ja huomaa ravintolan mainosständin olevan osittain puupenkin peitossa.

Latva ryhtyy välittömästi raahaamaan lumista penkkiä terassin toiselle laidalle, ja Palosaari auttaa häntä.

Sisälle päästyään pariskunta tervehtii iloisesti avokeittiössä hääräävää kokkia, Akira Omoria. Japanissa syntynyt Akira on yksi Palosaaren pitkäaikaisimmista työntekijöistä. Hän tuli ensimmäisen kerran Leville jo 1990-luvun puolivälissä.

Aluksi hänellä oli vaikeuksia saada työlupaa, mutta asia ratkesi, kun silloisen sisäministerin Jari-Erik Enestamin (r.) johtama ulkomainen parlamentaarinen valtuuskunta vieraili Levillä. Akira tarjoili ryhmälle, ja kun joku kysyi, miten nuori japanilainen mies oli viihtynyt Lapissa, hän mainitsi pulmistaan työluvan kanssa.

Palosaaren mukaan Enestamin avustaja soitti seuraavana päivänä ja kehotti Akiraa menemään poliisiasemalle allekirjoittamaan papereita. Työlupa oli myönnetty.

Tänään Akira Omori tekee ruokaa nuoren venäläisen apukokin kanssa, joka on töissä Levillä ensimmäistä päivää.

Palosaaren valtakunta pyörii kausityöntekijöiden voimin. Kiihkeimmän matkailusesongin aikaan, kevättalvella, heitä voi olla töissä jopa kolmesataa. Vakituisen henkilökunnan määrä lasketaan muutamissa kymmenissä, vaikka Hullu Poro Oy:llä on oma mainostoimisto, tilitoimisto ja kokopäiväinen rakennusinsinööri.

Palosaari on järjestänyt kausityöntekijöille majoitustilat neljään pitkulaiseen taloon, ja viides samanmoinen toimii hostellina. Talot on tuotu Ruotsista, ja niiden päätyminen Leville on Palosaaren vikkeläliikkeisen liikemiestuttavan Adhd:n ansiota. Eräänä päivänä Adhd soitti ja ilmoitti, että Tukholman liepeillä olisi myynnissä halpaan hintaan kokonainen kortteli konttiasuntoja. Palosaari osti talot ja laivasi ne Kemin satamaan.

Pienillä muutoksilla konttitalot on saatu näyttämään tavallista viihtyisämmiltä opiskelijakämpiltä: jokaiseen asuntoon on oma sisäänkäynti suoraan pihalta.

Samassa pihapiirissä toimii ravintola Messi, jota markkinoidaan Levin-kävijöille henkilökunnan salakapakkana.

”Se on sama kuin etelänmatkoilla, jossa ihmiset hakeutuvat aina sinne missä oppaat bilettävät”, Mika Latva selittää. ”Sä olet heti vähän niin kuin sisäpiiriä.”

Joulukuisena arki-iltana Messissä ei biletä kukaan. Kaksi nuorta miestä pelaa vaitonaisina autopeliä ja varttuneempi baarimikko yrittää myydä puolipakolla viinaa oluen kyytipojaksi.

Seinustalla pyörii pyykkikone. Aiemmin sellainen löytyi jokaisen kausityöntekijän asunnosta, mutta Palosaari päätti poistaa ne.

”Koneita sai olla koko ajan korjaamassa, kahvat jäivät käteen”, hän sanoo. ”Se on ihan uskomatonta, minkälaisiin asioihin täällä törmää. Nämä nuoret lähtevät ensimmäistä kertaa äidin ja isän helmoista, ja viikon kuluttua on pyykinpesukoneet rikki. Tai kun menee sisään johonkin kämppään, siellä on roskapussit viemättä ja ties mitä. Niitä pitää siksi varoitella ja pelotella. Mutta tämmöinen kuuluu tunturihotellin arkeen.”

Mika Latvan puhelin piippaa taas. Adhd soittaa. Nyt hänellä olisi myytävänä yksi konkurssiin mennyt Jysk-huonekaluliikkeen myymälä Ruotsissa.

”Se pitäisi tyhjentää kokonaan”, Palosaari sanoo.

Hänellä ei ole minkäänalaista ajatusta siitä, mitä hän Jyskin myymälän kaikilla tavaroilla tekisi, mutta kokemus on opettanut, että ostaa kannattaa silloin, kun halvalla saa. Ja jos Palosaari laajentaa bisneksiään entiseen tahtiin, uusia huonekaluja tarvitaan ennemmin tai myöhemmin. Ne Carraran marmorista tehdyt kylppäritkin löysivät nopeasti paikkansa.

Parkkipaikalla Palosaari bongaa pikkuveljensä Jouni Palosaaren. Sisarukset supattavat muutaman sanan auton avonaisessa ikkunassa.

”Mun pitää vähän puhua sen kanssa”, Päivikki Palosaari sanoo hiljaisella äänellä.

”Ettei omat koirat pure”, Jouni Palosaari toteaa ja häipyy sitten omille teilleen.

Jouni Palosaari on Levin laskettelurinteitä ja hiihtohissejä hoitavan Levi Ski Resortsin toimitusjohtaja. Viime vuosina hän on ollut julkisuudessa hissiyhtiön ja Kittilän kunnan monimutkaisten sotkujen yhteydessä.

Poliisitutkinnan kohteeksi joutunut Jouni Palosaari ehdittiin jo kertaalleen siirtää syrjään toimitusjohtajan paikalta, mutta hän sai työpaikkansa takaisin pian sen jälkeen, kun Päivikki Palosaari oli lähettänyt Kittilän päättäjille suorasanaisen sähköpostiviestin.

Kittilän kunnallispolitiikan kiemuroita tuntevat kuvailevat Päivikki Palosaarta merkittäväksi taustavaikuttajaksi kunnan asioissa. Nykyisen kunnanjohtajan Kyösti Tornbergin kanssa hän tulee hyvin juttuun, toisin kuin Tornbergin edeltäjän, etelästä Kittilään muuttaneen Anna Mäkelän. (Jouni Palosaaren johtaman hissiyhtiön epäselvyyksiin puuttunut Mäkelä erotettiin virastaan vuonna 2014. Viime kesänä korkein hallinto-oikeus totesi potkut laittomiksi. Lisäksi Kittilän kunnan hallintoa epäillään lukuisista lainrikkomuksista. Yksi tapauksen uusista käänteistä on Kittilän ero kuntaliitosta.)

Palosaari istui itse Kittilän kunnanvaltuustossa vuosina 2001–2004, mutta ei ole sen koommin sinne pyrkinyt. Hänen tavoitteensa ovat olleet muissa asioissa. Hän on aina halunnut tehdä rahaa.

Palosaari kertoo olleensa lapsena erittäin innokas leikkimään kassakoneella. Ensimmäisen oman yrityksensä hän perusti vuonna 1981 yhdessä Jouni-veljensä kanssa. Se oli nimeltään Porogrilli ja toimi pienessä puisessa kopissa, jossa ei ollut vesijohtoja eikä viemäröintiä. Palosaari myi luukusta poronkäristyksellä täytettyjä hampurilaisia. Kovin kannattava firma se ei ollut.

”Joskus sain seistä siellä koko illan ja ainoa kävijä tuli maksamaan kymmenen markan velkansa.”

Avatessaan Porogrillin Palosaari oli 24-vuotias ravintolamaailman ammattilainen. Hän oli työskennellyt keittiömestarina hotelli Levitunturilla ja Sulkavan Lomakylässä ja tehnyt ruokaa muun muassa Leningradin-risteilijällä, Kemijärven sairaalan keittiössä, Sodankylän jääkäripataljoonassa ja Lihakunnan einestehtaalla Kuopiossa.

Käännekohta Päivikki Palosaaren yrittäjän uralla tapahtui vuonna 1988, jolloin hän osti silloisen miehensä kanssa Levin Loma -nimisen lomakylän. Pankki myönsi kolmen miljoonan markan lainan, vaikka pariskunta oli lähes varaton.

Palosaari kohensi ravintolan ilmeen ja nimesi lomakylän Hulluksi Poroksi. Alkuvuodet olivat taloudellisesti tiukkoja, mutta Palosaari laajensi rohkeasti ravintolaa ja rakennutti tontille uuden hotellin. Kilpailua Levillä ei juuri ollut.

”Siihen aikaan Lappi oli toisenlainen. Tässä kylässä oli kolme moottorikelkkaa. Nyt on 30 kelkkavuokraamoa”, Palosaari sanoo.

1990-luvun lamavuosien jälkeen yritys kasvoi ripeästi. Palosaari oli keksinyt ravintolaansa reseptin, jonka kulmakiviä olivat rockyhtyeet, karaoke ja hotshotit. Hullussa Porossa myytiin hotshotteihin käytettävää Galliano-likööriä enemmän kuin missään muualla Suomessa, ja yhtenä vuonna ravintola teki myös keskioluen myynnin Suomen ennätyksen.

”Parasta meidän kannalta oli kuitenkin firmojen nuorennusleikkaus. Silloin tuli it-buumi ja Nokialla ja muissa firmoissa johtajiksi tuli nuorta porukkaa, jotka kaipasivat tällaista paikkaa”, Palosaari sanoo. ”Ennen oli ollut vain vanhoja pappoja, jotka toivat tänne hyvävelikavereitaan.”

Palosaaren voi siis sanoa olleen oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Hänen yritystensä yhteenlaskettu liikevaihto on noussut vuodesta 1995 lähtien tasaisen varmasti – lukuun ottamatta muutamia pieniä notkahduksia – ja viime vuosina se on lähennellyt jo 20 miljoonan euron rajaa. (Palosaaren yrityksistä Hullu Poro Oy on ylivoimaisesti suurin. Kemin liiketoimiaan hän pyörittää Sea Lapland Hotels & Restaurants -yhtiön kautta.)

Palosaari omistaa yrityksensä yksin. Voisi luulla, että hän on upporikas, mutta verottajan tietojen perusteella hänen henkilökohtaiset tulonsa eivät ole suuret. Tuoreimmat saatavilla olevat verotiedot ovat vuodelta 2015. Silloin Palosaaren ansiotulot olivat 62 000 euroa, ja pääomatuloja hänellä oli vajaat 18 000 euroa.

Aiempina vuosina hän on tienannut vielä selvästi vähemmän: vuosina 2010, 2011 ja 2013 hänen verotettavat kokonaistulonsa jäivät alle 30 000 euron. Tilinpäätöstiedoista selviää, että 13 miljoonan euron liikevaihtoa pyörittävä Hullu Poro Oy on tehnyt viime vuosina voittoa keskimäärin vain noin satatuhatta euroa vuodessa.

Vuosi sitten tammikuussa Yle uutisoi nettisivuillaan: Päivikki Palosaari investoi miljoonia ja avaa elämyskylän Leville. Jutussa kerrottiin, että Palosaaren tavoitteena on rakentaa vuoteen 2020 mennessä Euroopan tunnetuin ja vetovoimaisin tarinoihin ja mytologiaan pohjautuva elämys- ja aktiviteettipuisto.

Nyt elämyskylän ensimmäinen osa on avattu. Sen nimi on Tonttula ja se sijaitsee Könkään kylässä, lähellä Palosaaren lapsuudenkotia. Lyhyellä ajomatkalla vastaan tulee letka turistibusseja, ja Tonttulan pihassa on vielä kaksi bussia lisää.

”Tänään täällä on käynyt sellaiset 600 vierasta”, Mika Latva kertoo.

Tonttulan päärakennuksen kahvila on täynnä punaposkisia brittiperheitä. Palosaari nousee portaat yläkertaan, jossa rakennustyöt ovat vielä kesken.

”Täältä tulee lähtemään pääreitti, josta mennään sinne Tonttulan piiloon”, hän sanoo.

Tonttulan piilolla Palosaari tarkoittaa äskettäin valmistunutta kolmen talon muodostamaa pihapiiriä, joka sijaitsee metsässä, noin sadan metrin päässä päärakennuksesta. Ulkomaalaisille sitä markkinoidaan nimellä Elves’ hideaway. Kokonaisuuteen kuuluu Tonttukoulu, Tietäjän tupa ja Piparkakkutalo.

Palosaaren suunnitelma reitistä Tonttulan piiloon on seuraava: Päärakennuksen yläkerrasta lähtee silta, joka nousee noin seitsemän metrin korkeuteen. Vieraat kävelevät alkumatkan sitä pitkin, kunnes silta laskeutuu maahan ja matka jatkuu maanalaisessa tunnelissa.

”Tunnelista sukelletaan sitten uuteen maailmaan. Sen uloskäynti on kodassa.”

Milloin tämä on todellisuutta?

”Vuoden kuluttua. Rakentaminen alkaa keväällä.”

Tänä talvena Tonttulan piiloon kävellään vielä tasamaata pitkin. Ensimmäiseksi Palosaari esittelee pienen leikkimökin, jonka ulkoseinä kimmeltää hopean värisenä.

”Se on lohennahkaseinä”, Palosaari kertoo.

Ja totta tosiaan, seinään on kiinnitetty kolmisenkymmentä lohennahkaa. Lohennahkamökille ei ole tänään tunkua, toisin kuin Piparkakkutaloon, jossa turistit saavat itse leipoa piparinsa. Se on ollut tämän talven hittijuttu.

”Yksikin intialainen oli aivan ihmeissään, että miten täällä voi tuoksua ihan samat mausteet kuin intialaisessa ruuassa”, Palosaari kertoo.

Sitten on vuorossa Tietäjän tupa. Siellä keltaiseen nuttuun pukeutunut Tiina Lehtonen poseeraa turisteille tottunein elkein ja kertoo tonttujen syntyvän munista. Tiskillä on myytävänä koristemunia 20 euron hintaan.

Keltanuttuinen tonttu ja munat liittyvät tarkoin suunniteltuun tarinaan, jota on ollut kehittämässä brittiläinen draamakasvatuksen professori Allan Owens. Tarina kertoo tontuista ja maahisista, jotka elävät Tonttulan piilossa.

The Levi Times -lehden mukaan tarinasta on tarkoitus tehdä ”globaali, kansainvälinen satu, joka voi ottaa oman paikkansa uusien klassikkosatujen rinnalla”.

Tonttulaa varten on kehitetty jopa oma kieli, Palosaari kertoo. Työntekijöille on opetettu muutamia hassulta kuulostavia lausahduksia, joita he toistelevat turisteille.

”Laitoimme niitä lauseita työntekijöiden huoneiden seinille, jotta ne jäisivät paremmin mieleen.”

Paluumatkalla Levin keskustaan pysähdymme vielä Revontulikodalla. Sen pihalla on lumesta tehty seinä, johon heijastetaan videotykillä kuvaa revontulista. Seuraavaksi illaksi Revontulikota on vuokrattu Porschen asiakkaille, ja sisällä tehdään jo valmisteluja. Veikko Poikkijärvi poraa kattoon koukkuja, jotta näkymä ylä- ja alakerran välillä saadaan Porschen toiveiden mukaan peitetyksi paksulla verholla.

Ruokatarjoiluista vastaava Marja Sauri selostaa Palosaarelle menun sisällön. Pääruoaksi tarjotaan poron sisäfileetä, ja Porsche on pyytänyt, että kukin 28 vieraasta saa valita haluamansa kypsyysasteen kuudesta eri vaihtoehdosta.

Mika Latva neuvoo musiikkivehkeiden käyttämisessä. Palosaari huomaa vaahtosammuttimen jäävän eteisverhon väärälle puolelle.

”Siirtäkää se tuohon”, hän sanoo. ”Ja yläkerrasta se Jeesus-taulu pois.”

Seuraavana aamuna Päivikki Palosaari istuu taas Teslan etupenkillä ja silmäilee karttaa, johon Tonttulan elämyskylän nykyinen alue on merkitty oranssilla värillä. Sen alapuolella on paljon suurempi, vihreällä merkitty alue, jonka päällä lukee Talviaktiviteettipuisto. Siellä voi ehkä joskus huristella moottorikelkkareiteillä ja ajaa jääkartingia, mutta toistaiseksi alue on suota.

Palosaari on matkalla Rovaniemelle tapaamiseen Ely-keskuksen ja Kittilän kunnan virkamiesten kanssa. Tarkoitus on neuvotella ranta-asemakaavasta, ja Palosaari on levollinen.

”Ei pitäisi tulla mitään yllätyksiä.”

Aina kaikki Palosaaren ajatukset eivät ole menneet yksiin kunnan virkamiesten kanssa.

”Kaikenlaisia kapuloita laitetaan rattaisiin”, hän sanoo. ”Rakennuslupa seisoo monta kuukautta ja vaikka mitä. Ihan kaikenlaista ällötystä menossa.”

”Mitä enemmän menestystä, sitä enemmän kiusantekoa”, Mika Latva jatkaa.

Kiusantekona Palosaari ja Latva pitävät myös Kittilän ympäristöviranomaisen kesällä 2015 poliisille tekemää tutkintapyyntöä, joka koskee Palosaaren maille luvatta haudattuja jätteitä.

Marraskuussa 2016 asia eteni syyteharkintaan. Rikosnimikkeenä on ympäristön turmeleminen.

”Olen päättänyt lakimieheni kanssa, että en lausu asiasta mitään, ennen kuin se on päätepisteessä”, Palosaari sanoo mutta kertoo hetken päästä kuitenkin oman näkemyksensä tapahtumien kulusta.

”Olemme jemmanneet rakennustyömailta kaivettua maata jatkokäyttöä varten siitä asti, kun Blueberry Villaa alettiin rakentaa vuonna 2003. Sitä maata on yhteensä kuusituhatta kuutiota. Nyt sitä ei saisi käyttää, kun siinä on arseenia. Mutta arseenia löytyy täällä luonnosta joka paikassa.”

”Tämä on niin hullu juttu”, Latva sanoo. ”Yritys, joka rakentaa paljon ja tarvitsee koko ajan maata johonkin, ei voi laittaa sitä säästöön. Se pitäisi viedä kunnan maankaatopaikalle, josta ne myy sulle saman maan takaisin. Tämä on ihan käsittämätöntä ajojahtia!”

Latva ojentaa kännykkänsä takapenkille ja kehottaa katsomaan valokuvaa, jossa Porschen vuokraama Revontulikota loistaa pimeyden keskellä kauniin punavalkeana. Kuva on otettu myöhään edellisenä iltana. Sen jälkeen kun Palosaaren työntekijät olivat saaneet omat valmistelunsa hoidettua, paikalle tuli Porschen palkkaama valosuunnittelija, joka rakensi näyttävän iltavalaistuksen.

”Päätin, että teen saman itse”, Latva sanoo. ”Ihan samannäköinen, mutta murto-osa hinnasta. Ja siitä tulee pysyvä.”

Päätös on linjassa Palosaaren matkailuimperiumin perusfilosofian kanssa: Hullussa Porossa kaikki asiat halutaan tehdä itse – yhtiö ei esimerkiksi enää myy ravintoloissaan lainkaan Koskenkorvaa, sen tilalle on kehitetty Hullu Poro -vodka – ja ideat napataan lennosta.

Matkallaan Orlandossa Päivikki Palosaari näki hierovan jalkahoitotuolin ja hankki niitä heti Hullun Poron Relax Centeriin. Islannissa hän ihastui islanninhevosiin ja osti kaksi sellaista Leville. Saksassa tuli vastaan donitsiautomaatti, ja totta kai sellainenkin oli saatava Hulluun Poroon.

Palosaaren maailma tuntuu olevan loputonta ideoiden bongaamista, jalostamista ja toimeenpanoa. Näin hänen valtakuntansa on pala palalta kasvanut. Mutta onko kasvulla rajoja? Minkälainen paikka Levi on 20 vuoden kuluttua?

Palosaari aprikoi hetken. Hänellä on jo tiettyjä pitkän tähtäimen suunnitelmia, mutta hän ei ole varma, kannattaako niistä vielä puhua. Lopulta hän muotoilee vastauksensa näin: ”On mahdollista, että Levillä tulee olemaan tulevaisuudessa useita keskustoja.”

Palosaari uskoo vakaasti Lapin matkailun rajuun kasvuun. Japanilaiset ovat jo löytäneet Levin, ja seuraavaksi on kiinalaisten vuoro.

”Ne ovat jo valloittaneet Rovaniemen”, Palosaari sanoo.

”Kiinalaisia näkee siellä katukuvassa koko ajan”, Latva lisää.

Ja totta vie: kun Rovaniemelle päästyämme seisahdumme ensimmäisiin liikennevaloihin, risteyksen jokaisessa kulmassa seisoo kiinalaisen näköinen turisti kartta kädessään.

”Katsokaa nyt, noin ne just tekee!” Latva huudahtaa. ”Katselevat karttaa ja sitten ylöspäin katukyltteihin. Miettivät varmaan, että kyllä heidän aakkosensa ovat helpommat.”

Latva ohjaa Teslan Hallituskadulle, Ely-keskuksen pihaan. Palosaaren tapaaminen virkamiesten kanssa alkaa kolmen minuutin kuluttua.

”Tulenko hakemaan kahden tunnin päästä?” Latva kysyy.

”Ei kestä niin kauan.” ■