
Eri lukujärjestykset aamu- ja iltavirkuille – Koulut kannattaisi porrastaa niin, että kaikki oppisivat mahdollisimman paljon
Koulupäiviä kannattaisi porrastaa, sillä vain virkeät koululaiset oppivat, kirjoittaa vastaava tuottaja Niklas Thesslund.
Kuten uutiset ovat kertoneet, pari viikkoa sitten kävi niin, että syksyn ylioppilaskirjoitusten äidinkielen koe piti keskeyttää. Tekninen vika, viiden tunnin pakollinen tauko.
Uutinen todella jäi mieleen, varmasti siksi, että olen aamuvirkku. Sillä luultavasti olisi käynyt näin, minulle ja muille aamuvirkuille: Aamulla kokeen alkaessa olisi ollut virkeä ja täynnä tarmoa, mutta iltapäivällä kokeen jatkuessa kaikkea muuta. Koetta olisi pitänyt käydä jatkamaan pahimpaan mahdolliseen aikaan, suden hetkessä, iltapäivän väsyssä.
Totta kai osa opiskelijoista on voinut hyötyä viivästyksestä. Emme ole kaikki aamuvirkkuja, ei edes poikani, jolla on sentään puolet geeneistään minulta. En ole kokeillut, mutta luulen, että kuuluisan kivireen vetäminen on helpompaa kuin iltavirkun teinin saaminen kouluun aamukahdeksaksi. Siksi asia on parin viikon takaista kämmiä suurempi.
”Koulupäiviä kannattaisi porrastaa.”
Talous mataa, on tehnyt sitä jo vuosia, ja suomalaiskoululaisten Pisa-tulokset laskevat. Lukutaitokin heikkenee. Syitä on monia, mutta koulu on kuin koti: aikuiselämän pohjat luodaan siellä. Koulun tehtävä on saada lapset oppimaan mahdollisimman paljon ja oppimaan oppimista, joka ei lopu koskaan. Koulun tehtävä ei ole opettaa rotia tai tottelemista, tarttumaan kukonlaulun aikaan toimeen, kun ennenkin tartuttiin.
Yläkouluun tultaessa lapsi tuntee itsensä ja toivottavasti myös vanhemmat jälkeläisensä sen verran hyvin, että osaavat sanoa, onko tämä aamu- vai iltavirkku. Siksi koulupäiviä kannattaisi porrastaa. Niin, että aamuvirkkujen koulupäivä alkaa aikaisin ja iltavirkkujen vähän myöhemmin.
Kyse ei ole siitä, että me nykyvanhemmat pitäisimme lapsiamme lumihiutaleina, joiden jokaista toivetta on kuunneltava ja kaikki esteet kolattava tieltä. Jos Leo, Emil tai Aino on reippaimmillaan iltakymmeneltä, niin sitten on, mutta ei sen mukaan voi koulua järjestää.
Kyse olisi vain parin tunnin erosta, mutta ennen muuta siitä, että ainoastaan virkeä oppilas oppii ja ainoastaan oppineet koululaiset voivat meitä jatkossa auttaa.