
Päiväretki stratosfääriin, matkoja järjestävä kello ja junalla New Yorkista Pekingiin kahdessa tunnissa. Kurkistimme tulevaisuuteen, ja se näyttää hyvältä.
RUUHKAA, RUUHKAA
Tervetuloa tulevaisuuteen, jossa matkailu on suositumpaa kuin koskaan! Maailman turismijärjestö UNWTO:n mukaan matkailijoita on vuonna 2030 jo 1,8 miljardia, lähes puolet enemmän kuin vuonna 2014. Se tarkoittaa kilometrien jonoja suosikkinähtävyyksissä, kuten Louvren taidemuseossa Pariisissa ja New Yorkin Empire State Buildingissa.
MAKSA VILAUTTAMALLA KÄMMENTÄ
Setelien piilottaminen sukanvarteen on helppo reissukikka, mutta mahtuuko sinne puhelin? Puhelimella maksaminen yleistyy. Etäluettavat maksukortit tekevät nyt tuloaan, ja ominaisuuden uskotaan yleistyvän myös puhelimissa. Hyvä puoli: ei enää rahanvaihtoa. Huono puoli: puhelimesta tulee entistä arvokkaampi. Toisaalta voi olla, että maksamme tulevaisuudessa pelkällä käden heilautuksella. Lundista Ruotsista löytyy kahviloita, joissa voi maksaa asettamalla käden erityiseen lukijaan. Quixter-ohjelma tunnistaa maksajan käden suonista.
Kahdentoista tunnin lento Singaporeen? Hyvää aikaa soittaa 3D-puhelu vanhemmille ja käydä setvimässä ihmissuhdesotkuja Downton Abbey -sarjan peliversiossa. Lentoyhtiöiden viihdetarjonta mullistuu. Airbus haki viime vuonna patenttia virtuaalikypärälle, joka pystyy eristämään ympäröivät äänet ja esimerkiksi tuottamaan hajuaistimuksia. Microsoft lanseerasi tammikuussa Hololens-virtuaalilasit, joiden läpi katsomalla näkee hologrammina vaikka huojuvia palmuja tai Indiana Jonesin.
LOMA LENTOKENTÄLLÄ
Ensin muutama rentouttava yö Nykin JFK:llä, vasta sitten pariksi päiväksi Manhattanin vilinään. Lentokentistä on viime vuosina tullut melkoisia vapaa-ajan keskuksia. Singaporen Changilta löytyy perhospuutarha, uima-allas, elokuvateatteri ja jättiliukumäki. Tulevaisuudessa lentokenttäpalvelut paranevat entisestään, sillä kilpailu matkailijoiden euroista on kovaa. Finaviakin on polkaissut pystyyn 900 miljoonan euron hankkeen Helsinki-Vantaan lentokentän kehittämiseksi. Jos kaikki kiva löytyy lentokentältä, miksi aina matkustaa keskustaan?
MAKSA PENKKITILAN MUKAAN
Lentoyhtiöt pähkäilevät jatkuvasti, miten lisätä matkustajapaikkoja viemättä asiakkailta tilaa. Yksi ratkaisu saattaa olla muotoiltava penkki. Suunnittelutoimisto Seymourpowell on kehittänyt Morph-istuimen, jonka kolmea tuolia voi säätää sen mukaan, kuinka leveästi haluaa istua. Toimisto ehdottaa, että asiakas maksaisi haluamansa leveyden mukaan.
Vuonna 2025 teneriffalaisen rantabulevardin sisäänheittäjät puhuvat sujuvasti kiinaa. Kiinalaisten matkailijoiden määrä on kymmenkertaistunut 2000-luvun alusta, ja maailman turismijärjestö UNWTO:n mukaan heitä on ensi vuonna jo 100 miljoonaa. Turismipalveluidenkin on muututtava. Esimerkiksi hotelliketju Hilton on jo ryhtynyt tarjoamaan Huanying-pakettia, jossa huoneeseen saa aamutohvelit, vedenkeittimen ja syömäpuikot.
JUNAN TILALLE TYHJIÖPUTKI
Los Angelesista San Franciscoon puolessa tunnissa putkea pitkin? Kyllä, jos miljonääri Elon Muskin Hyperloop toteutuu. Muskin visiossa matkustajat kulkevat paineistetussa kapselissa tyhjiöputkea jopa 900 kilometriä tunnissa. Samantyyppisiä visioita on esitetty aikaisemminkin. ET3 on ideoinut maailmanlaajuista Evacuated Tube Transport -verkostoa, jonka putket kuljettaisivat New Yorkista Pekingiin kahdessa tunnissa.
PANORAAMAIKKUNAT KONEISIIN
Boeing 787:ssä ja Airbus A350:ssä on aikaisempia malleja suuremmat ikkunat, mutta vielä villimpää on tulossa. Teknologiatutkimukseen erikoistunut brittiläinen CPI-yritys visioi, että tulevaisuuden lentokoneissa ei ole ikkunoita ollenkaan. Sen sijaan näyttöruuduista rakennettu virtuaaliseinä heijastaa panoraamakuvaa koneen ulkopuolelta. Samansuuntaista on ehdottanut Airbus. Ei ehkä paras idea silloin, kun ulkona riehuu ukkosmyrsky.
James Bond on oikeilla jäljillä. Vuoteen 2025 mennessä älypuhelimen ominaisuudet ovat siirtyneet rannekelloon. Matkahakupalvelu Skyscanner visioi The Future of Travel -tutkimuksessaan, että kellosta tulee supertehokas matkanjärjestäjä. Se luovii verkon dataviidakossa sukkelasti, mittaa mieltymyksiäsi, ehdottaa sopivia matkakohteita ja pystyy tekemään matkan suunnittelun varauksineen muutamissa sekunneissa. Matkalla kello toimii oppaana, jonka 3D-hologrammille voi valita vaikka oman suosikkinäyttelijän kasvot ja äänen.
GOLFIA LENTOKONEESSA
Erä virtuaaligolfia, piipahdus baariin ja sen jälkeen näköalahuoneeseen torkkumaan. Lentokonevalmistaja Airbus visioi, että vuonna 2050 jako bisnes- ja turistiluokkaan on historiaa. Sen sijaan lentokoneista löytyy erilliset tilat lepäämiseen, harrastamiseen ja syömiseen. Visio ei välttämättä ole kaukana. Esimerkiksi Emiratesin A380-koneissa on jo baari ja spa.
AUSTRALIAAN TUNNISSA?
Kukapa siitä ei haaveilisi: hyppäät lentokoneeseen Helsingissä ja parin tunnin päästä olet jo Bondi Beachilla heittelemässä rantapalloa. Maailma saa kuitenkin vielä odottaa supernopeita lentokoneita. "Vuonna 2025 matkustetaan nykyisenkaltaisilla koneilla", lentotekniikan professori Olli Saarela Aalto-yliopistosta sanoo. "Kokonaan uuden matkustajalentokoneen kehittäminen kestää 5–10 vuotta ja voi maksaa reilusti yli 10 miljardia euroa. Suuria riskejä ei oteta, joten täysin uusia ideoita nähtäneen aikaisintaan vasta vuoden 2050 tienoilla."
Reittilentoja Marsiin on tuskin tarjolla vuonna 2025, mutta minipyrähdykset maan matalalle kiertoradalle voivat olla arkipäivää. Avaruusmatkailuyritys World View suunnittelee vievänsä matkailijoita jo ensi vuonna stratosfääriin. Heliumpallon kannattelema kapseli nostaa matkustajat 30 kilometriin ihailemaan avaruutta. Lipun saa 68 000 eurolla.
UNELMALOMA UZBEKISTANISSA
Kaupunkiloma Kiinan trendikkäimmässä megapolissa Chongqingissa vai ehkä sittenkin rantaloma Angolassa? Tungos suosikkikohteissa ajaa matkailijan vähemmän tunnetuille seuduille. World Travel and Tourism Council ennustaa, että seuraavan kymmenen vuoden aikana matkailun taloudellinen kasvu näkyy eniten Namibiassa, Montenegrossa, Zambiassa, Angolassa ja esimerkiksi Kiinassa. Kuwaitista povataan uutta Dubaita, Uzbekistanista Balkanin kaltaista seikkailukohdetta.