Apu

Mitäs me satavuotiaat! Arvi Hämäläinen, 102, asuu tyytyväisenä omassa kodissa kerrostalossa


Arvi Hämäläinen, 102, teki uransa pukuompelijana Valkeakoskella. Vuonna 1994 leskeksi jäänyt mies asuu kerrostaloasunnossa, johon hän muutti perheensä kanssa vuonna 1954. Satavuotiaita on Suomessa enemmän kuin koskaan. Viime vuoden lopussa heitä oli melkein 900.
Teksti Timo Kiiski
Kuvat Riina Peuhu

Arvi Hämäläinen

  • Syntynyt: 16.1.1917 Karjalankannaksella Metsäpirtin kylässä.
  • Asuu: Valkeakoskella.
  • Perhe: Saksassa asuva tytär, leskeksi 1994.
  • Ura: pukuompelija.

Arvi Hämäläinen on urheilumies henkeen ja vereen. Päivät alkavat kuntopyörällä ja kuminauhavoimistelulla.

– Makuuhuoneeni muistuttaa kuntosalia, sillä siellä on kaikenlaisia vempaimia. Nostelen myös kymmenen kilon punnuksia niin monta sarjaa, että lihakset joutuvat koville, Hämäläinen hymyilee.

Hämäläinen asuu kerrostaloasunnossa Valkeakoskella. Samassa kodissa, johon hän muutti vuonna 1954 vaimonsa kanssa. Leskimies hän on ollut jo 25 vuotta, vuodesta 1994 lähtien.

Hämäläinen täytti tammikuussa 102 vuotta. Ulkopuolista apua hän tarvitsee vain kahdesti viikossa vierailevan ruokapalvelun verran.

– Keittiöfirmasta käy ihminen maanantaina ja torstaina puolenpäivän aikaan. Vietän säännöllisen epäsäännöllistä elämää. Menikö perille? Tiedäthän sinä toimittajana, mitä se epäsäännöllinen elämä on, Hämäläinen veistelee.

Seitsemääkymmentä lähestyvä tytär, Hämäläisen ainoa lapsi, asuu Saksassa.

– Hän tulee kerran vuodessa katsomaan minua. Nytkin hän on Valkeakoskella viikon. Hänen norjalainen miehensä menehtyi viime vuonna syöpään. Tytär on valmistunut saksalaisesta yliopistosta pohjoismaisten kielten filologiksi, ja hän tekee yhä teknisen alan käännöstöitä omassa toimistossaan.

Hämäläisellä ei ole tietokonetta Skype-ohjelmineen. Tyttäreensä hän pitää yhteyttä vanhuksille suunnitellulla Doro-puhelimella.

Hämäläinen sanoo viihtyvänsä yksin.

– Saa olla oma itsensä. Yksinäisyydestä puhutaan hirveästi, mutta minä en tarvitse kerhoja tai seuratoimintaa. Aivoja treenaan pelaamalla shakkia konetta vastaan ainakin kerran päivässä. Tytär toi minulle Saksasta shakkikoneen. Yleensä häviän sille, mutta ei se harmita.

Sairaalahoitoa Hämäläinen tarvitsi ensimmäisen kerran muutama vuosi sitten.

– Tampereella tehtiin pallolaajennus, kun sääressä oli kaksi tukosta. Verenpaine­lääkkeitäkin olen joutunut syömään vasta vanhemmiten, hän mainitsee.

Pallolaajennuksen jälkeen riesaksi tuli katkokävely.

Vielä satavuotispäivänään Hämäläinen pyöräili Valkeakosken raitilla. Enää hän ei pyöräile, vaan ulkoilee rollaattorin kera.

– Rollaattori on nyt paras kaverini. Jos tulee huimauskohtaus, en varmasti kaadu, kun pidän kahvoista kiinni. Rollaattorin kanssa menen ulos päivittäin. Minulla on vakiolenkki: kävelen Koulukatua ja kierrän hautausmaan. Pienen huilaamisen jälkeen jatkan taas matkaa. Hoidan kauppa-asioitakin itse.

Laatokka jäi

Hämäläinen on Karjalankannaksen poikia. Hän syntyi 16. tammikuuta 1917 maahan Venäjän suuriruhtinaskuntaan.

Kotikylän nimi oli Metsäpirtti, joka sijaitsi Laatokan rannalla. Linnuntietä matkaa Pietariin tuli 55 kilometriä. Koti oli perinteinen maalaistalo, perheessä oli kolme tyttöä ja kaksi poikaa.

Jo pienenä Arvi oli innokas kalamies.

– Seitsemän vanhana kävin katsomassa, kun isä nosti verkkoja, hän muistelee.

Kalastukseen liittyy traaginen muisto. Isä kuoli kalareissulla Laatokalla, kun Arvi oli 10-vuotias.

–Muuta en Karjalasta ikävöikään kuin Laatokkaa, uin siinä ennen kuin opin kävelemään.

Laatokan Hämäläinen joutui jättämään, kun hän meni armeijaan 21-vuotiaana ennen talvisotaa. Siitä alkoi seitsemän vuoden rupeama armeijan palveluksessa.

Talvisodassa Hämäläinen toimi tykistön tulenjohtueen etäisyysmittaajana Taipaleenjoella. Talvisota oli jatkuvaa tulitusta.

–Oli kyllä ihme, etten edes haavoittunut.

Talvisodassa perhe joutui jättämään kodin venäläisille ja lähtemään evakkoon.

Välirauhan jälkeen Hämäläinen jäi armeijan palvelukseen kersanttina. Tykistön tulenjohtajakoulutus jäi kesken, kun jatkosota syttyi kesällä 1941. Asemasotavaiheessa Hämäläinen palasi tuttuihin maisemiin Laatokan rannalle.

Rauha tuli syksyllä 1944, mutta Hämäläinen jäi vuodeksi armeijan palvelukseen. Tehtävänä oli raivata miinoja Suomenlahdella Kotkan edustalla.

– Syyskesällä 1945 alkoi siviilielämä, kun erosin armeijan palveluksesta. Menin puoleksi vuodeksi Oulu-yhtiöön harjoittelemaan metsäkoulua varten. Keskeytin sen, koska olin saanut tarpeekseni metsässä rämpimisestä.

Tarkka pukusuunnittelija

Naistenpukujen ompelu kiinnosti Hämäläistä metsässä rämpimisen sijaan. Pikkupoikana hän oli kiinnostuneena seurannut, kun äiti ja siskot ompelivat vaatteita.

– Jo lapsena tein itselleni housut.

Perhe oli sotavuosina lähtenyt Laatokan rannalta evakkotielle muualle Suomeen ja hajaantunut eri puolille maata. Yksi siskoista työskenteli Heinolassa vaatturina. Hän perehdytti pikkuveljen ompelun saloihin.

–Sisko sanoi, että kyllä sinusta ompelija tulee. Jäin hänen kanssaan töihin, ja siitä se pukusuunnittelijan ura alkoi.

Heinolasta Hämäläinen löysi vaimon, kaupan kangasosastonhoitajana työskennelleen Aunen.

– Kai me jossain ravintolassa tai tansseissa tapasimme. Naimisiin menimme vuonna 1947, ja tytär syntyi 1951.

Arvi Hämäläinen sanoo Aunen olleen hänen elämänsä tärkein nainen. Pariskunta muutti tyttövauvan kanssa Valkeakoskelle, kun Aune sai töitä Keski-Hämeen osuuskaupan kenkä- ja kangasosastolta.

– Vaimo sai työnantajan puolesta asunnon kaupan yhteydestä ja perustin sinne oman työhuoneen.

Vuonna 1954 perhe muutti vasta valmistuneeseen kerrostaloon Sääksmäentielle. Sen jälkeen Hämäläinen ei ole muuttanut kertaakaan. Sääksmäentien kodin yhdestä huoneesta tehtiin hänelle työhuone.

–Tai ateljeeriksihan sitä hienosti ranskalaisittain sanotaan, Hämäläinen naurahtaa.

Paperiteollisuus kukoisti Valkeakoskella, kun paperipatruuna ja vuorineuvos Juuso Walden muutti sinne Myllykoskelta.

– Juuson ansiosta tämä kaupunki alkoi nousta.

Hämäläisen maine pukusuunnittelijana kiiri oman kaupungin ulkopuolellekin, ja hienoja rouvia tuli Tampereelta saakka teettämään hänellä pukunsa.

– Suurin osa asiakkaistani oli hammaslääkärinaisia. Niillä kun oli omat tilit, ei tarvinnut pyytää fyrkkaa aviomiehiltä.

Hämäläisellä ei ollut mitään sitä vastaan, että häntä alettiin kutsua ”Valkeakosken Dioriksi” maineikkaan ranskalaisen pukusuunnittelijan Christian Diorin mukaan.

– Minulle tuli ranskalainen muodin huippulehti, josta sain ideoita. Naisten pukujen ompelemisesta tykkäsin, se oli monipuolisempaa kuin yksitoikkoisten miesten pukujen teko. Suurin osa suunnittelemistani ja ompelemistani puvuista oli jakkupukuja.

Pukusuunnittelijana Hämäläinen oli tarkka. Kaavat tehtiin millilleen.

– Olin enemmän insinööri kuin taitelija.

Viimeisen pukunsa Hämäläinen ompeli 85-vuotiaana.

Maailmanmenoa hämäläinen seuraa huolestuneena ja samalla hieman huvittuneenakin.

– Tottakai äänestän kevään eduskuntavaaleissa, sehän on kansalaisvelvollisuus.

– Kun vertaa Amerikan entisiä presidenttejä, niin tämä Trump tuntuu aikamoiselta huuliveikolta. Kun hän pyrki presidentiksi, luulin, että kaveri muuttuu valituksi tultuaan. Hullummaksi on mennyt. Kyllä Putinkin tuossa rajan takana Venäjällä on arvaamaton, mutta tuntuu kuitenkin vähän järkevämmältä kuin Trump.

Valkeakosken Hakan jalkapallojoukkueen pelejä Hämäläinen on seurannut aina, ja hän aikoo mennä ensi kesänäkin katsomaan niitä.

– Harmi vain, että Haka putosi alempaan sarjaan.

Julkaistu: 23.2.2019