
Näin uudenvuodenlupauksen saa pitämään: ”Suuri unelma täytyy pilkkoa pieniin osiin” – Psykologi varoittaa lupausten suurimmasta sudenkuopasta
– Jos ajattelee olevansa heti uudenvuoden juhlien jälkeen kuin uusi ihminen, päätös ei kestä kauan. Kaikki muutos kuormittaa. Siksi muutos kannattaa tehdä pienin askelin, pieni asia kerrallaan, psykologi Outi Olani neuvoo.
Uusivuosi edustaa monille uudistumisen aikaa. Miksi uudenvuodenlupauksien pitäminen silti usein epäonnistuu?
– Jos lupaus on mietitty nopeasti juuri ennen puoltayötä uudenvuodenaattona, sen lähtökohta ei välttämättä ole oikea. Onnistuakseen lupaus vaatii huolellista omien arvojen pohdiskelua, sanoo psykologi Outi Olani.
Lupauksen täytyy olla itselle merkityksellinen. Jos oma uudenvuodenlupaus on maratonin juokseminen, kannattaa miettiä, miksi haluaa sitä. Muuten lupaus helposti jää pitämättä.
Tavoitteista on hyvä tehdä mahdollisimman konkreettisia. Esimerkiksi ”haluan elää terveemmin” on huono tavoite, koska on epäselvää, mitä se käytännössä tarkoittaa.
Yksi syy unholaan jääviin uudenvuodenlupauksiin on pyrkiminen liian isoon elämänmuutokseen yhdellä kertaa. Ihminen luopuu helposti epärealistisista vaatimuksista itseään kohtaan.
– Jos ajattelee olevansa heti uudenvuoden juhlien jälkeen kuin uusi ihminen, päätös ei kestä kauan. Kaikki muutos kuormittaa. Siksi muutos kannattaa tehdä pienin askelin, pieni asia kerrallaan.
Olani painottaa, että kuvia tulevaisuudesta voi rakennella mielessään.
– Voi unelmoida suuria, mutta unelma täytyy pystyä pilkkomaan riittävän pieniin osiin. Mitä voisivat olla pienet teot, joita lisää arkeen, jotta suuri unelma tulisi lähemmäs?
Tiukan vaatimuslistan riskit
Olani varoittaa myös tiukkojen vaatimuslistojen tekemisestä ja asioiden kieltämisestä itseltä. Oleellista on säilyttää ilo ja motivaatio muutoksessa.
– Vaatimuslistasta tulee stressitekijä, joka ärsyttää ja vie energiaa sen sijaan, että se toisi elämään jotakin hyvää. Tulee suorituspaineita, ja muutos ei ole pysyvä.
Entä jos juhannuksena huomaa, että uudenvuodenlupaus ei ole pitänyt?
– Jos ei pysty täydellisesti täyttämään omaa lupaustaan, se ei tarkoita, että kaikki on pilalla. Se kuuluu asiaan.
Outi Olanin mukaan on pikemminkin mielenkiintoista, jos vaikka liikuntaharrastusta koskeva lupaus on jäänyt pitämättä.
– Mikä lupauksessa tökki? Kun miettii sitä, voi löytää jonkin asian, joka sopii itselle paremmin.hyvin tai se ei ole itselle oikeasti merkittävä asia.