Tuulilasi

Näissä autoklassikoissa annetaan ruosteen näkyä

Näissä autoklassikoissa annetaan ruosteen näkyä

Kasselissa, Saksassa oli kolmen kuukauden ajan nähtävillä 40 vanhaa klassikkoa Schlumpfin veljesten legendaarisen kokoelman varastoista.
Teksti AMS, Malte Jürgens
Kuvat AMS, Dino Eisele
Mainos

Muutamat autoista näyttävät rautaisilta zombeilta, jotka ovat keskiyöllä nousseet haudastaan ja joiden nimiä kukaan tuskin tietää: Theophile Schneider, Georges Roy, Clement-Bayard, Rochet-Schneider. Ne ovat kummituksia, joiden etuvalot kiiluvat kuin silmät ja joiden nahkaistuinten syvistä halkeamista ryöppyävät mustanharmaat jouhet ovat kuin kimppu mädäntyviä olkia.

Nämä veteraanit näyttävät siltä, kuin ne olisivat valmiita repäisemään vielä kuumana käyvän moottorin nuorempien autojen rinnasta: toisaalta ne ovat kauhistuttavia, toisaalta loputtoman kiehtovia. Mukana on myös hillitympiä autoja, harmaita eminenssejä kuten Hotchkiss, Daimler, Lorraine-Dietrich, Hurtu. Alfa Romeo 6C 1750 GS tarjoaa tarvittavan kontrastin: täysin entisöitynä tuo kaksipaikkainen auto Zagato-korilla vuodelta 1931 on tässä seurassa kuin kauneuskuningatar sotasairaalassa.

Sitten tulevat vielä vanhat kilpa-autot, jotka ovat nähneet ruutulipun viimeistä kertaa jo puoli vuosisataa sitten: Maserati 4 CM vuodelta 1935, Bugatti 251 vuodelta 1955, ja mahtavimpana kaikista, Mercedes-Benz W 154. Arkistopapereiden mukaan sillä kilpailivat vuonna 1939 menestyksekkäästi kultaisen kompressoriaikakauden sankarit Rudolf Caracciolasta Hugo Hartmanniin.

Pitkä retki

Nämä osaksi äärimmäisen arvokkaat harvinaisuudet ovat lähteneet matkalle Kasseliin aivan erityisenä kunnianosoituksena kaupunkia kohtaan: Fuldajoen rannikolla sijaitseva Kassel juhlii tänä vuonna 1100-vuotista olemassaoloaan. Mulhousessa sijaitsevan ranskalaisen automuseon johtava konservaattori ja legendaarisesta Schlumpf-kokoelmasta vastaava Richard Keller kertoo: ”Kasselin ystävyyskaupunkina me päätimme järjestää varastojemme avulla näyttelyn, jollaista siellä ei vielä koskaan ole ollut. Kaupungissa, jossa järjestetään myös nykytaiteen näyttely Documenta, tullaan varmasti käymään mielenkiintoista keskustelua siitä, esittelemmekö me taide-esineitä vai pelkkiä lahoamistilassa olevia autoja.”

Tapahtuman organisoinnista vastaavat Kellerin kanssa yhdessä Kasselista kotoisin oleva museoautofani Dietrich Krahn ja Kasselissa pidettävän historiallisen Herkules-mäkiajokilpailun järjestäjä Heinz W. Jordan. He ovat keränneet jo paljon kokemusta yhdessä: vuonna 2009 he järjestivät ilmiömäisen Bugatti-näyttelyn eräässä Documenta-näyttelyn hallissa, modernin taiteen pyhäkössä.

Kun autoja valittiin 1100-vuotisjuhlaa varten, oli otettava huomioon yksi melko banaali seikka: vanhimmat noista jopa yli 50 vuotta kosteissa, huonosti ilmastoiduissa halleissa säilytetyistä museoautoista uhkasivat murentua pienestäkin liikkeestä.

”Joitakin harvinaisimmista ja vanhimmista aarteistamme me emme vain voi enää lähettää 550 kilometrin matkalle Kasseliin”, Keller toteaa.

”Ne tulisivat luultavasti perille tomuna.”

Kolmikko siis valitsi vuoteen 1918 asti ulottuvalta ajanjaksolta tuon aikakauden kestävimmät autot.

Tätä vaativaa matkaa varten Keller ja Jordan uskoivat arvokkaan omaisuutensa Manfred Längauerin miehistön hellään huomaan. Jutta Planitzerin vanhojen autojen kuljettamiseen erikoistuneessa yrityksessä toimiva Längauer nauttii alalla korkeaa luottamusta. Längauer kokosi yhteen kymmenen ilmajousitettua puoliperävaunuyhdistelmää ja keskitti kalliin lastin kuljetuksen yhteen torstaipäivään: ”Vakuutussyiden ja tarvittavien turvahenkilöiden vuoksi hoidimme kuljetuksen yhden päivän aikana.” Sponsorina toimi Volkswagen.

On erikoinen tunne istua kokeilun vuoksi Mercedes Actrosin ratin taakse, kun lastina on mitä arvokkaimpia autoja. Perävaunusta löytyy autoja, joiden arvo on noin 30–40  miljoonaa euroa. Kaikkea ei kuitenkaan voi mitata rahassa. Jos perävaunu katoaisi, syntyisi klassikko-universumiin mustia aukkoja, joita ei enää voisi tukkia.

Uskomatonta arvoa

Yksi harvinainen uniikkikappale on esimerkiksi Mercedes-Monoposto koodilla W 154 II. Sotaa edeltävän ajan menestyksekkäin kilpa-ajaja Rudolf Caracciola voitti sillä Ranskan GP:n vuonna 1939. Silloin hän tosin käytti moottoria, jonka lyhenne oli K3, mutta myös tällä hetkellä autossa oleva kolmelitrainen V12 kummankin kompressorinsa kera on autenttinen osa Hopeanuoli-legendaa: Manfred von Brauchitsch osallistui 12-sylinterisellä numero 17 Nürburgringin osakilpailuun elokuun 5. päivänä, mutta keskeytti kilpailun seitsemännellä kierroksella.  

Alalla näitä autoja kohtaan löytyy paljon kiinnostusta, mutta museolla ei ole lupaa luopua yhdestäkään näyttelyesineestään. Ei, vaikka Fritz Schlumpfin vuonna 1966 hankkimasta Monopostosta on olemassa jo 17 miljoonan euron ostotarjous. Mulhousen kokoelman taustalla piilee yksi vanhojen autojen keräilyn historian suurimmista draamoista. Tiivistettynä se kuuluu näin: Veljekset Fritz ja Hans Schlumpf, jotka toimivat tekstiiliyrittäjinä Elsassissa sijaitsevassa Malmerspachin kunnassa, keräsivät itselleen vuodesta 1945 lähtien melkeinpä maaniselta vaikuttavassa keräilyvimmassaan satoja kappaleita mitä hienoimpia ja harvinaisimpia autoja. Heidän tiedustelijansa olivat pian toivottuja vieraita romuttamoilla maksukykynsä vuoksi.

Kuuluisimmalta niistä eli Henri Malartren romuttamolta Lyonista he löysivät esimerkiksi sodanharmaan Rochet-Schneiderin vuodelta 1912, joka esitellään Kasselissa sellaisena, kuin Schlumpfin veljekset sen 19. syyskuuta 1962 ostivat. 60-luvun alussa valloilleen pääsi Bugatti-mania. Muutaman kuukauden aikana nuo hurmioituneet keräilijät ostivat 59 molsheimerilaista klassikkoa yhteensä 13:lta eri omistajalta. Mutta mitä täydempiä keräilyhalleista tuli, sitä tyhjemmiksi kävivät tietysti Schlumpfin tehtaiden kassat. Vuonna 1977 yritys menikin lopullisesti konkurssiin.

Raivostuneet tekstiilityöläiset ryntäsivät klassikkokokoelman luo aikomuksenaan polttaa se. He saartoivat maksukyvyttömät veljekset taloonsa ja uhkasivat hirttää molemmat. Poliisien väliintulo pelasti tehdaspamput, jotka pakenivat Sveitsiin.

Autokokoelma julistettiin parlamentin päätöksellä ranskalaiseksi kulttuuriperinnöksi, ja siitä lähtien se on ollut näytteillä Cité de l’Automobile -museossa. Ainoastaan entisöitävät tapaukset ovat suljettujen ovien takana odottamassa parempia aikoja. Yhden klassikon myyminen kolmen auton entisöintiin tarvittavien rahojen saamiseksi ei kuitenkaan käy: kansallista perintöä ei saa muuttaa rahaksi.

Mitä kaikkea näyttelystä löytyy

Legendaarisen Mercedes Silver Arrow’n lisäksi Kasselissa on ihmeteltävänä myös Bugatin F1-Monoposto. Type 251 sisältää Gioacchino Colombon suunnitteleman 8-sylinterisen rivimoottorin, joka on poikittain ajajan istuimen takana. Sen iskutilavuus on 2,5 litraa ja se tuottaa 250 hevosvoimaa. Mercedeksen uusia W 196 -autoja ja Ferrareita vastaan sitä ei enää käytetty, mutta sekin on kuitenkin miljoonien arvoinen. Lisäksi näytillä on Maserati 4 CM vuodelta 1935 sekä entisöity Alfa Romeo 6C 1750 GS vuodelta 1931 Zagato-korilla. Sen vieressä seisoo toinen 6C entisöimättömänä, löytötilassa.

Jos renkaissa vain riittää ilmaa, voi noita autojen esi-isiä vielä työntää viiden tai kuuden ihmisen voimin. Jos ilmarenkaat on korvattu vanteiden ympärille kiedotulla köydellä, on se tietenkin työläämpää. Näyttelyvieraille se on kuitenkin todennäköisesti yhdentekevää. He pääsevät kolmen kuukauden ajan kurkistamaan Kasselissa niiden kulissien taakse, joista suuri Schlumpf-myytti sai alkunsa.

Seuraa Tuulilasin tallin ja automaailman tapahtumia Facebookissa

Julkaistu: 20.12.2013