Nämä asiat jäivät Pariisin olympialaisista päällimmäisenä mieleen: 12 erilaista näkemystä kuvastavat kisojen ainutlaatuisuutta

Samuli Knuuti:

Pariisi opetti minut tyytymään vähään. Kun ensiksi koronassa ja sitten toipilaana katsoin sohvalla tuntikausia kisoja, lakkasin nopeasti jännittämästä suomalaisten menestystä, jota ei selvästikään ollut tulossa, ja aloin arvostaa yksittäisiä suorituksia, omien ja muiden ilon hetkiä, pieniä onnistumisia jotka eivät näy mitalitaulukossa. Ja joskus vähemmän on todella enemmän, ainakin tällä kertaa.

Johanna Aatsalo:

Minulle jäi päällimmäisenä mieleen monia asioita. Naisten moukarin SE-tulos karsinnassa, Eveliina Määttäsen ja valmentaja Jan Petracin myönteinen, vaan silti realistinen ja kovat tavoitteet asettava asenne, Suomen naisten keskimatkan/kestävyysjuoksun tulevaisuus ja miten se on SFI:n käsissä, yleisurheilun keräilyerien tolkuttomuus, algerialaisnyrkkeilijään kohdistunut Venäjän hybridivaikuttaminen ja Celine Dionin avajaisesitys. Lisäksi vielä upeat suorituspaikat eli olemassa oleviin paikkoihin sijoitettiin kilpailut ja rakennettiin vain yksi uusi suorituspaikka: Hurraa kestävä kehitys!

Antti Tokkari:

Olympialaiset kiinnostavat. Jokaisella suorituspaikalla katsomot täynnä aamusta iltaan. Koukuttavia lajeja myös kotikatsomoihin. Vaikka olen urheilun suurkuluttaja, niin en olisi ennakkoon uskonut, että kiipeily tai skeittaus saa minut jumittumaan ruudun ääreen. Miesten lentopallon puolivälierä Italia-Japani piti sisällään kaiken urheilun kauneuden. Japanilla kolme ottelupalloa kolmannessa erässä, mutta italia jatkoon erävoitoin 3-2.

Tuukka Kotimäki:

Olympialaisten miesten jalkapallo on muinaisjäänne, joka tulisi räjäyttää pikimmiten taivaan tuuliin. Entä sitten, mitä haittaa sen pelaamisesta on? voisi joku kysyä. Paljonkin. Nykypäivän pöhöttyneessä huippujalkapallomaailmassa on leikitty jo pitkään pelaajien terveydellä ottelumäärien ollessa epäinhimillisiä. Vaikka olympiafutiksessa eivät pelaakaan aivan kirkkaimmat tähdet, ovat mukana olevat silti huippujoukkueiden nuoria pelaajia, joiden pelimäärä voi kasvaa isoksi. Jos edes jostain voisi karsimisen aloittaa, tulisi sen olla melkoisen turhaksi muodostunut miesten olympiajalkapallo.

Erkko Meri:

Viidestätoista jaossa olleesta sulkapallomitalista Eurooppaan tuli tasan yksi, kun tanskalainen Viktor Axelsen juhli miesten kaksinpelin mestaruutta uusien Tokion kisojen voittonsa. 30-vuotias Axelsen teki minuun suuren vaikutuksen. En tunne lajin pienimpiä yksityiskohtia, mutta kaikki Axelsenin tekemisessä osoitti, kuinka kovan tason absoluuttisesta huippu-urheilijasta on kyse: lyöntien monipuolisuus ja niiden vaihtelu pelitilanteesta riippuen, kyky sekä hyökätä että puolustaa, äärimmilleen kehitetty fysiikka sekä huippuunsa viritetty henkinen kantti.

Harri Mannonen:

USA voitti kultaa miesten koripallossa ilman kummoista kollektiivista puolustusta tai hyökkäystä. Hyökkäyksen huikea, näyttävä individualismi riitti. Serbia tai Ranska olisi voinut osoittaa lajin kehittyneen niin, että kollektivismiakin tarvitaan olympiakultaan, mutta kumpikin hukkasi tilaisuutensa.

Jari Kupila:

Parasta näissä kisoissa oli tunne siitä, että nyt ollaan aidosti urheilukisoissa. Kaiken sen sekasotkun jälkeen, mikä kansainvälistä olympialiikettä on leimannut, oli todella piristävää nähdä urheilutapahtuma, joka todellakin tuntui urheilutapahtumalta. Samalla näistä kisoista välittyi hienosti se olympialaisten erityispiirre, että juuri olympialaisissa pääsee kokemaan urheiluelämyksiä laajemmin kuin normaaliarjessaan ymmärtää seurata. Itseäni eniten hätkäyttäneet välähdykset olivat Celine Dion avajaisissa, Ruotsin Truls Möregårdhin "käärmelyönti" pöytätennisfinaalissa, miesten 10 000 metrin kisa, Armand Duplantiksen ME-hyppy ja Stephen Curryn viimeiset minuutit korisfinaalissa.

Katleena Kortesuo:

Kansainvälisen olympiakomitean pitää ottaa sukupuolen kriteeriksi geenitestin tulokset. Jos urheilijalla on yksikin Y-kromosomi, hän kuuluu biologisten miesten sarjaan. Biologinen sukupuoli ei selviä passista, syntymätodistuksesta eikä nöyryyttävästi housuihin kurkkimalla. Kilpaurheilussa ei myöskään ratkaise sukupuoli-identiteetti, juridinen sukupuoli tai sosiaalinen sukupuoli, vaan kilpailusarjojen pitää määrittyä biologisen sukupuolen perusteella. Yksinkertainen geenitesti on tasapuolinen ja helppo toteuttaa.

Maiju Ruotsalainen:

Tarjottimella ihmisyys. Tarinat herättävät tunteita, jopa enemmän kuin itse urheilusuoritus. Avajaisseremonia asetti alkutahdit. Jatkumona urheilijat, ennen kaikkea ihmisinä, räjäyttivät kahvipöytien keskustelut luomaan yhteisöllisyyttä. Muistutus siitä, että meillä on syystä kaksi korvaa ja vain yksi suu. Mikä muu kuin urheilu voi vuonna 2024 toimia tämän tason lähettiläänä?

Lassi Alanen:

Naisten telinevoimistelun permantofinaalin farssi. Itse kilpailusta on kulunut viikko, mutta pronssin kohtalo on edelleen auki ja mitali on jo kertaalleen vaihtanut jälkikäteen omistajaa, mikä on syyt huomioiden jo itsessään historiallista. Kansainvälisen voimisteluliiton toiminta asian tiimoilta on ollut epäpätevyyden lisäksi uskomattoman häpeällistä vastuunpakoilua ja asettanut tilanteeseen syyttömät urheilijat äärimmäisen epäedulliseen asemaan. Todella harmittavaa, että lajin osalta nämä kisat tullaan muistamaan tästä eikä esimerkiksi Simone Bilesin tai Kaylia Nemourin historiallisista suorituksista.

Samuel Savolainen:

Olympiakoripallon välierissä Yhdysvaltojen vastaansanomaton pyyhkäisy Serbian yli jäi mieleen. Serbia oli 13 pisteen etumatkalla ja jättiläisen kaataminen näytti hetken mahdolliselta. Ajattelin, että mitä olisi koripallon ja NBA:n evoluutiolle saattanut tapahtua, mikäli Serbian kollektiivi olisi peitonnut maailman suurimmat tähdet? Mutta niin vain USA tuli rinnalle ja meni ohi. Kisojen jälkeisessä jälkipyykissä on mietityttänyt suomalaisen urheilujohtamisen surullisuus vastuunpakoiluineen. Monet pitkän ajan surkeisiin päätöksiin ja toimintaan syyttömät välijohdon hahmot joutuvat selittelemään tv-kameroille ja lehdistölle todellisten syyllisten toimintaa, jotka pysyttelevät nyt piilossa. Päitä voi toki vaatia vadille, mutta kenen päätä pitäisi vaatia? Sitä kannattaa miettiä.

Petteri Sihvonen:

Dream Teamin Stephen Curryn arvoituksellinen hymy ratkaisupelien kuluessa. Oliko se ylimielisyyttä vai oman keskittymisen ja rentouden tae? En tiedä. En tiedä myöskään, hymyileekö hän noin NBA:ssa. Minua se jäi vaivaamaan – hyvässä ja pahassa. Olympiakullan hän ratkaisi kolmosillaan. Näytti vielä kerran, kuka on kuka – ja hymyili leveästi päälle.