Apu

Murhaluoto osa 8 – Avun kesädekkari 2022 päättyy

Murhaluoto osa 8 – Avun kesädekkari 2022 päättyy
Avun kesädekkari 2022 päättyy jännittävissä tunnelmissa. Sieppaaja lähettää tyttöjen vanhemmille lisäohjeet, mutta miten niihin liittyvät sveitsiläinen lakimies, avioehto ja Sofia?
Julkaistu: 10.9.2022

60°23'07.0"N 21°39'40.0"E

Ilta oli tyyni ja meri kiilteli peilinä. Caramian istumalaatikossa kököttävä Harri katsoi konevoimin etenevän veneen vanaveteen ja näki purjevenettä seuraavan poliisiveneen pienenä mustana pisteenä.

– Luetko sen viestirimpsun vielä kertaalleen?

Ruoria pitelevä Tim kaivoi puhelimen taskustaan.

– Murhaluoto, 60°23’07.0”N 21°39’40.0”E. Olkaa kohteessa tasan kello 22.00. Ankkuroikaa lähelle saaren lounaisrantaa, ja selvitetään sotku. Ota yhteys Sveitsin lakimieheesi ja varmista, että hän on tarvittaessa puhelimen päässä. Älkää sotkeko tähän poliisia, muuten tilanne kärjistyy. Käske kaikkien veneessä matkaavien pitää oma matkapuhelin päällä. Siinä kaikki, viestin lukenut Tim totesi ja palautti kännykän taskuunsa.

Harri mietti kuulemaansa.

– Tapahtumien taustalla on nyt jotain kuviteltua kummallisempaa, alan olla siitä hetki hetkeltä vakuuttuneempi. Mainitsemasi Murhaluotokin sijaitsee näköetäisyydellä mökistämme.

– Ehkä kyse on sattumasta, Tim epäili. – Pääasia kai, että tilanne selviää ja tytöt pelastuvat.

– Aikamoinen sattuma, Harri pihahti. – Kyseessä täytyy olla jokin juoni, jota en ymmärrä.

– Millainen juoni? Tim kysyi. – Mistä muusta kuin ihmiskaappauksesta tässä voisi olla kyse?

– Sisäpiiristä. Jostain henkilökohtaisesta. Kyse on jostakusta, joka tietää numerosi. Hän tietää perheestäsi, Roosasta ja Aijasta. Tämä uusi saamasi viesti, sekin tuli kai uudesta salaisesta numerosta?

Tim nyökkäili myöntävän vastauksen.

– Sieppaaja on tehnyt kotiläksynsä, Harri totesi. – Häntä on mahdotonta paikallistaa.

– Puhuit sisäpiiristä, Tim sanoi. – Olen ajatellut pääni puhki enkä ole saanut yhdestäkään järkevästä ajatuksesta kiinni. Kukaan omasta lähipiiristäni tuskin haluaisi tehdä mitään tämmöistä.

– Kuinka läheisestä piiristä sinä puhut? Harri halusi kuulla.

– Tuttavapiiristä, ystävistä, bisneskumppaneista ja muista vastaavista.

Harri raaputti otsaansa.

– Ajattele tarkemmin. Mieti ihmisiä, joiden kanssa olet päivittäin tekemisissä. Heitä, jotka pääsevät tarvittaessa ihollesi, jos katsovat sen aiheelliseksi.

Tim kurtisti kulmiaan. – Kuten esimerkiksi?

– Ajattele kaikkia niitä, jotka ovat tällä hetkellä veneessäsi, Harri pyysi.

Kysymys sai Timin häkeltymään. – Mitä tarkoitat?

Harri vilkaisi ympärilleen ja madalsi ääntään. – Puhun Sofiasta, teidän au pairistanne. Vaikka olette ilmeisen läheiset, kuinka hyvin lopultakaan tunnet hänet ja hänen motiivinsa?

Tim nielaisi, sen näki aataminomenan edestakaisesta liikkeestä.

– Nyt en ymmärrä alkuunkaan. Vihjailetko, että hän olisi…?

– Mieti tarkkaan ja sano, voitko tosiaan luottaa häneen. Kuinka hyvin tunnet hänen taustansa?

Kivettyneestä ilmeestä päätellen Tim mietti. Samasta syystä vastauskin odotutti itseään.

– Satuin näkemään teidät viime yönä. Minä tiedän suhteestanne, Tim. Siihen liittyy riskejä, jotka…

Lause keskeytyi, kun Noora nousi hytistä kannelle ja sukaisi hiuksiaan.

– Kello tulee yhdeksän. Alammeko olla jo lähellä?

Keulassa seisova Harri seurasi ketjun päässä roikkuvan ankkurin vajoamista.

– Stop! hän hihkaisi. – Pohjassa on. Pitäähän se? Harri kysyi ruorin takana seisovalta Timiltä.

– Näin tyynellä sitä ei välttämättä edes tarvittaisi.

Harri palasi veneen keskivaiheille ja näki Sofian ohella Aijan ja Noorankin siirtyneen istumalaatikkoon. Hän nappasi taskussa kulkeneen radiopuhelimen, katsoi matkan päähän jäänyttä mustaa pistettä ja päätti kokeilla yhteyttä. – Hirvikallio tässä. Kuuleeko partiovene?

– Hyvin kuuluu, radiopuhelimessa räsähti.

Harri painoi tangenttia toistamiseen.

– Pysytelkää kauempana ja valmiudessa, kuten sovittiin. Ei ryssitä tätä hätäilemällä.

– Sataseiskaykkönen kuittaa. Pysytellään passissa ja odotetaan lisäohjeita.

Harri painoi radiopuhelimen taskuun ja siirtyi muiden seuraan. Ilmeet olivat vakavat.

– Kello on 21.50. Onhan kaikilla puhelimet? Ne ovat auki ja niissä riittää virtaa?

Vastaväitteitä ei kuulunut.

– Lasketaan ne tuohon penkille näkyviin, Harri ohjeisti. – Yksikään puhelu tai viesti ei saa mennä meiltä ohi.

– Mitä seuraavaksi tapahtuu? Noora kysyi ja Harri tunnisti jännityksen resonoivan tämän äänessä.

– Nyt odotetaan.

Tim selvensi kurkkuaan.

– Sieppaaja lupasi lisäohjeita. Toivottavasti saamme niitä pian.

Murheen murtama Aija silmäili saarta hiljaisena. Luoto näytti harvojen käkkärämäntyjen peittämältä kivikasalta, pelkkiä harmaita kallioita ja tummanvihreänä leviävää harvaa puustoa.

Kaikkialla oli hiirenhiljaista, Harri ajatteli. Hän kuuli vain oman hengityksensä ja sen, kuinka Sofian vaatteet kahahtivat tämän vaihtaessa asentoa. Jossain kaukana rääkäisi uneton lokki. Vesi liplatteli hinauksessa kulkeneen kumiveneen pohjaan. Odottaminen oli kaikkein pahinta.

Samassa yksi puhelimista soi. Ruorin tuntumaan kokoontuneet katsoivat riviin aseteltuja kännyköitä.

– Se on minun, Tim ilmoitti ja nappasi omansa. – Haloo, hän sanoi vakavana.

– Kytke kaiutin, jotta kaikki kuulevat keskustelun, tunnistamaton miesääni käski.

Tim totteli.

– Ovathan kaikki kuulolla? ääni kysyi.

– Ovat, Harri vastasi. – Kuinka edetään?

– Hyvä kysymys. Odottakaapa hetki, ääni pyysi.

Puhelu katkesi ja Tim jäi tuijottamaan hiljentynyttä kännykkäänsä.

Kohta soi toinen puhelin. Aija tunnisti sen omakseen, vilkaisi muihin ja vastasi. Kyse oli Whatsapp-puhelusta.

– Kytke kamera toimintaan, miesääni määräsi. – Haluan nähdä Timin kasvot, soittaja totesi ja Aija suuntasi puhelimensa näytön kohti miestään. – Hyvä, ääni kiitteli. – Tim, oletko kuulolla?

– Olen, Tim vastasi sävyttömästi.

– Toimimme seuraavasti. Ota Whatsapp-yhteys Sveitsin lakimieheesi. Jos olet toiminut sovitusti ja aiempien ohjeitteni mukaisesti, hän osaa odottaa soittoasi.

Harri näki Timin näppäilevän tärisevin sormin puhelintaan. Ei aikaakaan, kun yhteys muodostui.

– Herbert Lehmann, kaljupäinen notaari vastasi vakavana.

– Iltaa, Lehmann, Aijan puhelimesta kuului. – Jatketaan niin, että tuotte puhelimet lähelle toisiaan, Aija ja Tim. Haluan vaihtaa muutaman sanan lakimiehen kanssa.

Tim katsahti Harriin epävarmana, tämä nyökkäsi myöntävästi.

Puhelimet siirtyivät vastatusten, niiden välille jäi vain kymmenkunta senttiä.

– Iltaa, herra Lehmann, sieppaaja sanoi englanniksi ja notaari tyytyi kuuntelemaan. – Sinähän hoidat Sveitsissä Tim Brunnerin asioita, vai mitä?

– Pitää paikkansa, Lehmannin viralliselta kuulostava ääni vahvisti kulmikkaalla englannilla.

– Kaiva siinä tapauksessa Brunneria koskevat asiapaperit eteesi.

– Kansio on pöydällä, Lehmann totesi tyynesti.

– Hyvä. Etsi papereista Timin ja Aijan avioehtosopimus käsiisi, ääni käski.

Harri pani merkille, kuinka Timin ja Aijan merkityksiä täynnä olevat katseet kohtasivat puhelimien yllä.

– Näytä minulle reaaliajassa, kun etsit sen hyppysiisi, Lehmann.

Notaari totteli. – Se on tässä, hän sanoi dokumenttia pidellen.

– Näytä lähempää, miesääni pyysi ja Lehmann totteli toistamiseen. – Mainiota, Aijan puhelimesta kuului. Nyt kävelet silppurin luo, kytket sen toimintaan ja työnnät dokumentit sisään.

– Herbert…, Tim ennätti sanoa.

Lause tyrehtyi, kun Aijan puhelin heräsi taas eloon.

– Ellet toimi, kuten käsken, en voi taata tyttöjen turvallisuutta. Kaikki riippuu nyt sinusta, Lehmann. Sinusta ja Timistä, teidän kahden päätöksistä.

– Sinuna toimisin toivotusti, Harri ohjeisti sivusta. – Kyse on meidän tyttäristämme.

"Brunnerien avioehto on nyt virallisesti rauennut. Oliko vielä muuta?"

Lehmann ei reagoinut. Aika mateli. Tunnelma oli muuttumassa käsinkosketeltavan kireäksi.

– Pyydä häntä tekemään se, Tim, tilannetta sivusta seurannut Noora vaati. – Tehkää se tyttöjen tähden, hyvät ihmiset.

Tim epäröi edelleen. Seurueen katseet risteilivät henkilöstä toiseen.

– Tuhoa se avioehtopaperi, Lehmann, Tim heltyi lopulta.

Kun silppuri käynnistyi, Harri kuuli Nooran huokaavan helpotuksesta.

– Sinne meni, Sveitsistä puhuva Lehmann vahvisti. – Brunnerien avioehto on nyt virallisesti rauennut. Oliko vielä muuta?

– Tämä riittää, sieppaaja sanoi. – Lehmannin puhelu voidaan katkaista, me jatkamme täällä keskenämme.

Harri tarttui Aijan käteen ja käänsi puhelinta paremmin nähdäkseen. Yhteys oli edelleen auki, mutta puhujan kasvoja ei näkynyt. – Mitä seuraavaksi? Harri kysyi.

– Katsokaa huviksenne rannalle, miesääni pyysi.

Kun seurue siirsi huomionsa saareen, Roosa ja Julia ilmestyivät puiden lomasta näkösälle.

– Luojan kiitos! Noora parahti. – Julia, oletko kunnossa? tämä huudahti. Julia näytti peukkua.

– Seuraavaksi, sanoi ääni Aijan puhelimessa, – Rouva Brunner nousee yksin kumiveneeseen ja soutaa rantaan noutamaan tytöt. Jos kaikki sujuu ongelmitta, tämä alkaa olla sillä selvä.

Aija katsoi puhelun päättyneeksi. Hän työnsi luurin purjehdustakkinsa taskuun. – On kai toteltava.

– Minä tulen mukaan, Noora ilmoitti.

– Ei, Harri kielsi. – Veneeseen ei mahdu niin monta, kun tytötkin nousevat siihen. Hoidetaan tämä kunnialla loppuun, eikä sorruta tyhmyyksiin.

Caramian uimatasolle siirtynyt Aija veti kumiveneen lähemmäs, astui kyytiin ja irrotti köyden.

– Mitä tapahtuu? Harrin taskuun piilottamassa radiopuhelimessa särähti.

– Pysykää asemissa, tilanne on raukeamassa, Harri vastasi. – Roosan äiti noutaa tytöt.

– Sataseiskaykkönen kuittaa, partioveneestä vastattiin.

Aija nousi rantakiville ja puhui jotain, josta veneeseen jääneet eivät saaneet selvää.

Seurue näki Aijan soutavan rantaan. Tytöt kävelivät tätä vastaan. Aija nousi rantakiville ja puhui jotain, josta veneeseen jääneet eivät saaneet selvää. Harri näki Julian ja sen, kuinka tämä työnsi kumiveneen yksin rannasta ja otti suunnan kohti Caramiaa. Hän näki myös rannalle jääneet Aijan ja Roosan. Senkin, kuinka nämä kävelivät taakseen katsomatta pois ja katosivat saaren keskiosiin. Kun Julia lähestyi purjevenettä, Noora riensi tätä vastaan. Samassa Timin puhelin heräsi taas eloon.

– Kytke kaiutin niin, että kaikki kuulevat, Tim, Aijan ääni sanoi. – Toivottavasti Sofiakin kuulee tämän, se pikku letukka. Te kaksi varmaan kuvittelitte, että teerenpelinne jäi minulta huomaamatta. Niin ei päässyt käymään, Tim. Niin ei käynyt edellisenkään au pairin kohdalla, ei myöskään sitä edellisen. Olet säälittävä vanha pukki, ja me tapaamme seuraavan kerran Zürichissa lakimiesten pakeilla. Me poistumme Roosan kanssa aamulla maasta. Pidä huoli siitä, että Noora, Julia ja Harri pääsevät turvallisesti takaisin Turkuun tai vaikka mökilleen, sehän sijaitsee kai tässä lähistöllä. Adios ja pidetään yhteyttä, Noora.

Puhelu katkesi. Nooraa itketti. Hän syleili Caramiaan noussutta Juliaa ja Harri siirtyi helpottuneena näiden luokse. Tim istui oman aikansa pää painuksissa ja meni nostamaan ankkurin. Sofiaa ei kannella enää näkynyt, hän oli kai siirtynyt hyttiinsä.

Harri kuuli etäisen moottoriveneen äänen loittonevan. Hän oli paikallistavinaan sen saaren vastakkaiselle puolelle.

Harri laski ruuvilaatikon ja akkuporakoneen käsistään ja istahti laiturin laidalle. Vielä päivä tai pari, ja laiturin kansi olisi kokonaisuudessaan uusittu. Harri havahtui kolahdukseen ja huomasi Julian ilmestyneen laiturille kuin tyhjästä.

– Miten menee? tämä kysyi ja istuutui laiturin reunalle isänsä viereen.

Harri kaappasi tytön kainaloonsa. – Ei hassummin, päivän urakka vaan taisi tulla täyteen. Ajattelin hengähtää hetken ja mietiskellä omiani.

– Mm, Julia kuului mumisevan. – Mä taidan arvata. Sä mietit yhä Nauvoa ja sitä reissua.

– Sitäkin, Harrin oli myönnettävä. – Eihän tuo ihan äkkiä unohdukaan. Melkoinen kesäloman alku, täytyy sanoa.

– Ei se niin kamalaa lopulta ollut, Julia tuumasi. – Kaappaus vain piti saada näyttämään aidolta, sekin selvisi mulle myöhemmin. Oikeastaan se tyyppi oli ihan mukava.

– Se tyyppi? merelle katseleva Harri toisti.

– Aijan uusi miesystävä, Julia tarkensi. – Joku Pete. Ei meillä mitään todellista hätää ollut.

– Luojan kiitos, Harri tokaisi ja pyyhkäisi nenäänsä. – Me muut murehdimme teidänkin edestä.

Aijan miehelleen punoma juoni oli taiten suunniteltu, sitä ei käynyt kieltäminen, Harri ajatteli.

Kaappauskuvio oli tehnyt tehtävänsä, ja Aija saisi miehen miljoonaomaisuudesta osansa.

– Vaikka toisaalta, Julia henkäisi, – olihan se aika jännää. Harmi, jos teitä pelotti.

Isänsä tyttö, Harri ajatteli. Ja vilkaisi ylärinteeseen, kun Noora huuteli saunan lämmenneen. Harri läimäytti kämmenillä polviinsa ja könysi seisomaan.

– Se siitä ja sen kestävyydestä, Julia. Viimeinen saunassa on mätämuna.

Kommentoi »