Musiikkiteatteri Kapsäkin Murha kahdelle kuuluu niihin esityksiin, joissa tahti vain kiihtyy loppua kohti. Vaikka kyseessä on murhamysteeri, pian ollaan jo melkein screwball-komediaosastolla.
Kaikki alkaa menestyneen kirjailijan Arthur Whitneyn yllätysjuhlista. Ne osoittautuvat todella yllättäviksi, sillä Whitney ammutaan heti aluksi kotiovellaan. Paikalle ei ensi hätään saada yhtäkään etsivää, mutta paikallispoliisi Marcus Moscowicz (Joel Mäkinen) näkee tilaisuutensa koittaneen. Jos hän ratkaisee murhan ennen kuin etsivä ehtii paikalle, hänet ehkä vihdoin ylennetään.
Vastaansa Moscowicz saa sekalaisen joukon Whitneyn sukua ja lähipiiriä, joilla kaikilla tuntuu olevan syy kantaa kirjailijalle kaunaa.
Juha Pulli huhkii näytelmässä Kiviä taskussa -henkisesti kymmenkunta roolia ja vaihtaa toiseen sekunnin murto-osassa niin, että katsojallekin tulee jo hiki. Kertoo hyvästä suunnittelusta ja näyttelijän osaamisesta, että hahmot ovat välittömästi tunnistettavissa, vaikka vain osan rakentamisessa käytetään apukeinoja, kuten silmälaseja tai lippistä.
Esityksessä viehättää sekoitus intiimiä pienimuotoisuutta ja räiskähtelevää näyttävyyttä. Alku on hieman hidastempoinen, mutta sitten alkaa tapahtua. Vauhtiin päästyään näyttelijät laajentavat esitystä lavalta katsomoon, ja tahti on niin hurja, että hetkittäin tuntuu, kuin mukana olisi kahden sijaan useampikin esiintyjä.
Kaiken sinkoilun ohessa tietysti myös lauletaan ja soitetaan pianoa, sillä kyseessä on paitsi murhamysteeri ja kreisikomedia, myös musikaali. Katsomossa tekeekin välillä mieli nostaa hattua esiintyjille, jotka jotenkin onnistuvat pitämään koko homman – ja itsensä – kasassa!
Kellen Blairin ja Joe Kinosianin off-Broadway-musikaali nähdään ja kuullaan nyt Hanna Kailan suomentamana. Parhaimmillaan suomennos on lopun duetossa, jota on vaikea kuunnella nauramatta. Ohjaajana debytoi Chris Whittaker, joka on aiemmin luonut uraa koreografina muun muassa Tampereen Teatterin Anastasia-musikaalissa.
Murha kahdelle on Kapsäkin ja Turun Linnateatterin yhteistuotanto. Esitys pyörii loppuvuoden Kapsäkissä Helsingissä ja siirtyy keväällä 2024 Linnateatteriin.
Juttua muokattu 10.11.2023 kello 8:08: Lisätty tieto, että musikaali on yhteistuotanto.