Apu

Kimmo Ohtosen kolumni: Naali palasi lopulta Lappiin, mutta ei pärjää ilman ihmisen apua

Kimmo Ohtosen kolumni: Naali palasi lopulta Lappiin, mutta ei pärjää ilman ihmisen apua
Sukupuuton partaalla ollut naali pelastui tarhauksen ja ruokinnan avulla. Se tuskin selviää ilman ihmistä jatkossakaan, kirjoittaa Kimmo Ohtonen.
Julkaistu: 1.11.2022

Alkusyksystä saimme lukea ilouutisen: naali pesi Suomen tuntureilla tiettävästi ensimmäistä kertaa 26 vuoteen.

Vuosituhannen vaihteessa lajii oli käytännössä hävinnyt Suomesta sukupuuttoon. Onko naali taas osa Suomen luontoa?

Vielä 1800-luvulla Suomen tuntureilla saattoi elää toistatuhatta naalia, koko Pohjolassa kymmenisen tuhatta.

Globaali muoti teki sen kauniista ja tuuheasta turkista arvokkaan tuotteen, eikä tällä arktisella ketulla enää nähty muuta arvoa. 1900-luvun alkuun mennessä liikametsästys oli romahduttanut kannat kaikkialla Ruotsin, Norjan ja Suomen tunturialueilla. Kun naalin yhteispohjoismainen suojelu käynnistyi 1980- luvun alkupuolella, oli yksilöitä jäljellä enää noin parisataa, jos sitäkään.

Tarhakasvatus pelasti kannan

Suojelutoimista huolimatta jäljellä oleva hauras naalikanta jatkoi taantumistaan. Vuonna 2000 koko Pohjoismaissa todennettiin enää kaksi pesintää, molemmat Ruotsissa. Kolmen maan yhteisen naalikannan arvioitiin koostuvan enää 40-60 yksilöstä. Naalin sukupuutto Pohjoismaissa näytti vääjäämättömältä.

Naalinsuojelijat käyttivät viimeisen oljenkortensa. Norjan vuoristossa alettiin kasvattaa naaleja tarhassa vuonna 2005.

Tarhassa kasvaneita poikasia on vapautettu luontoon yli 400. Tarhakasvatit ovat olleet avainasemassa siinä, että naali on palannut 2010-luvulla Ruotsin ja Norjan vuoristoalueille. Siirtoistutusten lisäksi naaleja on ruokittu luontoon ja kettuja poistettu naalin pesimisalueilta.

Norjassa ja Ruotsissa lajin kanta on kasvanut tasaista tahtia. Maiden yhteenlaskettu naalikanta on yli 450 aikuista yksilöä.

Heinäkuussa havaittiin naaliperhe

Naapurimaiden kantojen kasvun myötä naalihavaintojen määrä lisääntyi vuosi vuodelta myös Suomessa, etenkin Käsivarren erämaassa. Vuosina 2016 ja 2021 käytiin lähellä pesintää, mutta yritykset epäonnistuivat viime metreillä.

Talvina 2021 ja 2022 Norjan tarhakasvatteja vapautettiin kymmenittäin Suomen rajan tuntumaan. Viimein heinäkuussa Enontekiön tuntureilla havaittiin naalipari kolmen poikasensa kanssa.

Talvina 2021 ja 2022 Norjan tarhakasvatteja vapautettiin kymmenittäin Suomen rajan tuntumaan. Viimein heinäkuussa Enontekiön tuntureilla havaittiin naalipari kolmen poikasensa kanssa.

Heinäkuussa Enontekiön tuntureilla havaittiin naaliperhe.

Jos kaikki on mennyt hyvin, pennut ovat jo itsenäisen elämänsä alussa ja lähtevät etsimään paikkaansa tuntureilta. Naalin paluu Suomeen osoittaa sen, että pitkäjänteisillä suojelutoimilla voidaan kääntää epätoivoiseltakin näyttävät tilanteet parempaan suuntaan. Ilmastokriisistä huolimatta jopa naalin kaltaisia arktisia erikoistujia voidaan vielä auttaa.

Yksi pesintä Suomen tuntureilla on vasta alku.

Ilman ihmisen vahvaa ohjausta naalilla ei ole mahdollisuuksia selvitä Suomen luonnossa. Suojelutoimintaa pitää jatkaa kaikkialla Pohjoismaissa.

Pidemmän päälle naalin ja koko arktisen luonnon kohtaloa ei voida ratkaista paikallisesti. Tarvitaan maailmanlaajuinen rakennemuutos ja nopeasti. Se onkin prosessi, joka ei ihan helposti taivu yhden otsikon alle.

Avun Luontomies Kimmo ohtonen seuraa ympäristön tapahtumia ja kertoo, mitä luontohavaintojen taustalla piilee.

Kommentoi »