Apu

Murhaluoto osa 7 – Avun kesädekkari 2022

Murhaluoto osa 7 – Avun kesädekkari 2022
Hirvikallio tapaa epäillyn, joka on yllättäen iloinen poliisin huomiosta. Häneltä on kadonnut pakettiauto, joka löytyykin pian. Mutta olivatko tytöt olleet sen kyydissä? Osa 7/8.
Julkaistu: 9.9.2022

60°23'07.0"N 21°39'40.0"E

Aika teki temput ja pysähtyi, kynnykselle seisahtunut Harri ajatteli. Selin seisovan Nikanderinkin liikkeet hidastuivat, tämä oli kai aistinut ovelle hiiviskelleen tunkeilijan. Mies laski pesäpallomailan kaikessa rauhassa lattialla lojuvan kangaskassin viereen ja kääntyi.

– Kukas halvattu se sinä olet? tämä kysyi otsa rypyssä.

– Hirvikallio, talonnurkalta poimimaansa lapiota pitelevä Harri sanoi. – Turun rikospoliisista.

Nikanderin epäilevä katse mittaili ovensuussa seisovaa päästä jalkoihin. Mies kallisti kasvojaan.

– Oletko vakavissasi? Että ihan rikospoliisista?

– Sataprosenttisesti, Harri nyökkäsi. – Voin näyttää virkamerkin, jos käyttäydyt siivosti, Harri jatkoi ja laski lapion ovenpieleen nojalleen.

Lompakko löytyi tutulta paikalta reisitaskusta.

Nikander otti askeleen kohti.

– Nyt muistankin. Taidettiin nähdä jokin aika sitten rannassa.

– Pysy aloillasi! Harri komensi ja uhkasi tarttua lapioon.

Nikanderin liike pysähtyi ja mies nosti kämmenensä toppuuttelevasti. Etäisyys jäi neljään metriin, Harri arvioi. Sitä oli riittävästi, jotta hän ehtisi reagoida mahdolliseen päällekarkaukseen. Harri kaivoi virkamerkkinsä esiin, uskaltautui ottamaan askeleen lähemmäs ja näytti lätkää Nikanderille.

– Onko se aito? Tämä kysyi silmät sirrillään.

– On, Harri vakuutti ja peruutti takaisin kynnykselle. Hän työnsi merkin paikalleen ja pudotti lompakon taskuun. Otti samalla puhelimensa ja palautti sen äänet toimintaan, kaiken varalta.

– Kerrankin, tilan perältä kuului, ja Harri katsoi Nikanderiin. Outoa tai ei, mies näytti helpottuneelta.

– Kerrankin mitä?

– Kerrankin jepari sattuu paikalle, kun sille on oikeasti tarvetta, Nikander puuskahti.

– Mitä tarkoitat?

– Pistelee niin vihaksi, ettei mitään rajaa. Palasin hetki sitten kotiin, Nikander sanoi siilitukkaansa pyyhkäisten.

– Käväisin serkkupojan kanssa Paraisilla ja, kuten itsekin näit, poikkesin rannassa kahvilla. Huomasin kotiin talsittuani pakun kadonneen.

– Pakettiautosi? Harri toisti kysyvästi.

– Niin, Nikander nyökkäsi silmin nähden sydämistyneenä.

– Joku on keikannut Hiacen, kun olin aamupäivän poissa kotoa. Toivottavasti tulit kertomaan, että se on löydetty.

Näinköhän Nikanderin puheisiin oli luottaminen, Harri epäili.

– En tullut puhumaan autosta. Etsin kahta kolmetoistavuotiasta tyttöä, toinen heistä sattuu olemaan tyttäreni. Jos näit rannassa minut ja seurueemme, näit takuulla tytötkin.

Nikanderin ilme paljasti, että niin oli päässyt käymään. Miehen kasvoille levinnyt hymy inhotti Harria.

– Huomasin toki. Nättejä likkoja, tämä sanoi, ja Harri tarttui taas vaistomaisesti lapionvarteen.

– Kerroit etsiväsi heitä, Nikander jatkoi. – He ovat siis kadonneet, sitäkö tahdot sanoa?

– Näin ravintolan valvontakameratallenteesta autosi ja sen, kuinka heidät siepattiin. Nyt haluan heidät takaisin.

Nikander hieraisi nenäänsä. Mitäköhän mies juoni?

– Ja yhdistit heti minut tapahtuneeseen, niinkö?

Harrin leukaperissä aaltoili. Mitä peliä Nikander oikein pelasi? Tämä nojasi takanaan seisovaan työtasoon ja ravisti päätään.

– Voihan helvetti…, mies tuhahti sarkastisesti.

– Pesäpallomaila ja kirves, Harri sanoi.

– Missä ajattelit käyttää niitä?

Nikander risti käsivarret rinnalleen. Ilme oli päättäväinen.

– Hiacen vieminen otti kupoliin. Ehdin soittaa serkkupojan hätiin. Hän asuu tässä lähistöllä ja omistaa auton. Nauvo on pieni paikka. Ajattelin, että etsimme pakun ja sen tyypin käsiimme.

– Tyypin? Harri sanoi.

– Sen, joka keikkasi Hiacen, kuka ikinä onkaan. Vaikka kärry on vanha, oikeastaan pelkkä romu, sillä sattuu olemaan tunnearvoa.

Nikanderin horinat eivät vakuuttaneet Harria.

– Väitätkö, ettet tiedä tytöistä ja heidän katoamisestaan mitään?

Nikander vastasi virneellä, jonka sävystä Harri ei voinut sanoa pitävänsä.

– Kuinka tyhmäksi minua luulet? tämä kysyi.

Kysymys, johon Harri ei kokenut pienintäkään tarvetta vastata.

Nikander odotti aikansa. Ja kumartui. Liike sai Harrin valpastumaan. Nikander nosti housunpunttiaan. Nilkkaa koristi seurantapanta. Mies tapitti ovella seisovaan Harriin niska kenossa.

– Vapauduin viikko sitten linnasta. Jokaista askeltani seurataan arjet ja pyhät. Kuvitteletko, että hairahtuisin muutaman pikkulikan tähden takaisin kaltereiden taakse?

Juuri niin Harri oli ennättänyt kuvitella.

–Älä hyvä mies unta näe, Nikander tuhahti ja kääräisi lahkeen alas.

Samassa ulkoa kuului auton ääni. Joku taisi kurvata pihaan.

– Sen täytyy olla Lasse, Nikander totesi.

Harri kohotti kysyvästi kulmiaan.

– Serkkupoika, Nikander selvensi.

– Sama tyyppi, jolta pyysin apua pakun löytääkseni.

Harri peruutti kynnykseltä ja näki vanhan Ford Sierran pysähtyvän heinien koristamalle pihatielle.

– Viininpunainen Sierra, vai mitä? Nikander kuului kysyvän. – Tunnistan äänestä. Pakoputki on poikki.

Harri näki lippalakilla sonnustautuneen partaniekan nousevan autosta.

– Harri Hirvikallio Turun rikospoliisista, Harri huudahti ja mies seisahtui muutaman metrin päähän autosta.

– Missä Tuure on? tämä halusi kuulla.

– Vajassa, Harri vastasi. – Pysyttele sinä auton luona.

Lasseksi kutsuttu palasi autolleen ja nojasi sen kolhiintuneeseen lokasuojaan.

– Puhutteko Hiacesta? Joko se löytyi?

– Ei, Harri kielsi ja palautti huomionsa Nikanderiin. Hän tunsi joutuneensa kahden tulen väliin.

– Noh, mitä tehdään? Nikander kysyi. – Seisoskellaanko edelleen tumput suorina vai…?

Lause keskeytyi puhelimen soimiseen. Harri etsi kännykän käteensä, vilkaisi paikalle saapuneeseen mieheen ja tästä aloilleen jäätyneeseen Nikanderiin. Huomio käväisi puhelimen näytöllä.

– Odottakaa, kun vastaan puhelimeen, Harri komensi soittajan nimen nähtyään. Luuri nousi korvalle.

– Kerro, Harri pyysi.

Olavi Aho selvitteli kurkkuaan.

– Meillä oli onnea matkassa, Harri. Nauvossa sattui olemaan yksi partio paikalla. Heidät hälytettiin hetki sitten Vikomin marinaan. Nikanderin auto on löytynyt.

– Autosi on löytynyt, Harri toisti luurin ohi ja Nikander havahtui aloiltaan.

– Mitä helvettiä? tämä henkäisi.

– Kenelle sinä puhut? Olkku kuului kysyvän.

– Nikanderille, Harri vastasi. – Hän seisoo edessäni. Missä kyseinen Vikomin marina sijaitsee?

– Ernholmintiellä, lähemmäs siirtynyt Nikander supatti sivusta.

– Onko Nikander tosiaan siinä? Olkun ääni ihmetteli.

– On. Puhuttiin juuri tytöistä ja siitä, minne…, Harri ennätti sanoa.

– Kerro Nikanderille, että hänen autonsa palaa parhaillaan poroksi. Meidän onneksemme auto vaikuttaa tyhjältä, toivon mukaan palokunta ehtii kohta paikalle. Luuletko, että Nikander on syypää tyttöjen katoamiseen?

"Autosi on löydetty. Se palaa parhaillaan jossain Vikomin marinassa."

Harri vilkaisi vierelleen. Autonsa perään haikaileva Nikander – ihme kyllä – vaikutti syyttömältä.

– Ei, en usko, Harri vastasi.

– Mitäs hittoa tässä on nyt meneillään? Nikander kummasteli.

– Odota, tyttöjen kohtalosta hetki hetkeltä enemmän huolestuva Harri pyysi ja puhui taas kännykkään.

– Menen käymään paikan päällä. Partio on siis edelleen siellä?

– Niin annoin itselleni kertoa, Olkku vahvisti.

– Palaa asiaan, kun olet päässyt palopaikalle. Nauvoon suuntaa tällä hetkellä kolme lisäpartiota ja yksi poliisivene avuksi. Yhdellä partioista on koira mukanaan, siitä saattaa olla tyttöjen etsinnässä hyötyä.

Harri kuittasi kuulemansa, lopetti puhelun ja kohtasi Nikanderin kysyvän katseen.

– Mikä on homman nimi? tämä kysyi malttamattomana.

– Autosi on löydetty. Se palaa parhaillaan jossain Vikomin marinassa. Tunnetko paikan?

– Voihan perkele, Nikander kirota pärähti.

– Kuulitko, Lasse? hän huikkasi auton viereen jääneelle.

– Hiace on löytynyt, joku pöljä on päättänyt polttaa se Vikomissa.

– Eli lähdetään sinne, niinkö? autoonsa nojaillut kuului kysyvän, kun Nikander kiirehti jo takaisin vajaan kättä pidempää noutaakseen.

– Unohda puukot ja puntarit, Nikander, siellä on poliisipartio jo paikalla, Harri sanoi tämän perään. – Menkää te edeltä, kun tunnette tien. Minä seuraan Vespalla perässä.

Kolmikko löysi viidessä minuutissa tiensä perille. Harri riisui kypärän ja tarkisti puhelimensa. Uusia soittoja tai viestejä ei ollut saapunut, se oli toivottavasti hyvä merkki.

Hän kuuli serkkunsa autosta nousseen Nikanderin kiroavan sydämensä kyllyydestä ja nosti katseensa kännykästä. Pakettiauto puski mustanharmaata savua liekkien lyödessä metrien korkeuteen.

Harri näki maijalla saapuneen poliisipartion ja kaksi työhaalareihin sonnustautunutta miestä matkan päässä palavasta autosta. Toinen haalarimiehistä piteli vaahtosammutinta. Liekkien runtelema Hiace paukkui ja rätisi uhkaavasti. Paikalle kiiruhtanut Harri esitteli itsensä ja asiansa.

– Onnistuttiin siirtämään sitä loitommalle venehallista, toinen poliiseista totesi. – Vältyttiin onneksi suuremmalta katastrofilta.

Katastrofin suuruudesta voitiin olla montaa mieltä, tyttöjen perään haikaileva Harri ajatteli.

– Meidän sammutusyrityksistä ei vaan ollut mihinkään, vaahtosammutinta pitelevä haalariasuinen sanoi. – Palokunnan pitäisi saapua hetkenä minä hyvänsä.

– Näkikö kukaan auton kyydissä matkanneita? Harri kiirehti tiedustelemaan. – Erityisesti kahta teini-ikäistä tyttöä?

– Ehdittiin jo kysäistä sitä, toinen poliiseista valaisi.

– Huonolla menestyksellä, pahaa pelkään.

– Oltiin hallissa hommissa eikä nähty mitään sen kummempaa, haalarityypeistä nuorempi sanoi. – Havahduttiin palon ääniin ja tultiin ulos katsomaan. Ei täällä mitään tyttöjä näkynyt.

Harri vilkaisi etäämmällä seisovaan Nikanderiin. Palavaa autoaan sureva mies näytti murtuneelta.

– Oliko niin, että toinen kadonneista on sinun tyttäresi? poliiseista rotevampi kysyi.

– Pitää paikkansa, Harri vahvisti vaitonaisesti. – Julia Hirvikallio. Ettekö tosiaan nähneet auton saapumista, ketään sen kimpussa tai ympärillä?

Sammutinta pitelevä pudisti päätään.

– Rälläköitiin yhden purjeveneen köliä maalauskuntoon, ei siinä ollut aikaa ulos vilkuilla.

– Kävin hakemassa kupin kahvia, toinen miehistä selosti. – Satuin kuulemaan jumalattoman humahduksen ja tulin ulos katsomaan. Tunnistin kyllä auton, mies jatkoi ja katsahti matkan päässä noituvaan Nikanderiin. – Se on hänen Hiacensa, vai mitä?

Harri nyökkäsi hiljaisen vastauksen. Minne ihmeeseen sieppaaja ja tytöt olivat voineet kadota? Palavan auton sisältä kuului kumea paukahdus, ja viisikko katsoi parhaaksi siirtyä loitommas.

– Keitä ne kadonneet ovat? sammutinta roikottava kysyi.

– Äsken mainitsemani Julia Hirvikallio ja Roosa Brunner. Tytöt ovat kolmentoista ja katosivat vierasvenesatamasta puoliltapäivin. Saimme sen käsityksen, että heidät kuljetettiin pois nimenomaan tuolla autolla.

Haalarimiehille tieto tuli yllätyksenä, sen näki näiden kasvoilta.

– No johan on…, vanhempi miehistä päivitteli.

– Hetkinen, nuorempi sanoi leukaansa hieroen, – ellei sitten…, tämä jatkoi mietteliäänä ja katsahti Harrin ohi rantaan.

– Ellei mitä? Harri kiirehti kysymään.

– Panin töihin tullessa vieraan veneen merkille, mies muisteli palauttaen huomionsa työkaveriin. – Muistatko, taisin mainitakin siitä? Yamarin Big Ride, semmoinen oli ilmestynyt yön aikana tuonne pikkulaituriin toisen veneenomistajan varaamalle paikalle. Nyt paatti näyttää olevan poissa. Yhdelläkään paikallisella ei ole tässä satamassa samanlaista venettä, ei ainakaan minun tietääkseni.

– Totta, toinen haalarimiehistä komppasi, laski sammuttimen käsistään ja katsoi liekehtivää autoa.

– Palokunta saisi jo tulla.

Pakettiauton kohtalo ei kiinnostanut Harria.

– Yamarin, niinkö? hän sanoi. – Millaisesta veneestä tässä puhutaan?

– Big Ride 600. Valkoinen vene ja musta kylkiraita. Tuulilasi, pieni keulahytti ja suuri kone. 150 heppaa, jos oikein muistan. Semmoinen yhdistelmä kulkee helposti yli viisikymmentä solmua.

Harri jäi miettimään kuulemaansa. Olivatko tytöt ja sieppaaja häipyneet täältä veneellä?

– Ettekä tunne ketään, kenelle se olisi kuulunut?

Miehen pudistelivat tietämättöminä päitään.

Jos tytöt oli viety merelle, etsintätehtävä oli muodostumassa entistä hankalammaksi, Harri ajatteli murheissaan. Hän päätti tarkistaa puhelimensa uudelleen ja huomasi kaikessa kiireessä vastaamatta jääneen puhelun. Tim, Harri ajatteli, tämä oli lähettänyt näemmä viestinkin.

Palaa viipymättä veneelle, Harri, Tim kirjoitti. Saimme sieppaajalta uuden viestin, meidän on lähdettävä liikkeelle välittömästi.

Kommentoi »