Profiili ja asetukset
Tili
Hallinnoi tiliä
Kirjaudu ulos
10 kohua

Muistatko nämä poliitikkojen alkoholikohut? Listasimme 10 mieleenpainuvinta

Sari Multalan esiintyminen päihtyneenä Ruisrock-festivaaleilta julkaistulla videolla, sai aikaan valtavan määrän otsikoita. Mutta poliitikkojen alkoholikohuja on syntynyt useasti ennenkin. Tässä niistä kymmenen.

1. Sanna Marinin bilekohu

Entisen pääministeri Sanna Marinin illanvietosta vuotaneet bilevideot aiheuttivat kohun vuonna 2022. Marin vietti iltaa yksityisasunnolla julkisuudesta tuttujen henkilöiden kanssa. Yksityiselle sosiaalisen median tilille julkaistut videot vuosivat kuitenkin julkisuuteen.

Marin myönsi, että hän oli "tanssinut, laulanut, juhlinut ja tehnyt täysin laillisia asioita". Videolla kuultu ilmaus "jauhojengi" johti siihen, että Marin kävi myöhemmin huumetesteissä, jotka osoittautuivat negatiivisiksi.

2. Mika Lintilän puhe eduskunnassa

Entinen elinkeinoministeri Mika Lintilä piti puhetta Paikallisvoiman kymmenvuotisjuhlaseminaarissa vuonna 2022. Ylen tietojen mukaan Lintilä oli esiintynyt tilanteessa humalassa.

Myöhemmin kävi ilmi, että saman päivän aamuna ministerin sihteerin luottokortilla oli ostettu Alkosta kaksi pulloa kuohuviiniä ja konjakki.

3. Sari Multala Ruisrockissa

Vuoden 2025 Ruisrock-festivaaleilta levinneellä videolla ympäristö- ja ilmastoministeri Sari Multala esiintyy Petteri Orpon ja JVG:stä tutun VilleGallen kanssa. Mediassa Multalan kuntoa ihmeteltiin useissa otsikoissa.

Myöhemmin Multala myönsi Iltalehdelle olleensa festivaaleilla humalassa ja pahoitteli tilannetta.

4. Timo Vornasen ammuskelu

Vuonna 2024 Perussuomalaisten kansanedustaja Timo Vornanen ampui käsiaseella Helsingin keskustassa Ravintola Ihkun edessä. Vornanen oli sanojensa mukaan kokenut uhkaa, mutta ei tähdännyt aseella ihmisiä. Tutkinnanjohtaja kertoi Vornasen esiintyneen päihtyneenä ravintolassa, ase mukanaan.

5. Paavo Arhinmäki Sotshin kisoissa

2014 silloinen urheiluministeri Paavo Arhinmäki osallistui Leijonien pronssijuhliin Sotshissa. Yle Urheilu kertoi seuraavana päivänä ministerin olleen huomiota herättävässä humalassa ja hänen kerrottiin sammuneen pöytään. Hän myönsi Leijona-pelaajien auttaneen hänet hotellihuoneeseensa.

Useita vuosia myöhemmin Arhinmäki julkaisi humoristisen päivityksen Facebook-tilillään, jossa hän kertoi sammumisen syyksi hänellä todetun uniapnean.

6. Tomi Immonen Finnairin lennolla

Ensimmäisen kauden perussuomalaisten kansanedustaja Tomi Immonen aiheutti välikohtauksen Finnairin lennolla Bangkokiin tammikuussa 2025. Koneen henkilökunta ilmoitti poliisille häiriötä aiheuttavasta henkilöstä, joka ei pyynnöistä huolimatta suostunut poistumaan koneesta.

Pian poliisipartio saapui paikalle ja poisti Immosen koneesta.

7. Teuvo Hakkaraisen tuomio

Perussuomalaisten entinen kansanedustaja Teuvo Hakkarainen suuteli humalassa väkisin kokoomuksen kansanedustaja Veera Ruohoa eduskunnan kuppilassa 2018. Hakkarainen sai rangaistuksen teostaan, mutta tuomiota korotettiin myöhemmin 45 päiväsakosta 80 päiväsakkoon.

8. Sampsa Kataja eduskunnassa

Silloinen kokoomuksen kansanedustaja Sampsa Kataja esiintyi eduskunnan täysistunnossa selvässä humalassa joulukuussa 2011. Iltalehden mukaan kansanedustajan puhe sammalsi niin paljon, ettei siitä saanut selvää. Tapahtuneen jälkeen Kataja kertoi lopettavansa alkoholinkäytön.

Kataja esiintyi päihtyneenä ja aiheutti häiriötä kuitenkin myös vuonna 2023 Länsi-Suomen maakuntaliiton yhteismatkalla Brysselissä.

9. Pirkko Mattila ja Katja Hänninen illallisella

Perussuomalaisten kansanedustaja Pirkko Mattila ja vasemmistoliiton Katja Hänninen joutuivat Ruotsin vierailun jälkeen puhemies Maria Lohelan nuhdeltaviksi. Mattila ja Hänninen olivat llta-Sanomien mukaan esiintyneet Ruotsin eduskunnan puhemiehen Urban Ahlinin tarjoamalla juhlaillallisella ilmiselvässä humalassa.

Naiset olivat poistuneet illalliselta vessaan ja heidän peräänsä oli lähtenyt suomalainen virkamies. Mattila ja Hänninen enää palanneet illalliselle.

10. Antero Kekkosen rattijuopumus

Vuonna 2004 silloinen kansanedustaja Antero Kekkonen ajoi humalassa Helsingin Mannerheimintietä ja törmäsi liikennevaloissa edessä olevan auton perään.

Hänet tuomittiin rattijuopumuksesta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja liikennerikkomuksesta 60 päiväsakkoon, eli maksamaan 3660 euroa.

Seuraa Apu360:n WhatsApp-kanavaa

Koska jokaisella tarinalla on merkitystä.

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirje tästä

Tulossa vain kiinnostavia, hauskoja ja tärkeitä viestejä.

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt