MM-ralli todisti, että F1-mestareihin verrattuna Kalle Rovanperä ja kumppanit ovat kovemman luokan rattimiehiä – oikeastaan heitä pitäisi kutsua lentäjiksi
Hurjinta akrobatiaa on tarjolla silloin, kun ilmalentoa seuraa Näitä taitoja ei opeta autokoulussa, vaan yrityksen ja erehdyksen kautta. Se on vähän kovempi koulu, kirjoittaa Lauri Larmela.
Kolumnin kuunneltava versio on tehty tekoälyn avulla. Anna palautetta audiosta sähköpostilla apu360@a-lehdet.fi tai tekstin lopussa olevalla lomakkeella.
Erittäin kuluneen sanonnan mukaan me suomalaiset olemme todellista rallikansaa. Ja kyllähän tuo väite pitää paikkansa. Se tuli jälleen kerran todistettua taannoisen Suomen MM-rallin aikana. Reitillä oli kansaa kuin pipoa, ja kilpailijoita kannustettiin raivokkaasti – hieno homma!
On pakko myöntää, että minäkin kuulun siihen joukkoon, jota rallikärpänen on puraissut. Olin ensi kertaa seuraamassa Suomen MM-kilpailua vuonna 1985. Tuolloin kisa tunnettiin vielä perinteikkäällä nimellä Jyväskylän Suurajot. Nyt kilpailun virallinen nimi on Secto Rally Finland. Jos joku ei sitä tiedä, niin Secto on autojen leasing-palvelua tarjoava yritys.
En enää vuosikausiin ole jaksanut vääntäytyä maastoon seuraamaan rallia. Netin kautta homma pysyy hanskassa paljon helpommin ja reaaliajassa. Joskus ammoin istuin kannon nokassa pieni radio korvallani. Näin pystyi pysymään vähän jyvällä kilpailun tapahtumista. 1980-luvulla kisattiin vielä öisin, ja kilpureita huollettiin reitiin varrella eikä missään Jyväskylän paviljongin parketeilla. Oi niitä aikoja!
40 vuotta sitten emme tietenkään yöpyneet missään hotellissa vaan autossa. Se oli aikamoista sissimeininkiä, mutta nuorena sitä jaksaa tunnetusti vaikka minkälaista resuamista.
”Jotenkin nämä taiturit vaan saavat autonsa taipumaan mutkan läpi seuraavalle suoralle – ja taas nypylle.”
Kun seurasin äskettäistä kisaa minulle tuli hakematta mieleen ruotsinkielinen termi ”Formel 1 på grus” – vapaasti käännettynä ”Sorateiden GP”. Keski-Suomessa vedettiin taas kerran aivan älyttömän kovaa. Kaikki kunnia Mika Häkkiselle ja Kimi Räikköselle, mutta kyllä Kalle Rovanperä ja kumppanit ovat näihin edellä mainittuihin F1-maailmanmestareihin verrattuina kovemman luokan rattimiehiä – tai oikeastaan näitä kuskeja pitäisi kutsua lentäjiksi.
Kun jostain nypystä vedetään täysillä yli, WRC-kilpuri alkaa ihan konkreettisesti lentää, vaikka autossa ei mitään siipiä olekaan – jos spoilerit jätetään pois laskuista. On täysin käsittämätöntä, miten hienosti nämä modernit soraraketit laskeutuvat maan pinnalle hyppyriloikkien jälkeen. Joskus alas tullaan kissamaisesti neljällä pyörällä, mutta toisinaan ensimmäinen kosketus tiehen otetaan vain yhdellä renkaalla.
Kaikkein hurjinta akrobatiaa on tarjolla silloin, kun ilmalentoa seuraa kaarre. Jotenkin nämä taiturit vaan saavat autonsa taipumaan mutkan läpi seuraavalle suoralle – ja taas nypylle. Näitä taitoja ei opeta autokoulussa, vaan yrityksen ja erehdyksen kautta oppimalla. Se on vähän kovempi koulu.
