Tanko otettiin pois naisten pyörästä jo 1800-luvulla – Mutta kapinalliset naiset ajoivat kisoja miesten pyörillä, jopa ilman korsettia
Naisten pyörien rungot erkanivat perustyypistä jo 1800-luvulla. Mutta jo tuolloin oli kapinallisia naisia, jotka ajoivat miesten pyörillä – housuissa!
Pääsemme taas Jännän äärelle kevääseen sopivalla lukijan kysymyksellä. Kaija Pirkkalasta ihmettelee, miksi miesten polkupyörässä on tanko, mutta naisten pyörässä ei.
Jako ei toki ole enää aivan näin jyrkkä ja naisten pyörä voi tarkoittaa nykyään vähän toista kuin joskus aiemmin. Mutta siitä lisää myöhemmin.
Vastataan aluksi Kaijan kysymykseen.
Nykyisenkaltainen polkupyörä kehitettiin 1800-luvun loppupuoliskolla. Siinä oli siis ohjaustanko, kääntyvä etupyörä, ilmatäytteiset kumirenkaat, ketjuvälitys polkimista takapyörään ja mahdollisuus jarruttaa.
Aluksi tätä pyörämallia kutsuttiin turvapolkupyöräksi, sillä se todella oli turvallinen ja mukava vaikkapa yksipyöräiseen tai ketjuttomaan velosipediin verrattuna.
Pyörän runko muotoutui melkeinpä luonnostaan kahdesta kolmiosta. Tällainen timanttirakenne on hyvin vahva ja jäykkä. Siinä niin sanotun miestenpyörän tanko on oleellinen osa, yksi kolmion kyljistä.
Tällaisen pyörän satulaan pääseminen edellyttää kuitenkin jalan heittämistä joko takapyörän tai tangon yli. Pitkässä hameessa se ei onnistu. Eikä myöskään tankopyörän polkeminen.
Myös naiset ajoivat pyörillä heti alusta lähtien, joten polkupyörätehtailijat kehittivät runkomallin, jonka nykyään tunnistamme naistenpyöräksi. Näin satulaan pääsi myös hameessa. Samalla tuli käyttöön myös ketjusuoja, joka esti hameen pääsyn ketjujen väliin.
Ainakin 1890-luvun mainoksissa on jo tällaisia matalarunkoisia pyöriä.
”Eteenpäin nojaava asento oli hyökkäävä, aggressiivinen. Sen katsottiin sopivan miehille, ei naisille.”
Naisten pyöräily ei ollut ongelmatonta 1800-luvun maailmassa. Etenkään miehille.
– Naisille tarkoitetuissa pyörissä oli myös pystympi ajoasento. Eteenpäin nojaava asento oli hyökkäävä, aggressiivinen. Sen katsottiin sopivan miehille, ei naisille, kertoo Turun yliopiston väitöstutkija Minna Uusivirta.
Uusivirta on perehtynyt pyöräilyn ja naisten urheilun historiaan. Hän jakaa alkuaikojen naispyöräilijät karkeasti kolmeen eri porukkaan.
Aluksi pyöräilybuumi valtasi yläluokan, sillä ensimmäiset polkupyörät olivat kalliita. Näissä piireissä polkupyörä oli kuriositeetti, erikoisuus, jolla sopi ajella muodollisesti suureen hameeseen ja korsettiin pukeutuneena hyvin hoidetussa puistossa.
Heti kun pyöriä alkoi tulla liikenteeseen enemmän, syntyi myös liikunnallisempia ryhmiä, joissa saattoi olla sekä miehiä että naisia. Naiset saattoivat ajaa herraseurassa jopa ilman esiliinaa, siis vanhempaa silmälläpitäjää, mutta kuitenkin säädyllisesti pukeutuneina. Tällaisen ajelemisen ajateltiin sopivan myös puolison löytämiseen.
– Oli myös urheiluporukkaa, naiset ovat ajaneet kisoja jo 1860-luvulla, ennen ketjuvetoisia pyöriä.
Myöhemmin nämä kilpa-ajajat käyttivät miesten pyöriä ja pukeutuivat luultavasti housuihin, mikä kohotti suurimman osan kulmakarvoista.
– Nämä naiset olivat kapinallisia, mutta myös kiinnostivat miehiä, Uusivirta kertoo.
1800-luvun lopulla Yhdysvalloissa ratakisoja ajaville naisille maksettiin jopa kovempia palkkioita kuin miehille.
– Mitä sen jälkeen ei olekaan tapahtunut, Uusivirta hymähtää.
Naiset ajoivat kilpaa tosissaan, mutta tietty tirkistelyleima naisten kisoissa taisi olla, niitä kun monesti järjestettiin vaikkapa sirkuksen kylkiäisiksi. Sentään naisia housuissa ja jopa ilman korsetteja…
”Kun edellisen kerran nousin u-runkoisen pyörän selkään, ihmettelin että onko runko poikki.”
Naisten pyöräilylle kävi kuten monelle muullekin naisten urheilulle. Uusivirta kertoo, että 1800–1900-lukujen taitteessa naisten kilpapyöräily kiellettiin Yhdysvalloissa ja monissa Euroopan maissa.
Uusivirta kertoo, että naiset kilpailivat silti, vaikka ajajia ei ollut paljon. Esimerkiksi Britanniassa suosittuja olivat erilaiset ennätysyritykset kaupunkien välillä tai jopa koko saarivaltakunnan päästä toiseen.
Vuonna 1967 Beryl Burton ajoi 12 tunnissa 277,25 mailia eli 449 kilometriä ja 19 metriä. Ennätys oli kaikkien aikojen kovin, melkein mailin parempi kuin miehen ajama.
Lopulta naisten pyöräily tuli myös olympialajiksi vuonna 1984. Miesten pyöräily oli ollut mukana jo vuodesta 1896.
Palataan lopuksi vielä pyörien runkoihin. Edelleen matalarunkoisia pyöriä myydään naisten malleina.
– Kun edellisen kerran nousin u-runkoisen pyörän selkään, ihmettelin että onko runko poikki, Uusivirta muistelee.
Toki Uusivirran oma tausta on kilpapyöräilyssä. Hän on ajanut useita kertoja maantiepyöräilyn SM-kisoissakin, monesti miehille suunnitelluilla pyörillä.
2000-luvun puolella pyörävalmistajat ryhtyivät myymään uudenlaisia pyöriä naisille. Niissä oli tanko kuten miesten malleissa, mutta mitat olivat hieman erilaiset. Keskimäärin naisilla ja miehillä on esimerkiksi eri lailla voimaa ylä- ja alavartalossa. Mutta ihmiset ovat erilaisia.
– Naisille tärkeämpää on ehkä se, että valmistajat tekevät nykyään fillareista pienempiä kokoja järkevillä ominaisuuksilla. Suurin ero ajomukavuuteen tulee kuitenkin siitä, että nykyään on naisille tarkoitettuja satuloita ja ajovaatteita. Nyt minullakin on sadetakki, joka ei ole harteista liian iso ja menee mukavasti kiinni lantiolta.
