Näin Pekka Haavisto matkailee nyt: "Ennen täytyi kalenterista katsoa kenet tapaa tänään. Nyt tapaan matkoillani usein ihmisiä, jotka tulevat vastaan."

Pekka Haavisto kuuli biisonit ennen kuin näki ne ensimmäisen kerran. Hän oli heräilemässä majapaikassaan ­Puolassa, ulkoa kuului kopinaa ja raskasta hengitystä, mutta Haavisto vain käänsi kylkeä ja jatkoi uniaan. Myöhemmin aamulla emäntä koputti oveen ja kysyi, oliko hän nähnyt ­biisonilauman.

Biisonien bongaaminen ei osoittautunut täysin ongelmattomaksi jutuksi. Haaviston mukaan tiheässä metsässä eläin voi olla jopa kahden metrin päässä ilman, että sitä huomaa. Kun opas sai puhelimeensa tiedon, että biisoneita oli läheisellä niityllä, piti nopeasti hypätä autoon ja ajaa sinne.

”Ne näyttivät kivikautisilta eläimiltä”, Haavisto kuvailee Helsingissä eduskunnan Pikkuparlamentin kabinetissa. ”Kuin suoraan luolamaalauksesta ulos astuneilta. Biisonit ovat suurempia kuin härät – kookkaita, jänteviä ja rauhallisia laumassa. Viittäkymmentä metriä lähemmäs ei kuitenkaan kannata mennä. Ja oppaan mukaan jos biisoni alkaa tulla kohti, silloin kannattaa juosta.”

Kookkaat eläimet antoivat nimen Haaviston viime kesänä ilmestyneelle matkakirjalle Biisonipolku (Nemo). Se kuvaa hänen reissuaan Puolaan, Białowieżan ikimetsiin.

Matkalle oli useita syitä. Haavistolla oli mielessä muun muassa Pentti Linkolan vanhat kirjoitukset, joissa tämä totesi, että jos haluaa nähdä koskematonta metsää, täytyy lähteä Puolaan.

Haavisto vertaa Białowieżaa Jurassic Park -elokuvien näkymiin ja kertoo, että metsäretkeä varten täytyy vuokrata opas. Jo portilla on kuuluisten biologien muisto­kiviä, eikä polulta saa poistua luonnon suojelemiseksi. Białowieżan kaupungissa taas on neliökilometriä kohti suurin tiheys biologian tohtoreita koko maailmassa, Haavisto vitsailee.

Puolan kuuluisa, tiheä metsä on kautta vuosisatojen toiminut myös pakopaikkana. Sinne on paettu milloin ruttoa, milloin natsien vainoa. Euroopan biisonit olivat kuolla suku­puuttoon 1900-luvun alussa, mutta laji elvytettiin eläin­tarhojen avulla.

”Toinen syy matkan tekoon oli se, että halusin keväällä 2024 nähdä miten Ukrainan sota näkyy Itä-Euroopassa”, Haavisto kertoo. ”Loppupäätelmä oli, että Helsingissä liehui enemmän Ukrainan lippuja kuin sotaa lähempänä olevissa valtioissa. Sota eli siellä kyllä ihmisten kertomuksissa ja keskusteluissa, mutta muuten elämä jatkui kuin normaalisti. Paikalliset halusivat selvästi auttaa pakolaisia, mutta osaa alkoivat jo kyllästyttää koko konflikti ja sotaa paenneet.”

Vaikka Haavisto on kirjoittanut junamatkailusta peräti kolme kirjaa (kaksi interrail-opasta ja esseekirjan Eurooppa raiteilla), tämän reissun hän teki käytännön syistä autolla. Kun saa itse valita reittinsä, voi päätyä yllättäviin paikkoihin. Kuten Kuurinkynnäällä Nidan kaupungissa olevaan Thomas Mannin kesähuvilaan, joka toimii nykyisin museona.

”Huvila on entisöity 1930-luvun asuun”, Haavisto kertoo. ”Mann osti sen Nobel-palkinnosta saamillaan rahoilla mutta joutui lähtemään sieltä maanpakoon. Siellä leijui hyvin harras henki, koska paikka on pyhiinvaelluskohde monille kirjallisuudentutkijoille. Olen Taikavuoreni lukenut, joten Mann on minulle tuttu.”

Kirjallisuus on innoittanut Haaviston matkoja. Toimiessaan ympäristöministerinä hän lähti lomallaan kiertämään Latinalaista Amerikkaa, ja erityisenä kohteena oli Kolumbia, jossa hän halusi käydä Gabriel García Márquezin romaanien paikoissa.

Tulvan vallassa olevat kaupungit ja kuisteillaan loputonta sadetta tuijottavat vanhat naiset olivat kuin suoraan Nobel-kirjailijan romaaneista. Kun pääministeri Paavo Lipponen kuuli matkasta jälkikäteen, Lipponen päivitteli esimerkiksi Kolumbian yöbusseilla matkustamisen riskejä.

Haavisto sanoo olevansa jatkossakin valmis lähtemään kirjalliselle retkelle, jos sopiva kohde löytyy. Viime kesänä hän kuitenkin vietti kaksi viikkoa Skotlannissa kävelemässä. Kun Antonio-puoliso lähti Ibizalle, Haavisto halusi korventavia helteitä pakoon sateiseen Skotlantiin. Hän käveli 10-20 kilometriä päivässä katsellen luostareita, raunioita ja linnoja.

”Minulla oli teltta mukana, mutta airbnb:t olivat niin edullisia, että yhtään yötä en teltassa nukkunut”, Haavisto kertoo. ”Lähtökohta oli, että kävelen joka päivä, satoi tai paistoi. Skotlantilaisesta maaseudusta jäi hyvin elävä kuva. Siellä on kauniita maisemia ja hyviä kävelyteitä. Maataloista löytyy palveluita, kuten kahviloita tai tilan antimien myyntiä.”

Tällaiset matkat ovat olleet Haavistolle palsamia vuosien 2019-2023 ulkoministerikauden jälkeen: aikaa värittivät koronapandemia ja Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan.

Hän kävi muun muassa Kiinassa tapaamassa maan ulko­ministeriä täydellisen koronaeristyksen aikaan. Matkalla hotelliin oli käytettävä valkoista suoja­pukua, tai uhkana oli 10 000 dollarin sakko. Pandemian aikana virka­matkaa seurasi parin viikon karanteeni, jonka jälkeen ulkoministerillä olikin jo uusi matka edessä.

Haavisto kertoo myös jäätävästä tapaamisesta Venäjän ulko­ministeri Sergei Lavrovin kanssa keväällä 2021 Moskovassa. Krimin niemi­maa oli ollut jäätyneessä konfliktissa vuodesta 2014 saakka, eikä Venäjä halunnut noudattaa jo tehtyjä sopimuksia ja ihmisoikeussäädöksiä. Ukrainassa Haavisto on käynyt sodan aikana useasti.

Toisenlainen virkamatka oli reissu Yhdysvaltoihin Minne­sotan osavaltion Duluthiin, niin sanottuun pikku-Helsinkiin. Sen Finnfestissä juhlittiin suomalaisten maahanmuuttajasukupolvien historiaa. Haaviston mukaan jotkin suomalaiset traditiot näkyvät siellä jopa vahvempina kuin Suomessa: tapahtumassa oli muun muassa Marimekon muotinäytöksiä, sauna-workshoppeja ja suomen kielikursseja.

”Finnfest alkoi puheella, jossa amerikansuomalaiset kiittivät alkuperäisasukkaita, kun olivat saaneet tulla heidän mailleen”, Haavisto kertoo. ”Siihen aikaan suvut kietoutuivat toisiinsa, kun siirtolaiset ja alkuperäisasukkaat olivat molemmat amerikkalaisen yhteiskunnan pahnanpohjimmaisia ja löysivät toisensa. Alkuperäisasukkaat rummuttivat kiitokseksi.”

Haaviston kesäreissuihin Suomessa kuuluu aika­taulun salliessa Iijokisoutu, jossa voi tavata pärehattui­sia ja hyväntuulisia paikallisia Kalle Päätalo -henkisissä maisemissa.

Hän on ollut pari kertaa ystävien kutsumana myös vanhoillislestadiolaisten Suviseuroilla, joka on Haaviston mukaan liikkeen ulkopuolisille ihmisille hämmentävä tapahtuma. Hän kävi siellä monia erinomaisia keskusteluita ja muistelee järjestäjien kykyä järjestää tyhjästä tilapäinen kaupunki 80 000 ihmiselle, mikä olisi kriisiaikana tärkeä taito.

Haavisto on myös Sodankylän elokuvafestivaalien vakiokävijä. Niitä festarikävijöitä, jotka istuvat teattereissa näytöksestä toiseen kunnes kömpivät ulos elokuvateatteri Lapinsuusta aamuneljältä, hän kuvailee.

Viime kesänäkin Haavisto oli siellä katsomassa vuoden teeman mukaisia rillumarei-elokuvia ja otti osaa Olavi Uusivirran johtamaan yhteislaulantaan.

”Tein sisääntulon Sodankylään ympäristöministerinä 1990-luvun lopussa”, Haavisto kertoo nauraen. ”Kun ajoin sinne ministerin mustalla autolla, Peter von Bagh tuli parkki­alueelle vastaan ja tokaisi, että tänne ei poliitikkoja huolita. Kun käännyin lähtemään pois, hän lauhtui ja sanoi: ’Sä olet kai joskus jonkin leffankin nähnyt, joten tule nyt tämän kerran.’ Ymmärrän kyllä festarien halun pysyä alanharrastajien paikkana eikä Pori Jazzin tapaisena näyttäytymispaikkana.”

Onko Haavisto huojentunut siitä, ettei tarvitse olla ulkoministerinä Yhdysvaltojen nykyhallinnon aikana? Vastaus on diplomaattinen. Kaikkiin neuvotteluihin liittyy sekä hyviä että huonoja asioita, hän painottaa. Edellisen Trumpin hallinnon aikana hänellä oli ollut antoisia keskusteluja silloisen ulkoministerin Mike Pompeon kanssa, vaikka heillä olikin monia erimielisyyksiä esimerkiksi ympäristöasioista.

”Nykyään tuntuu erityisen hyvältä matkustaa välillä ilman agendaa”, Haavisto sanoo. ”Ennen täytyi kalenterista katsoa kenet tapaa tänään. Nykyisillä matkoillani tapaan usein ihmisiä, jotka tulevat vastaan.”