Mondon lukijan matkatarina: Avaraa luontoa safariretkellä Sri Lankalla

Olimme ystäväporukan kanssa viettämässä joululomaa Sri Lankalla, ja päätimme tehdä päiväretken mittaisen safarin Yalan kansallispuistoon. Tuo puisto on yksi maan suosituimmista, ja sitä mainostetaan mahdollisuudella nähdä vilaukselta viidakkojen sulava ja sala­peräinen saalistaja, leopardi.

Matkasimme ahtaassa minibussissa tunteja saaren kaakkoisosaan, kunnes olimme vihdoin perillä. Pian saavuttuamme Yalan suosio iski pölyisesti vasten kasvoja: joka puolella oli turistien täyttämiä jeeppejä jonottamassa sisäänpääsyä. Moni matkailija halusi ihailemaan puiston koskematonta luontoa.

Safari toden teolla yllätti meidät monella tapaa. Mielessämme oli jo etukäteen pyörinyt ennakkoluuloja ja ristiriitaisia tunteita, ja ne osoittautuivat melko paikkansa pitäviksi ja oikeutetuiksi.

Luonto tuli kansallispuistossa todella lähelle, mutta niin tulivat myös ne sata muuta jeeppiä, jotka pöllyttivät kanssamme kuoppaisten hiekkateiden tomua ilmaan.

Lounastauko oli kovin pitkä. Paussin ­kestoa selitettiin meille sillä, että puiston eläinten täytyy saada levätä.

Muulloin Sri Lankan -reissun aikana meille hyvin maittanut kasviscurry ei nyt safarilla oikein uponnut, kun mielessä pyörivät ajatukset siitä, miksi oikeastaan olimme tulleet tänne puistoon. Stressaantuivatko eläimet kävijöiden metelistä?

Parin tunnin lounaan ja levon jälkeen minibussimme jatkoi kiertelyä. Autojen kuskit huutelivat radiopuhelimiinsa uusimpia mahdollisia leopardihavaintoja. Missä havainto, siellä pian letka jeeppejä, kyydissään meitä toiveikkaita matkailijoita kamerat ojossa.

Koko homma alkoi puuduttaa. Päätimme pyytää kuskiltamme, että aloittaisimme paluumatkan jo pari tuntia sovittua aiemmin.

Puistoajelun lopulla meitä kuitenkin onnisti odottamattomalla tavalla. Kuskimme oli pyynnöstämme pysäköinyt jeeppimme suuren, laakean ruohotasangon äärelle, sillä vähän matkan päässä lekotteli suuri, täysin liikkumaton krokotiili. Se oli ilmeisesti kömpinyt läheisestä lätäköstä kuivalle maalle kuivattelemaan nahkaansa polttavassa auringonpaahteessa.

Kuinka ollakaan, yhtäkkiä huomasimme kahden sakaalin vaanivan krokotiilia eri suunnista. Viekkaan näköiset sakaalit lähestyivät hitaasti krokotiilia, joka edelleen pysyi pelipaikallaan täysin hievahtamatta.

Yksi sakaali kiersi hitaasti krokotiilin etupuolelle kuin hämätäkseen sitä, kun taas toinen jäi krokotiilin taakse väijymään. Kun krokotiili vihdoin äkkäsi eteensä hiipivän saalistajan, nappasi taakse jäänyt juonittelija sitä välittömästi voimakkaasta hännästä kiinni.

Kroko riuhtaisi itsensä irti otuksen otteesta ja puolustautui. Hyökkääjät puikkelehtivat pian pakoon. Niiden suunnitelma krokotiilimurkinasta oli ollut liian optimistinen.

Tätä luonnon järjestämää näytelmää seuratessamme unohdimme kaikki tallennusvälineet ja digitaalis-tekniset härpäkkeet. Ja hyvä niin.

Seurasimme nauliintuneina jotakin, mitä kukaan ei voinut ennalta ohjelmoida, käsikirjoittaa tai ajastaa. Hetken ajan safari Yalan kansallis­puistossa tarjosi kuin tarjosikin meille palan aitoa, avaraa luontoa.

Tapahtuiko sinulle reissussa jotain tarinan arvoista? Kirjoita siitä noin A4-arkin mittainen juttu ja lähetä teksti osoitteeseen ­mondo@a-lehdet.fi. Julkaistusta jutusta maksetaan pieni palkkio.