Näin teetät vaatteet mittojen mukaan räätälillä Thaimaassa
Matkailu
Näin teetät vaatteet mittojen mukaan räätälillä Thaimaassa
Vaatteiden teettäminen Thaimassa on nopeaa ja edullista. Näillä ohjeilla teet onnistuneita ostoksia.
Julkaistu 13.7.2017
Apu

Mittatilausvaatteiden teettäminen räätälillä kuulostaa kalliilta ja ylelliseltä. Thaimaan lomakohteissa räätäliliikkeitä on lähes joka kadunkulmassa  ja hinnat ovat edullisia. Vaatteiden teettäminen on usein halvempaa kuin uuden ostaminen kaupasta Suomessa. Lomamatkalla kannattaakin miettiä, tarvitsetko housut, kokonaisen puvun, hameen töihin tai mekon juhlia varten.  

Laadukkaan kankaan valinta vaatii tarkkaa silmää.

Miten valitsen räätälin?

Räätäliliikkeet palvelevat kaikissa Thaimaan turistikohteissa: Krabilla, Bangkokissa, Khao Lakissa, Phuketissa… Ulkoapäin liikkeet näyttävät melko samanlaisilta: ikkunassa on valmiita pukuja ja mainokset toivottavat tervetulleeksi, usein myös suomeksi.

Liikkeen edessä on yksi tai useampi sisäänheittäjä. He yrittävät arvuutella turistien kotimaata ja puhuttelevat ohikulkijoita heidän omalla kielellään. Asiakkaita houkutellaan edullisilla pakettitarjouksilla, joihin kuuluu esimerkiksi puku, muutama paita ja kravatti. 

Räätäliä ei silti kannata valita edullisimman tarjouksen tai aggressiivisimman sisäänheittäjän perusteella. Etsi sen sijaan liikkeiden arvosteluja netistä. Esimerkiksi hakusanoilla ”räätäli Phuket” löytyy runsaasti keskusteluja aiheesta. Tripadvisor.fi-sivulta voi lukea asiakkaiden arvioita räätäleistä. 

Matkaoppaat osaavat suositella hyväksi koettua räätäliä. Samoin laadukkaiden hotellien yhteydessä toimivat liikkeet ovat todennäköisesti kunnollisia. Joillakin räätäleillä on vieraskirja, johon asiakkaat kirjoittavat kommenttejaan.

Taksikuskien neuvot kannattaa jättää huomioimatta. He saavat räätäleiltä provisiota tuomistaan asiakkaista ja tekevät suosituksensa palkkioiden perusteella.

Miten tilaus sujuu?

Sisällä liikkeessä räätäli istuttaa asiakkaansa pöydän ääreen neuvottelemaan. Jotkut puhuvat suomea tai ruotsia, yleensä kauppoja hierotaan englanniksi. Hintaneuvotteluissa apuna on laskukone.

Varaudu siihen, että tulet todennäköisesti tilanneeksi ainakin yhden paidan enemmän kuin olit suunnitellut. Katumiseen ei silti ole syytä: kun mittasi on kerran otettu, useamman puseron teettäminen samalla kaavalla on suhteessa edullisempaa kuin yksittäisen vaatteen tilaaminen. 

Voit ottaa mukaan kuvia vaatteista, joita haluat teettää. Räätäleillä on apunaan esimerkiksi Bossin ja Versacen kuvastoja, joista voit valita mieleisesi puvun ja tehdä siihen haluamiasi muutoksia. Kuvastot voivat olla hieman vanhentuneita eivätkä ehkä vastaa suomalaisia tyylitoiveita, joten mallikuvien valinta jo Suomessa kannattaa. 

Taitavat räätälit osaavat tehdä suunnitelmia myös ilman kuvia. Ole silti tarkkana sovituksessa: viime talvena eräs räätäli ei meinannut millään uskoa, että naisasiakas halusi paitapuseronsa ilman vyötärön muotolaskoksia.

Yleisesti malleihin voi tehdä omia muutoksiaan esimerkiksi kaulusten muotoon, kalvosimiin, takin napitukseen ja niin edelleen.

Alustavat hintaneuvottelut käydään pöydän ääressä. Voit kertoa räätälille rehellisesti, mitä olet valmis vaatteista maksamaan. Tinkiminen kuuluu asiaan, ja jokaiselle kukkarolle löytyy oma vaihtoehto. Mitä korkeampi hinta, sitä parempaa laatua saat. Viisas ostaa yhden hyvän puvun kahden huonon sijaan. 

Kun räätäli ja asiakas ovat päässeet yhteisymmärrykseen tilauksen sisällöstä, alkaa kankaiden valinta. Pyydä rohkeasti näytille värejä ja erilaisia materiaaleja. Lopulliset hintaneuvottelut käydään kankaan valinnan yhteydessä. Mitä parempi kangas, sitä tyyriimpi vaate.

Tyllimekko maksoi noin 40 e. Isän ja pojan paidat ovat laadukasta puuvillaa, ja maksoivat Khao Lakin räätälillä yhteensä noin 100 e. Miehen kolmiosainen villasekoitepuku maksaa materiaalista riippuen 100–500 euroa.

Mitä maksaa?

Alle sadan euron paita ja puku -setit kannattaa jättää ostamatta. Laadukas miesten puku ilman paitaa maksaa vähintään sata euroa, parhaat villa-, kashmir- ja silkkipuvut jopa viisisataa. Hintaerot johtuvat pääasiassa kankaan laadusta. 

Sekä miesten että naisten puuvillasekoitekankaiset kauluspaidat maksavat 25 eurosta ylöspäin. Omien mittojen ja toiveiden mukaan tehdystä paidasta kannattaa maksaa kolmekymppiä, täyspuuvillaisesta paidasta enemmänkin. Kiristämätön ja täydellisesti istuva paita on mukava päällä.

Viime vuosina Thaimaan räätälit ovat alkaneet valmistaa myös villakangastakkeja. Niiden hinnat alkavat hieman yli sadasta eurosta. 

Räätälit voivat toteuttaa myös erikoisempia ja vaativampia tilauksia, kuten hää- ja juhlapukuja sekä esiintymisasuja. Niiden hinnat alkavat yleensä noin kahdestasadasta eurosta.

Montako nappia takkiin, entä liiviin? Asiakas saa päättää jokaisen yksityiskohdan. Villasekoitekankaasta ommeltu puku maksoi Phuketissa noin 350 euroa.

Kauanko aikaa tarvitaan?

Tilauksen tekeminen ja kankaiden valinta vievät noin tunnin. Ensimmäinen sovitus on parin päivän kuluttua. 

Puvun teettämiseen tarvitaan ainakin kaksi sovitusta. Silloin aikaa valmiin puvun saamiseen kuluu kaikkiaan noin viisi päivää.

Puseron saa teetettyä pika-aikataulussa noin vuorokaudessa, mutta silloin sovituksesta ja laadusta täytyy tinkiä. 

Räätälit ovat taitavia tekemään lapsille vaatteita, joissa on kasvunvaraa. Pienikin herrasmies osaa nauttia mittojen mukaan tehdystä paidasta ja asusteista. Lasten vaatteiden teettäminen maksaa saman mitä aikuistenkin.

Miten tunnistan laadun?

  • Tämä on vaatteiden teettämisen kinkkisin vaihe. Kokemattoman on vaikea sanoa pelkän sormituntuman perusteella, kestääkö kangas kulutusta ja rypistyykö se helposti. Räätälit myyvät kankaita parempilaatuisina kuin ne todellisuudessa ovat.
  • Kankaalle kannattaa tehdä polttokoe: silkki palaa kuten hius ja jättää paperimaisen tuhkan. Keinokuitu sulaa kuin muovi. Silkin ja viskoosin välistä eroa on vaikeampi tunnistaa. Silkin pinta on hohtava, kun taas viskoosi kiiltää.
  • Villakangas puolestaan palaa puun tapaan ja hajoaa tuhkaksi. Keinokuituinen villasekoite sulaa.  
  • Laadukas puuvilla- tai villakangas palautuu venytyksen jälkeen muotoonsa. Kangasta kannattaa myös puristella ja hangata, jotta näkee miten se kestää käyttöä.
  • Kiinnitä huomiota liikkeessä esillä oleviin vaatteisiin. Onko ne tehty hyvin? Ovatko saumat suoria ja riittävän kaukaa reunasta ommeltuja? Roikkuuko lankoja, ja mukailevatko saumat kauniisti kankaan kuviointia?
  • Kun saat vaatteen sovitettavaksi, syynää saumat ja tarkista, että napit ja napinlävet on hyvin ommeltu. Kiinnitä huomiota puvuntakin vuoriin, että sekin on siisti ja hyvin tehty. Huonosta työstä saa ja pitää sanoa.
  • Puserot ja mekot ovat ensimmäisessä sovituksessa jo melko valmiita, mutta esimerkiksi helman mittaan voi vaikuttaa. Puseroon voi vielä tässä vaiheessa lisätä esimerkiksi taskun tai muotolaskoksia.
  • Kokeile jokainen vaate erikseen, vaikka ne olisi teetetty saman mallin mukaan. Räätälit eivät nimestään huolimatta tee pukua itse vaan teettävät ne ulkopuolisilla ompelijoilla, ja työn laadussa voi olla eroa.
  • Sovita ja tarkista vaatteet vielä hakiessasi ne valmiina räätäliltä. Virheistä valittaminen on myöhemmin vaikeaa.
  • Monet räätälit säilyttävät asiakkaidensa mitat. Uusia vaatteita voi tilata reissun jälkeen kotiin toimitettuna.

Kun haluat laatua, älä luota halvimpiin tarjouksiin.

Kommentoi »