Kilpirauhanen eli tyreoidea on kaksilohkoinen perhosen tai rusetin muotoinen elin, joka sijaitsee kaulassa kurkunpään alapuolella. Normaalikokoinen kilpirauhanen painaa 15–25 grammaa. Kilpirauhanen tuottaa tyroksiinia eli kilpirauhashormonia, joka vaikuttaa elimistön toimintaan monella tavalla sitä kiihdyttämällä.

Kilpirauhasen toimintaa säätelee aivolisäke ”piiskahormoni” tyreotropiinin eli TSH:n välityksellä. Kun kilpirauhanen toimii laiskasti (vajaatoiminta), aivolisäkkeen TSH-hormonin eritys lisääntyy piiskaamaan kilpirauhasen hormonituotantoa. Vastaavasti TSH-eritys vaimenee, jos kilpirauhanen on yliaktiivinen (liikatoiminta).

Valtaosassa tapauksista kilpirauhasen vajaatoiminta on seurausta kilpirauhasen taudista, kuten kilpirauhastulehduksesta, tai ilmenee kilpirauhasleikkauksen tai radiojodihoidon jälkitilana.

Tavallisin kilpirauhasen vajaatoiminnan syy on krooninen kilpirauhastulehdus eli autoimmuunityreoidiitti, joka kuuluu autoimmuunisairauksien laajaan kirjoon. Siinä elimistö tunnistaa tietyn osan kilpirauhasesta vieraaksi kudokseksi ja muodostaa vasta-aineita rauhasta kohtaan. Tällöin mitataan yleisimmin niin sanottuja TPO-vasta-aineita, joita ei tarvitse sinällään seurata tai hoitaa. 

Autoimmuunityreoidiittiin ei ole muuta hoitoa kuin sen seurauksena kehittyneen vajaatoiminnan korvaushoito tyroksiinilla. Harvinainen kilpirauhasen vajaatoiminnan syy on aivolisäkesairauksista johtuva piiskahormoni TSH:n puute. Kilpirauhasperäisessä vajaatoiminnassa veren tyroksiinipitoisuus (T4V) on matala tai viitealueen alarajoilla ja TSH kohonnut. 

Autoimmuunityreoidiitti, kuten useimmat autoimmuunitaudit, on yleisempi naisilla kuin miehillä. Siten myös kilpirauhasen vajaatoiminta on naisilla yleisempää.

Joskus kilpirauhanen voidaan joutua poistamaan kirurgisesti, mistä seuraa vajaatoiminta, samoin kuin kilpirauhasen liikatoimintaan annetun radiojodihoidon jälkeen.

Kilpirauhanen on sädeherkkä, ja kaulan alueelle saatu säteily lisää vajaatoiminnan riskiä. Myös tietyt lääkkeet altistavat kilpirauhasen toimintahäiriöille. 

Kilpirauhasen vajaatoiminta johtaa lähes kaikkien elintoimintojen hidastumiseen. Luonteeltaan oireet ovat varsin epäspesifejä, eli ne voivat johtua jostain muustakin syystä ja useita niistä on meillä kaikilla, ainakin joskus.

Siksi vajaatoimintaa ei voida todentaa pelkkien oireiden perusteella. Tyypillisiä oireita ovat väsymys, ajatuksen hitaus, äänen painuminen, aloitekyvyttömyys, muistiongelmat, palelu, vähentynyt hikoilu, ihon kuivuus ja karheus, turvotus, painonnousu, ummetus, naisilla kuukautishäiriöt ja sydämen leposykkeen hidastuminen.  

Kilpirauhasen vajaatoiminnassa monien tavallisten laboratoriokokeiden tulokset voivat olla kummallisia: esimerkiksi maksa-arvot tai veren kolesteroli saattavat olla huomattavastikin koholla. Oireet kehittyvät yleensä hitaasti, joten niihin tottuu helposti ja niiden arvelee kuuluvan normaaliin elämään.

Jos tunnistaa itsessään oireita, laboratoriokokeiden ottaminen on nykyään helppoa. Hormonimääritysmenetelmät ovat kehittyneet aivan huikeasti, ja pystymme mittaamaan erittäin tarkasti hyvin pieniä niin sanottujen vapaiden hormonien (tässä tapauksessa T4V:n eli vapaan tyroksiinin) pitoisuuksia.  

Katsotaan oirekuva ja löydökset, mietitään mahdollinen vajaatoiminnan aiheuttaja ja tehdään laboratoriomääritykset. Muita tutkimuksia tarvitaan harvoin. 

Kun on varmistettu, että kyseessä on pysyvää hoitoa vaativa kilpirauhasen vajaatoiminta, aloitetaan lääkehoito antamalla tyroksiinia eli samaa hormonia, jota elimistö itse tekee. Aikuiselle hoidossa käytettävä ylläpitoannos on tavallisesti 1–2 kappaletta 0,1 milligramman tyroksiinitabletteja vuorokaudessa, mutta tarve on yksilöllinen. 

Useimmiten tauti on kehittynyt hitaasti, jolloin tasapainotilaan ei pidä pyrkiä liian nopeasti. Siksi hoito aloitetaan ylläpitoannosta pienemmällä annoksella. Erityisen tärkeää varovainen hoidon aloitus on iäkkäillä ja sydänsairailla. Tyroksiini on tavallaan emohormoni, josta syntyy yhden jodiatomin vapautuessa aktiivisesti vaikuttava muoto T3. Joskus T3-lisää käytetään tyroksiiniin yhdistettynä niin sanotussa yhdistelmähoidossa. 

Meillä on nykyään hyvin toimiva, elimistön omaa hormonituotantoa korvaava, helposti annosteltava ja vieläpä varsin halpa hoito. Siksi on hyvä muistuttaa, että hoitamattomana tauti on aiemmin ollut – ja voi siis yhä olla – erittäin vakava, jopa tappava.  

Riippuu aiheuttajasta. Yleisesti sairaus on luonteeltaan pysyvä, mutta lääketieteessä on aina ollut poikkeuksia. Jossain tapauksissa kilpirauhasen vajaatoiminta on taudin luonteen vuoksi ohimenevä vaihe, kuten eräissä kilpirauhastulehduksissa.

Jos vajaatoiminnan syynä on kilpirauhasen poistoleikkaus, vajaatoiminta on aina pysyvä. Autoimmuunityreoidiitin aiheuttama vajaatoiminta on yleensä pysyvä, mutta jossain tapauksissa vasta-aineiden luonne saattaa muuttua kilpirauhasen toimintaa kiihdyttäväksi ja tauti muuttuu liikatoiminnaksi. 

Kilpirauhasen vajaatoiminnan voi joskus aiheuttaa lääke, esimerkiksi litium tai amiodaroni, jolloin lääkkeen poisjättö voi korjata vajaatoiminnan. Tavallisinta lienee kuitenkin se, että tyroksiinihoito on aloitettu kevyin perustein. Tällöin vajaatoiminta ”paranee”, kun tarpeeton hoito lopetetaan. 

Kilpirauhasen vajaatoiminnan takia ei tarvita varsinaista elintaparemonttia, jollei sen seurauksena ole esimerkiksi tullut huomattavaa ylipainoa.

Samalla myös kilpirauhasen toiminta pysyy helpommin tasapainossa. 

Asiantuntija: endokrinologian ylilääkäri Leo Niskanen, HUS Vatsakeskus.

Päivitetty 9.6.2020 – Ilmestynyt 27.10.2017