MTV:n uutisankkuri Shahin Doagu on aina ollut rohkea: ”Keskisuomalaisen Erkki Laatikainen sanoi, ettei kukaan ollut ennen hakenut tällä tavalla töihin”

Artikkelin kuunneltava versio on tehty tekoälyn avulla. Anna palautetta audiosta sähköpostilla apu360@a-lehdet.fi tai tekstin lopussa olevalla lomakkeella.

Lunta kaikkialla. Kylmää ja pimeää. Niitä Shahin Doagu muistaa ensimmäiseksi ihmetelleensä. Viisivuotias Shahin oli saapunut Suomeen perheensä kanssa talvella 1990. He olivat Iranin kurdeja – vähemmistöä, jonka oikeuksia oli rajoitettu vuosikymmenten ajan.

Perhe asettui aluksi Hämeenlinnaan, mutta jo vuoden kuluttua edessä oli muutto Jyväskylään.

Shahinille kaikki oli uutta ja hämmentävää. Esikoulussa hän yritti selittää asioita käsillään, kun muuta yhteistä kieltä ei ollut.

– Moni on kysynyt, mitä kaikkea muistan lapsuudestani. Totta puhuen en paljoakaan. Olen jälkeenpäin ajatellut, ehkä se johtuu siitä, että niihin vuosiin liittyi niin paljon vaikeutta.

1990-luvun alun Suomi oli monella tavalla sulkeutuneempi ja yksikulttuurisempi paikka kuin se maa, jossa elämme nykyisin.

Siksi voisi helposti kuvitella, että Jyväskylän kaltaisessa pikkukaupungissa ennakkoluulot vierasmaalaisia kohtaan olisivat olleet syvällä.

Doagun, 41, mukaan näin ei ollut. Suhtautuminen ulkomaalaisiin ei ollut hänen mielestään kielteistä, vaan pikemminkin hämmästelevää ja vilpittömän uteliasta.

Jos ennakkoluuloja olikin, niitä ei hänen mukaansa tuotu herkästi esille. Doagu ei muista koskaan kokeneensa rasismia tai syrjintää taustansa takia.

Asian ääneen toteaminen tuntuu hänestä miltei pahalta. Doagu sanoo tiedostavansa, että monella maahanmuuttajataustaisella ihmisellä on ollut huomattavasti vaikeampaa.

– Olen saanut heiltä vähän sellaisiakin kommentteja, että miksi sä tuollaista sanot, että eihän se ole koko kuva asiassa. Eikä se tietysti olekaan.

Doagu pohtii, että hänen kohdallaan tilannetta on helpottanut se, että hän on nainen sekä se, ettei hän ihonvärinsä puolesta erotu kovin selvästi kantaväestöstä. Kaikkein tärkein tekijä on kuitenkin kielitaito. Doagu sanoo oppineensa suomen kielen nopeasti jo pikkutyttönä ja puhuneensa aina hyvää ja huoliteltua suomea.

Hän arvelee, että sopeutumista helpotti myös se, että perheen ystävä- ja lähipiiri koostui alusta asti pääosin suomalaisista. Iranilaisten ja kurditaustaisten perheiden kanssa he olivat vain vähän tekemisissä.

Tilastojen perusteella Suomi näyttäytyy yhtenä Euroopan rasistisimmista maista. Moni on myös haastanut tätä näkemystä.

Esimerkiksi mediapersoona Arman Alizad – iranilaistaustainen hänkin – on todennut, että on pitkälti maahanmuuttajasta itsestään kiinni, haluaako hän sopeutua suomalaiseen yhteiskuntaan.

Samansuuntaisesti ajattelee myös Doagu.

– Munkin mielestä Suomi on valtavan hyvä paikka elää ja täällä jokaisella on mahdollisuus menestyä, jos vain viitsii nähdä vaivaa. Kyllä munkin on pitänyt osoittaa osaamiseni todella kovalla työllä.

Doagu sanoo pohtineensa omaa identiteettiään paljon elämänsä aikana. Kahden kulttuurin välissä kasvava joutuu usein etsimään paikkaansa tavallista enemmän.

– Kyllä se on vaatinut tosi paljon ajatustyötä ja muutaman kompastumisenkin. Nuorena olin välillä todella hukassa itseni kanssa, hän sanoo.

Doagun mukaan hänen vanhempansa olivat huomattavasti liberaalimpia kuin monissa muissa maahanmuuttajaperheissä. Silti ristiriitoja kodin ja suomalaisen yhteiskunnan välillä syntyi väistämättä. Kasvatus oli suomalaisiin kavereihin verrattuna tiukkaa: alkoholi oli ehdoton ei ja kotiintuloajat huomattavasti aikaisemmat.

Doagu naurahtaa. Kyllä hänelläkin oli teininä oma kapinavaiheensa. Suhde vanhempiin pysyi kuitenkin aina kunnioittavana.

Hän muistaa seuranneensa silmät pyöreinä, miten ystävät väittelivät vanhempiensa kanssa. Hänelle itselleen ei olisi tullut mieleenkään haastaa isän ja äidin mielipiteitä.

– Kiinnitän edelleen huomiota siihen, millä tavalla ystäväni puhuvat vanhemmilleen. Että annetaan vain palaa. Se tuntuu omaan korvaan hurjalta. Ajattelen, että vaikka olisit eri mieltä, he ovat silti vanhempiasi.

Doagu on elänyt valtaosan elämästään Suomessa. Siinä ajassa hän ajattelee suomalaistuneensa. Tänne hänen sydämensä kuuluu. Samaan aikaan hän tuntee olevansa vahvasti myös maahanmuuttajataustainen ihminen.

– Mä olen kuitenkin juuriltani Iranin kurdi ja sellaisena myös pysyn hautaan asti. Ei se lähde musta millään, eikä pitäisikään lähteä.

Kulttuuritausta näkyy ennen kaikkea kielessä ja tavoissa. Perheen kesken syödään kurdilaista ruokaa ja puhutaan kurdia – asia, jota Doagu nuorempana häpesi, mutta josta hän on nykyisin pelkästään ylpeä.

Kurdikulttuuriin kuuluu vahva perhekeskeisyys: yhteyttä pidetään tiiviisti ja elämän eri vaiheet – niin ilot kuin surutkin – jaetaan yhdessä.

Eräs merkityksellinen hetki on kevätpäiväntasaukseen maaliskuussa ajoittuva uudenvuodenjuhla Newroz, jota vietetään monien Lähi-idän kansojen keskuudessa. Tunnelma on kevään odotusta täynnä.

Tie toimittajaksi ei ollut suoraviivainen. Lukion jälkeen Doagu haki opiskelemaan psykologiaa, mutta kun yliopiston ovet eivät auenneet, hän suuntasi Tampereelle opiskelemaan liiketaloutta. Pian kuitenkin selvisi, ettei ala ollut häntä varten.

Silloin hän muisti keskustelun, jonka oli käynyt autossa isänsä kanssa. Isä oli kysynyt, voisiko journalismi olla hänen juttunsa.

Ajatus jäi itämään. Doagu pohti, että kirjoittaminen oli kyllä aina kiehtonut häntä, samoin yhteiskunnalliset aiheet. Ainakin hän voisi kokeilla.

Doagu soitti Keskisuomalaisen päätoimittajan Erkki Laatikaisen sihteerille ja pyysi päästä tapaamiseen. Muutamaa päivää myöhemmin hän istui Laatikaisen työhuoneessa, esitteli itsensä ja kertoi olevansa kiinnostunut toimittajan töistä.

– Erkki katsoi minua pitkään ja sanoi, ettei kukaan ollut hänen uransa aikana hakenut tällä tavalla töihin. Että kai hänen on annettava minulle mahdollisuus, Doagu muistelee.

Työ vei heti mukanaan. Hän aloitti kesätoimittajana, teki töitä kotimaan-, verkko- ja taloustoimituksessa ja viihtyi talossa seuraavat kymmenen vuotta.

Toimittajan ammatissa kiehtovinta on hänen mukaansa aina ollut erilaisten ihmisten kohtaaminen. Hänestä on tärkeää, että kaikenlaiset äänet saadaan kuuluviin.

Vaikuttiko maahanmuuttotausta ammatinvalintaan?

– Aivan varmasti. Olen katsellut elämää vähän erilaisesta kulmasta kuin useimmat suomalaiset. Tulen vähävaraisesta perheestä, eivätkä kaikki elämän mahdollisuudet olleet saatavilla nuorena. En todellakaan syntynyt hopealusikka suussa.

Uusi vaihe Doagun elämässä alkoi vuonna 2019, kun hän siirtyi lehtimaailmasta MTV:n vastaperustettuun live-toimitukseen. Jo seuraavana vuonna hän joutui yllättävään tilanteeseen. Oli uudenvuodenpäivä 2020. Doagu oli lopettelemassa työvuoroaan, kun uutispäällikkö ilmoitti uutisankkuri Maija Lehmusvirran sairastuneen. Haluaisiko Doagu hypätä tilalle?

– Ehdin ehkä sekunnin sadasosan miettiä, kunnes sanoin, että totta kai tulen. Mutta olihan se hurja paikka. Maskeeraajakin sanoi, että olin aivan punainen, hän naurahtaa.

Nyt reilu viisi vuotta myöhemmin suoria uutislähetyksiä on takana satoja. Näkyvällä paikalla työskentely on tehnyt Doagusta yhden Maikkarin suosituimmista tv-kasvoista ja kiinnostavan julkisuudenhenkilön.

Silti hän on suostunut haastateltavaksi vain harvoin. Viime aikoina häneltä on usein pyydetty kommentteja esimerkiksi Iranin iskuista ja siitä, miltä tapahtumat tuntuvat hänen taustallaan. Näihin pyyntöihin hän on vastannut kohteliaasti ei.

Kyse ei hänen mukaansa ole siitä, etteikö hänellä olisi mielipidettä, vaan siitä, ettei uutisankkurin rooliin kuulu ottaa yhteiskunnallista kantaa.

– Joudun toimittajana ja juontajana käsittelemään näitä samoja aiheita ja tekemään niistä juttuja. Haluan piilottaa oman taustani mahdollisimman hyvin, jotta ei olisi pienintäkään mahdollisuutta väittää minua puolueelliseksi.

Haastattelu on päättymässä. Doagu pyyhkäisee silmäkulmiaan ja naurahtaa.

– En edes tiedä, miksi tämä nostaa minulla niin voimakkaasti tunteita pintaan.

Ainakin matka nykypisteeseen on ollut pitkä. Doagu on Suomen ensimmäinen vakituinen ulkomaalaistaustainen uutisankkuri. Samalla hän on monelle maahanmuuttajataustaiselle nuorelle tärkeä esikuva. Sellainen Doagu sanoo olevansa enemmän kuin mielellään.

Hänen mielestään innostavia roolimalleja tarvitaan, sillä ne osoittavat, että mahdottomiltakin kuulostavat unelmat voivat muuttua todeksi.

Hän ajattelee sitä viisivuotiasta pikkutyttöä, joka ihmetteli lunta ja haki sanoja käsillään – ja nyt se tyttö kertoo maailman tapahtumista suomalaisille uutisankkurin pöydän takaa.

Epätodennäköistä? Ehkä. Mutta silti totta.