Näkökulma: Kiitos jalkapallo! – Vanhempien huutelulle kentän laidalla lyötiin stoppi – urputuspurkki on fantastinen keksintö
Maailman suurimmassa tyttöjen jalkapalloturnauksessa, Stadi Cupissa lanseerattiin urputuspurkki – vanhempia pyydetään maksamaan sakkoraha huonosta kielenkäytöstä kentän laidalla. Aition Anssi Mertaranta toivoisi tavan jalkautuvan myös muihin lajeihin ja tapahtumiin.
Viime vuosina kielenkäyttö ja käytös junioriurheilun katsomoissa on ollut puheenaiheena. Ja ihan aiheesta. Kaikilta meiltä lähestulkoon löytyy kokemuksia siitä, kun lasten ja nuorten urheilutapahtumissa vanhemmat ovat käyttäytyneet joko aggressiivisesti tai käyttäneet ala-arvoista kieltä pelaajia tai tuomareita kohtaan. Ongelma on todellinen, ja keinoja sen kitkemiseksi on mietitty ennenkin.
Lasten ja nuorten urheilutapahtuman pitäisi olla iloinen ja hyvänmielen tapahtuma. Ainoa asia, joka peleissä pitäisi aiheuttaa mielipahaa, on kärsitty tappio korkeintaan. Sekin harmittaa vain hetken. Mutta harmitus pitäisi koskea pelaajia, joukkuetta, ei vanhempia.
Mieleeni tulvii kolmen k:n sääntö vanhemmille. Mitä tulee lasten harrastamiseen. Kuskaa, kustanna ja kannusta. Siinä tiivistyy hyvin aikuisten ja vanhempien rooli lasten ja nuorten harrastamisessa.
”On irvokasta millaista kielenkäyttöä osa vanhemmista nykypäivänä käyttää katsomossa. ”
Kielenkäyttö tänä päivänä on muutenkin muuttunut yhteiskunnassamme valtavasti somen myötä. Ja osa kehtaa vedota sananvapauteen. Kuin se olisi oikeutus laukoa mitä sylki suuhun tuo. On hienoa, että nykypäivän somen ja uusien älylaitteiden myötä jokaisella on mahdollisuus tulla kuulluksi. Mutta onko se lopulta hyvä sittenkään, kun käytös on mitä on?
Tuntuu, että sama ilmiö on rantautunut vahvemmin myös urheilukatsomoihin. "Minä saan sanoa mitä haluan." Olkoonkin, että ainahan sitä huutelua on riittänyt.
Tiedot kertovat, että urputuspurkki otettiin hyvin vastaan turnauksessa. Se sai useamman vanhemman miettimään käytöstä kentän laidalla. Vaikka maksu oli vapaaehtoinen, niin vaikutus oli kuin armeijassa. Ryhmäpaine laittoi sooloilijat kuriin.
Liputan vahvasti sen puolesta, että erilaiset tunnetilat, pettymykset ja riemunhetket kuuluvat vahvasti urheiluun, ja se on iso syy monelle harrastaa. On vaikea löytää muualta samanlaista tunnetta, kuin urheilusta. Joskus tunteet läikkyvät ja saattaa syntyä nahistelua, mutta sen pitäisi tapahtua kentän rajojen sisällä. Se kasvattaa ja opettaa.
Vuosien aikana olen kuullut useamman nuoren pohtineen ääneen omien vanhempiensa käytöstä kentän laidalla. Rehellisyyden nimissä osaa on jopa hävettänyt. Pahimmassa tapauksessa siitä voi tulla kynnyskysymys lapselle tai nuorelle osallistua tapahtumiin. Sama koskee tuomareita ja pelinohjaajia. He ovat monesti myös nuoria tai lapsia. Jotka kuitenkin mahdollistavat sen harrastamisen monilta osin.
”Vanhempien ja aikuisten tehtävä on vain ja ainoastaan tukea. ”
Jalkapallo-Säätiön lanseeraama digitaalinen purkki on fantastinen keksintö. Samalla sillä kerätään varoja vähävaraisten lasten ja nuorten jalkapallo- ja futsalharrastamisen tukemiseen. Vaikka maksu oli nyt vapaaehtoinen, niin jos puhe ei meinaa mennä perille, niin tästähän pitäisi tehdä pakollinen kaikkiin urheilutapahtumiin. No kunhan leikin ajatuksella.
Nykypäivänä nuorten ja lasten liikkumattomuus on entistä isompi puheenaihe, ja hyvä niin. Jos haluamme tulevaisuudessakin nauttia Suomessa maajoukkueiden menestyksestä, ja yksilöurheilijoiden Olympia- ja MM-mitaleista, niin meidän täytyy saada nuoret liikkumaan. Liikkumisen kautta siitä tulee harrastus, ja ehkä jonain päivänä ammatti. Mutta lopulta kaikki lähtee ilmapiiristä ja viihtyvyydestä. Kuka sitä haluaisi mukavaa harrastusta lopettaa, jossa on kivaa?
