Miten koululaiset saa lukemaan? Yhdysvalloissa osa kouluista on nyt hylännyt kirjat

The Atlanticin englanninkielisen jutun voit lukea tästä linkistä. Juttu on julkaistu alun perin 19. kesäkuuta 2024.

Hiljattain eräs vanha ystäväni alakouluajoilta juoksutti kättään kirjahyllyäni pitkin, pysähtyi ja tokaisi: ”Sinä varastit tämän.”

”Enkä varastanut!”

”Kylläpäs. Ihan varmasti varastit tämän koulusta.”

Hän veti esiin kirjan The Once and Future King ja näytti minulle kannen sisäsivua. Siinä oli leima: ”Opetuslautakunta, New Yorkin kaupunki”.

Hyvä on, minä siis varastin sen. Mutta minulla oli siihen hyvä syy. Rakastin kirjaa niin paljon, että en vain voinut palauttaa sitä koulun kirjastoon.

Muistoni alakoulusta ovat täynnä kirjoja: ilmoitustauluja, joilla seurattiin luokan lukuhaasteiden etenemistä, käsin kirjoitettuja kirja-arvosteluja, kirjavinkkejä kesälomalle. Mutta nykypäivän oppilas, joka varttuu samassa New Yorkin kaupungin 20. koulupiirissä kuin minä aikoinaan, saa hyvin erilaisen kokemuksen kirjoista.

Kaupunki on ottanut käyttöön uuden lukutaito-ohjelman, jonka myötä monet julkiset alakoulut eivät käytännössä käytä enää lainkaan kirjoja opetuksessa – eivät satukirjoja, kerronnallisia tietokirjoja tai lastenromaaneja. Opetussuunnitelma on osa pormestari Eric Adamsin hallinnon käynnistämää hanketta, jonka nimi on, ironista kyllä, NYC Reads, eli ”NYC lukee”.

Luetun ymmärtämisen taitojen heikkeneminen on maanlaajuinen ongelma, mutta tilanne on erityisen vakava New Yorkin kaupungissa. Puolet kaupungin 3.–8.-luokkalaisista oppilaista – ja 60 prosenttia mustista ja latinotaustaisista 3.–8.-luokkalaisista – ei osaa lukea riittävän hyvin luokkatasoonsa nähden.

Koronapandemia heikensi osaltaan näitä lukuja, mutta kehitykseen on vaikuttanut etenkin laajasti kritisoitu pedagoginen menetelmä, joka tunnetaan nimellä ”tasapainoinen lukemaan opettamisen malli” (balanced literacy). Columbian yliopiston opettajankoulutuslaitoksessa kehitetty malli otettiin käyttöön New Yorkin kaupungissa ja sittemmin suuressa osassa maata vuonna 2003.

Mallin tavoitteena on opettaa lapset lukemaan, ei äänteiden kautta, vaan antamalla heidän valita itse kirjoja luettavaksi, jotta lukuinto saataisiin syttymään. Synkät lukutaitotilastot kertovat paljon menetelmän toimivuudesta.

Alakoulut ovat nyt tuomassa mallin tilalle uudenlaista pedagogiikkaa, jota kutsutaan lukemisen tieteeksi. Menetelmä perustuu laajaan tutkimusaineistoon, jonka mukaan sujuvan luku- ja kirjoitustaidon omaksuminen edellyttää äänteiden oppimista, sanaston rakentamista sekä sisällön ja asiayhteyden ymmärtämistä.

Adamsin hallinto käynnisti toukokuussa 2023 NYC Reads -hankkeen, jolla pyritään varmistamaan, että koulut alkavat noudattaa uutta, tutkittua menetelmää.

”Tutkimusten mukaan nuoret lukijat oppivat parhaiten, kun heille opetetaan erikseen äänteitä, eikä nuori lukija voi nauttia lukemisesta, jos hän ei osaa lukea”, sanoo kaupungin julkisista kouluista vastaava tiedottaja.

Kuulostaa tähän saakka hyvältä. Koulut saivat valita yhden kolmesta opetussuunnitelmasta, ja kunkin koulupiirin johtaja sai tehdä valinnan neuvoteltuaan asiasta ensin rehtoreiden ja vanhempien kanssa.

Puolet kaupungin koulupiireistä valittiin mukaan menetelmän käyttöönoton ensimmäiseen vaiheeseen, ja niiden piti ottaa yksi uusista opetussuunnitelmista käyttöön välittömästi. Toisessa vaiheessa mukaan tulevat koulut alkavat noudattaa valitsemaansa opetussuunnitelmaa syyskuussa.

Vaikka kaikki kolme vaihtoehtoa perustuvat lukemisen tieteeseen ja täyttävät EdReportsin, riippumattoman opetussuunnitelmien arvioijan, kriteerit, ne eivät ole tasavertaisia.

Suunnitelma nimeltä EL Education soveltaa lukemisen tiedettä hyödyntämällä opetuksessa kauno- ja tietokirjallisuutta, kuten kirjoja Hey, Little Ant ja The Boy Who Harnessed the Wind, joiden avulla oppilaat oppivat paitsi lukemaan myös keskustelemaan ajankohtaisista aiheista. Toinen opetussuunnitelma, Wit & Wisdom, sisältää myös kirjoja, kuten teokset Stone Soup ja Ruby Bridges Goes to School, joilla pyritään ”herättämään uteliaisuutta” oppilaissa.

Sen sijaan kolmas vaihtoehto, Into Reading, tuo erillisten kirjojen tilalle yhden ainoan oppikirjan kullekin luokka-asteelle, ja jokainen näistä oppikirjoista on nimeltään myBook.

MyBook-kirjoissa on useita äänneharjoituksia nuoremmille lapsille. Alakoulun ylemmillä luokilla niistä löytyy myös lukutehtäviä, jotka koostuvat pidemmistä kerronnallisista teksteistä otetuista pätkistä.

Opettajien keskuudessa myBook-oppikirjaa kuvaillaan ”dekoodattavaksi” tai ”tulkittavaksi” tekstiksi, mutta Alina Lewis, eräs äiti, jonka kanssa juttelin, vertasi sitä helppolukuiseen tavukirjaan.

Siinä missä aiemmin lapset lukivat ja keskustelivat kokonaisista kirjoista, nykyään he saavat luettavaksi muutaman tekstikappaleen kerrallaan, minkä jälkeen heitä pyydetään vastaamaan kysymykseen.

Lukemisesta on tullut pelkkää luetun ymmärtämiskokeeseen pänttäämistä.

Syyskuusta alkaen tämä tulee olemaan arkea suurimmalle osalle New Yorkin kaupungin alakoululaisista. Yli kaksi kolmasosaa kaupungin koulupiireistä valitsi vaihtoehdoista nimenomaan Into Reading -opetussuunnitelman. Näissä piireissä asuville lapsille lukemaan oppiminen ei enää perustu kirjoihin.

Sekä Into Reading -opetussuunnitelman kehittänyt kustantamo, Houghton Mifflin Harcourt, että kaupungin opetustoimi kiistävät väitteen, jonka mukaan kirjat olisi karsittu pois ohjelmasta.

”Ei pidä lainkaan paikkaansa, että kokonaiset kirjat olisi jätetty yhdenkään NYC Readsin tarjoaman vaihtoehdon ulkopuolelle”, sanoo kaupungin tiedottaja ja lisää, että ”80 prosenttia Into Reading -malliin kuuluvasta valikoimasta on kokonaisia lastenkirjoja”. HMH:n tiedottaja vetosi samaan tilastoon omassa vastauksessaan.

Mihin he tarkalleen ottaen viittasivat? Jos 80 prosenttia myBookista koostuisi kokonaisista kirjoista kannesta kanteen, oppikirja ei mahtuisi yhdenkään lapsen reppuun. Määrään on ilmeisesti laskettu mukaan myös kirjat, joita opettaja voi suositella oppilaille.

”Into Reading tarjoaa lapsille runsaasti mahdollisuuksia lukea kokonaisia kirjoja kaikilla luokkatasoilla”, kustantamon tiedottaja kirjoittaa sähköpostitse. ”Tarjolla on sekä kokonaisia kirjoja, jotka sisältyvät oppilaan myBook-oppikirjaan, että kirjakerhoissa/pienryhmissä luettavia romaaneja, luokan kirjastoon sopivia kirjoja lyhyitä, itsenäisiä lukuhetkiä varten ja suosituksia ääneen luettavista kokonaisista kirjoista.”

Opettajat, vanhemmat ja oppilaat kuitenkin kertovat, että käytännössä opetussuunnitelmassa ei ole juurikaan aikaa hyödyntää näitä mahdollisuuksia.

Kun pyysin esimerkkejä kirjoista, jotka sisältyvät varsinaiseen myBook-oppikirjaan, kaupungin tiedottaja mainitsi Tololwa M. Mollelin teoksen Kitoto the Mighty, joka löytyy neljäsluokkalaisten oppikirjasta. Voin kertoa, että olen nyt lukenut Kitoto the Mightyn. Tarina on ihana, mutta oikeastaan kyseessä on kuvakirja. Teos ei missään nimessä ole pitkäjänteistä lukemista edistävä lastenromaani, kuten vaikkapa Tales of a Fourth Grade Nothing, tai lastenromaanisarja, kuten Alvin Ho, joka voi innostaa lapset ahmimaan kirjan toisensa jälkeen useiden viikkojen ajan.

Eräänä aurinkoisena päivänä keväällä 2023, ennen kuin Adamsin määräys astui voimaan, hyppäsin junaan. En ollut matkalla kohti Manhattania, kuten tavallista, vaan suuntasin kauemmas Brooklyniin.

Olin menossa kouluvierailulle viitosluokkalaisten kirjoittamisen oppitunnille P.S. 503 -kouluun Sunset Parkin lähiöön, lapsuudenkotini maisemiin. Rehtori Nina Demos ja minä olimme olleet luokkatovereita ensimmäisellä luokalla ja olimme pitäneet enemmän tai vähemmän tiiviisti yhteyttä toisiimme siitä lähtien.

P.S. 503 -koulu sijaitsee 20. koulupiirin alueella, missä myös Demos ja minä kävimme aikoinamme koulua. Alueella asui silloin, ja asuu edelleen, pääasiassa matalatuloisia latinoperheitä, joista monet olivat saapuneet maahan vasta äskettäin.

Vierailun aikana sain kuulla, että oppilaat olivat kirjoittaneet omia kirjojaan: sarjakuvia tai tarinoita latinotaustaisista supersankareista tai maahanmuuttajalapsista, jotka kaipasivat entistä jalkapallojoukkuettaan. Puhuimme siitä, mitä eroa on luonnoksen hahmottelemisella ja tekstin muokkaamisella. He lukivat minulle pätkiä tarinoistaan ja pommittivat minua kysymyksillä romaanin kirjoittamisesta ja siitä, millaista Sunset Parkissa oli minun lapsuudessani.

Tuolloin elettiin vielä aikaa ennen uutta opetussuunnitelmaa, jonka 20. piiri otti käyttöön syyskuussa.

Teoriassa Into Reading antaa opettajille jonkin verran valtaa suunnitella omia oppituntejaan, mutta 20. piirissä suunnitelman käyttöönottoa valvotaan opettajien ja vanhempien mukaan tiukasti.

Opettajat ovat jatkuvan arvioinnin kohteena, millä pyritään valvomaan sitä, että he noudattavat opetussuunnitelmaa pilkuntarkasti, kun taas oppilaiden tiheän arvioinnin tarkoituksena on varmistaa, että kaikki arviointiperusteet täyttyvät. Aikaa ei juurikaan jää kouluvierailuille, satutunneille tai tutkivalle lukemiselle.

Alina Lewis on 20. koulupiirissä asuva vanhempi (hänen lapsensa eivät käy P.S. 503 -koulua vaan piirin lahjakkaille oppilaille tarkoitettua koulua nimeltä Brooklyn School of Inquiry, BSI) ja hän on yksi uutta opetussuunnitelmaa vastustavan liikkeen johtohahmoista.

Hän kertoo, kuinka ensimmäinen Into Reading -vuosi on sujunut BSI:ssä: ”Sieltä [kaupungin opetustoimesta] tuli porukkaa ja he kirjaimellisesti menivät luokkahuoneisiin varmistamaan, ettei siellä näkynyt enää merkkiäkään” vanhasta opetusmenetelmästä.

BSI poikkeaa selvästi muista kouluista: ennen uudistusta yli 85 prosenttia oppilaista luki jo luokkatasoaan vastaavalla tasolla tai sitä paremmin. Tämän vuoden tilastot eivät ole vielä valmiit, mutta oppilaiden mielipiteet ovat tiedossa: He kaipaavat kirjoja. Ja heillä on tylsää.

Opetustoimen keskustelufoorumissa maaliskuussa BSI:n yläkoulun oppilaat kertoivat kokemuksistaan Into Reading -opetussuunnitelmasta. ”Se ei edes tuntunut oppimiselta”, kertoi Carlo Murray. Se ”tuntui samalta kuin jokavuotinen osavaltion kokeeseen harjoittelu”.

”Kouluvuosi on jo näin pitkällä”, Kira Odenhal huomautti, ”ja luemme valitettavasti vasta nyt toista kokonaista kirjaamme”.

Kaupungin tiedottajan mukaan päätökset on tehty ”tiiviissä yhteistyössä koulupiirin johtajien ja paikallisten yhteisöjen kanssa”, mutta monien 20. piirin vanhempien mielestä tieto uudesta opetussuunnitelmasta tuli täysin puskista. Lewis muistelee hetkeä, jona BSI:n rehtori ilmoitti piirin valinnasta vanhempainyhdistyksen kokouksessa toukokuussa: ”Vanhemmat sekosivat täysin; olimme raivoissamme.”

Lewis oli perehtynyt kaikkiin kolmeen opetussuunnitelmaan. Hän on entinen opettaja ja koulun hallintopäällikkö ja suoritti tohtorintutkintoa pedagogiikan teoriasta ja käytännöstä samaan aikaan, kun päätös uudesta opetussuunnitelmasta tehtiin.

Lewis hyödynsi kokemustaan ja tutkimustaitojaan sekä sitä, ettei hänellä ollut sitovaa päivätyötä, ja suunnitteli kampanjan, jonka tavoitteena oli saada Brooklyn School of Inquirylle poikkeuslupa olla noudattamatta kaupungin määräystä. Oppilaat olivat niin pettyneitä uuteen opetussuunnitelmaan, että perheiden värvääminen mukaan kampanjaan oli helppoa.

Ryhmä kirjoitti kirjeitä, tapasi koulunpiirin johtajan, osallistui opetustoimen kokouksiin (myös siihen, jossa lapset kertoivat kaipaavansa kirjoja) ja oli yhteydessä paikalliseen mediaan. Lopulta he voittivat: tänä syksynä Brooklyn School of Inquiry saa palata noudattamaan omaa opetussuunnitelmaansa.

Harvasta ykkösvaiheen koulusta löytyy vanhempia, joilla olisi yhtä paljon aikaa ja tietotaitoa kuin Lewisillä.

Jos katsoo ensimmäistä vaihetta kartalla, voi nähdä, että mukaan on valittu useita piirejä, joiden väestö koostuu pääasiassa maahanmuuttajista, mustista ja tummaihoisista asukkaista.

Ykkösvaiheessa on mukana vain yksi koulupiiri Manhattanilta, ja siihen kuuluu osia Harlemista, East Harlemista ja Spanish Harlemista. Brooklynissa ykkösvaiheen ulkopuolelle jätettiin 15. koulupiiri, johon kuuluu varakas Park Slopen alue, sekä 13. koulupiiri, joka on yksi kaupungin menestyneimmistä ja kattaa DUMBOn, Fort Greenen, Clinton Hillin ja Prospect Heightsin hienostoalueet sekä Bedford-Stuyvesantin asuinalueen keskiluokkaisimman (ainakin minun mielestäni) osan. Tiedän sen, koska asun siellä itsekin.

”Ei ole sattumaa, mitkä piirit valittiin ykkös- ja kakkosvaiheeseen”, Lewis toteaa. ”Taisimme yllättää heidät, koska he valitsivat varta vasten ykkösvaiheeseen kaikki mustien ja tummaihoisten asuttamat piirit tai maahanmuuttajavaltaiset piirit. He luulivat, että siellä ihmiset olisivat hiljaa.”

Kaupungin opetustoimi kiistää tämän. ”Piirien asukkaiden sosioekonomiset tiedot eivät olleet valinnassa ratkaisevia perusteita”, opetustoimen tiedottaja vakuuttaa. Hänen mukaansa tietyt piirit valikoituivat ykkösvaiheeseen sillä perusteella, että ne olivat jo ehtineet tutustua uuteen opetusmenetelmään: ”Toiseen vaiheeseen osallistuvat piirit olivat niitä, joissa harvemmat koulut olivat perehtyneet uuteen opetussuunnitelmaan, minkä ansiosta niille oli huomattavasti enemmän hyötyä pidemmästä siirtymäajasta.”

On totta, että monet opettajat olivat jo alkaneet käyttää Into Reading -ohjelmaa. Tämä johtuu osittain siitä, että pandemian aikana, kun opettajilla oli kiire löytää opetusmateriaaleja, Houghton Mifflin Harcourt toi kaikki kurssinsa ilmaiseksi verkkoon.

Mutta kaupungin esittämistä perusteluista herää kysymys: jos opetussuunnitelma kerran on niin hyvä ja on jo käytössä monissa kouluissa, miksi lukutaidon taso on arvioitu niissä niin heikoksi?

Suunnitelman käyttöönotto 13. piirissä tulee näyttämään hyvin erilaiselta kuin 20. piirissä. Kakkosvaiheeseen valituilla kouluilla on vuosi enemmän aikaa pohtia sitä, minkä opetussuunnitelman ne valitsevat.

Koulupiirin johtaja Meghan Dunn on järjestänyt fokusryhmäkeskusteluja vanhempien kanssa, kokouksia rehtoreiden kanssa ja jopa tapaamisia Houghton Mifflin Harcourtin ja kaksi muuta opetussuunnitelmaa laatineiden järjestöjen edustajien kanssa, jotta kaikilla olisi parempi käsitys siitä, mikä vaihtoehto vastaisi parhaiten piirin tarpeita. Dunn on myös tavannut ainakin yhden koulun vanhempainyhdistyksen vakuuttaakseen vanhemmille, että opettajat voivat edelleen joustavasti toteuttaa valittua opetussuunnitelmaa käytännössä.

Kyseisen koulun, P.S. 11:n, oppilaiden lukutaidon taso oli Brooklyn School for Inquiryn tavoin korkea, ja vanhemmat olivat erittäin huolissaan siitä, että uudistuksella yritettäisiin korjata jotain, joka ei ollut rikki. Toisin kuin monien muiden hyvätuloisten koulupiirien asukkaat, 13. piirin väestö on hyvin monimuotoista ja siellä haluttiin varmistaa, että valittu opetussuunnitelma ottaisi tämän asian huomioon.

Tammikuussa Dunn lähetti vanhemmille kirjeen, jossa hän ilmoitti valinneensa EL Education -opetussuunnitelman ja kuvaili päätökseen johtanutta prosessia. Hän kertoi, että opettajat alkaisivat perehtyä uuteen opetussuunnitelmaan välittömästi, minkä ansiosta he voisivat käyttää ammatillisen osaamisen kehittämiseen viisi kuukautta pidempään, mihin ykkösvaiheen koulujen opettajilla ei ollut varaa. Kirjeen lopussa Dunn vakuutti olevansa sitoutunut vahvistamaan ”luku- ja kirjoitustaitoa ja -intoa”.

Park Slopen koulupiiri päätyi Wit & Wisdom -opetussuunnitelmaan. Saman valinnan teki myös 2. piiri, johon kuuluu Upper East Siden alue. Yksikään kaupungin kolmesta kärkipiiristä ei valinnut Into Readingiä. Mutta kaikista kaupungin 32 koulupiiristä 22 valitsi sen.

Tämä on yllättävää etenkin siitä syystä, että New Yorkin yliopiston analyysissa vuodelta 2022 kritisoitiin Into Readingia sen vuoksi, ettei se sisällä lainkaan tarinoita, jotka käsittelevät rodullistettuja henkilöitä tai ovat rodullistetun henkilön kirjoittamia.

Eri luokka-asteille tarkoitetuissa teksteissä jokaista sataa päähenkilöä kohden vain 18 on mustia, 13 aasialaisia ja 12 latinoja. Teksteissä ”käytetty kieli ja äänensävy halventaa ja epäinhimillistää mustia, alkuperäisväestöä ja rodullistettuja henkilöhahmoja ja samaan aikaan rohkaisee eläytymään ja samastumaan valkoisiin henkilöhahmoihin”, raportissa todettiin.

Tämä on melko musertavaa kritiikkiä koulujärjestelmälle, jossa 65 prosenttia oppilaista on mustia tai latinotaustaisia ja 17 prosenttia on aasialaisia. (Houghton Mifflin Harcourt julkaisi lausunnon, jonka mukaan raportissa oli ”vakavia puutteita” ja että se ”antaa virheellisen kuvan koko Into Readingistä”.

Minkä vuoksi juuri tämä vaihtoehto sitten on niin suosittu koulujen hallintohenkilöstön parissa? Syynä voi yksinkertaisesti olla hyvä markkinointi. Toinen syy on kenties helppous.

Suuryrityksenä Houghton Mifflin Harcourtilla oli todennäköisesti paremmat mahdollisuudet markkinoida opetussuunnitelmaansa kuin EL Educationin ja Wit & Wisdomin laatineilla ei-kaupallisilla järjestöillä.

Into Reading oli jo ennestään tuttu monille opettajille, koska se oli käytettävissä pandemian aikana. Nekin, jotka eivät olleet menetelmää aiemmin käyttäneet, rohkaistuivat kokeilemaan sitä, koska sen kerrotaan olevan opettajan näkökulmasta helpoin omaksua. Tällä on iso merkitys ottaen huomioon, kuinka vähän aikaa ykkösvaiheen kouluille annettiin opettajien perehdyttämiseen.

Kysyttäessä tästä lyhyestä siirtymäajasta opetustoimi vastaa, että kaikki ykkösvaiheen koulujen opettajat ”ovat saaneet ammatillista koulutusta keväällä 2023, täydennyskoulutusta kesän aikana” sekä ”henkilökohtaista valmennusta” koko lukuvuoden ajan. Monet opettajat ovat kuitenkin ilmoittaneet, etteivät he ehtineet varautua kunnolla muutokseen, kertoo koulutussivusto Chalkbeat.

Into Reading on myös opetussuunnitelmista ainoa, joka on saatavilla kokonaan sekä englanniksi että espanjaksi, minkä vuoksi se on järkevä valinta, jos koulussa on useita englantia toisena kielenä opiskelevia oppilaita (vaikka tämä tuntuukin erityisen julmalta ironialta ottaen huomioon huolestuttavat löydökset koskien opetussuunnitelman rasistisia piirteitä).

P.S. 503 ei ole lahjakkaille oppilaille suunnattu koulu. Sen oppilaisiin kuuluu englantia toisena kielenä opiskelevia oppilaita sekä oppilaita, joilla on oppimisvaikeuksia. Noin 47 prosentilla koulun oppilaista lukutaito on hyvällä tasolla. Tämän vuoden tulokset ovat rehtori Demosin mukaan samansuuntaiset tai hieman paremmat kuin edellisenä vuonna.

Hän kuitenkin huomauttaa, että näin on ollut joka vuosi viimeisen yhdeksän vuoden ajan. Demos löytää Into Readingistä moitittavaa, mutta hän myöntää, että ”siinä on joitakin puolia, joita arvostan enemmän kuin etukäteen arvelin”. Hänen mukaansa suunnitelmaan kuuluvat arvioinnit ja vaatimustasot näyttävät hyödyttävän oppilaita, joiden lukutaito on lähes ikätasoista, muttei aivan.

”Mielestäni se on asia, jossa on onnistuttu ja jota meidän tulisi kouluna pohtia tarkemmin. Hidastivatko aiemmat käytännöt tämän oppilasryhmän edistymistä? Onko tämä opetussuunnitelma auttanut meitä puskemaan näitä oppilaita eteenpäin?”

Keskitason lukijoiden taitojen karttuminen osoittaa sen, että siirtyminen tasapainoisesta lukemaan opettamisen mallista kohti tieteeseen pohjautuvaa lähestymistapaa on oikea ratkaisu. Mutta New York olisi voinut hoitaa asian paljon paremmin; nyt lopputuloksena oli hätäinen käyttöönotto, opettajien autonomian menetys ja ennen kaikkea masentava myBook itse.

”Vaatimuksia ja määräyksiä on niin paljon”, Demos sanoo, ettei opettajilla ole aikaa rohkaista oppilaita lukemaan kirjoja vain huvin vuoksi. Juuri tästä asiasta BSI:n oppilaat valittivat julkisessa kuulemistilaisuudessaan.

Demos kertoo erään vanhemman sanoneen, että tämän lapsi ”pärjäsi mainiosti uuden opetussuunnitelman avulla”, mutta lapsi ei saanut kokea, miltä tuntui ”rakastua johonkin kirjasarjaan, rakastua lukemiseen”. (Herää kysymys, onko Houghton Mifflin Harcourt miettinyt asian loppuun asti: seuraavan sukupolven opettaminen pois lukemisen tavasta tuskin on kirjankustantamon edun mukaista pitkällä aikavälillä.)

Ollessamme lapsia minulla oli tapana kyläillä Demosin luona. Makoilimme hänen huoneessaan ja luimme kirjoja. Hän esitteli minulle Pieni talo -kirjasarjan. Puhuimme Laura ja Mary Ingallsista ikään kuin he olisivat meidänkin ystäviämme, ikään kuin emme asuisi Brooklynissa vaan heidän kanssaan preerialla.

Kun Demos kertoo lasten lukuinnon hiipumisesta, tunnen menetyksen syvällä sisimmässäni. Minulla oli kouluvuosieni aikana useita loistavia opettajia, mutta myös muutamia surkeita tapauksia. Lukemamme kirjat laajensivat ymmärrystäni, riippumatta siitä, kuka luokan edessä seisoi.

Lukutaito on ratkaisevan tärkeä taito, mutta rakkaus lukemiseen tuo mukanaan omanlaistaan valtaa, jonka avulla lapset kasvavat tiedonhaluisiksi, osallistuviksi ja empaattisiksi aikuisiksi. Eikä se valta saisi kuulua vain New Yorkin etuoikeutetuimmille oppilaille.

©2024 The Atlantic Monthly Group. Kaikki oikeudet pidätetään. Jakelu: Tribune Content Agency, LLC.

Käännös: Apropos lingua.