Luontokadon pysäyttäminen seitsemässä vuodessa vaatii konkreettisia toimia – Tämä on ensimmäinen asia, johon Suomessa on ryhdyttävä

”Globaaleista pelisäännöistä on välttämätöntä sopia luontokadon pysäyttämiseksi, koska luonto ja planeetta ovat yhtä ja samaa. Linnut muuttavat maasta toiseen, ja merissä kalat vaeltavat ja liikkuvat eri rannikkoalueiden välillä.

Lisäksi meillä on tietenkin paikalliset elinympäristöt ja oma lajisto. Boreaalista metsää ei kasva kaikkialla, eikä Afrikassa voida suojella Suomen järviä, vaan ne pitää suojella Suomessa. Me ihmiset täällä päätämme, missä meillä on esimerkiksi teollisuutta tai miten kaavoitamme.

YK:n Kunmingin-Montrealin biodiversiteettikehys on historiallinen. Se on verrattavissa Rion vuoden 1992 ympäristösopimuksiin ja Pariisin vuoden 2015 ilmastosopimukseen.

Sopimuksen syntyminen oli iloinen asia. YK-neuvottelut ovat aina kuin Shakespearen näytelmä. Niissä on ensimmäinen, toinen ja kolmas näytös. Vielä Montrealin kokouksen päätösmaanantaita edeltävänä torstaina olin täysin masentunut, ettei tästä tule mitään, mutta kyllä se yhteishenki, määrätietoisuus ja multilateralismi toimivat sittenkin!

Luontokadon pysäyttämisellä tarkoitetaan pakettiratkaisua, johon kuuluu muun muassa elinympäristöjen heikkenemisen pysäyttämistä. Jokainen voi nyt alkaa tarkkailla lukuja 30–30–30, samaan tapaan kuin Pariisin ilmastosopimuksen puoltatoista astetta: 30 prosenttia suojelualueita, 30 prosenttia ennallistamista ja 30 miljardia dollaria rahoitustukea kehittyville maille vuosittain vuoteen 2030 mennessä.

Luontokatoa on yritetty pysäyttää aiemminkin. Vuonna 2010 sovituissa Aichi-tavoitteissa sen piti pysähtyä vuoteen 2020 mennessä. Emme päässeet tavoitteeseen, mutta itse asiassa aika monessa asiassa mentiin kyllä eteenpäin, esimerkiksi suojelualueiden lisäämisessä. Liikkeelle lähdettiin noin viidestä prosentista, ja tavoitteena oli 17 prosenttia. Pääsimme globaalisti 16,98 prosenttiin.

Merkittävin asia, joka saa uskomaan siihen, että tällä kertaa luontokato voitaisiin todella pysäyttää vuoteen 2030 mennessä, on Kunmingin-Montrealin sopimuksen kokonaisvaltainen lähestymistapa, mitattavissa olevat tavoitteet.

Koronan vuoksi sopimusprosessi kesti neljä vuotta, kotiläksyt tehtiin siis aika huolellisesti. Tällaisia YK-kokouksia edeltävät valtavat tieteellistekniset kokoukset, joissa käydään läpi asiantuntijoiden ja poliittisen tason linjauksia. Näissä neuvotteluissa paineita sopimuksen aikaansaamiseksi tuli myös kolmannelta sektorilta. Yritysten puheenvuoroissa edellytettiin, että maat tekevät toimia.

Aichi-tavoitteissa meni pieleen ensinnäkin tavoitteiden muotoilu. Siellä oli paljon sellaisia sanoja kuin edistetään, tuetaan, hoidetaan ja pyritään. Kunmingin-Montrealin sopimuksessa muotoilu on ihan toisenlaista. Siellä on määrälliset ja aikaan sidotut tavoitteet. Monien tavoitteiden kohdalla on kerrottu myös keinot, joilla niihin päästään.

Ilouutinen on sekin, että tutkimuksen ja tiedon määrä on parantunut ja lisääntynyt aivan valtavasti Aichi-tavoitteiden toimeenpanosta tähän päivään. Kunmingin-Montrealin sopimuksessa kokonaisuus ja tavoitteet perustuvat tieteelliseen tutkimukseen, esimerkiksi maailmanlaajuiseen monimuotoisuusarvioon ja alueellisiin IPBES-raportteihin. Meillä on vastaukset siihen, mitkä ovat luonnon monimuotoisuuden häviämisen juurisyyt milläkin alueella.

Ensimmäistä kertaa sopimuksessa todetaan nyt myös se, että ihminen on syy luontokatoon. Meillä on peiliin katsomisen paikka.

Biodiversiteetti­sopimuksen päätökset ­perustuvat konsensukseen eli yksi­mielisyyteen. Se tarkoittaa, etteivät kaikki saa sopimuksissa tietenkään kaikkea toivomaansa, mutta saavutimme kuitenkin hyvän, kaikille hyväksyttävissä olevan lopputuloksen. Silloin tietenkin oletetaan, että kaikki ovat sitoutuneet yhdessä sovittuun. 

Kansainvälisiä sopimuksia edeltää jokaisen maan oma liittymisprosessi, joka tapahtuu maan poliittisen järjestelmien mukaisesti. Suomessa eduskunta hyväksyy liittymisasiakirjan. Biodiversiteettisopimus (CBD) on puitesopimus, eli päämäärät ja periaatteet on viety muun muassa kansalliseen lainsäädäntöön, jolloin niistä tulee velvoittavia.

Meillä on Suomessa mielikuva, että olemme hyvä luontomaa, edelläkävijä. Arvostamme sitä, että saamme mennä luontoon ja olla mökillä, tehdä pienen luontomatkan jonnekin. Meillä on onni, että Suomi on maantieteellisesti iso maa, ihmisiä suhteellisen vähän ja että luontoa on vielä jäljellä.

Ensimmäinen konkreettinen toimi, johon meillä Suomessa pitäisi nyt ryhtyä 2030-tavoitteen toteutumiseksi, on kansallisen biodiversiteettistrategian ja toimintaohjelman hyväksyminen. Kaikki sopimuksessa päätetyt 23 tavoitetta pitää katsoa läpi ja toimeenpanna: Onko Suomessa ihmisoikeusperusteisuus kunnossa? Ovatko saamelaisten oikeudet kunnossa? Onko yritysmaailma, kunnat ja sidosryhmät huomioitu? Onko kehitysyhteistyörahoitus mukana ja millä keinoilla sitä saadaan lisättyä tavoitteiden mukaisesti?

Suomessahan kehitysyhteistyövarat luonnon monimuotoisuuden tukemiseen ovat olleet olemattomat. Suomen on länsimaana kiinnitettävä tähän huomiota reiluuden ja oikeudenmukaisuuden vuoksi.

Monimuotoisuuden turvaamiseen Suomessa ei vielä riitä, että kasvatamme suojelualueiden ja ennallistettavien alueiden määrää 30 prosenttiin. Kaikista keskeisintä mielestäni on se, mitä teemme sillä 70 prosentilla alueita. Ne ovat yleensä talouskäytössä, ja niillä elää myös ihan tavanomaisia lajeja. En haluaisi, että kaikki, mitä teemme, on vain hätähuuto suojelun puolesta vaan että ennaltaehkäisisimme suojelun tarvetta. Se tulee myös halvemmaksi valtiotalouden kannalta.

Tavoitteet ovat kovia, mutta pidän tärkeänä, että tarvittaviin toimiin ryhdytään heti. Työ vaatii pitkäjänteistä toimintaa. Muuten tämä asia ei tule etenemään.

Luonnon monimuotoisuus pitää Suomessa huomioida poliittisissa päätöksissä ja yksityisen sektorin prioriteeteissä. Metsälain uudistus olisi aivan ensisijainen. Hakkuita esimerkiksi tietyillä lajien muutto- ja vaeltamismahdollisuuksiin vaikuttavilla valtion mailla ja alueilla pitäisi vähentää. Sopimusten maanomistajien kanssa pitäisi olla riittävän pitkäjänteisiä. Tarvittaisiin myös neuvontaa ja ymmärryksen lisäämistä. Keskustelu on pikkuisen liian mustavalkoista tällä hetkellä.

Myös määrärahoja pitäisi lisätä. Jos budjettiin laitettaisiin esimerkiksi 300 miljoonaa lisää luonnon monimuotoisuustoimiin, kuten korvauksiin, lunastamisiin, resursointiin ja muuhun vuosittain seuraavan seitsemän vuoden ajan, niin pääsisimme jo hirveän paljon eteenpäin. Se ei ole suhteessa iso summa. Nyt hallitusohjelmassa määrärahoja monimuotoisuudelle ollaan vähentämässä, mikä siis tarkoittaa sitä, että on löydettävä monikanavaisia rahoituskeinoja ja saatava aikaan yhä enemmän. Julkisen ja yksityisen sektorin tulee yhä tiiviimmin tehdä yhteistyötä luontopositiivisen Suomen aikaansaamiseksi.

Maailmanlaajuisesti edessä oleva urakka on tietenkin valtava mutta ei mahdoton. Se ei myöskään ole kaikille maille samanlainen. On maita, kuten Costa Rica, joissa 30 prosenttia on jo suojeltu ja tehty muita toimia. Suojelu ja luonto on ollut maan poliittinen filosofia.

Euroopassa luontoa on hyödynnetty paljon. Täällä esimerkiksi ennallistamistoimet pitäisi saada ihan toiselle tasolle nykyisestä, ja se urakka on iso. En usko, että Euroopassa toimet onnistuvat vapaaehtoisuudella. Tarvitaan kaikille maille yhtenäistä sääntelypohjaa, yhtenäinen EU-politiikka.

Globaalisti 2030-tavoitteen toteutuminen edellyttää nyt tietenkin poliittista johtajuutta ja tahtotilaa. Hyvin paljon riippuu näköjään siitä, kuka valitaan päättäjäksi varsinkin tietyissä maissa, jos katsotaan esimerkiksi Brasiliaa. Bolsonaron kaudella oli aivan järkyttävä nähdä trooppisten metsien menetyksen määrä. Brasilian lisäksi biodiversiteetiltään rikkaita maita ovat esimerkiksi Argentiina, Costa Rica, Kolumbia, Nigeria, Kongo, Malesia ja Indonesia.

Globaalisti suuri haaste on, että ympäristöministeriöt ovat poliittisesti suhteellisen heikkoja. Urakkaan tarvitaan kaikki ministeriöt. Luontokadon pysäyttämisen pitäisi olla jokaisessa maassa pääministerin, presidentin tai jonkun muun korkean tahon pöydällä. Asian hoitaminen pitäisi nostaa ihan toiselle tasolle.

Kunmingin-Montrealin sopimus esimerkiksi menee YK:n yleisistuntoon nyt syksyllä. Sen jälkeen, kun asiakirja läpäisee YK-järjestelmän, se saa myös New Yorkin diplomaattikunnassa toisenlaisen roolin ja sitä myöten nostetta myös poliittisessa päättäjätasossa. Kestävän kehityksen kannalta ja ekologisen kestävyyden vahvistamiseksi tämä on tärkeää. Siten asia jalkautuu kivasti alaspäin järjestelmätasolla.

Kun myöhemmin katsotaan Kunmingin-Montrealin sopimuksen maailmanlaajuisia tuloksia, pitäisin tyydyttävänä onnistumisen tasona sitä, että kaikissa maissa olisi luonnon monimuotoisuusstrategia, toimintaohjelma toteutusvaiheessa ja oltaisiin saatu ensimmäiset maaraportit ja niihin liittyvät mittarit ja tulokset käyttöön vuoteen 2026 mennessä. Ja ettei asia jää vain ympäristöministeriöiden puuhasteluksi. Luonnon tilan mittaaminen tulee kestämään oman aikansa. Prosessit on saatava kuntoon nyt.

Kunmingin-Montrealin sopimuksessa ei ole sanktio­pykälää. Siitä ei ole päästy yhteisymmärrykseen. Mutta olemme sopineet mittareista, raportoinnista ja seurannasta. Niiden avulla pystymme näkemään, mikä maa on tehnyt sovitut, linjausten mukaiset toimet. Näemme myös, mitkä maat eivät ole.

Maiden toimintaa tullaan arvioimaan ensimmäisen kerran vuonna 2026, neljä vuotta ennen vuoden 2030 tavoitetta. Jokaisen maan pitää silloin ilmoittaa oma kansallinen strategiansa, tavoitteensa ja mitä on tehty. Esimerkiksi Suomen pitää kertoa, mikä on sen päätavoite jokaisessa 23:ssa sopimuksen tavoitteessa, joiden pitää olla saavutettu vuoteen 2030 mennessä. Ja mitkä ovat ne mittarit, joita seurataan siihen pääsemiseksi.

Ilmoitusta seuraa kansainvälinen arvio siitä, tulevatko esimerkiksi Suomen toimet riittämään vaiko eivät. Tällaista harjoitusta emme ole tehneet aikaisemmin. Menettely on itse asiassa kopioitu Pariisin-sopimuksesta. Sen avulla näemme, mitä asioita pitää vielä kirittää.

Uskon, että luontokato voidaan saada pysäytettyä vuoteen 2030 mennessä. Olen luonteeltani optimisti. Ajattelen, että I have to fight for it, and we can do it! Pitää vain jaksaa uskoa, olla periksiantamaton ja saada se muutos aikaiseksi. Tiedämme, mitä pitää tehdä. Keinovalikoimakin on olemassa. Keinot voivat olla poliittisesti todella haastavia, mutta jos on tahtoa niin on tuloksiakin.”