Näin löydät ekohotellin
Matkailu
Näin löydät ekohotellin
Miten majoittua matkalla ekologisemmin? Ota tästä vinkit ympäristöystävällisempään majoitukseen reissuillasi.
16.8.2018
 |
Mondo

Suosi pieniä majapaikkoja

Vastuullisuus vaatii majapaikoilta monien asioiden huomioimista. Ei riitä, että asiakas voi käyttää pyyhkeitä useita päiviä. Monissa hotelleissa esimerkiksi sähkö tulee aurinkopaneeleista, wc huuhdellaan sadevedellä ja vieraille lainataan polkupyöriä. Samalla on mietittävä majoituksen vaikutuksia kohteen talouteen, luontoon ja kulttuuriin.

Pääsääntöisesti jättihotellit rasittavat kaikissa näissä asioissa ympäristöään pieniä enemmän. Ne kuluttavat esimerkiksi buffetaamiaisineen paljon energiaa ja joutuvat usein heittämään syömäkelpoista ruokaa pois, kun taas pienemmät majatalot pystyvät pitämään kulutusta aisoissa. Paikallisessa omistuksessa olevista majoituksista myös jää enemmän rahaa matkakohteeseen.

Monet isot hotelliketjutkin ovat silti kehittäneet vastuullisuuttaan. Esimerkiksi kansainväliset ketjut Hyatt ja Accor ovat vertailujen mukaan usein keskivertohotelleja kestävämpiä valintoja.

Varaussivustot auttavat

Majoituksen varaamiseen tarkoitettujen yleissivustojen rinnalle on tullut useita nettisivuja, joissa tarjotaan luontoystävällisin periaattein valikoitua majoitusta. Tällaisia hotelleja löytää Bookdifferentista. bookdifferent.com

AirBnB:n ekologisempi vastine on puolestaan EcoBnB. Palvelu listaa majapaikkoja, jotka käyttävät vain uusiutuvaa energiaa. Lisäksi EcoBnB:n kautta voi varata muun muassa retkiä, kuten patikkamatkoja ympäristöystävällisiksi suunnitelluilla reiteillä. ecobnb.com

Voittoa tuottamattoman Green Hotel World -sivuston idea on uusi. Kun menee sen kautta varaussivustolle – mukana ovat Booking.com, Trivago sekä monet muut – ja varaa majoituksen, Green Hotel World saa osuuden maksusta. Se käyttää tulot matkailun hiilijalanjäljen pienentämiseen. greenhotelworld.com

Sesongin ulkopuolella

Turistikohteissa sesonkiaika tarkoittaa tavallista suurempaa energian käyttöä ja myös rasitusta luonnolle sekä paikalliselle väestölle. Näitä voi vähentää matkailemalla suosituissa paikoissa sesongin ulkopuolella.

Vaihtoehto on reissata sesongin alussa tai loppupuolella, jolloin palvelut ja säät ovat lähes vastaavat kuin huippukaudella mutta matkailijoita on vähemmän. Usein hotellien hinnatkin ovat silloin halvempia.

Yli 150 ekoluokitusta

Majapaikat voivat saada ekologisuudestaan erilaisia todistuksia. Esimerkiksi EHC, Eco Hotel Certified, on eurooppalainen merkki, joka mittaa hiilijalanjälkeä. Pienillä hotelleilla ei silti aina ole resursseja hakea sertifikaatteja, vaikka ne niitä ansaitsisivat.

TripAdvisorilla on oma GreenLeaders -luokitus, joka helpottaa ekohotellien löytämistä palvelussa. Sen pulma on, että majapaikat raportoivat itse vihreydestään.

Hotellialan eri ekomerkkejä on arviolta jopa yli 150. Alan asiantuntijaneuvosto luo niille kriteerejä. Sen gstcouncil.org-sivu listaa luokitusten ehtoja ja kertoo merkeistä, jotka ovat läpäisseet riippumattoman arvioinnin.

Kommentoi »