Jogurtista löytyneet lääkejäämät veivät sarjamurhaajan jäljille – Rikostutkija Jussi Wahe kertoo, miten myrkkyhoitaja jäi kiinni

Maaliskuussa 2009 Marian sairaalaan tuotiin ambulanssilla eläkkeellä oleva englannin kielen lehtori, joka oli vastikään täyttänyt 80 vuotta. Naisella oli hengitysvaikeuksia ja tajunnantaso vaihteli. Ilman hoitoa hän olisi hyvin varmasti menehtynyt. Ambulanssin naiselle oli soittanut hoitaja Aino Nykopp.

Tästä alkoi rikostutkinta, joka on jäänyt rikosylikonstaapeli Jussi Wahen mieleen. Suomessa ei ole juurikaan ollut sarjamurhaajiksi nimettyjä rikollisia, mutta tästä henkirikossarjasta myöhemmin tuomitusta Aino Nykoppista voidaan hyvällä syyllä käyttää sarjamurhaaja-nimitystä. Nykyään Nykopp tunnetaan nimellä Ann-Maria Gyllgren.

Jussi Wahe työskentelee Helsingin rikospoliisin väkivaltarikosyksikössä. Hänen työpöytänsä pursuaa rikosilmoituksia ja esitutkintapöytäkirjoja. Jokainen rikosasia on rikoksen uhrille tärkeä, mutta Wahen pöydällä pinon päällimmäiseksi nousevat erilaiset henkirikokset, tapot ja murhat.

Wahe on reilun kahdenkymmenen vuoden urallaan nähnyt yli tuhat ruumista ja käynyt rikospaikoilla, joissa ihmisiin kohdistunut väkivalta on näyttäytynyt raadollisimmillaan. Aino Nykoppia koskenut tutkinta oli kuitenkin monin tavoin mieleenpainuva ja Suomen rikoshistoriassa poikkeuksellinen.

– Murhaaja osoittautui täysin kylmähermoiseksi ja häikäilemättömäksi. Oli todella mielenkiintoista ja haastavaa olla mukana tutkinnassa, jossa henkilö kokee toimivansa ’kuoleman enkelinä’, jolla on valta surmata iäkkäitä ihmisiä, Wahe sanoo.

Marian sairaalaan tuotua naista hoitanut lääkäri epäili, että tällä oli vakava aivovamma. Kaikki oireet eivät kuitenkaan täsmänneet. Kokenut lääkäri päätti antaa naiselle Lanexatia, jolla voidaan poistaa bentsodiatsepiinien vaikutusta ja auttaa myrkytyspotilaiden luonnollisen hengityksen palauttamisessa.

Vastalääke auttoi, ja virottuaan nainen pystyi kertomaan asuntonsa tapahtumista. Hän kiisti ottaneensa vapaaehtoisesti minkäänlaisia rauhoittavia lääkkeitä. Hän epäili, että oli saanut lääkkeet jogurtissa, jonka hänen hoitajansa oli tarjonnut. Hoitaja oli Aino Nykopp.

Naisen mukaan jogurtti oli maistunut pahalta, ja hän oli sanonut siitä hoitajalle. Tämä oli ollut maistavinaan sitä ja kertonut sen olevan aivan hyvää. Nainen oli syönyt lautaselta tarjotun jogurtin, jonka jälkeen hänen muistikuvansa olivat hämärtyneet. Seuraavan kerran hän heräsi sairaalasta.

Aluksi nainen kertoi epäilyksensä kiertävälle lääkärille, joka ei ollut uskonut tarinaa. Seuraavana päivänä nainen kertoi saman tarinan sijaislääkärille, joka uskoi häntä ja otti verikokeet. Naisen elimistöstä löytyi niin suuri määrä lääkkeitä, että lääkäri ilmoitti asiasta poliisille 18.3.2009.

Lääkärin soitto käännettiin väkivaltarikosyksikköön, josta Jussi Wahe lähti Marian sairaalaan toisen rikostutkijan kanssa. Piristynyt nainen kertoi poliiseille saman epäilyksen kuin lääkäreille ja vannotti, ettei ollut itse ottanut yliannosta lääkkeitä.

– Nainen kertoi, että lautanen, josta Nykopp oli tarjonnut jugurttia, olisi hänen kotonaan eikä nainen ainakaan itse ollut lautasta pessyt. Niinpä kävimme partiokaverin kanssa naisen kotona. Lautanen löytyikin tiskialtaasta, Wahe kertoo.

Poliisit toimittivat lautasen keskusrikospoliisin rikoslaboratorioon tutkimuksia varten ja selvittivät asunnolla olleen hoitajan henkilöllisyyden.

Aino Nykoppin taustoja selvitellessä kävi ilmi, että tämä oli saanut jo lähes neljä vuotta aiemmin lähtöpassit Sairaala Mehiläisestä lääkenäpistelyistä epäiltynä. Nykoppin oli myös epäilty anastaneen aikaisemmissa työpaikoissa potilailta rahaa, ja osa epäilyistä oli johtanut rikostuomioihin.

Rikoslaboratorion lausunto saapui alle viikossa. Se vahvisti, että lautasella ollut jogurttijäämä oli sisältänyt vahvoja huumaavia ja nukahtamiseen käytettäviä lääkeaineita. Määrät olisivat olleet tappavia suurikokoisemmallekin ihmiselle.

Jussi Wahe kertoo, että erityisen merkille pantavaa lausunnossa oli se, että jogurtissa oli ollut lääkeaineita, joita ei ollut löytynyt myrkytetyn rouvan kotoa.

Nykopp päätettiin ottaa kiinni, ja tutkinnanjohtaja määräsi Nykoppin pidätettäväksi.

Wahe ja muutama muu samassa tutkintaryhmässä ollut poliisi lähti tavoittelemaan Nykoppia, joka asui Lauttasaaressa. Asuntoon suoritetussa kotietsinnässä havaittiin, että Nykoppilla oli talon sisällä oma tila hänelle kuuluvalle omaisuudelle.

Poliisit löysivät asunnosta tuhansia anastetuksi epäiltyjä lääkkeitä. Etsinnässä löytyi myös pillereitä, joiden vaikuttavaa ainetta oli ollut sairaalan tuodun naisen lautasella. Lisäksi poliisit löysivät korurasian, joka oli täynnä erilaisia koruja ja kelloja. Osa koruista näytti vanhoilta ja arvokkailta.

– Korurasian löytymisen jälkeen meillä heräsi epäilys, että Nykopp oli saattanut anastaa omaisuutta myös muilta hoitamiltaan potilailta, Wahe kertoo.

Nykopp käyttäytyi asunnollaan rauhallisesti eikä koko pitkän rikostutkinnan aikana osoittanut juuri minkäänlaisia tunteita tai empatiaa hoitamiaan vanhuksia kohtaan.

Tutkinnassa selvisi, ettei Nykoppin ollut pitänyt olla sinä päivänä naisen luona. Myöhemmin hän kertoi kuulusteluissa poliisille, että oli ollut sattumalta lähistöllä ja päättänyt käydä naisen luona vierailulla.

Kuulusteluissa Nykopp kiisti poliisin mielestä selvänkin näytön ja keksi erilaisia tarinoita puolustuksekseen. Hän väitti, että vanhukset olivat olleet itsetuhoisia ja aiheuttaneet myrkytystilansa itse ottamalla liikaa lääkkeitä.

Nykopp kiisti koko rikostutkinnan ajan syyllistyneensä mihinkään rikokseen eikä myöntänyt mitään rikollisia tekemisiään myöskään eri oikeusasteissa.

Nykoppin kiinnioton jälkeen poliisi käynnisti mittavat esitutkintatoimet. Tutkintaryhmän kokenut rikosylikonstaapeli Mikko Juote nimettiin jutun päätutkijaksi ja silloinen vanhempi rikoskonstaapeli Crista Granroth suoritti valtaosan kuulusteluista. Tutkintaryhmä teki monia kuulusteluja ja selvitti Nykoppin työpaikkoja, hoitosuhteita, asiakkaita ja aikaisempaa rikoshistoriaa.

Aika nopeasti kävi ilmi, että suurimmalla osalla Nykoppin potilaista oli ollut jokin luonnollinen kuoleman selittämä tauti eikä vainajille ollut tehty ruumiinavausta. Lääkäri oli kirjoittanut kuolintodistuksen terveystietojen perusteella.

Wahe kertoo, että seuraavaksi tutkintaryhmän piti etsiä tieto, miten vainajat oli haudattu. Yksi keino selvittää mahdollinen myrkytys oli nostaa vainajat haudasta ja toimittaa ruumiit tarkempiin tutkimuksiin oikeuslääketieteen laitokselle.

Nykoppin hoidon aikana kuolleista vanhuksista suurin osa oli polttohaudattu. Arkkuhautaus oli tehty muutamalle vainajalle.

Poliisit ottivat yhteyttä vainajan omaisiin, ja pyysivät lupaa exhumaatioon eli vainajan kaivamiseen ylös haudasta.

– Suurin järkytys omaisille oli kuitenkin se, että heille rakas ihminen on kenties murhattu. Se, että arkku pitää kaivaa ylös ja avata, ei aiheuttanut omaisissa niinkään suuria tunteita, Wahe kertoo.

Poliisi nosti tutkinnan aikana haudasta ylös yhden arkun. Rikosylikonstaapeli Jussi Wahe oli mukana exhumaatiossa Hietaniemen hautausmaalla. Kylmänä ja sateisena päivänä arkku nostettiin haudasta ja vainaja toimitettiin arkkuineen päivineen oikeuslääketieteen laitokselle.

– Arkun nostamista haudasta ei ole tullut minun virkaurani aikana uudelleen tehtäväksi. Tsunamialueella Thaimaassa työskennellessäni ruumiita kyllä siirrettiin eri paikkoihin, mutta nämä vainajat eivät olleet vielä haudattuja, Wahe kertoo.

Exhumaatio ei ollut turha toimenpide. Oikeuskemialliset tutkimukset vahvistivat, että vainajan elimistöstä löytyi lääkeaineita, jotka eivät kuuluneet tämän lääkitykseen. Kyseisiä lääkkeitä ei ollut edes käytössä hoitolaitoksessa, jossa vainaja menehtyi. Hoitajana toimineen Nykoppin oli täytynyt tuoda lääkkeet kotoaan.

Poliisille tutkinta oli raskas ja monisäikeinen. Rikosten tekoaika oli pitkä ja suurin osa vainajista oli polttohaudattu. Nykoppilta löytyneiden korujen omistajia jäi selvittämättä, eikä todellisten uhrien määrää pystytty varmuudella saamaan selville.

– Olin jutun ilmi tullessa rikospartiossa ja mukana ensimmäisissä toimenpiteissä. Juttu siirtyi juttujaon mukaisesti toiselle ryhmälle, ja sain jatkossa jutun informaatiota lähinnä työyhteisömme sisäisistä keskusteluista, Wahe kertoo.

Nykoppin tekemien murhien motiivi jäi osin epäselväksi. Mikä ajoi apuhoitajan myrkyttämään vanhuksia, joista hänen piti pitää huolta?

Tutkijat löysivät Nykoppin toiminnasta kaavan, joka toteutui useamman uhrin kohdalla. Lääkkeiden antamisen jälkeen Nykopp soitti itse ambulanssin paikalla. Soittoja oli merkittävä määrä, ja Nykoppin puhelimesta taltioituja teletietoja tarkistaen tutkijat pystyivät selvittämään uhrit, joiden luona Nykopp oli soittohetkellä ollut.

Tämäntyyppistä sarjamurhaajaa ei ole tullut Wahen tutkimissa jutuissa uudelleen vastaan ja kansainvälisestikin tapaukset ovat harvinaisia. Wahen pöydälle tulee vuosittain useita tappoja ja murhan yrityksiä ja kymmenkunta murhaakin.

– Pitää toki muistaa, että kukaan ei yksin tutki henkirikoksia, vaan kyse on aina tutkintaryhmän työstä. Joku on kyllä jutun päätutkija ja tekee asiasta pöytäkirjan, mutta juuri ryhmätyö ja ryhmän sitoutuminen henkirikostutkinnan aikana motivoi minua yhä, Wahe sanoo.

Aino Nykopp tuomittiin vuonna 2010 käräjäoikeudessa viidestä murhasta, viidestä murhan yrityksestä ja kolmesta törkeästä pahoinpitelystä elinkautiseen vankeuteen. Hovioikeus ei muuttanut tuomiota vuonna 2012.

Nykopp on hakenut ehdonalaiseen vapauteen jo kolmesti. Kaksi kertaa hovioikeus on hylännyt anomuksen ja katsonut, että myrkkyhoitajan on istuttava elinkautista selvästi 12 vuoden määräaikaa pidempään.

Nykoppin vankeus on kestänyt nyt 15 vuotta. Hän on istunut tuomiotaan avolaitoksessa vuodesta 2020 lähtien. Hovioikeus ei ole ottanut vielä kolmatta anomusta käsittelyyn.

Rikosylikonstaapeli Jussi Wahe on nähnyt työurallaan kaikenlaista pahuutta, mutta työasiat eivät vapaa-ajalla kummittele mielessä. Wahe epäilee, että on tullut vuosien kuluessa jotenkin immuuniksi pahuudelle.

Aika ajoin tulee kuitenkin mietittyä varsinkin pimeitä eli selvittämättömiä juttuja.

Henkirikosten luonne ei ole Wahen työuran aikana juurikaan muuttunut, vaikka rikoksesta epäiltyihin on tullut myös ulkomaalaistaustaisia henkilöitä ja osa rikoksen motiiveista liittyy nykyisin erilaisiin kunniakäsityksiin.

– Itse rikos tehdään kuitenkin ihan perinteisesti, hän sanoo.

Kehittyneet tutkintamenetelmät ovat toki muuttaneet poliisin tutkintataktiikkaa. Monipuolista teknistä näyttöä on nykyään aiempaa enemmän saatavilla.

Vaikka juttumäärät ovat suuria ja aika ajoin rikosten raakuus mietityttää myös kokenutta rikostutkijaa, Wahe ei ole suunnitellut hakeutuvansa muihin, ehkä hieman vähemmän stressaaviin työtehtäviin.

– Väkivaltarikostutkijan työ on niin mielenkiintoista, että en usko poliisiorganisaatiosta löytyvän parempaa duunia. Haluan kuitenkin jollain tasolla uskoa, että oikeudenmukaisuus voittaa lopulta aina.

Kuuntele, mitä rikosylikonstaapeli Jussi Wahe kertoo työstään Poliisin mieli -podcastissa: