Vilja Eerikan tapaus saa murharyhmän ex-pomon yhä vihaiseksi: ”Urani iljettävin ja surullisin rikos” – Kuuntele podcast
Rikosylikomisario Juha Rautaheimon uran lohduttomin rikos oli kahdeksanvuotiaan Vilja Eerikan murha. Rikoksen rekonstruktio eli rikostilanteen lavastuksen näkeminen oli kokeneelle väkivaltatutkijallekin kylmäävää katsottavaa. ”Tuli tunne, että jos tämä ei ole erityisen raakaa ja julmaa, niin mikä sitten” murharyhmän ex-pomo sanoo.
Äitienpäiväyönä 2012 itähelsinkiläiseen kerrostaloasuntoon hälytettiin ambulanssi. Kun esihoitajat saapuivat paikalle, he löysivät asunnosta kuolleena Vilja Eerika -nimisen kahdeksanvuotiaan tytön. Paikalle kutsuttiin myös väkivaltayksikön päivystävät tutkijat. Tästä käynnistyi tutkinta, jossa selvitettiin rikosylikomisario Juha Rautaheimon pitkän virkauran iljettävintä ja surullisinta rikosta.
Asunnossa olivat kuolleen lapsen lisäksi tytön isä ja tämän naisystävä, joka esiintyi väärällä nimellä ja väitti olevansa lääkäri.
– Onneksi siellä oli erittäin ammattitaitoiset väkivaltatutkijat. Aluksi ei nimittäin ollut mitenkään yksiselitteistä, että kyseessä oli rikos, Rautaheimo kertoo Poliisin mieli -podcastissa.
– Isä ja naisystävä väittivät, että Vilja Eerika oli saanut kouristelukohtauksen. Selitys olisi voinut mennä läpi, jos paikalla ei olisi ollut niin kovaa kokemusta.
Vilja Eerikalle tehdyssä ulkotarkastuksessa huomattiin, että hänen kehossaan oli eri ikäisiltä vaikuttavia mustelmia, jotka olivat oletettavasti syntyneet eri aikoina. Paikalle kutsuttiin oikeuslääkäri, ja isä ja naisystävä pidätettiin. Tapahtumista käynnistettiin esitutkinta.
– Heidän kertomuksensa eivät istuneet siihen hommaan, joten tutkijat ratkaisivat asian niin, että vanhempia epäiltiin pahoinpitelystä.
Vilja Eerikan isä kertoi poliisille, että tyttöä oli jouduttu hillitsemään sitomalla ja paketoimalla, koska hän oli ollut levoton. Asunnosta löytyi muun muassa parvekkeelle piilotettuna sidontavälineitä, paksuja teippirullia, naruja, pressuja ja nippusiteitä.
Löydettäessä Vilja Eerikan ruumiinlämpö oli ollut huomattavasti normaalia korkeampi, 40 astetta.
– Ruumiinlämmön nousu selittyi lopulta paketoimisella ja kiduttamisella. Elimistö reagoi sellaiseen stressiin kuumeella, Rautaheimo muistelee karmeita tapahtumia.
”Pyydettiin, että he näyttävät, miten paketointi on tapahtunut. Se oli kylmäävää katsottavaa. Ajattelin, että voiko tämä olla tottakaan.”
Vilja Eerikasta oli tehty useita lastensuojeluilmoituksia. Naapurit olivat nähneet, että tyttöä oli juoksutettu pihalla ja haukuttu. Myös koulussa oli oltu hänestä huolissaan ja tehty ilmoituksia. Oli muun muassa huomattu, että tytön päästä puuttui tupoittain hiuksia.
– Lastensuojeluilmoituksia oli tehty varmasti toistakymmentä, mutta poliisille ei tehty missään vaiheessa ilmoitusta mistään.
Tapahtumien karmeus valkeni poliiseille kokonaisuudessaan, kun isä ja äitipuoli suostuivat poliisin järjestämään rekonstruktioon eli rikoksen lavastamiseen mahdollisimman samanlaiseksi tekohetken kanssa. Poliisit hankkivat Vilja Eerikan kokoisen mallinuken ja paikalle tuotiin kotoa löytynyttä rekvisiittaa, peitteitä, teippejä, nippusiteitä ja naruja sekä tytön sänkynä toiminut laveri.
Isä ja tämän naisystävä esittivät kumpikin tilanteen erikseen avustajan kanssa ja rekonstruktio tehtiin epäiltyjen itsensä johtamana.
– Pyydettiin, että he näyttävät, miten paketointi on tapahtunut. Se oli kylmäävää katsottavaa. Ajattelin, että voiko tämä olla tottakaan, Rautaheimo sanoo.
Hän itse seurasi rekonstruktiota sermin isolta televisioruudulta syyttäjä Eija Velitskin kanssa.
– Muistan, että yhdessä vaiheessa Velitski otti lehtiön käteensä ja kirjoitti siihen isoilla kirjaimilla: MURHA.
Rautaheimo ei voinut kuin nyökytellä rikosnimikkeelle.
– Oli selvää, että jos tuo ei ole erityisen raakaa ja julmaa, niin mikä sitten?
Myös lastensuojeluviranomaisten toiminnasta käynnistettiin tutkinta. Kaksi sosiaalityöntekijää tuomittiin tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta. Asiasta käytiin laaja yhteiskunnallinen keskustelu ja kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että lainsäädäntö ja käytänteet täytyy saada sellaisiksi, ettei näin enää koskaan pääse käymään.
– Nyt ollaan siinä tilanteessa, että tällaisia juttuja on valitettavasti edelleenkin ollut. Olen vähän skeptinen ja inhorealisti, mutta kun katson taaksepäin, niin hirveän paljon mitään muutosta ei ole tapahtunut, Rautaheimo sanoo.
– Edelleen viranomaisten välillä on asioiden omana pitämistä, eikä tieto kulje.
”Olen päässyt eroon siitä kaikesta, minun ei tarvitse enää kertoa ihmisille, miltä se oikeasti tuntuu.”
Nyt Juha Rautaheimo on eläkkeellä ja päivätyö Helsingin väkivaltayksikön pomona on jäänyt sopivan etäisyyden päähän.
Monen muun poliisin tavoin Juha Rautaheimon on innostunut eläkepäivinään dekkareiden kirjoittamisesta. Hän tekee yhdessä Sari Rainion kanssa Mortui non silent -dekkarisarjaa.
Yksi piirre nousee esille raakuuksia työssään vuosikymmeniä kohdanneet komisarion kirjoista: niissä ei mässäillä väkivallalla.
– Niissä ei lennä eikä hirveästi kiduteta.
Muunlaisia dekkareita murharyhmän ex-pomo ei suostuisi kirjoittamaankaan. Tyyliksi valikoitunut ”kaunokirjallinen murhamysteeri” on juuri se lajityyppi, josta Rautaheimo pitää.
– Pystyisin kirjoittamaan vaikka kuinka raakaa, mutta en halua. Olen päässyt eroon siitä kaikesta, minun ei tarvitse enää kertoa ihmisille, miltä se oikeasti tuntuu.
Voit kuunnella podcastin myös lataamalla Apu360-sovelluksen AppStoresta tai Google Playsta.
