Apu

Vuoden pahin peurakolarisesonki on juuri alkamassa – Näin valkohäntäpeurasta tuli kolaritilastojen ykkönen

Vuoden pahin peurakolarisesonki on juuri alkamassa – Näin valkohäntäpeurasta tuli kolaritilastojen ykkönen
Autoilija, oletko valmis kohtaamaan pahimman pelkosi? Bambin! Valkohäntäpeura on matkustanut aikoinaan laivalla Helsinkiin ja levittäytynyt sittemmin tehokkaasti maamme luontoon. Ajoimme halki Suomen peuraisimpien tienoiden ja selvitimme, miksi peurat viihtyvät teiden lähellä.
Julkaistu: 2.9.2022

Vuonna 2021 Manner-Suomen kaikkiaan noin 14 000 riistaeläinkolarista melkein toinen oli peurakolari. Hirvikolareita oli noin 1 700, ja loput olivat metsäkauriskolareita.

Vakuutusyhtiö Ifin teettämän kyselytutkimuksen mukaan suomalaiskuljettajien suurin huoli tien päällä on törmäys eläimeen. Niin vastasi 55 prosenttia kyselyyn osallistujista.

Pelon taustalla on ajatus dramaattisesta hirvikolarista, mutta käytännössä yleisin ajoneuvon eteen eksyvä riistaeläin on valkohäntäpeura, se Disneyn Bambi-animaatioelokuvasta tuttu söpöliini.

Suomalaiskuljettajien suurin huoli tien päällä on törmäys eläimeen.

Peurat ja niiden kanssa ajetut kolarit ovat niin tuttu näky Suomen teillä, että uutisvirta laulaa ja somepalstat ovat kuumana: Taas riistakolari! Autot lytyssä! Tuliko henkilövahinkoja? Uskaltaako noilla teillä enää ajaakaan pahimpaan aikaan?

Pelot on kohdattava. Lähdemme valokuvaajan kanssa autoilemaan ja etsimään törmäystilaston ykköstä, valkohäntäpeuraa.

Hyppäämme autoon illalla Espoossa seitsemän aikaan ja ajamme Hangon-tietä eli 51-tietä kohti etelää, kun vastaan tulee kyltti, joka opastaa kääntymään Peuramaalle, Suomen eteläisimpään laskettelukeskukseen. Suuntaamme Kirkkonummelle ja Porkkalaan, koska sillä suunnalla olisi kuulemma paljon peuroja.

Jos haluat pitsaa, mene pitseriaan.

Jos haluat tehdä maalin, mene maalille.

Jos haluat nähdä peuran, mene Peuramaalle.

Peurabongarit jo paikalla

Käännymme Porkkalantielle ja kohti Peuramaata. Se on nimensä veroinen, seudulla on valtavasti peuroja. Alkuun niitä on vain yksi siellä toinen tuolla, mutta yhden s-mutkayhdistelmän jälkeen avautuu mykistävä maisema.

Peltoaukea on täynnä peuroja ja kauriita. Niitä on noin sata, ja tungoksesta tulee mieleen valokuva kiinalaisesta vesipuistosta. Massasta erottuu kolme hirveä, jotka ovat kuin jättimäisiä järjestyksenvalvojia.

Erään paikallisen asukkaan mukaan ne ovat Porkkalan ainoat hirvet.

Valkohäntäpeura on keskimääräistä urbaanimpi riistaeläin, se elää lähinnä Satakunnassa, Pirkanmaalla, eteläisessä Hämeessä, Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa eli ruuhka-Suomessa, ja peuran saattaa nähdä satunnaisesti muun muassa Helsingin Keskuspuistossa, Itäväylällä tai Kehä III:n varrella.

Luulisi silti, että on erittäin epätodennäköistä körötellä autolla yleisillä teillä ja löytää säikyksi ja araksi kuvailtu, luonnossa elävä eläin.

Kello on puoli yhdeksän illalla, ja metsän reunasta putkahtelee koko ajan lisää iltahämärän innostamia peuroja, ilmeisesti syömään pellolla kasvavaa sinimailasta, jossa on sorkkaeläimille makua ja valkuaista sopivassa suhteessa.

Porkkalan peurat kiinnostavat muitakin. Tänne tullaan katsomaan ja kuvaamaan peuroja, joten teiden pientareille on pysäköity peurabongarien autoja.

Joka vuosi noin 7 000 peuraa kuolee auton kolhimana.

Autot ovat peuroille sokea piste

Peurauros pudottaa sarvensa talvella ja ranskalainen auto pakoputkensa elokuussa. Nuori naurava nainen juoksee autosta ja noukkii irronneen osan kyytiin.

Autoilijat pelkäävät peuroja, mutta peurat eivät pelkää autoja, vaikka pieni kauhu ajoneuvoja kohtaan olisi niille terveellistä, sillä joka vuosi noin 7 000 peuraa kuolee auton kolhimana.

Hiekkatiellä punainen Porsche lipuu välinpitämättömien peurojen ohi. Porschen perässä tuleva citymaasturi soittaa torvea, mutta peurat eivät ole moksiskaan.

Autot ovat monille muillekin muuten varovaisille eläimille eräänlainen sokea piste. Autolla, traktorilla tai metsäkoneella on mahdollista päästä yllättävän lähelle arkojakin eläimiä, sillä ne eivät haista autossa olevia ihmisiä eivätkä näin osaa myöskään pelätä.

Ehkä se ei kuitenkaan selitä kokonaan peurojen huolettomuutta autoja kohtaan.

Valkohäntäpeuroilla on nimittäin erityissuhde henkilöautoihin. Monet niiden esivanhemmista ovat olleet farmariauton kyydissä, pitkiäkin matkoja. Toki nuo peurojen automatkat muistuttivat enemmän kidnappausta tai muilutusta kuin leppoisaa road tripia, vaikka tarkoitus olikin hyvä.

Kaikki alkoi yhdestä Uroksesta

Luonnonvarakeskuksen viime arvion mukaan Suomessa on noin 109 000 valkohäntäpeuraa.

Ne kaikki ovat todennäköisesti yhden uroksen jälkeläisiä. Sen nimi oli Uros.

Valkohäntäpeura saapui Suomeen vuonna 1934, kun Pohjois-Amerikan amerikansuomalaiset halusivat lahjoittaa Suomeen uuden riistaeläimen ja lastasivat laivaan seitsemän nuorta valkohäntäpeuraa, kolme urosta ja neljä naarasta.

Viikkojen laivamatka satamapysähdyksineen ja myrskyineen oli näännyttävä, ja vain yksi uros selvisi Helsinkiin hengissä.

Saattaa olla, että kaikki Suomen reilut 100 000 valkohäntäpeuraa polveutuvat Laukon kartanosta karanneesta Uroksesta.

Valkohäntäpeurat vietiin Vesilahdelle Laukon kartanoon. Myrsky kaatoi puun peuratarhan aidan päälle, ja amerikkalaiset tuontieläimet karkasivat. Naaraat jälkeläisineen saatiin kiinni, mutta vapauteen päässyt Uros ei enää palannut aitaukseen, joten lopulta kaikki peurat päästettiin takaisin luontoon, sillä siellähän se Suomen ainoa uroskin eli.

Suomeen lähetettiin Pohjois-Amerikasta myöhemmin lisää valkohäntäpeuroja, mutta ei ole varmuutta selvisivätkö ne hengissä tai pystyivätkö ne lisääntymään Suomessa. Saattaa siis olla, että kaikki Suomen reilut 100 000 valkohäntäpeuraa polveutuvat Laukon kartanosta karanneesta Uroksesta.

Vesilahdelta peurat levisivät pikku hiljaa muualle Suomeen, mutta eivät kaikkien mielestä tarpeeksi nopeasti ja pitkälle. 1960- ja 1970-luvuilla valkohäntäpeuroja vietiin Vesilahdelta muun muassa Turun suuntaan sekä pohjoiseen ja itään. Näitä siirtoistutuksia tehtiin henkilöautolla.

Peurojen historiasta kertoo vesilahtelainen Risto Komu, 87. Hän tietää valkohäntäpeuroista lähes kaiken tarvittavan. Hän on perustanut kotiseudulleen valkohäntäpeuramuseonkin vanhaan koulurakennukseen.

Nuorena miehenä Komu oli aktiivinen peurakuski ja lajin elinpiirin kasvattaja. Hän ajoi peuroja muun muassa Keuruulle, Mänttään ja Mikkelin seudulle.

Peurat napattiin Vesilahdella kiinni. Sitten ne laitettiin säkkiin silmät sidottuna. Farmariautoon mahtui kerralla kolme vasaa tai kaksi täysikasvuista peuraa.

Se oli kylmää kyytiä, sillä Komu ajoi talvipakkasessa satoja kilometrejä ikkunat auki.

– Siinä meinasi paleltua, mutta viilennystä ja raitista ilmaa piti saada, sillä laatikossa tai säkissä kuljetettavat eläimet stressaantuvat helposti ja saattavat saada lämpöhalvauksen ja jopa kuolla, Komu kertoo puhelimessa.

Valkohäntäpeura on toiselta nimeltään valkohäntäkauris. Vesijärvellä käytetään vieläkin sen ensimmäistä nimeä: laukonpeura.

Komu ei ollut silloin kuskina, mutta peuroja vietiin – luultavasti autolla – Peuramaallekin. 1960-luvulla Peuramaan perustajan mailla oli peuratarha, jonne eläimet oli tuotu Vesilahdelta. Peuramaan laskettelukeskuksen nimi juontaa juuri tuosta peuratarhasta.

Voisiko Porkkalan alueen peurojen huoleton suhtautuminen autoihin johtua siitä, että niiden esivanhemmat ovat mahdollisesti saapuneet aikoinaan seudulle henkilöautolla?

“Ehei, ei se ole periytyvä ominaisuus”, Komu vastaa ja romuttaa teorian.

Peurakolarit hajottavat ajovaloja ja autojen kylkiä

Pohjoisamerikkalaisen valkohäntäpeuran sopeutuminen Lounais- ja Etelä-Suomen luontoon on ollut melkoinen menestystarina. Peurakanta tuplaantui 2000-luvulla, kun leudot talvet hankaloittivat eläinten metsästystä mutta paransivat niiden lisääntymisedellytyksiä.

Valitettavasti samalla myös peurakolarit ovat lisääntyneet Ifin vahinkotilaston mukaan vuodesta 2013 asti. Peurakantaa yritetään pienentää metsästämällä, ja viime kanta-arviossa peurojen lukumäärä vihdoin laski noin kymmenen prosenttia edellisvuodesta. Samalla peurakolarit ovat vähentyneet hieman ensimmäisen kerran lähes kymmeneen vuoteen, mikä onkin peurakannan pienentämisen tärkein tavoite.

Peurakanta tuplaantui 2000-luvulla.

Peuran lievempiä syntejä ovat punkkien levittäminen sekä puutarhojen ja maatalouden sabotointi.

Peura- ja hirvikolarit eroavat melkoisesti vaikutuksiltaan ja voimakkuudeltaan.

Noin kymmenen prosenttia hirvikolareista aiheuttaa henkilövahinkoja, kun taas peurakolarissa ne ovat todella harvinaisia ja johtuvat lähinnä väistöliikkeestä.

Iso hirvi hajottaa usein auton tuulilasin ja tulee pahimmillaan sen läpi. Pieni peura sen sijaan ei juuri koskaan osu tuulilasiin, vaan vahingot syntyvät yleensä auton alaosaan: ajovalo hajoaa tai kylkeen tulee lommoja.

Hirvikolarin jäljiltä auto monesti hinataan pois, lunastuskunnossa. Peurakolarin jälkeen auto ajetaan itse peltikorjaamolle.

Peurakolari on silti pelottava ja hätkähdyttävä kokemus, jota kannattaa välttää.

Pahin peurakolarisesonki on alkamassa

Palataan Peuramaan kulmille ja Porkkalaan, jossa mutkaiset pikkutiet ovat kuin luotuja vauhdikkaaseen nautiskeluun moottoripyörällä tai autolla, mikä ei ole järkevää, kun ympäristö kuhisee autoja pelkäämättömiä peuroja.

Noin 30 kilometrin automatkalla peura ylittää kolme kertaa tien edessämme. Noudatamme 50:n ja 60 km/h:n nopeusrajoituksia, jolloin peura on helppo havaita ajoissa, eikä jarrupoljinta tarvitse kertaakaan painaa voimakkaasti.

Illan ainoan vaaratilanteen aiheuttaa vastaantulevan katumaasturin kuljettaja, joka ajaa reilua ylinopeutta ja käyttää kaarteessa surutta väärää kaistaa.

Juuri nopeuden säätämien on tärkein yksittäinen keino välttää hirvieläinkolarit, joista suurin osa tapahtuu teillä, joilla nopeusrajoitukset ja liikennemäärät ovat korkeita. Mitä alhaisempi nopeus, sitä enemmän jää aikaa reagoida eteen tupsahtavaan eläimeen.

Polttoaineiden korkea hinta on osaltaan ehkäissyt eläinkolareita, sillä säästösyistä autoilla ajetaan vähemmän ja hiljempaa.

Hirvieläimistä varoittavat liikennemerkit kannattaa ottaa tosissaan, koska ne osoittavat paikat, joissa eläinkolareita sattuu eniten.

Pahin peurakolarisesonki on vasta edessä. Peurojen kiima-aika on loka-marraskuussa, jolloin ne liikkuvat aktiivisesti. Silloin on liikenteessä pimeää, märkää ja liukasta, joten ei ihme, että suuri osa peurakolareista osuu juuri syksyyn.

Viimeisen vinkin antaa vesilahtelainen peurakonkari Risto Komu. Sanotaan, että Vesilahdella, suomalaisen valkohäntäpeuran alkukehdossa, on vain kahdenlaisia ihmisiä: niitä jotka ovat ajaneet peurakolarin ja niitä, jotka tulevat ajamaan peurakolarin.

Risto Komu ei allekirjoita tätä anekdoottia. Hän on metsästänyt ja seurannut peuroja kymmeniä vuosia. Hän on kuskannut farmariautolla peuroja ympäri Suomea silmät viimasta vuotaen mutta ei ole omien sanojensa mukaan koskaan törmännyt autolla peuraan.

Komun mielestä autokuskilla on hyvä mahdollisuus vaikuttaa kohtaloonsa.

Nyt hän jakaa salaisuutensa.

– En aja erityisen hiljaa eläinten takia, mutta kuljettajan pitää seurata koko ajan valppaasti tien molempia puolia, että onko sieltä tulossa tielle jotain. Ei riitä, että katsoo vain auton valokeilaa. Metrin päästä nokasta on eläin vilahtanut mutta ei ole koskaan autoon kopsahtanut.

Juttua varten on haastateltu Suomen riistakeskuksen Uudenmaan riistapäällikköä Visa Erosta sekä vakuutusyhtiö Ifin vakuutuspäällikköä Johanna Johanssonia.

Metsäkauris on pian jo valkohäntäpeuraakin useammin kolarin kohteena

Jos nykyinen kehitys jatkuu, metsäkauris ohittaa kohta valkohäntäpeuran hirvieläinten kolaritilastossa.

Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2021 Manner-Suomessa tapahtui yhteensä 19 953 riistaonnettomuutta eli 51 vähemmän kuin edellisenä vuonna.

Valkohäntäpeurakolareita oli 6 607 eli 645 vähemmän kuin 2020. Metsäkauriskolareita oli 5537 eli 443 enemmän kuin 2020.

Tänä vuonna (tammi-heinäkuu) metsäkauris on jo ohittanut kolaritilastossa peuran, sillä metsäkauris on joutunut onnettomuuteen 2 783 ja valkohäntäpeura 2 234 kertaa. Riistakeskuksen Uudenmaan riistapäällikön Visa Erosen mukaan syksyn kiima-aika vaikuttaa peuran kolariherkkyyteen kuitenkin niin paljon, että se luultavasti säilyttää ykköspaikkansa koko vuoden tilastossa.

Tänä vuonna valkohäntäpeurakolarien määrä on pudonnut kahdeksan prosenttia viime vuodesta, mikä viittaa siihen, että kanta on voinut edelleen pienentyä. Metsäkauriin kannan pienentämistä vaikeuttaa, että se viihtyy hyvin taajamissa, joissa metsästäminen on melko hankalaa.

Valkohäntäpeurakolarista koituu vakuutusyhtiölle maksettavaa noin 3 000 euroa.

Vakuutusyhtiö Ifin vakuutuspäällikkö Johanna Johansson kertoo, että keskimäärin hirvieläinvahingosta aiheutuu vakuutusyhtiölle noin 3 100 euron kulu. Valkohäntäpeurakolarista koituu vakuutusyhtiölle maksettavaa noin 3 000 euroa, vaikka se on huomattavasti hirveä pienempi.

Valkohäntäpeura painaa 40–80 kiloa ja metsäkauris 15–35 kiloa, joten jälkimmäinen aiheuttaa ajoneuvoihin peuraakin lievempiä vaurioita.

1 kommentti