Eeva

Montenegro - Satumainen maisema pysäyttää ajan

Montenegro - Satumainen maisema pysäyttää ajan
On kuin jättimäinen käsi olisi tarttunut Montenegroon ja rutistanut sen kasaan, kiemurtelevaksi rantaviivaksi ja kumpuileviksi vuorenhuipuiksi. Niiden poimuihin on jäänyt keskiaikaisia kaupunkeja, turkooseja aaltoja ja ikiaikaisia ruokaperinteitä.
Kuvat iStock, Alex Campion

Montenegrossa autoillessa kohtaa harvoin suoraa kohtaa. Välillä tie myötäilee rantapenkerettä, välillä piirtää jyrkkiä neulansilmiä ylös vuorenrinnettä.

Rantatien toisella puolen Adrianmeri hohtaa utuisen sinisenä, toisella puolen kohoavat vuorijättiläiset, joiden varpaissa kyyristelevät muurien suojelemat kaupungit ja niiden oranssit tiilikatot.

Pinta-alaltaan Montenegro on vain Etelä-Pohjanmaan kokoinen. Lakeutta riittää kuitenkin vain ohut kaistale rannikolla: runsaat puolet pinta-alasta kohoaa yli kilometrin korkeuteen merenpinnasta.

Maa on niin pieni, että moni matkailija ohittaa sen. He jäävät pohjoisnaapuriin Kroatiaan, vaikka Dubrovnikin muureilta on Montenegroon alle tunnin ajomatka.

Hintataso on hyvä syy ylittää raja. Montenegron puolella Herceg Novissa majoitus maksaa noin puolet Dubrovnikin hinnoista, ja kaupungin rantakadulla syö kolmen ruokalajin lounaan kuudella eurolla.

Sitä paitsi Herceg Novin vanhassakaupungissa on puolilta päivin hämmästyttävän hiljaista.

”Ehkä se johtuu portaista”, arvelee opas Sandra Požgaj.

On sanottu, että kaupungissa on satatuhatta porrasta, ja juuri ne tekevät siitä ainutlaatuisen. Kadut nousevat ja laskevat, luikertelevat ja piiloutuvat. Portaita varjostavat muratit, ruusut ja viiniköynnökset.

Merestä kohoavaan rinteeseen rakennettu Herceg Novin kaupunki vartioi Kotorinlahtea.

Valloittajien pyörryttävä litania näkyy yhä katukuvassa: Kanli Kula eli verinen torni on ajalta, jolloin ottomaanit ryöstivät kaupungin Bosnialta. Fortica Španjola -linnoitus kaupungin huipulla muistuttaa espanjalaisten valtakaudesta.

Uudella ajalla voitokkaat venetsialaiset tuhosivat moskeijat ja rakensivat tilalle katolisia kirkkoja ja kivitaloja, joissa on somat puiset ikkunaluukut.

Seuraava historian jälki on Jugoslavian ajalta: rannikkoa pitkin kulkenut junarata purettiin 1960-luvulla, ja Herceg Noviin rakennettiin kuusi kilometriä pitkä promenadi. Entisessä asemarakennuksessa sijaitsee nyt elokuvaohjaaja Emir Kusturican hotelli ja ravintola.

Promenadi on romanttinen paikka iltakävelylle. Täällä kaupunki peittyy vehreään puistoon, johon entisaikojen merimiehet istuttivat eksoottisia tuliaisiaan.

Vesi on käden ulottuvilla, sen kuin vain jättää vaatteet rantakiville ja pulahtaa viileyteen. Uiskennellessa voi ihailla rannan linnoitusta, jossa esitetään kesäiltaisin elokuvia.

Kotorinlahdella kaupungit mahtuvat juuri ja juuri vuorten ja veden väliin. Perastin rannalta voi ihailla maiseman muotoja.

Herceg Novi vartioi pitkää ja kapeaa Kotorinlahtea, joka muinoin tunnettiin merirosvojen piilopaikkana.Nykyään suuret risteilyalukset lipuvat rauhassa lahden perimmäiseen pohjukkaan, roomalaisaikaisen Kotorin satamaan.

Vastarannan Prčanjista on hyvä tiirailla, milloin alukset lähtevät ja Kotorin kiiltäviksi kuluneilla mukulakivikaduilla ja keskiaikaisissa katedraaleissa on taas tilaa kierrellä.

Prčanjissa tunnelma on leppoisa. Koirat juoksentelevat vapaina, ja autokuskit pysähtyvät juttelemaan ikkunasta naapurille. Tiestä erkanevilla laitureilla paikalliset ja turistit paistattavat päivää sulassa sovussa ja ihailevat merta ja vuoria.

Aamulla Lovćenvuoren seinät vastarannalla hohtavat valoa ja pilvet lepäävät sen huippujen päällä. Vesi on vaalean turkoosia, maitomaista. Auringon laskiessa kallion uurteet syvenevät ja vuorten kasvot leiskuvat kuparisina. Lamput syttyvät Kotorin muureille ja Prčanjin laiturit täyttyvät onkijoista.

Historiallisissa pikkukaupungeissa on rosoista romantiikkaa.

Illallisravintoloiden ovilla tarjoilijat esittelevät kylmäaltaita, joissa meri- ja hammasahvenet, seepiat ja ravut lepäävät jääpalapedillä.

Kala tarjoillaan usein blitvan eli perunoiden ja paistetun lehtimangoldin kanssa. Meriahven on kevyttä ja pehmeää, ja maut ovat mietoja: mausteista erottuvin on rosmariini.

Listalla on tyypillisesti myös kuivattua kinkkua ja paikallista juustoa, pastaa ja risottoa, grillattua lammasta tai vasikkaa.

Tuoppi Nikšićko-olutta tai lasillinen rakija-viinaa maksa euron tai pari. Ja kun tarjoilija kantaa pöytään talon viiniä, karahvissa ei ole etikettiä: viini tulee omistajaperheen omasta tarhasta.

Prčanjissa voi kokea autenttista paikallista elämää.

Ketjuravintoloita tai tehomaatiloja ei näy missään.

”Täällä mikään ei ole muuttunut neljäänsataan vuoteen”, toteaa Jas Kalminski, joka pitää majataloa Luštican niemimaalla Kotorinlahden eteläpuolella.

Terassilla kaskaat sirittävät lähes korviahuumaavasti. Kello ei ole vielä puolta päivääkään, mutta Kalminski tuo pöytään rakijapullon – paikallista vieraanvaraisuutta.

Mies tuli 1990-luvun sotien jälkeen oppaaksi Balkanille ja päätti jäädä maan kauneuden takia.

”Montenegro on Euroopan viimeinen seikkailu.”

Helppoa asettuminen ei ollut, sillä irlantilais-puolalainen Kalminski on kahdeksan perheen asuttamassa Marovicin kylässä ainoa, jonka sukunimi ei ole Marović. Suku on asunut täällä vuosisatoja, kalastanut, puristanut oliiviöljyä ja puolustanut viljatorneja ryöstäjiltä.

Kylä onkin kuin muurien ja sokkeloiden hallitsema pieni linnoitus. Aitauksessa röhkivät mustat pitkävillaiset siat.

Rosa Marović kutsuu tutustumaan kellariinsa ja savustamoon, jossa hän kypsentää porsaanlihaa. Hänkin tuo pöytään rakijaa ja hieman suklaata. Luumuviina kihelmöi huulia.

Veslon ranta Lušticanniemellä on toistaiseksi vain paikallisten tuntema salaisuus.

Rosa Marovićin vanhemmilla oli tapana kivuta jalan Lovćenvuorelle myymään kalaa ja oliiviöljyä ja ostamaan lihaa vuoriston paimenilta.

Nyt auto kiipeää ylös asvaltoitua väylää. Sisämaahan johtavalla serpentiinitiellä on 26 neulansilmämutkaa. Kartalla syherö näyttää järjenvastaiselta, mutta vuorella on helppo ymmärtää, ettei suoraan pääse.

Joka mutkan myötä aukeaa yhä laajempi näkymä merelle ja horisontissa kohoaa yhä uusia vuorenhuippuja. Tietä reunustavat villiruusut, ja ilma viilenee.

Määränpäänä on Njegošin mausoleumi eli maan kansallissankarin, piispa, prinssi Petar II Petrović Njegošin hautamonumentti.

Tie vie vehreälle ylängölle sankarin syntymäkylään Njegušiin. Somassa kylässä voi nauttia olutta varjon alla tai ostaa savustettua kinkkua, hunajasimaa tai juustoa, joka on kuin mietoa parmesaania.

Njegoš oli kansallismielinen valtiomies, joka unelmoi toraisten vuoristoheimojen yhdistämisestä Montenegron valtioksi. Ei ole ihme, että hän halusi tulla haudatuksi Lovćenin huipulle: tuntuu kuin sieltä näkisi kerralla koko maan.

Mausoleumille johtaa 461 valkoista porrasta. Sisällä Njegošin patsas pohdiskelee kultaisen mosaiikkikupolin alla kotka harteillaan.

Monumentin takaa on kulku näköalapaikalle. Korkeus ei huimaa – pikemminkin tuntuu turvalliselta nähdä sinisiin laaksoihin ripotellut kaupungit ja alhaalla kiemurteleva vuoristotie, joka katoaa katseelta ja johdattaa uusiin laaksoihin.

Tulee mieleen Herceg Novissa asuvan tarjoilija Nemanja Vukosavljevićin lause:

”Olen asunut täällä kaksikymmentä vuotta, ja joka aamu katson maisemaa kuin ensimmäistä kertaa.” ●

Montenegron matkailukauden huippu on kesä–elokuussa

  • Montenegro on noin 600 000 asukkaan valtio Balkanilla. Se ei kuulu Euroopan unioniin, mutta siellä käytetään euroja.
  • Rannikon kaupungit sijaitsevat hyvin lähellä toisiaan. Kotorinlahden yli Kamenarista Lepetaneen kulkee lautta, joka lyhentää ajomatkaa.
  • Maassa puhutaan montenegroa, joka muistuttaa muita balkanilaisia kieliä. Englannilla pärjää hyvin.
  • Montenegro on matkailijoille turvallinen. Katurikollisuus on siellä vähäistä.
  • Autotiet turistikohteiden välillä ovat pääosin hyvässä kunnossa ja hiljattain päällystetty. Kaupungeissa tiet voivat olla kapeita, ja vuoristossa on jyrkkiä serpentiinimutkia.
  • Montenegroon tehdään valmismatkoja, mutta matkailija voi myös varata lennot Tivatiin tai Podgoricaan. Usein halvinta on lentää Kroatian Dubrovnikiin, josta on alle tunnin matka rajalle.

Juttu on julkaistu Eevassa 6/2019. Nettiversiota on muokattu.

Julkaistu: 2.5.2020
Kommentoi »